Aivan tavallisiin jumalanpalveluksiin olen melkoisen tyytyväinen. Joskus olen toivonut papin saarnalta enemmänkin, mutta olen jo tottunut siihen, että se on näkymätöntä, mautonta ja hajutonta. Siispä jumalanpalveluksessa ovat parasta raamatuntekstit, musiikki, rukoukset (ellei ole ylipitkä esirukouslitania) ja ehtoollinen. Pappiraukat ovat niin kovan paineen alla, että heidän täytyy sensuroida puheensa hyvin tarkkaan, ettei siihen jää jäljelle oikein mitään.
Kun papin- tai piispanvaaleja pidetään, niin siellä on kaikkein tärkein asia, miten suhtautuu naispappeihin. Seuraavaksi tärkeimmäksi asiaksi on nousemassa, siunaisiko/vihkisikö tuleva pappi/piispa homo- tai lesbopareja. Tuntuu, että näiden kysymysten vastausten perusteella karsitaan osa hakijoista auttamattomasti pihalle.
Ihan vertailun vuoksi olisi mukavaa löytää esiin joitakin entisaikojen lehtijuttuja pappien haastatteluista ennen papinvaalia.
"Mitäs sitä pantiin leivän päälle ennen kuin oli Flooraa?", kysyttiin mainoksessa joskus kauan sitten.
