Mielestäni pyhitystä ei pidä tarkkailla itsessä eikä oikeastaan muissakaan. Pelkään siinä sitä, että silloin kuvittelee olevansa edes vähän parempi kuin joku muu ihminen. .
Samaa mieltä. Onhan se nyt hyvänen aika jo nähty miten kaikkein innokkaimmat ja kovaäänisimmät pyhityksiensä mainostajat ovat alati tivaamassa toisten pyhittyneisyyttä?
Kun sanoin olleeni mukana noissa pyhitysporukoissa niin kerronpa tähän vain yhden esimerkin miten taitavasti pyhistyskristitty osaa naamioida sekä muilta että itseltään omahyväisyyden ja paremmuuden tunteen. sanoin myös "itseltään" sillä tuskin kukaan on niin julkea jotta kehtaisi suoraan itselleen tunnustaa miten omasta mielestään on onnistunut kristittynä. Sensijaan useimmiten hölötetään tavan vuoksi "olen niin syntinen" -tyhjiä merkityksettömiä hokemia että oikein etoo kuunnella sellaista. Jos ihminen oikeasti kokee olevansa huonosti onnistunut niin ei se sitä mainostele eikä sillä kerskaile vaan asia on itselle vaikea, häpeällinen ja Jumalan edessä kiusallinen. Siinä painaa päänsä ja on hiljaa. Nykyään tuntuu olevan oikein muotia (varsinkin herätysliikkeissä) briljeerata synnintunnolla, kuinka kauhean syntinen olenkaan; -se muistetaan aina sanoa ääneen! Eräänlaista tekohurskautta sekin!
No niin, se esimerkki:
Monissa lahkoissa opetetaan kaikenlaisia pyhitystekoja kuten "kymmenysten" antaminen. (10% tuloista seurakunnalle). Moni tämän hullun opetuksen sisäistää ja alkaa lahjoittaa mainitun määrän kuukausittain orjallisesti. Sitten opetetaan kuinka siitä seuraa "siunausta"... (paskat sanon minä!). Tämäkin sisäistetään ja sitten aletaan kieli pitkälllä odotella erikoissiunauksia palkintoina tehdystä uhrauksesta. Uusi testamentti ei käske antamaan kymmenyksiä mutta toteaa ylipäätään lahjoittamisesta ja kaikesta hyväntekemisestä että tehtyäsi kaiken olet vain tehnyt mitä sinun pitikin tehdä!
Kohta sitten noustaan seurakunnan eteen puhujanpönttöön "todistamaan" miten on tullut aidosti uhrauduttua "vaikka se teki kipeää ja oli vaikeaa" -saatetaan väritellä kaikenlaisia juttuja arkielämästä hengellisiksi kuten vaikkapa että auto meni rikki... -no demonihan se sinne luikahti Jumalan sallimuksesta kun oli tottelematon kymmenyksissä...
Sitten kerrotaan että lopulta kaikkien koettelemusten jälkeen kumminkin taivuttiin ja sitten rupesi tulemaan siunauksia oikein konkreettisesti ja roppakaupalla; -erityisen selvästi palkintona kymmenyksistä. Yhteys näiden välillä tehdään selväksi:
-ei kymmenyksiä => vastoinkäymiset, Kymmenysten maksu => siunaukset.
Samalla tulee astutuksi kaikkien eteen julkisesti kertoilemaan omasta "tottelevaisuudesta" ihankuin esimerkiksi muille mutta kuitenkin hienosti kääntäen asia kuulostamaan siltä kuin olisi halu kertoa muka "Jumalan suurista teoista". Todellisuudessa omahyväinen fariseus astuu puhujanpönttöön ja saa tyydytystä siitä miten asettaa itsensä muille malliksi tyyliin: "minäkin olin niiiin tottelematon, mutta sitten kun taivuin, tuli siunaus!" Mitä tämä on muuta kuin itsensä esille asettamista?
Niinkuin sanoin, julkeaa ja röyhkeäähän se on ja koska asian oikea laita jotenkin tajutaan hämärästi omantunnon syvyyksissä, vaiennetaan omatunto sillä että painotetaan kokemuksen "opetuksellista" puolta muille. Ikäänkuin Jumala olisi varta vasten valinnut minut olemaan tässä asiassa muille "profeettana". Puhutaan paljon tyhjiä sanoja omasta huonoudesta jne. ...
Sen minä sanon että jos jotain ovat oikeasti antaneet tai tehneet jotain niin pitäisivät visusti turpansa tukossa asiasta ja pyrkisivät kaikin voimin unohtamaan koko tapauksen koska ihmisen mieli ei kestä oikeaa koettelemusta joka tuossa on omahyväisyyden ja hengellisen onnistumisen tunteena tarjolla. Sen takia on parempi olla ihan hiljaa ja pyrkiä jopa unohtamaan asia pikimmiten eikä ainakaan marssia pää pystyssä muiden eteen kertomaan yksityiskohtia muille. Älköön oikea kätesi tietäkö mitä vasen tekee, tämä neuvo on tykkänään unohdettu eikä senkaltaisia neuvoja koskaan opeteta noissa pyhityskristittyjen kokouksissa, ei koskaan! Enpä ole koskaan kuullut siitäkään opetusta miten rukoillessa ei pidä hokea tyhjiä kuten vaikkapa: "amonndrakontoores abarrdakass amonndrakonttoores..." eikä pidä rukoilla niin että kaikki näkevät vaan mennä kammioon yksin ja rukoilla salassa! Kaikki siellä mölisevät yhteen ääneen toisistaan piittaamatta ja jokaisen suun kautta muka Jumalan henki puhuu (?)
Jos Jumala oikeasti puhuisi jonkun kautta niin kukaan ei edes kuulisi mitään! Sellaisia asioita noissa porukoissa ei opeteta koskaan! Luterilaisessa jumalanpalveluksessa kyllä opetetaan niistäkin mutta noissa ns. "uudestisyntyneiden uskovien" porukoissa ei koskaan!
Jos
oikeasti on kokemus omasta kelvottomuudesta, se ei ole muille kertoilemisen aihe vaan aihe jonka miettiminen saa pään painumaan ja katseen häpeästä laskemaan Jumalan ja ihmisten edessä.
