Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Lilli - 26.06.08 - klo:21:04
-
Lukiessani Raamattua törmään mieli- ja väkivaltaiseen Jumalaan, joka toteuttelee mielin määrin oikkujaan. Hän luo ihmisen, mutta kun tämä ei osoittaudukaan tottelevaiseksi, Hän tuomitsee tämän kadotukseen. Kadotuksesta ihminen voi kuitenkin pelastua uskomalla ei-erityisen-järkeenkäypään sovitustyöhön. Siihen suurin osa ihmisistä ei nähdäkseni takuulla kykene uskomaan, ei ainakaan, mikäli se heistä itsestään on yhtään kiinni. Uskominenkaan ei poista ihmisen velvollisuutta noudattaa Jumalan tahtoa, joka on paitsi varsin sekavasti ilmoitettu, mahdoton ihmisen noudattaa. Jeesuskin sanoo Vuorisaarnassa jotenkin tyyliin: ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka on tehnyt isäni tahdon. (Eli terve vaan se viimeinenkin toivo.)
Kaiken tämän jälkeen tuntuu vähän kummalta se kirkoissa kaikuva puhe armosta ja rakkaudesta. Lienevätkö siellä äänessä todelliset markkinoinnin ammattilaiset? En ainakaan itse koe mitään armoa saaneeni - enkä kyllä ansainneenikaan, jos rehellisiä ollaan.
Ja jos pelkkä usko riittää pelastukseen, miksi kaikki eivät saa uskoa? Sievä lapunjakajatäti paikallisjunassa kertoi, että Jumala kutsuu ihmistä kolme kertaa, ja jos joka kerralla sanoo ei, uutta tarjousta ei enää heru. Olipas taas armeliasta. Miksi ei kutsuta kovemmalla äänellä? Miksi uskominen on vastoin ihmisen järkeä ja luonnetta (ainakin hyvin monen kohdalla)? Miksi Jumala ei väännä asioitaan rautalangasta niin, että vähemmänkin henkevä kansanosa tajuaisi? Enkä edes usko, että kaikki ihmiset ovat tunteneet jonkin kutsun Jumalalta.
Olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseenkin, sikäli, kuin järki antaa myöden, mutta lapsuuden jälkeen se on ollut jatkuvasti tällaista taistelua ja ahdistusta. Joskus tuntuu, että olisi helpompi olla, jos usko kokonaan kuolisi. Toisaalta veto, jota tunnen Jumalaa kohtaan, se kaipaus, on mielettömän voimakas, enkä usko, että se on lähtöisin vain minusta.
Anteeksi kovin, kun tulen foorumillenne avautumaan. Käsitykseni mukaan olette niitä harvoja hengenliikkeitä, jossa tällaista puhetta suvaitaan. Teikäläisten seurat ovat mieleeni, vaikka laiskasti vierailen. Käyn silloin tällöin kirkossakin, mutta en koe juurikaan saavani sieltä mitään, ellei musiikkia ja istuskelua hartaassa tilaisuudessa lasketa. Kirkossakin tunnutaan puhuvan niille, jotka jo uskovat, tai ainakin jotenkin ovat nielaisseet tämän kristinuskopaketin. Ja joiden perheet ja ystävätkin ovat, joten uskottomista ei tarvitse piitata eikä puhua...
Toivoisin oikeasti keskustelua tästä. Niiden näkemyksiä, joiden on hyvä olla uskonsa kanssa. Tai miksei ilmankin. Tuntuu, että minun Jumalani vain kantaa ihmiset mahdottoman eteen ja jättää siihen. Yksin.
-
Kyllähän sitä monesti tulee ajateltua, ettei tässä ole oikein mitään mieltä. Ateistina olisi kenties helpompaa. Mutta jotenkin sitä ei vain osaa luopua siitä ajatuksesta, että tämän kaiken takana sittenkin saattaa olla jotain. Minua ei ihan vielä ole saatu vakuutetuksi siitä, että kristinusko olisi huijausta.
Kuten olen jo muutamaankin kertaan todennut, niin en löydä itsestäni voimia uskomiseen. Usko tulee Jumalalta, jos on tullakseen. Siihen asti ei voi oikein muuta kuin odottaa ja ikävöidä, kuten näissä piireissä tavataan sanoa. Lopullisia vastauksia saataneen vasta siinä vaiheessa, kun tämä ruumis lopettaa toimintansa.
Minä olen toistaiseksi liian väsynyt uskonkamppailuihin. Olen tullut siihen tulokseen, että parempi on olla rehellisesti epävarma kuin yrittää väkisin pitää yllä jonkinlaista valheellista varmuutta. Jos menen näiden ajatusten kanssa helvettiin, niin olkoon sitten niin. Ehkei minua taivaassa sitten kaivatakaan.
-
Jeesuskin sanoo Vuorisaarnassa jotenkin tyyliin: ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka on tehnyt isäni tahdon. (Eli terve vaan se viimeinenkin toivo.)
Niin, ja kun sitten vuorisaarnasta vielä luetaan Jeesuksen sanat, että "olkaa te siis täydelisiä, kuten teidän Taivaallinen Isä täydellinen on". Niin, ja ne monet monet muut Jeesuksen käskyt.
Ja jossakin sanotaan, että jos ihminen rikkoo yhden käskyn, Jumala katsoo, että ihminen on rikkonut tällöin joka ikisen Lain käskyn.
Eipä taida elämän varrelta kenelläkään löytyä yhden yhtään synnitöntä sekuntia tuon kovan ja varsin epäinhimillisen lain edessä.
Eikä edes yhtään käskyä, jota olisi edes sekunnin verran onnistuttu Jumalan vaatimalla tavalla noudattamaan.
Samoja asioita olen pohtinut. Muistan jossain kaukaisuudessa (1987) kun mielessäni oli heittää Raamattu kaaressa eräältä rinteeltä alas aivan mielenosoituksena Jumalalle. Tällä ajatuksella purin kiukkuani Jumalaa kohtaan. Vaikka mitä teki, ei vain rauhaa tullut. Ainainen riittämättömyys Jumalan edessä.
Nykyään hyväksyn sen, että Jumalan kovan ja epäinhimillisen Lain hengellisenä tehtävänä on tehdä jokaisesta ihmisestä jokahetkinen synnissärypijä ja tällä tavoin ajaa ihminen Kristuksen luo. Jotain tämänsuuntaista se Paavalikin kirjoitti.
Lutherin tekstien ja Raamatuntulkinnan lukeminen on ollut minulle hyvin terapeuttista luettavaa. Luther tuon tuostakin painottaa, että Kristukseen turvaavan ihmisen jokahetkinen syntisyys on laitettu Kristuksen syyksi ja Kristuksen jokahetkinen täydellisyys luetaan ihmisen hyväksi.
Ihmisestä tulee näin täydellisesti Jumalalle kelpaava. Omatunto tosin monesti todistaa vallan muuta.
Luther korostaa, että sanoi omatunto sitten mitä sanoi, Kristuksen sovituskuolema riittää tämän syntiongelman ratkaisuun.
Raamattua lukiessa välillä tulee sallinen kuva, että Jumala on Paholaistakin pahempi ja Paholainenkin on vain Jumalan oikkujen uhri.
Välillä voi säälittääkin tuo Paholaisen tuleva osa.
Ja tämä jos mikä vihastuttaa mieltä.
Kerran Lutheria lukiessani minulle tietyllä tapaa selvisi tämä 'Pahan Jumalan' ongelma, joka sanoo itseään hyväksi Jumalaksi.
Kuten totesin, Kristuksen sovitus on tosiasia, vaikka kaikki inhimillinen (järki ja tunteet) muuta sanovatkin. Tämän sovitusasian voi yksinkertaisesti hyväksyä itselleen vastatodisteista huolimatta.
Sama tähän Jumalan 'pahuus'-ongelmaankin: tulee vain uskoa se, mitä Raamattu sanoo Jumalasta, että Jumala on hyvä. Vaikka olosuhteet ja kaikki puhuisivat toista, ihminen saa pitäytyä Sanaan ja uskoa, että Jumala on hyvä.
Tämä riitti toistaiseksi minulle tuohon ongelmaan.
Kristinusko on täynnä järjenvastaisia ja selittämättömiä asioita.
Se on ihmisen parhaankin järjen avulla tutkittuna hullutusta, kuten Paavalikin sen totesi. Jos kristinuskoon yrittää järjellä päästä sisään, nin hyvin pian tulee seinä vastaan, jonka yli ei pääse.
Ainut vaihtoehto lienee se, että käännytään takaisin, unhoitetaan koko juttu tai sitten vain uskolla hyväksytään se siinä laajuudessa, kuin pystytään, mitä Jumala sanoo, vaikka se monesti on varsin järjetöntä.
Minulla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin toivoa, että Kristuksen sovituskuolema kattaa koko minun syntisyyteni, mukaanluettuna kaikki epäilykseni siitä, että onkohan kristinusko tai juuri minun edustama tulkinta edes sellainen, että voin pelastua. Ajoittain tämä KRistuksen kuolemallaan hankkima sovitusajatus saa mielen jotenkin innostumaan ja kokemaan suurta iloa, monesti taasen ei tunnu miltään, paitsi vain pahalta ja epävarmalta.
Kristinusko on täynnä mysteerejä ja etsimistään odottavia löytöjä jossa järjellä ei monesti ole osaa eikä arpaa.
-
Erillaiset paradoksit kuuluvat kristtinuskoon, totesi taannoin Herätäjän pohjanmaan aluesihteeri seurapuheessaan Aholansaaressa.
Suurin niistä on ristin paradoksi. Jumalan täydellinen sovitusuhri, joka samalla tekee syntisestäkin ihmisestä vanhurskaan (so. Jumalalle kelpaavan) ja toisaalta jättää hänet syntiseksi.
Lutherin mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Nuo asiat eivät ole sama, eikä niitä voi sekoittaa, jakaa, mutta ei toisaalta myöskään erottaa. Siinäkin jälleen paradoksi: Yksin, mutta kolmesta, kuten Kivineva hienosti totesi.
Monien mukaan tuo armo, joka rippikoulussa paukutetaan rippilasten päähän suomennoksena "ansaitsmaton rakkaus minun (tai meidän) osakseni (osaksemme)", löytyy Raamatusta juuri Johanneksen evankeliumin kolmannesta luvusta, jakeesta 16.
"Jumala antoi ainoan poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän."
Siinä on Jumalan pelastustyön ihmisjärjen yli käyvä ydin.
Jumalan pahuudesta voisin sanoa, että se miä itse aikoinani opin Urpo Karjalaisen rippileirillä, niin on Kristukseen tähtäävä pelastushistoria. Jatkuva toistelu kuinka kohta pääsemme itse aiheeseen, teki varmasti kaikille selväksi, että Kristuksen kuolema ristillä ja sen kaikki seuraukset olivat rippikoulumm merkittävin anti. Ja kuten Luther on todennut: Raamatussa kaikki mikä ajaa Kristusta, on merkittävää.
Lailla ja käskyillä on kolme äkyttöä. Yksi niistä on osoittaa ihmisille, kuinka heidän tulisi elää, mutta toisaalta, etteivät he pysty niiin elämään, jolloin se osoittaa ihmisille heidän syntisyytensä.
Mutta mikä on ihmiselle mahdotonta, on mahdollista Jumalalle.
-
Tervetuloa, Lilli, joukkoon tummaan! Moni täältä - ainakin minä - löytänee tekstistäsi yhtä ja toista tuttua, kuten on jo mainittukin.
Siihen suurin osa ihmisistä ei nähdäkseni takuulla kykene uskomaan, ei ainakaan, mikäli se heistä itsestään on yhtään kiinni.
Hyvin sanottu, siinä on nähdäkseni yksi peruskivi, aluksi ehkä kompastuskivi, mutta sitten tukeva nurkkakivi...
Olen huono muotoilemaan ajatuksiani näistä asioista, mutta kaksi (ohutta) kirjaa on selvittänyt minulle asioita.
Jussi Talasniemi: Onnellinen vaihtokauppa.
Viljo Porkola: Mitä se on.
Sievä lapunjakajatäti paikallisjunassa kertoi, että Jumala kutsuu ihmistä kolme kertaa, ja jos joka kerralla sanoo ei, uutta tarjousta ei enää heru.
Kun Aholansaaressa tuli kerran kahvipöydässä tämä esiin, huudahti muuan Pekka: Minä oon ainaki tuhat kertaa sanonu ei!
Mt
-
Pekka on hurskas ainakin siltä osin, että päivittäin vastaan kieltävästi. Mutta se on osaltaan kasteteologiaa - luterilaisissa ajatuksissa tämä on siirretty Jumalalle "kyllä tai ei" - vastaukset. :wink:
-
Lilli kirjoitti: 26.06.2008 21:04 . Mistä ihmeestä te löydätte sen armon?
Olen itse vuosia miettinyt Jumalan armoa ja armon sisältöä ihmiselle. Välillä on käyty sellaista painia itsensä kanssa että mielenvikaisuuden ja mielenhäiriöitten raja on ollut häilyvä, voisi melkein sanoa että olin mielisairas.
Olisi tehnyt mieli leikkaa korvat irti ja puhkoa silmät itseltään, mutta silti se ei olisi tuonut selvyyttä minulle, että Jumala on hyvä ja edelleen ,se yksi asia minulta olisi puuttunut.
Uskon että olen löytänyt armon punaisen langan ja kahleet ovat katkaistu, vaikka niitä kannankin repussani. En voi kertoa mistä löytää armon,sellaista karttaa ei ainakaan minulla ole ollut. Mutta ehkä tämä voi auttaa ymmärtämään armon lahjaa meille syntisille
http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1345954.asx?bitrate=1000000
-
Mahtava keskusteluketju! Lilli, mulla on ihan samanlaisia ajatuksia!
Eilen illalla lueskelin Jungia (Unia, ajatuksai, muistikuvia), kun on niin monta kertaa pitänyt. Se oli upeaa. Jung oli papin poika ja hyvin perehtynyt kristilliseen teologiaan. Hänen siitä löytämänsä ongelmakohdat ovat yksinkertaisia ja kirkkaita ja hän uskaltaa sanoa ne ääneen - Maija Vilkkumaata lainatakseni "tää ei voi olla näin".
Olen ihan rakastunut Jungiin. Kirjoitan lisää jos ehdin ja oivallan, kun luen pitemmälle.
-
jumalankuvista Maija veisaa... Saatanan ajatuksia on nämä... Maija tykkää Jumalasta... :D
-
Menkää Aholansaareen Paavon pirttiin.
Kontatkaa lattialla.
Etsikää armoa lattian raosta.
Niin Paavokin teki
-
Armo on ilmaistu minua koskettavimmin synninpäästössä: - Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
-
Armo on ilmaistu minua koskettavimmin synninpäästössä: - Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!
Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa.
-
Sori oon vähä hias... Mutta kiitos teille vastauksistanne.
Tuo ristiriitaisuus monasti hämmentää. Kun sanotaanhan toisaalta, ettei YKSIKÄÄN, joka uskoo, hukkuisi. Jotenkin aina vain olettaa, että kyllä siellä jossakin pienellä präntillä lukee, että ei muuten koske Lilliä. Liian älytöntä ollakseen totta, jälleen kerran.
Ja eri mieltä olevat ihmiset siteeraavat surutta sitä, mitä milloinkin tarvitsevat. Tiedä täällä nyt sitten, ketä kuunnella. Olenhan pitänyt omaa lehmää ojassa jo tullessani kysymään täältä, enkä Markku Koivistolta. ;)
-
Kyllä meidän ojaamme lehmiä mahtuu!
-
Lilli.
Älä lue Vanhaa Testamenttia, jossa Jumala on kiivas, ankara ja tuomitseva. Lue Uutta Testamenttia. Ja lähde ekasta kirjeestä korinttilaisille:
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.
Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa.
Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi.
Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset.
Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.
Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Tai kirjettä roomalaisille:
Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? ......................
Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
-
Minä olin köyhän perheen lapsi. Meillä ei ollut satukirjoja. Katselin Suuresta Perheraamatusta satuja... Vanha testamentti oli ykkönen... :wink:
-
juhani kirjoitti: 12.07.2008 14:46
Vanha testamentti oli ykkönen...
Mooses ! :smt083
-
En ole onnistunut enää löytämään armollista jumalaa Raamatusta. Se taitaa olla aika tavallista ex-vapaakirkollisille, koska meiltä vaadittiin enemmän literalistista Raamattuun suhtautumista kuin traditionaalista. Tradition kautta tulkittuna Raamatusta löytyy armollinen Jumala, koska silloin voidaan ottaa huomioon vai tarpeelliset osat ja täydentää loput traditiolla. Myös vapaakirkollisten piirien ristiriitainen opetus vaikuttaa siihen, että en voi löytää armollista jumalaa Raamatusta. Yksi sanoo:"RAAMATTU OPETTAA X! AAMEN! NÄIN ON!" ja toinen viikkoa myöhemmin:"OPPI X ON HARHAOPPI JA VIE HELVETTIIN!!!" Tällaista on tullut ihan tarpeeksi kuultua.
Lähti elämään ajatukset.... tämä on "muistikirjatason viritelmä" eikä valmis.
Mistä löydän armon?
En löydä sitä kirjasta
En löydä sitä itsenstäni
olen etsinyt sitä kauan
Löysin sen tuulesta
etelätuulen kosketuksesta
pohjoistuulen virvoituksesta
Löysin sen metsästä
Linnun laulusta korvissani
Vihreiden puiden havinasta
Siellä on armo
ja armahdan itseni
Teme
-
"En ole onnistunut enää löytämään armollista jumalaa Raamatusta", Teme kirjoittaa. Entä jos sitä ei ole? Traditio on kuitenkin ihmisten itse luoma. Kirkko nojaa - ainakin periaatteessa - Raamattuun, mutta kirkossa luetaan Raamatusta vain valitut palat, varmaankin siksi, etteivät kaiken maailman pikkulillit ahdistuisi hengiltä.
Tommy Hellsten sanoi jossain kirjassaan (muistaakseni Elämän paradokseissa), ettei ole oleellista, onko olemassa jumala. Sen sijaan on ihmisen kannalta ratkaisevaa, onko olemassa rakastava jumala. Pahan jumalan maailmassa ihmisellä ei ole mitään toivoa kuitenkaan, joten väliäkö hällä.
Näin olen koettanut lohduttautua. Ja lohduttautuakseen kai ihmiset kristillisen tradition - tai vaikka körttiläisyyden - ovat pikkuhiljaa luoneet.
-
Luther sanoi psalmienselityksissään, että paradoksaalisesti Jumala tulee Perkeleenä ensin. :wink:
-
"Minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi" löysin eilen Hoosean 7. luvusta.
Aloin jäljittää, mitä Akorinlaaksossa oli tapahtunut: israelilaiset kärsivät tappion Ain kaupunkia vallatessaan, vaikka sen piti olla helppo. Syy tappioon oli se, että Akan oli himoinnut saaliin joukosta babylonialaista viittaa, hopeaa ja kultaa, varastanut ne ja kätkenyt telttansa alle. Koko hänen perhettään rangaistiin kuolemalla ja polttamalla. Rangaistus tuntuu käsittämättömältä, vaikka Akan itse antaa Mooseksen kirjan mukaan kunnian Jumalalle.
Minun on jotenkin helppo ymmärtää, että kaunis viitta ja rikkaus houkuttelivat - olen minä sen verran kiertänyt alennusmyyntejä (ja ostanut tavaroita kyselemättä niiden eettistä alkuperää).
VT:ssa on sen käsittämättömyydestä huolimatta inhimillisyyden koko kirjo esillä. Ja pohjavireenä se, että epätoivo voi muuttua toivoksi.
Rispa on muuten yksi mielenkiintoinen nainen VT:n pienistä henkilöistä. 2. Sam. 21:1-14 kertoo etnisistä vainoista ja siitä, mitä yksi ihminen voi tehdä...
Karmivat asiat ja armo ovat kaunistelematta totta. Onneksi Raamattu ei ole sensuroitu menestystarina.
-
Toinen makkabilaiskirja on yes. :wink:
-
Lilli: Veisaa: Armoa Jeesus odotan. Se lahjoita jo mulle.(tulikohan oikein ulukomuistista)
-
Menkää Aholansaareen Paavon pirttiin.
Kontatkaa lattialla.
Etsikää armoa lattian raosta.
Niin Paavokin teki
:wink: :wink: :wink:
Ensin tulee syntisyys ja sitten voi tuntea Armon.
En sitten tiedä mitä on körttien armon löytäminen, joku älyllä itselleen selitelty asia vai mikä?
-
Eräs luennoitsija käytti nimitystä: "Palata kasteen armoon"
Eräs kuuntelija kysyi: "Miten palataan kasteen armoon?"
Luennoitsija jäi hiljaiseksi, eikä kukaan muukaan osannut vastata.
Osaisiko täällä joku kertoa siitä ymmärrettävällä tavalla.
-
Lukiessani Raamattua törmään mieli- ja väkivaltaiseen Jumalaan, joka toteuttelee mielin määrin oikkujaan. Hän luo ihmisen, mutta kun tämä ei osoittaudukaan tottelevaiseksi, Hän tuomitsee tämän kadotukseen. Kadotuksesta ihminen voi kuitenkin pelastua uskomalla ei-erityisen-järkeenkäypään sovitustyöhön. Siihen suurin osa ihmisistä ei nähdäkseni takuulla kykene uskomaan, ei ainakaan, mikäli se heistä itsestään on yhtään kiinni. Uskominenkaan ei poista ihmisen velvollisuutta noudattaa Jumalan tahtoa, joka on paitsi varsin sekavasti ilmoitettu, mahdoton ihmisen noudattaa. Jeesuskin sanoo Vuorisaarnassa jotenkin tyyliin: ei jokainen, joka sanoo minulle Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka on tehnyt isäni tahdon. (Eli terve vaan se viimeinenkin toivo.)
Kaiken tämän jälkeen tuntuu vähän kummalta se kirkoissa kaikuva puhe armosta ja rakkaudesta. Lienevätkö siellä äänessä todelliset markkinoinnin ammattilaiset? En ainakaan itse koe mitään armoa saaneeni - enkä kyllä ansainneenikaan, jos rehellisiä ollaan.
Ja jos pelkkä usko riittää pelastukseen, miksi kaikki eivät saa uskoa? Sievä lapunjakajatäti paikallisjunassa kertoi, että Jumala kutsuu ihmistä kolme kertaa, ja jos joka kerralla sanoo ei, uutta tarjousta ei enää heru. Olipas taas armeliasta. Miksi ei kutsuta kovemmalla äänellä? Miksi uskominen on vastoin ihmisen järkeä ja luonnetta (ainakin hyvin monen kohdalla)? Miksi Jumala ei väännä asioitaan rautalangasta niin, että vähemmänkin henkevä kansanosa tajuaisi? Enkä edes usko, että kaikki ihmiset ovat tunteneet jonkin kutsun Jumalalta.
Olen aina uskonut Jumalaan ja Jeesukseenkin, sikäli, kuin järki antaa myöden, mutta lapsuuden jälkeen se on ollut jatkuvasti tällaista taistelua ja ahdistusta. Joskus tuntuu, että olisi helpompi olla, jos usko kokonaan kuolisi. Toisaalta veto, jota tunnen Jumalaa kohtaan, se kaipaus, on mielettömän voimakas, enkä usko, että se on lähtöisin vain minusta.
Anteeksi kovin, kun tulen foorumillenne avautumaan. Käsitykseni mukaan olette niitä harvoja hengenliikkeitä, jossa tällaista puhetta suvaitaan. Teikäläisten seurat ovat mieleeni, vaikka laiskasti vierailen. Käyn silloin tällöin kirkossakin, mutta en koe juurikaan saavani sieltä mitään, ellei musiikkia ja istuskelua hartaassa tilaisuudessa lasketa. Kirkossakin tunnutaan puhuvan niille, jotka jo uskovat, tai ainakin jotenkin ovat nielaisseet tämän kristinuskopaketin. Ja joiden perheet ja ystävätkin ovat, joten uskottomista ei tarvitse piitata eikä puhua...
Toivoisin oikeasti keskustelua tästä. Niiden näkemyksiä, joiden on hyvä olla uskonsa kanssa. Tai miksei ilmankin. Tuntuu, että minun Jumalani vain kantaa ihmiset mahdottoman eteen ja jättää siihen. Yksin.
Minä en sen kummemmin koe kuuluvani mihinkään herätysliikkeeseen,
mutta olen myös lukenut raamattua ja koko raamatun järjestyksessäkin alusta loppuun.
Vanhatestamenttikin on hyvä lukea se vain näyttää, että Jumala on Vanhurskas ja Pyhä Jumala.
Vanhassa testamentti kertoo sodista ja monista väkivaltaisista tilanteista mutta sellainen nykymaailmakin on, täynnä väkivaltaa.
Raamatusta löytää kyllä armollisen ja rakastavan Jumalankin, itse en en haluasi sivuuttaa sitä että Jumalassa on myös viha ihmisten pahuutta kohtaan ja armo ei pelasta jos ihminen ei luovu väkivallasta ja pahuudesta, minusta se on oikein.
-
No toi yllä on varmasti oikein.
Noin henkilökohtaisella tasolla armo, armahdus ja armollisuus kyllä minusta vaativat ensin jonkunlaisen synnintunnon ja rauhattomuuden.
Sitä aina välillä tulee mietittyä, että millaista se ja mistä se Armon kokeminen tulee körteillä.
Esikoislestaadiolaisilla on ensin kovaakin lakitextiä, mutta aina ne loppuu murtuneisuuteen ja anteeksipyytelyyn ja halailuun.
Ns, sovinnonhalaus.
Jos körteillä on niinkuin olen ymmärtänyt on Amonkokeminen jotain, päässä mietittyä Jumala on ylhäällä olen pieni Armon alla, niin onhan se tietysti hienoa, mutta joku synninpäästö toisen ihmisen lausumana, kuten Jumiksessa on sellainen joka antaa sellaisen lisävarmuuden asiaan.
Siis ollaanhan sitä armonalla ja antaahan Jumala anteeksi, vaikka yhteislausunnassa kirkossa, mutta joskus ei oma itse osaa antaa itselleen anteeksi ja silloin on kiva kun on joku joka sanoo ja halaa ja tukien lausuu armon kohdallasi riittävän.
No ehkä körtit nyt vaan ovat niin itsenäisiä ja universaaleja, että tälläiset henkilökohtaiset asiat eivät kuulu niin ajattelu ja problematiikan piiriin?
-
Noin henkilökohtaisella tasolla armo, armahdus ja armollisuus kyllä minusta vaativat ensin jonkunlaisen synnintunnon ja rauhattomuuden.
Tässähän on kysymys uskosta Jumalan armoon. Synnintuntoa saa olla ja rauhattomuuttakin, mutta kysymys on ensisijassa uskosta.
Jos körteillä on niinkuin olen ymmärtänyt on Amonkokeminen jotain, päässä mietittyä Jumala on ylhäällä olen pieni Armon alla, niin onhan se tietysti hienoa, mutta joku synninpäästö toisen ihmisen lausumana, kuten Jumiksessa on sellainen joka antaa sellaisen lisävarmuuden asiaan.
Ja asiassa on perää ihan muutenkin. Se, mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Jumala on kaikkivoipa, ihminen tiedoiltaan, taidoiltaan ja uskoltaan rajallinen.
-
Sitä aina välillä tulee mietittyä, että millaista se ja mistä se Armon kokeminen tulee körteillä.
No ehkä körtit nyt vaan ovat niin itsenäisiä ja universaaleja, että tälläiset henkilökohtaiset asiat eivät kuulu niin ajattelu ja problematiikan piiriin?
Körttikin on vain ihminen. Tai ainakin ihmisenmuotoinen olento.
Mt
-
Sitä aina välillä tulee mietittyä, että millaista se ja mistä se Armon kokeminen tulee körteillä.
Siitähän se evankelisuuski sai alakunsa kun Paavolle ja Hedbergille tuli kränää siitä voiko armon omistaa. Ja kun Paavon mielestä ei voi. Sitä voi nähdä vaan vilauksina.
On mulla näitä armon kokemisia ollut. Armonvilauksia. Vaan en usko, että koskaan saan tuntea armoa omakseni. Jumalan se on ja se sitä jakelee suvereenisti.
-
Ja jos pelkkä usko riittää pelastukseen, miksi kaikki eivät saa uskoa?
Miten niin eivät saa. Kaikki saavat uskoa, että Jeesus on synnit sovittanut Golgatalla.
-
Sitä aina välillä tulee mietittyä, että millaista se ja mistä se Armon kokeminen tulee körteillä.
Siitähän se evankelisuuski sai alakunsa kun Paavolle ja Hedbergille tuli kränää siitä voiko armon omistaa. Ja kun Paavon mielestä ei voi. Sitä voi nähdä vaan vilauksina.
On mulla näitä armon kokemisia ollut. Armonvilauksia. Vaan en usko, että koskaan saan tuntea armoa omakseni. Jumalan se on ja se sitä jakelee suvereenisti.
Noin se varmasti on.
Ja hyvä niin.
Olisi ikävää jos joillain olisi joku Armo ja he sitä jakelisivat ja vaatisivat, että muillakin tulisi olla kuin heillä. :-? 8)
-
Sitä aina välillä tulee mietittyä, että millaista se ja mistä se Armon kokeminen tulee körteillä.
Siitähän se evankelisuuski sai alakunsa kun Paavolle ja Hedbergille tuli kränää siitä voiko armon omistaa. Ja kun Paavon mielestä ei voi. Sitä voi nähdä vaan vilauksina.
On mulla näitä armon kokemisia ollut. Armonvilauksia. Vaan en usko, että koskaan saan tuntea armoa omakseni. Jumalan se on ja se sitä jakelee suvereenisti.
Noin se varmasti on.
Ja hyvä niin.
Olisi ikävää jos joillain olisi joku Armo ja he sitä jakelisivat ja vaatisivat, että muillakin tulisi olla kuin heillä. :-? 8)
Jep. Armon vuodet olivat 1920-1939 välillä, jolloin kastettiin 159 Armoa. 1940-1959 välillä kastettiin 84 Armoa. Vuosien 2000-2007 välillä kastettiin vain yksi Armo. Mutta asiasta toiseen.
Ihminen ei voi jakaa eikä omistaa armoa, hänellä kun ei ole oikeutta siihen. Jumala armahtaa. Armo on Jumalan kädessä.
-
Substantiivi kharis on johdettu sanajuuresta khar. Tästä juuresta lähtevät sanat kuvaavat sitä, mikä antaa menestystä ja tuo onnea. Voidaan sanoa, että kharis on sellaista, mikä tuottaa iloa, se on iloinen yllätys, odottamaton ja ansaitsematon suosion osoitus. Armo on Kristuksen lunastustyön alkulähde ja sen tulos. Armon ensisijainen lahja on syntien anteeksiantamus ja välitön yhteys Jumalaan - iankaikkinen elämä.
Armo on Raamatun tärkeimpiä käsitteitä.
VT:ssa armo ja liitto kuuluvat yhteen. VT:n jumalakuvassa on hallitsevana piirteenä armo "Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa". Jumalan armoa anotaan erityisesti monissa psalmeissa ilmauksena siitä, että rukoileva tietää olevansa täysin armon varassa.
UT:ssa on Jumalan armo keskeinen käsite. Armo on Jumalan valtakunnan erityistuntomerkki. Jumalan valtakunta on armon valtakunta. Armo tuli Jeesuksen Kristuksen kautta. Armo edustaa myös pelastustietä, joka on jyrkästi vastakkainen lain tarjoamalle pelastustielle. Vain ottamalla vastaan armon uskon kautta ihminen pääsee osalliseksi Kristuksen työn kautta syntyneestä armoyhteydestä.
(Lähde: Raamatun kommentaarit).
Armo sulkee pois kaiken ansioajattelun hyvine tekoineen, samoin kaiken inhimillisen kerskauksen ja viisauden. Pelastus on Jumalan lahja. Se ei ole palkka meidän teoistamme, niin että kenelläkään ei ole aihetta ylpeillä. Kristittynä oleminen on armon kokemista ja siinä pysymistä. Näillä eväillä on herännäisyys ymmärtääkseni yrittänyt - sen alkuajoista asti - ruokkia siihen kuuluvaa ja kuulumatontakin laumaa. Näitä eväitä se tarjoaa vielä tänäkin päivänä. Rohkaiskaamme toinen toisiamme näiden eväiden jakamisessa.
Lars Mikael
-
Kiitos armon opetuksesta.
2. Tim. 2:19
Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
Jokainen armoon turvautuvakin joutuu kantamaan vastuuta itsestään ja tekemään parannusta kaiken aikaa, ettei tahallaan rikkoisi sitä armoa, jonka on saanut.
Töillä ei hankita pelastusta, mutta sen voi kadottaa, jos jättää tekemättä sen, mikä hyvää on. (Jos ihminen tetää, mikä hyvää on eikä tee sitä, niin se luetan hänelle synnuksi)
Hebr.kirje puhuu ankarasti tahallisesta synnistä.
Katso tarkemmin.
Hepr. 10:26
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
Armon saaneena ymmärrän, että olisin velvoitettu lopettamaan kaiken sellaisen puheen, joka tekee minusta saastaisen.
Jeesuskin opetti, että pesemättömin käsin syöminen ei saastuta, mutta se saastutttaa, mikä tulee suusta ulos, eli saastaiset sanat ja saastaiset käsitteet, joita noudattamalla ihminen itse ja toiset kuluttavat aikaa, sellaiseen, joka ottaa aikaa pois todella tärkeästä.
-
Kiitos armon opetuksesta.
2. Tim. 2:19
Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".
Jokainen armoon turvautuvakin joutuu kantamaan vastuuta itsestään ja tekemään parannusta kaiken aikaa, ettei tahallaan rikkoisi sitä armoa, jonka on saanut.
Töillä ei hankita pelastusta, mutta sen voi kadottaa, jos jättää tekemättä sen, mikä hyvää on. (Jos ihminen tetää, mikä hyvää on eikä tee sitä, niin se luetan hänelle synnuksi)
Hebr.kirje puhuu ankarasti tahallisesta synnistä. Katso tarkemmin.
Armon saaneena ymmärrän, että olisin velvoitettu lopettamaan kaiken sellaisen puheen, joka tekee minusta saastaisen.
Jeesuskin opetti, että pesemättömin käsin syöminen ei saastuta, mutta se saastutttaa, mikä tulee suusta ulos, eli saastaiset sanat ja saastaiset käsitteet, joita noudattamalla ihminen itse ja toiset kuluttavat aikaa, sellaiseen, joka ottaa aikaa pois todella tärkeästä.
Jotenkin tuntuu siltä, että suhtaudut Raamattuun lakihenkisesti ja kohdistat itseesi sen perusteella liian suuria odotuksia. Jokaisen pitää hyväksyä, että on erehtyväinen ja syntinen ihminen sekä antaa itselleen anteeksi, että on sellainen. Täytyy rakastaa itseään, että voi rakastaa muita.
-
Gal. 5:13
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
Jaak. 1:25
Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
^^^^^
11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
Jaakobin kirjeestä jatkoa:
16 Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.
17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi
.
-
Gal. 5:13
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
Jaak. 1:25
Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
^^^^^
11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi?
Jaakobin kirjeestä jatkoa:
16 Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha.
17 Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi
.
Tämä meni jotenkin ohi. En päässyt viestiisi sisälle.