Kuollut ja elävä usko

[Salis]

Sitten kun luen jotain Väinö Malmivaaran tekstiä, minulle tulee synnintunto. (Mahtaako sitä sanaa saada enää käyttää sen enempää kuin synti-sanaakaan.) Synnintunnon seurauksena huomaan, että tarvitsen armoa eivätkä minun omat tekoni todellakaan riitä pelastukseen.Jostain syystä nykyajan saarnoista tai seurapuheista ei ainakaan minulle tahdo tulla koskaan synnintuntoa. Lieneekö vika kuulijassa?

Synnintuntoa ajatukseni pyritään varmasti usein puheissa ohittamaan. Kysymyshän on perisuomalaisesta häpeästä. Tuntee ja tietää toimineensa/ajatelleensa/käyttäytyneensä väärin. Ja häpeää sitä mielessään, että näin on tehnyt. Suomalaisethan, erityisesti vanhemmat sukupolvet, ovat tässä aivan erinomaisia eli omassa häpeässä piehtaroimisessa. Minut kasvatettiin tuntemaan häpeää pienestäkin virheestä. Kesti kauan päästä irti jatkuvasta häpeäntunteesta.

Vasta aikuisena olen oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että toimin/tein/käyttäydyin jossain tilanteessa tai joitakin kohtaan väärin. Jos tätä sanotaan synnintunnoksi, en halua sellaista enää kantaa. On parempi pyytää anteeksi toiselta ja antaa sitten anteeksi itselleen ja kompuroida eteenpäin elämässään. Ei voi rakastaa, jos ei rakasta itseään.

[myyrä]

Sitten kun luen jotain Väinö Malmivaaran tekstiä, minulle tulee synnintunto. (Mahtaako sitä sanaa saada enää käyttää sen enempää kuin synti-sanaakaan.) Synnintunnon seurauksena huomaan, että tarvitsen armoa eivätkä minun omat tekoni todellakaan riitä pelastukseen.Jostain syystä nykyajan saarnoista tai seurapuheista ei ainakaan minulle tahdo tulla koskaan synnintuntoa. Lieneekö vika kuulijassa?

Synnintuntoa ajatukseni pyritään varmasti usein puheissa ohittamaan. Kysymyshän on perisuomalaisesta häpeästä. Tuntee ja tietää toimineensa/ajatelleensa/käyttäytyneensä väärin. Ja häpeää sitä mielessään, että näin on tehnyt. Suomalaisethan, erityisesti vanhemmat sukupolvet, ovat tässä aivan erinomaisia eli omassa häpeässä piehtaroimisessa. Minut kasvatettiin tuntemaan häpeää pienestäkin virheestä. Kesti kauan päästä irti jatkuvasta häpeäntunteesta.

Vasta aikuisena olen oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että toimin/tein/käyttäydyin jossain tilanteessa tai joitakin kohtaan väärin. Jos tätä sanotaan synnintunnoksi, en halua sellaista enää kantaa. On parempi pyytää anteeksi toiselta ja antaa sitten anteeksi itselleen ja kompuroida eteenpäin elämässään. Ei voi rakastaa, jos ei rakasta itseään.

Entäs sitten perisynti? Onko se vaan perihäpeää? Minä olen ainakin oppinut/on opetettu, että ihminen on perimmältään paha. Kun nyt on tallannut yli 50-v näitä polkuja niin olen aivan varma, että sekä minussa, että kanssaihmisissäkin asuu jokin peripaha.

Entäpä Kristuksen ristinkuolema ihmisten syntien takia? Turhaako oli, vai lieneekö totta ensinkään?

[karjalaisenkyösti]

Entäpä Kristuksen ristinkuolema ihmisten syntien takia? Turhaako oli, vai lieneekö totta ensinkään?

Syntikäsitteen häivyttäminen erilaisilla termikikkailuilla tai millä tahansa tekniikalla on Kristuksen ristinkuoleman turhentamista.
Jos ihminen ei ole perisynnin turmelema ja muutenkaan syntinen, on Kristus turhaan kuollut.

Sitä en tiedä, kuinka hyvin perisynnin turmelema ihminen voi tunnemaailmansa kautta kokea syntisyyttä - varmaan vähän voi.
Jeesus kun käskee vuorisaarnassaan ihmistä olemaan yhtä täydellinen, kuin Taivaallinen Isä, niin tuon käskyn äärellä syntisyyttä ajatellessa ei oikein voi löytää koko elämässään yhtään synnitöntä sekuntia.

Salis puhuu häpeästä suomalaisena ominaisuutena.
Hyvinkin asia voi olla näin.
Kun löytäisi tavan, kuinka osaa erottaa oikean synnintunnon sairaalloisesta synnintunnosta, niin olisi elämä paljon helpompaa.


Syntiasia/syyllisyysasia kuitenkin on jotain sellaista, joka ihmisen on tavalla taikka toisella ratkaistava, jotta hän voi edes jollain tapaa siedettävää elämää elää.
Kristillisissä piireissä eräs laita laittaa oman syntisyytensä Kristuksen syyksi ja näin hoitaa tämän syntiasian. Toisella laidalla osa syntisyydestä laitetaan Kristuksen syyksi ja osa syntisyydestä kielletään.
Ei-uskonnollisella puolella taasen syntisyys paljolti kielletään.

Nämä ovat kaikki tapoja, joilla tuo syntiasia hoidetaan sellaiseen tilaan, että elämä voi jatkua. Ihminen kun ei kovin pitkiä aikoja voi kovin terveenä elää voimakkaan syyllisyyden kanssa.

[vaivattu sielu]

Yksinkertainen vastaus:

Mikä minä olen toisen uskoa mittamaan, kun omanikin on
heikko?

Uskoa ei synny omin voimin, ei myöskään toisten töin ja toimin, sillä Jumala sen meille lahjoittaa.
-------------------------------------------------                                              

Erään henkilön teesejä kuolleesta ja elävästä uskosta:

Jokapäiväisessä elämässä joutuvat vierekkäin usein kuollut ja elävä usko. On opettavaista asettaa nämä kaksi rinnakkain.
Kuollut ja elävä usko ovat eri syntyperää. Kuollut usko on ihmisen teko. Siihen "ruvetaan" joko omasta halusta tai muiden yllytyksestä. Omilla keinoilla sitä vahvistetaan ja ylläpidetään.
Elävän uskon vaikuttaa Jumala niissä, jotka eivät itsestään löydä uskoa, eivät itsestään voi uskoa ja Jumala vahvistaaelävän uskon koetuksissa ja vaivoissa.
Elävä usko on Jumalan työ. Ainoastaan Jumala voi elämää luoda.
Kuolleen uskon paikka on päässä, elävän uskon paikka on sydämessä.
Kuollut usko on aina voitolla; elävä usko on enimmin tappiolla, vaikkaKristuksessa voittaja.
Kuollut usko luulee jo voittaneensa synnin; elävä usko epäilee synniksi sitäkin, mikä ei syntiä ollut.
Kuollut usko omistaa Raamatun makeat lauseet ja sanoo karvaista; eivät ne ole minua varten.
Kuollutta uskoa ei mikään vaivaa, elävä usko kärsii pimeyttä, kuivuutta, ahdistuksia, vaivoja ja se usein aivan uupumaisillaan, kunnes Herra sen jälleen vahvistaa.
-------------------------

Wilhelmi Malmivaara (1854-1922)
Otteita kirjoituksesta vuodelta 1893,
julkaisu E.F.Juurmaan toimittamasta kirjasta Elämän ääni
Armo riittää lehdessä numero 2  
                                                                                                                                                                                                 

Miten foorumin väki mieltää näitä teesejä tänä päivänä?
- Onko aika tehnyt niistä vanhentuneita ja jo aikansa eläneitä?
- Voidaanko tällaiset ajatukset tänä päivänä heittää romukoppaan ja lähteä uusien tuulten kuljettamaksi; uusine tarpeineen ja uusien teesien saattelemana?
---------------------------

Väliarviointi:
- Monetkaan foorumin "kantaa ottavat" jäsenet eivät jostain syystä ole vielä ottaneet kantaa.
- Teesejä ei ole täysin kumottu. On ollut myötämielisiäkin kannanottoja joitakin teesejä kohtaan.

Minusta vaikuttaa siltä että koko usko/uskominen on pelkkää itsensä kimpussa piehtaroimista. Näin ainakin, kun kuulee miten vaikeaa uskomisen asiasta monesti yritetään tehdä. Olisi paljon parempi ettei koko asiasta saisi puhua mitään. Silloin ehkä huomio kiinnittyisi omasta uskomisesta (ja sen laadusta) enemmän uskon kohteeseen=Kristukseen ja evankeliumiin. En voi sille mitään että usemmiten minua suorastaan etoo uskomisesta puhuminen.

Näinhän se on. Uskonkaupustelu saa usein aikaan enempikin vahinkoa.
-----------------------------------------
Ihmiset joissa on särmää ja sydän mukana lähimmäistä lähestyttäessä, jättävät enemmän jälkiä kuin "uskonkauppiaat". Pelkkä lähimmäisen kuunteleminen on tuhannesti parempaa kuin uskontuputtaminen.

[Pena]

Kommenttina voisi jatkaa vaikka tähän tapaan:
Kuollut usko on varma itsestään ja haluaa tulla muidenkin huomaamaksi; elävä usko epäilee itseään eikä siksi tohdi esiintyä julkisuudessa.
Elävä usko on varma vain Kristuksesta. Mikäli on.

[PekkaV]

Erään henkilön teesejä kuolleesta ja elävästä uskosta:

Jokapäiväisessä elämässä joutuvat vierekkäin usein kuollut ja elävä usko. On opettavaista asettaa nämä kaksi rinnakkain.
Kuollut ja elävä usko ovat eri syntyperää. Kuollut usko on ihmisen teko. Siihen "ruvetaan" joko omasta halusta tai muiden yllytyksestä.       Omilla keinoilla sitä vahvistetaan ja ylläpidetään.
Elävän uskon vaikuttaa Jumala niissä, jotka eivät itsestään löydä uskoa, eivät itsestään voi uskoa ja Jumala vahvistaaelävän uskon koetuksissa ja vaivoissa.
Elävä usko on Jumalan työ. Ainoastaan Jumala voi elämää luoda.
Kuolleen uskon paikka on päässä, elävän uskon paikka on sydämessä.
Kuollut usko on aina voitolla; elävä usko on enimmin tappiolla, vaikkaKristuksessa voittaja.
Kuollut usko luulee jo voittaneensa synnin; elävä usko epäilee synniksi sitäkin, mikä ei syntiä ollut.
Kuollut usko omistaa Raamatun makeat lauseet ja sanoo karvaista; eivät ne ole minua varten.
Kuollutta uskoa ei mikään vaivaa, elävä usko kärsii pimeyttä, kuivuutta, ahdistuksia, vaivoja ja se  usein aivan uupumaisillaan, kunnes Herra sen jälleen vahvistaa.
-------------------------
Miten foorumin väki mieltää näitä teesejä tänä päivänä?
- Onko aika tehnyt niistä vanhentuneita ja jo aikansa eläneitä?
- Voidaanko tällaiset ajatukset tänä päivänä heittää romukoppaan ja lähteä uusien tuulten kuljettamaksi; uusine tarpeineen ja uusien teesien saattelemana?
---------------------------
Ottakaa kantaa! Keskustelkaa!  
---------------------------            
En paljasta vielä tässä vaiheessa henkilöä, enkä lähdettä.

Kumarran kunnioituksesta ja hiljennyn näiden ikuisten viisauksien äärellä.

[Salis]

Salis puhuu häpeästä suomalaisena ominaisuutena. Hyvinkin asia voi olla näin. Kun löytäisi tavan, kuinka osaa erottaa oikean synnintunnon sairaalloisesta synnintunnosta, niin olisi elämä paljon helpompaa.


Syntiasia/syyllisyysasia kuitenkin on jotain sellaista, joka ihmisen on tavalla taikka toisella ratkaistava, jotta hän voi edes jollain tapaa siedettävää elämää elää.Nämä ovat kaikki tapoja, joilla tuo syntiasia hoidetaan sellaiseen tilaan, että elämä voi jatkua. Ihminen kun ei kovin pitkiä aikoja voi kovin terveenä elää voimakkaan syyllisyyden kanssa.

Ei syntejä voi mitenkään ratkaista, mutta kuten sanoit, on tärkeätä, että vältetään sairaalloissen synnintunnon aiheuttamista, jota liian usein käytetään keinona uskovien ihmisten manipulointiin. On parempi myöntää, ettei elä päivääkän ilman syntiä, mutta antaa samalla erehtyväisyytensä ja epätäydellisyytensä anteeksi itselleen.

Synnintunto ei voi tarkoittaa sitä, että ihminen raskauttaa elämänsa jatkuvalla häpeällä. Täydellisyyteen, synnittömyyteen pyrkimisestä tulee monelle ihmiselle ylitsepääsemätön este elää täyttä elämää. Kovista pyrkimyksistä huolimatta joutuu joka päivä kohtaamaan epätäydellisyytensä. Kaksi minulle läheistä ihmistä on sortunut itselleen asettamien vaatimusten edessä. Lopputuloksena oli itsemurha. Kaksi erittäin osaavaa ja hyvässä asemassa olevaa ihmistä päätti elämänsä, kun ei pystynyt saavuttamaan itselleen asettamia liian kovia haasteita.

[vaivattu sielu]

mutta antaa samalla erehtyväisyytensä ja epätäydellisyytensä anteeksi itselleen.

Niin, koska ne on jo annettu anteeksi Golgatan keskimmäisellä ristillä.

[karjalaisenkyösti]

Kuollut usko on varma itsestään ja haluaa tulla muidenkin huomaamaksi; elävä usko epäilee itseään eikä siksi tohdi esiintyä julkisuudessa.

Aivan varmasti on näin, kuten Pena toteaa, kun asiaa katsoo tietystä näkökylmasta, ehkä useastakin kulmasta.
Väitän kuitenkin, että asia on välillä myös juuri päinvastoin.
Tästä johtuen elävän ja kuolleen uskon erottaminen on hyvin hankalaa, ehkä mahdotontakin.
Joskus voisis pohtia sitäkin, että jotkut ominaisuudet eivät ehkä olekaan elävän/kuolleen uskon ominaisuuksia, vaan puhtaasti syntiin langenneen ihmissuvun ominaisuuksia.
Omaa erinomaisuuttaan puhkuvaan ja äänekkäästi esiintyvään henkilöön kun Jumala on voinut istuttaa oikean uskon (tai olla istuttamatta),
samalla tapaa, kuin hyvin nöyränä esiintyvän hiljaisen suomalaistyylisen henkilönkin sisuksiin Jumala on voinut istuttaa oikean uskon (tai olla istuttamatta).

Jumala uskon antajana näkee oikean uskon. Ehkäpä ihminen ei juuri koskaan sitä huomaa, luulee ehkä joitain asioita uskoksi, jotka todellisuudessa ovatkin puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia.

Ehkäpä eräs syy siihen, miksi aihe "usko" on kovin haastava, on se, että ihminen paljon pohtisi tätä kysymystä itsekseen ja paljon keskustelisi siitä muidenkin kanssa.

[karjalaisenkyösti]

Tässähän paljolti keskustellaan siitä, että millaisia ilmiöitä, psyykkisiä ja fyysisiä oikea/väärä usko saa ihmisissä aikaan.
Eri uskonnollisia yhteisöjä seuratessa olen huomannut, että siitä asiasta ollaan aika yksimielisiä, että oikea usko saa ihmisessä aikaan hyvää hedelmää, väärä usko taasen huonoa hedelmää. Kaikkialla tätä hedelmäasiaa ei suoraan sanota, mutta tavalla tai toisella asia tulee joko suoraan taikka rivien välistä esille: uskomme, että usko saa aikaan jotain psyykkisiä ja/tai fyysisiä ilmiöitä.

Sellaisen piirteen olen havainnut, että kussakin yhteisössä elävän uskon hedelmät sattuvat olemaan juuri sellaisia asioita, kuin yhteisössä muutenkin pidetään suuressa arvossa. Kuolleen uskon hedelmät taasen ovat sellaisia, jotka ovat vastaan yhteisön arvoja.

Otan esimerkkejä:

Suomessa erässä uskonnollisessa kulttuuripiirissä arvostetaan sitä, että on ääntä, värinää ja varmaa uskoa.
Siellä luonnollisestikin oikeaa elävää uskoa edustaa henkilö, joka rukoilee usein ääneen, kertoo äänekkäästi ja ahkerasti omasta uskostaan ja yrittää innokkaasti saada muitakin omaksumaan saman maailmankuvan.
Kuollutta uskoa taasen edustaa hiljaisuus, omaa syntisyyttään liikaa pohtiminen. Se, että ei äänekkäästi evankelioi, on eräs merkki kuolleesta uskosta.
Liikkeen piirissä surkutellaan niitä, jotka edustavat tuota kuollutta uskoa.
Amerikkalaisuus on elävää uskoa, suomalaisuus edustaa kuollutta sellaista.

Eräässä suomalaisessa uskonnollisessa kulttuuripiirissä elävä ja kuollut usko ymmärretään monelta osin juuri päinvastion.
Elävä usko on epävarmaa, nöyrän tuntuista, hiljaista.
Kuollut usko metelöi, on liian varma itsestään jne.
Kuollut usko pitää kovaa meteliä itsestään ja esiintyy hyvin epäsuomalaiseen tapaan.
Suomalaisuus on elävää uskoa, amerikkalaisuus kuollutta.
Tässäkin yhteisössä surkutellaan niitä, jotka edustavat tuota kuollutta uskoa.

(Esimerkit ovat toki joiltain osin kärjistetyjä, mutta kovin totta silti)

[Salis]

Eräässä suomalaisessa uskonnollisessa kulttuuripiirissä elävä ja kuollut usko ymmärretään monelta osin juuri päinvastion.
Elävä usko on epävarmaa, nöyrän tuntuista, hiljaista.
Kuollut usko metelöi, on liian varma itsestään jne.
Kuollut usko pitää kovaa meteliä itsestään ja esiintyy hyvin epäsuomalaiseen tapaan.
Suomalaisuus on elävää uskoa, amerikkalaisuus kuollutta.
Tässäkin yhteisössä surkutellaan niitä, jotka edustavat tuota kuollutta uskoa.(Esimerkit ovat toki joiltain osin kärjistetyjä, mutta kovin totta silti)

Eihän tuo kärjistys ollut. Näinhän se on. Liiallinen varmuus ja ehdottomuus vie varmasti tuhoon.

[Pena]

Amerikassa on varmaankin elävää amerikkalaista uskoa. Jos suomalainen uskoo amerikkalaisesti, se lienee kuollutta. Eihän suomalainen ole elävä muulla tavalla kuin suomalaisella. Se on sitten eri juttu, että suomalainen voi olla hyvinkin kansainvälisesti. Monella suomalaisella lähetysystävällä on elävä globaali suomalainen usko.

[Jampe]

Oikeissa luterilaisissa ja luterilaisuudessa on se hyvä puoli että vaikka ne olisivat mitä mieltä muista asioista, niin siitä ne ovat aina samaa mieltä että ihminen on pelastettu yksin armosta, yksin Jeesuksen kautta, ilman omia töitä!

Tämä korostus on muissa uskonsuunnissa aina enemmän tai vähemmän vesitetty!

[Riitta-mummi]

Pirska tuolla toisella puolella kiitteli Raamatun tuntemistani. Enpä tiedä.
Neljässä eri Raamattu-piirissä vuosikaudet päntättiin. Parhaimpaan aikaan(pahimpaan?)
kolmessa yhtä-aikaa. Mitä on jäljellä? Muutama elämän tarpeisiin käyttämäni jakeet.

Ef: Armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Mitähän on tullut tehtyä!)

Fil: Älkää mistään murehtiko, vaan saattakaa Jumalalle tietoon...( käytän paljon.)

Job: Tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multieni päällä.(tuleva)

(nämä ulkomuistista, vanhan käännöksen mukaan. Voi olla sanavirheitä, niitä piti ennen varoa!)

Nyt Paavo Ruotsalaisen kirjeitä luettuani 18 kpl. olen tehnyt jokaisesta parin sanan
muistilaput.

1. kielilläpuhuminen
2.villihenget, vasta-alkajat
3.varpunen
4.epäusko, petoööonen sydän
6. fariseusten erhetys, sisällinen murhe, polvirukous
7. autuuden järjestys
8. paljaat rukoukset!
9. pehmiä, mielinkielinen
10. luulohengellisyys
11. salattu viisaus
12. Kalajoen käräjät
13. Laguksen rouva!
14. köyhät hengessä, rikkaat Jumalassa
15. opin tuulet
16. vanhurskaaksi ilman lain töitä
17. salainen sydämen murhe
18. Golgatan ryöväri ja tuhlaajapoika     

Tulineko nämät nyt väärään ketjuun. Panin tähän alkuun kun päätä särkee.

taitaa olla 500 mittarissa   

[Pirska]

Pirska tuolla toisella puolella kiitteli Raamatun tuntemistani. Enpä tiedä.
Neljässä eri Raamattu-piirissä vuosikaudet päntättiin. Parhaimpaan aikaan(pahimpaan?)
kolmessa yhtä-aikaa. Mitä on jäljellä? Muutama elämän tarpeisiin käyttämäni jakeet.

Ef: Armosta te olette pelastetut, ette itsenne kautta, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Mitähän on tullut tehtyä!)

Fil: Älkää mistään murehtiko, vaan saattakaa Jumalalle tietoon...( käytän paljon.)

Job: Tiedän Lunastajani elävän ja viimeisenä hän on seisova multieni päällä.(tuleva)

En silti pitäisi niin kauhean pahana Raamatun tuntemustasi, vaikket itse tunnukaan kauhean innostuneelta asiasta. Jos olisit lukenut Raamatusta vain ja ainoastaan mainitsemasi jakeet ja jättänyt lukematta muut, et välttämättä ymmärtäisi näitäkään muutamia.