Kirjoittaja Aihe: Körttimuseo  (Luettu 5163 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Körttimuseo
« : 20.07.08 - klo:11:39 »
Sähköisestä saarnastuolista kerron nyt seuraavaa:

       Lapuan Wanhassa Karhunmäessä ( jonka alkuaikojen voimahahmoja olivat Juho Malkamäki ja Wilhelmi Malmivaara ) on pysähtymisen arvoinen paikka: Körttimuseo.

       Kävin kyseisessä museossa heinäkuisena sunnuntaina yhdessä tälle foorumille myös kirjoittavan Mörtti-57:n kanssa. Uskoakseni myös hän piti kokemastaan ja näkemästään.

       Körttimuseossa on upeasti suurennettuja valokuvia herännäisyyden historiasta. Siellä on talonpoikaisia huonekaluja ja tarve-esineitä. On käsitöitä ja vaatteita. Paaluun on kirjoitettu jokaisen Karhunmäen kristillisessä opistossa opiskelleen oppilaan nimi. Museossa on lukuisasti huoneita, ja yhdessä niistä, kirjastohuoneessa on totisesti luettavaa, kirjoja on satoja ja taas satoja ja taas satoja. Kulkija voi istahtaa kiikkustuoliin ja lukea vaikka Martti Simojoen vahvaa, näkemyksellistä ja perusteellista pohdintaa.

       Toivon totisesti, että esimerkiksi ensi kesän Seinäjoen herättäjäjuhlilla tehdään selkeästi selväksi se millainen aarre - elävä Körttimuseo - Lapuan Karhunmäestä löytyy. :lol:  :idea:

Poissa Liisa

  • ex-ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1137
    • kotisivu
Körttimuseo
« Vastaus #1 : 20.07.08 - klo:12:04 »
Netissä: http://www.wanhakarhunmaki.net/korttimuseo.html.
Itse en ole vielä päässyt käymään, mutta toivon tämän korjaantuvan.

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1564
Körttimuseo
« Vastaus #2 : 20.07.08 - klo:22:10 »
Wanahan Karhunmäkehen rakennettu miliöö jo herättää palion kunniootusta entisille kärentaitajille, jokka on aikahansaanu niin mahtavia puurakennuksia kun kaikki voima viälä otettihin rakentajien selekänahaasta.
Ihastelin pihamaalla kirmaavien nuarten leiripaikkaa, joka ei paree voi olla, kun saavat tällääses miliöös viättää aikaa. Viherpeukalo Eero Myrskykarin istutukset ja hyvä hoito antaa lisää viihtyysyyttä kokonaasuutehen.
Päärakennuksen yläkertahan kökkätyänä rakennettua Körttimuseota voin kyllä suasitella käyntikohteheksi, vaikka Seinäjoen Herättäjäjuhulaviarahille.
Napsiin muutaman kuvan siältäkin. http://picasaweb.google.fi/MTamppari/KuviaLapualta
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa Mauno

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 758
Körttimuseo
« Vastaus #3 : 27.07.08 - klo:16:45 »
Terve!

Kävin kahtoon nuo Mörtin ottamat valokuvat. Kyllä mää ihimettelin, miten Kalistaja voi olla siinä penkillä Ruuttusen Arvin vieresä Ylistaron herättäjäjuhulilla. Mustavalakosen kuvan juhulat piettiin jo kuuskymmentäluvulla viimme vuosituhannella ja Kalistaja oli siinä ihan tämänpäiväsen näkönen.

Ja ne penkikki, millä Kalistaja istu, on tehty muistaakseni vasta Ylistaron niitten juhulien jäläkeen teemalla "penkki parempi kuin penkka." Muu juhulaväki istuu toisenlaisilla istumilla.

No, sitte mää huomasin, että se Kalistaja taitaakin istua Körttimuseos hirviän ison valokuvan eesä, ja siihen kuvan etteen oli laitetettu se penkki.

Hassu rikkikuva!

t. Mauno

Benkku

  • Vieras
Körttimuseo ja Kalistaja.
« Vastaus #4 : 27.07.08 - klo:18:20 »
Kiitos Mauno, olisi mennyt ihan täydestä kuin katsoin kuvia nopeastia. Täytyy kai mennä huomenna aamulla optikolle.
Kuva on muuten todella hyvin onnistunut. :smt023
Ainoastaan Kalistajan fyysisessä olemuksessa on pieni häiritsevä piire. :-k  Minulla tämä sama ongelma on taas  vielä pahempi kuin kyseisellä herralla. Sillä jos minä olisin ollut Kalistajan paikalla niin kuvassa ei olisi näkyny muuta kuin vatsani.  :smt089
ps.Kesä.

 :smt083

Poissa vaivainen mato

  • Ostaa kotiin viemisiksi hjuhlaoppaan
  • Viestejä: 297
Körttimuseo
« Vastaus #5 : 28.07.08 - klo:10:33 »
Valokuva, jossa Kalistaja istuu Arvi Ruuttusen vieressä EI OLE Ylistarosta. Se on KIURUVEDEN juhlilta otetusta kuvasta. Valokuvassa näkyy olevan myös Erkki Talasniemi.
Tunnen lapsuuden aikaisen kotikirkkoni.
Olin mukana noilla juhlilla, vettä tuli monien juhlien edestä.

Mahjong

  • Vieras
-trikkikuva-
« Vastaus #6 : 28.07.08 - klo:12:25 »
Kuva on vuoden 1955 Kiuruveden herättäjäjuhlilta, lienen ollut mukana. Kuvassa ei näy sateenvarjoja, joten vettä ei satanut. Nähtävästi otettiin vain mustavalkoisia valokuvia...

1981-juhlilla satoi vettä. Silloin olin mukana, sadetakit ja kumikengät loppuivat Kiuruveden kaupoista. Juhlakenttä oli samassa paikassa kuin vuonna 1955. Alttari oli taas Kiurujärven rannassa...

Kalistaja on tällätty ison kuvan eteen... että tämmöstä filmatisointia...

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Körttimuseo
« Vastaus #7 : 28.07.08 - klo:15:16 »
Rakennusmaailman moniala-ammattilainen, osa-aikavalokuvaaja Mörtti-57 sai Körttimuseossa idean, jonka hän sitten kelvokkaasti toteutti. Eikä penkillä oloni herättäjäjuhlayhteyksissä ihan vierasta ole ollut - kesäkuussa laskin takanani olevan 26 tai 27 h-juhlaa. 1990-luku jäi juhlien suhteen vähiin, jostain syystä.

  Vähän vaivihkaakin kasvanut vatsani saattaa häiritä muitakin kuin Benkkua. Mutta siinä se vain on. Emme sensuroineet mitään, Mörtti-57 ei käyttänyt "fotoshoppia" vai mikä se on...

  Mutta pääasiaan: Käykää Körttimuseossa, nostalgisoimassa ja elämässä myös tätä päivää. Älkää unohtako museon kirjastoa. Vielä: kätköissänne saattaa hyvinkin olla jotain museoon sopivaa, eli että näytille vaan lisää tavaraa 200 vuoden ajalta. :)  :idea:

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1564
Körttimuseo
« Vastaus #8 : 28.07.08 - klo:18:39 »
Hyvät hoksottimet teillä  :-'  , kiitos.  Eihän kirkko tosiaan  näyttänykkään Ylistaron komialta kirkolta, ku pikku tornikki siitä puuttui. Äkkiseltään sen luurasin profiilin perustehella Ylistaron komiaksi kirkoksi.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.