Pyhitys

[Samuli]

Tuolla Joulu tulee, kestääkö hermot? -ketjussa ajauduttiin sivuamaan pyhitystä. Joku käytti muistaakseni ilmaisua, että "menee pyhitys väärään suuntaan". Minua jäi tämä aihe kiinnostamaan niin kovasti, että toivoisin tästä ihan omaa ketjua.

Pyhitys on hankala termi. Se käsitetään hyvin eri tavalla eri kirkoissa ja jopa niiden sisällä. Mielestäni tuossa mainitsemassani ketjussa tuli esiin, että foorumilaisillakin on erilaisia käsityksiä siitä.

Eli miten te käsitätte pyhityksen? Mitä se on? Voiko sitä tarkkailla itsessä ja/tai muissa? Onko siinä vaiheita tai aste-eroja? Vai onko se vain tyhjä sana vailla sisältöä?

[Riitta-mummi]

Pyhityksestä

Sydämessäni ajattelen näin:muuhun pyhitykseen en enää pyri,kuin että
Jumala vanhurskauttaisi jumalattoman.En tiedä onko se pyhittymistä.

Sellaiseen pyhittymiseen en enää pyri, mitä yritin 20 vuotta.Niissä piireissä
joissa ns. tulin uskoon edellytettiin(tosin hienovaraisesti,viittaillen )kerrottiin
melko tarkasti mikä uskovaiselle sopii,mikä ei.Sopimattomia olivat:hajuvesi,
meikit,kauniit vaatteet,elokuvat,viihdekirjallisuus,äänekkyys,alkoholit ja
herkut.
Sopivaista taas oli:hurskaus,avuliaisuus,anteliaisuus,hillitty käytös,todistaminen ja ääneen rukoileminen.Armolahjojen anominen omalle
osalle,raamattupiireissä käyminen,ja paljon paljon muitakin tekoja.

Minulla on vahva oma tahto,ja pää varmaan umpiluuta kun en näinäkään
vuosina kohdannut Vapahtajaani näissä,vaan oman saunani lauteilla
Hänelle asioistani jutellessa,tai suljetun oven takana huoneessani hädässäni huutaessani.
Niinpä vuosikymmenien opiskelun jälkeen kasvoin kovasti alaspäin,mutta
mitä jäi jäljelle on auttanut minua mielestäni kovasti eteenpäin.Pakottomaan yhteyteen ja vapauteen Luojani kanssa.
Tässä tämä näin lyhyen kaavan mukaan.Arvannet,että tähän kilvoitteluun
on liittynyt monenlaista mutkaa matkassa.En kuitenkaan katso olevani
uskonnon uhri.

[Antti Juhani]

Minulle on jäänyt pyhityksestä mieleen käsky: Muista pyhittää lepopäiväsi.
On tällä varmaankin syvällisempiäkin tarkoituksia. Lapsuudessa pidettiin sunnnuntai todella lepopäivänä. Vain pakollinen, kuten karjanhoito suoritettiin. Ukiltani jäi sanonta mieleen; pyhätyöllä ei ole siunausta.
Kirkossakäynti ja pyhäkoulu kuuluivat sunnuntain viettoon. Joskus oli sitten seurat, joko kotonani tai lähikylissä jonne mentiin.
Mielentasolla tapahtuva virkistävä vaikutus tulee näistä asioista.
Itseäni kiusaa tälläkin kylällä, asun nimittäin maalla, jatkuva sunnuntaipäivänäkin kuuluva traktorin "pörrääminen." En halua olla tuomarina, mutta ei vain tunnu hyvältä. Pyhittäminen jää ainakin suorittamatta tämän osalta. Ajatukset voivat ihmisillä olla vaikka missä, vaellella. Ja onhan traktoreissakin ja muuallakin radiot käytössä joista saa kuulumaan "kirkonmeiningin" ja nykyisin Radio Dein. Viisaammat saavat jatkaa syvällisemmin.

[Pena]

Pyhittäminen on ymmärtääkseni rajaamista johonkin erityiseen tarkoitukseen. Useimmiten taidetaan tarkoittaa Jumalalle pyhittämistä, Hänelle omistamista. Pyhittyminen olisi näin omistautumista. Tämä tulee lähelle kristillisen kutsumuksen tiedostamista.
Mielikuva pyhitymisestä saattaa olla usein tekosyntien karttamista, tapojen siistiytymistä ja maailmasta erottautumista. Olisikohan oikea pyhittyminen pikemminkin valmiutta toimimaan keskellä matoista maailmaa ja ryvettämään itsensä siinä touhussa?

[tosikkoko]

Minulle on jäänyt pyhityksestä mieleen käsky: Muista pyhittää lepopäiväsi.
On tällä varmaankin syvällisempiäkin tarkoituksia. Lapsuudessa pidettiin sunnnuntai todella lepopäivänä. Vain pakollinen, kuten karjanhoito suoritettiin. Ukiltani jäi sanonta mieleen; pyhätyöllä ei ole siunausta.
Kirkossakäynti ja pyhäkoulu kuuluivat sunnuntain viettoon.

en kuulu niihin viisaampiin, mutta kun sattumalta hiljattain luin ison katekismuksen käskyjen osuuden, niin palasi mieleen tämä 3 käskyn selitys:
Jos siis kysytään, mitä sanat "pyhitä lepopäivä" merkitsevät, vastaa näin: "Lepopäivän pyhittäminen tarkoittaa sen pitämistä pyhänä." Mitä sitten on pyhänä pitäminen? Ei muuta kuin että puhutaan pyhiä sanoja, tehdään pyhiä tekoja ja eletään pyhää elämää. Omasta puolestaan se päivä ei mitään pyhittämistä kaipaa, sillä se on sinänsä pyhäksi luotu. Jumala haluaa kuitenkin, että sinä pitäisit sen pyhänä. Sinä siis teet sen pyhäksi tai epäpyhäksi aina sen mukaan, harjoitatko silloin pyhiä vai epäpyhiä asioita. Miten sitten tapahtuu tuollainen pyhittäminen? Ei vetelehtimällä kotona tekemättä mitään raskaita askareita tai sitomalla seppele päähän ja pukeutumalla parhaimpiinsa, vaan, kuten sanottu, tutkimalla ja harjoittamalla Jumalan sanaa.

heikosti olen sitä itsekin usein noudattanut, on helppo laittaa pyykkikone päälle, kun muka muulloin ei ehdi. Tai tehdä vähän töitä tietokoneella jne. ja jos itsellä olisi traktori, niin kaipa sitäkin joskus käyttäisin Mutta tuo loppu on parasta, eli tärkeintä ei ole töiden välttelely väkisin (ts vain laiskottelee), vaan että käyttää säästyneen ajan Sanan tutkimiseen, kuunteluun jne, kotona, kirkossa, metsässä, seuroissa, traktorissa, pilkillä tai missä vaan.

3 käskyn pidempi selitys by Luther on kokonaisuudessaan täällä:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/3kasky.html
ja siinä on kyllä monta ainakin itseeni sattuvaa kohtaa....

Mutta pyhitys on tosiaan muutakin. Viisaammat kertonevat siitä.

[vaivainen mato]

Kaksi miestä oli seisoskellut tien varressa. Aku Räty oli kulkenut ohi. Toinen miehistä oli sanonut:'Kato, ihtesä pyhittäjä.'
Aku oli pyörähtänyt ympäri ja sanonut: ' Kunpa oesinnii.'

Maasta tullut, maallinen, maaksi jälleen tuleva ihminen ei voi pyhittää itseään.
Maallisen vaelluksen aikana ihmiset ovat 'Kristuksessa pyhiä'
Pyhyyttä voi kokea joskus pieninä ohi kiitävinä hetkinä - vilauksina.
Täydellinen pyhittyminen tapahtuu vasta, kun ihminen siirtyy ajan rajan taa.
Liha ja veri ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Ihminen on tällöin jonkinlainen henkiolento.

Tämänlainen ajatus on minulla pyhittymisestä.

[juhani]

Tässä on erittäin tärkeä opinkohta luterilaisuudessa. Vaivainen mato lisäili luterilaisuuden hengessä kaikki mitä siihen on lisäiltävää. Pyhitys on mm. anglosaksisen herätysliikkeiden tärkeä kohta. Luther ei hyväksynyt pyhitystä samalla tavoin kuin he. Luther siirsi sen tähän kohtaan kun kristityt arkipäivän kutsumuksessaan (siis siivoojan, poliisin ja tullivirkailijan etc.) maallisessa vanhurskaudessa eli siis töitä tehden kantavat pyhityksen sädekehää. Pyhitys ei ole mikään uusi sana vaikka anglosaksiset sitä edellyttävät. Ei Luther ollut sitä mieltä, että kristityn tulisi liittyä pyhään säätyyn. Hurraa... me olemme pyhitettyjä... vaikka ei meistä yksikään ole mielestään sellainen.

[Lars Mikael]

Eli miten te käsitätte pyhityksen? Mitä se on?

En voi itse sivuuttaa kysymystä ilman diakoniaa  ja agape-rakkautta.

Käsitykseni tueksi lainauksia Raamatun kommentaareista:

VT. Pyhitys tavallisessa vanhatestamentillisessa merkityksessään näyttää olleen laadultaan lähinnä ulkoista, rituaalista. Suuret kirjaprofeetat korostivat kuitenkin pyhyysvaatimuksen eettistä puolta.
Teurasuhrien ja muiden uhrien toimittamisen sijasta Daavid haluaa mieluummin tulla Jumalan eteen murtunein ja katuvin sydämin.

UT. Perustava pyhitys tapahtuu kristityn elämän alussa Jumalan pelastustyön tuloksena. Pyhityksellä on koko UT:ssa selvästi eettinen sisältö. Käytännössä se merkitsee lähimmäisen palvelemista rakkaudessa. Pyhityksen varsinainen aikaansaaja on Kristus, joka on annettu meille pyhitykseksi.

Lakiuskonnon hallitessa pyhitysihanne sisältää sekä kieltäytymisvaatimuksen että hurskausvaatimuksen, mutta Raamattu ei tee kummastakaan keskipistettä.

 UT:ssa pyhityksen sisältöä kuvaavat ennen kaikkea käsitteet "palvelu" (diakonia) ja "rakkaus" (agape). Jeesuksen elämässä pyhyys oli aina palvelevaa pyhyyttä.

Todellinen pyhitys ilmenee siis aina Kristuksen vaikuttamana lähimmäisen palvelemisena.

Lars Mikael

[mt]

Pyhitys on hankala termi.

Se on jopa niin hankala termi, että sitä ei ole lainkaan kirkon julkaisemassa Aamenesta öylättiin -sanastossa. Tai ehkä se ei ole riittävän keskeinen termi? Keskeisiä p-kirjaimella alkavia sanoja ovat sanastossa muun muassa palveluoperaatio Saapas, partio, papinvaali, ponsi ja päiväkerho.

Ehkä se ei kuulu luterilaisuuden peruskäsitteisiin. Jaakko Heinimäen ja Jari Jolkkosen uudessa Luterilaisuuden ABC -kirjassa ei sitä ole hakusanana. Mitä tästä voi päätellä? Heinimäki on kollegani, toimittaja – siitä sakista on tässäkin foorumissa lausuttu väkeviä todistuksia, joten se siitä. Jolkkonen on piispainkokouksen sihteeri. Uskaltaisiko mokomaan luottaa? Ostin männä viikolla Tiedekirjan poistolaatikosta hänen Lutherin ehtoollisteologiaa käsittelevän väitöskirjansa ja nakkasin sen auton takapenkille - ties vaikka pyhinä tarvitsisi. Alaviitteet täyttävät systemaatikon oppineisuuden kriteerit (yhdessä viitteessä yhtä kuollutta ja kahta elävää kieltä), joten luotettava mies. Jos Jolkkonen ei ole ottanut pyhitystä hakusanaksi, se ei ole luterilaisuuden kaikkein keskeisimpiä ongelmakohtia.

Mistä sitten luterilaista tietoa, kun Wikipediakin kertoo vain ortodoksisesta käsitteestä? Kirkon omien nettisivujen haku ei tuota kovin hyödyllisiä tuloksia – terveisiä vaan verkkotoimitukselle.

Googlella löytyy, kun hakee kohdistaen haun kirkon sivuihin.

Johan päästiin asiaan, 50 linkkiä. Ensimmäinen viite johtaa edellisen raamatunkäännöksen sanahakemistoon, josta eri näkökannoille voi napsia tukijakeita. Valitettavasti samanlaista hakemistoa ei ole nykyisestä käännöksestä.

Muut linkit johtavat mm. kirkkokuntien oppikeskusteluihin, piispan puheeseen, yksimielisyyden ohjeeseen, Ison Katekismuksen uskontunnustuksen selitykseen ja Diakonia-lehden artikkeliin vapaiden suuntien hengellisyydestä.

Katekismuksen hakemisto opastaa uskontunnustukseen, kappaleisiin 19, 22, 24 ja 12.

Edellä mainituista valitsen kannanmuodostuksen lähtökohdiksi Lutherin kolmannen uskonkohdan selityksen ja Jukka Paarman puheen.

Palaan asiaan niitä märehdittyäni. Lähivuosina.

Mt

[Mauno]

Hei!

Palveluoperaatio Saapas, partio ja päiväkerho ovat kirkon juttuja, ja on hyvä, kun ne ovat sanastossa. Niiden toimintojen myötä monet ihmiset viikottain kokevat pikkuisia pyhiä hetkiä arkisessa elämässään!

Kirkossa on eri vuosina toiminassa painopisteitä, erityisesti kirkon kasvatustyössä. Tuleva painopiste on "Pyhä".

Oli muuten hyvä huomio rajaseutupappi Jukka Pirttijoella viimeisessä Kotimaa-lehdessä. Kirkkohan on lopettanut rajaseutupappien hommat ja muun rajaseututyön itä- ja länsirajojen seuduilla. Pirttijoen mukaan nykyaikana tarvitaan työntekijöitä nykyajan rajaseuduillakirkossa, mm. kaupunkien slummituvissa lähiöissä.

Niissäkin lähiöissä voidaan kokea pyhyyttä, kun vaivattujen Vapahtaja kulkee hetken rajalla elävän lähellä. Se on pyhää, mutta en tiedä kuka siinä pyhittyy?

pohdiskelee Mauno

[Riitta-mummi]

Tätä pyhitys-ketjua uudestaan lukiessani,huomaan että olen omalla kohdallani puhunut paremminkin sanasta kilvoitus (alun vanhurskauttamis-
lausetta lukuunottamatta ).Johtunee siitä että siellä mistä minun uskontieni
alkoi tarkoitettiin ymmärtääkseni kilvoituksella lähes samaa kuin pyhityksellä.Siis kilvoituksen kautta pyhityttiin.Mutta eikö luostareissa
pyritä Jumalan yhteyteen tällä tavoin.
Kuten kirjoitin minulta tämä ei onnistu.Pyhät hetket ovat erikseen.Sellainen
on tietenkin hetki  alttarilla juuri ehtoollista nautittuani jolloin eivät vielä edes pahat ajatukset ole käyneet kimppuun.Myöskin usein luonnossa jotain
erityistä ihanaa nähdessäni ja kuullessani koen niin suurta kiitollisuutta ja
rakkautta Luojaamme kohtaan, että kai sekin on pyhä hetki.

[Samuli]

Tätä pyhitys-ketjua uudestaan lukiessani,huomaan että olen omalla kohdallani puhunut paremminkin sanasta kilvoitus (alun vanhurskauttamis-
lausetta lukuunottamatta ).Johtunee siitä että siellä mistä minun uskontieni
alkoi tarkoitettiin ymmärtääkseni kilvoituksella lähes samaa kuin pyhityksellä.

Riitta-mummi puhuu juuri siitä, mikä on saanut minut aloittamaan tämän ketjun. Meidän kirkollamme on nimittäin olemassa oma käsityksensä pyhityksestä (katsokaa esim. Juhanin viestiä tai mt:n laittamia linkkejä), mutta silti usein joutuu huomaamaan, että monien kirkon jäsenten ja jopa pappien käsitys pyhityksestä muistuttaa enemmän vapaiden suuntien käsitystä. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että moni nykyajan "perinteinen luterilainen" edustaa ajattelultaan enemmän angloamerikkalaista herätys- ja pyhityskristillisyyttä kuin klassista luterilaisuutta.)

Minusta tuntuu, että pyhitys on monille tekosyy pitää itseään edes vähän parempana kuin naapuria. Omaan näkemykseeni pyhityksen tarkkailu itsessä tai muissa ei missään määrin sovi. Yhdyn täysin Riitta-mummin vanhurskauttamislauseeseen ja lisään siihen Siionin virren painavan sanan: "Ainoa puhdas pyhitys on vapahtajan yhteys."

[mt]

Palveluoperaatio Saapas, partio ja päiväkerho ovat kirkon juttuja, ja on hyvä, kun ne ovat sanastossa. Niiden toimintojen myötä monet ihmiset viikottain kokevat pikkuisia pyhiä hetkiä arkisessa elämässään!

Juuri näin se on, Mauno! Ja uskonpa, että myös pontta väsätessä, lukiessa ja toimeen pantaessa on mahdollista kokea pieni pyhä hetki. Papinvaaliasiassa vaaditaan jo vahvempaa uskoa kuin minulla tällä hetkellä on, mutta ehkä tässä vielä kehityn...

Mt

P. S. Olisi kyllä hyvä kirkon järjestää tästäkin asiasta sivuilleen kansantajuinen luterilainen esitys, ettemme me lampaat olisi aivan valtoimenaan pihalla.

[Atanasia]

Mulle tulee kyllä vähän huono omatunto kun ajattelen pyhittämistä.

Äskenkin kun istua möllötin kattomassa jotain täysin tyhmää ohjelmaa
 tunsin oikein kovan piston siitä kuinka nyt EN pyhitä aikaani, vaan haaskaan sitä.
Tämä ajan pyhittäminen/pyhittämättömyys tulee minulle kyllä monesti vastaan.

Samoin en pyhitä - vaikka haluaisin - ruokaa...vai pitäisikö sanoa kehoani.
Tarkoitan, että kun syön sellaista ruokaa, minkä tiedän olevan vahingollista tai syön liikaa,
yli tarpeeni, tuntuu siltä, että en tee oikein en siis pyhitä ruualle/syömiselle kuuluvaa tarkoitusta.

Samoin laiminlyön kehoni pyhittämistä kun en edistä sen hyvinvointia liikkumisella.

Vielä ainakin yksi asia mistä koen huonoa omaatuntoa kun en pyhitä sitä,
on Toisen Ihmisen kohtaamisen tilanteet.
Toisten ihmisten kanssa oleminen on aina ainutkertaista ja sen pitäisi ihanteeni mukaan olla pyhitetty hetki.
Mutta niinpä vain olen muissa aatoksissa, katson ohi tai yli, en näe toista.
Muista ihmisistä tulee minulle usein statisteja.Se on surullista.

Ajattelen näköjään pyhityksen olevan jotain sellaista kuin
 oikean, meille tarkoitetun Merkityksen & Arvon & Kunnioituksen antamista asioille.

[juhani]

Atanasialle voi sanoa, että Sinä olet pyhitetty... huonolla tai hyvällä omallatunnolla. Omatunto on saatanasta Lutherin mielestä. Mutta meillä se kapistus on nimenomaisesti suhteutettu vääränlaisesti ihmisen ja Jumalan välille. Oikea tapa olisi ainoastaan kahden ihmisen välille.