Arvostelu ja kritiikki on aina ittekullekkin tervehellistä. Enemmän minä kyllä kehunu Helluntalaasyhteesöä, kun heillä on niin palion hyvää kosketuspintaa eläväs elämäs. Oon nähäny, kuinka monta rapajuappoa tms on noussu variosta valohon heirän avullansa.
Meirän oma kirkkokin teköö palion hyvää diakonityätä ym, mutta kosketuspinta tavallisehen ihimisehen elämäs on useen virkamiäsmaista, hajutona ja mautonta.
Kirkon ja körttikokkienkin pitääs laittaa hengellisehen "soppahansa" enemmän sualaa ja pippuria, että sitä lusikootaas hanakammin .
Asiaa
Olen käynyt helluntailaisten tilaisuudessa alle 20-vuotiaana hellunt. kaverin kanssa. Ehkä siksi minulta ei tultu kyselemään mitään. Moni on pelästynyt, kun kuulemma on tultu heti kyselemään uskoa ja "mene tuonne eteen". Ihan erilainen lähestymistapa kuin körteillä. Tosin ujompi saattaa säikähtää sitäkin, jos kukaan ei tule sanomaan mitään ja yksinäisenä tulee ja yksinäisenä lähtee.
Samaa mieltä suolasta ja pippurista. Niitä ei tosin voi soppaan lisätä, jos niitä ei ole. Yhden seurapuheen idea jäi mieleeni viime vuodelta, sisältö on unohtunut. Oikein hätkähdin, kun oli ihan muuta kuin diipa-daapaa. Mutta siitä ideasta tulee mieleen:
SV 156
1. Tie taivaan kaita, ahdas on
ja ohdakkeinen aivan,
vaan matkamiehen voittohon
vie Herra kautta vaivan.
Jos ristin tieltä eksytään,
ei taivaan riemuun päästäkään,
ei tulla kruunatuksi.
4. Ja vaikk' et vastausta saa,
kun huudat ensi kerran,
et virvoitusta tuttavaa,
kun makaat eessä Herran,
ja vaikk' on teräskova maa
ja taivaan viha kauhistaa,
niin kuullaan siellä huutos.
5. Jos Herra näyttää viipyvän
sua koetellessansa,
kuitenkin aina nääntyvän
hän tukee armollansa.
Kun kestät myrskyt maailman,
sä pääset rauhan rantahan,
ja siellä vaivas loppuu.
Arkkivirsi 1790