Ihminen Jumalan Rakkauden peilinä

[Jampe]

Se "pakko" oli ehkä liikaa sanottu, ainakin nykykörttiläisýyden kohdalla.
Mutta jos nyt vedetään se pakko tuosta yhtälöstä pois niin jäljelle jää kuitenkin pyrkimys kokea jotaki kokemuksellisuutta.

Sinänsä minulla ei tietenkään ole mitään kokemuksellisuutta vastaan mutta vierastan että kokemusta nimitetään armoksi tai vielä pahempaa; armon vilauksiksi. Siitä syntyy mielikuva että armo ja sen saanti on kytköksissä noihin kokemisiin. Minulle taas armo kuin lamppu joka palaa, näen sitä tai en. Näkökyvyttömyytemme taas ei voi mitenkään tarkoittaa sitä että armo olisi kuin viimeisiään vetelevä hehkulamppu joka vielä vähän aikaa räpsyy ennen sammumistaan.  Minusta tuollaiset sanonnat pitäisi perata tykkänään pois kaikesta uskonnollisesta kielenkäytöstä ja ouhua korkeintaan että "silmäni aukesivat hetkeksi" (ja näin että armo seisoi paikoillaan), mutta surkeaahan sekin on. Surkea on ihmisen tila kaikkineen eikä siihen auta muu kuin paikoillaan pysyvä armo joka seisoo siellä näen tai en. Armo ei kuitenkaan ole salaperäinen  eikä leiki kuurupiiloa vaan silmissä on rähmää niin että vain hetkittäin näkyy suht. selvästi. Tätä pitäisi painottaa!  Ei kukaan voi kieltää että koko maailma on täynnä luuloa jonka mukaan armo kuuluu yksilölle vain jos se tunnetaan jotenkin.

[Riitta-mummi]

Entä tämä vertaus? Armo on kuin aurinko. Se on mutta ei ole aina näkyvissä. Yöllä ei näy, pilvisenä päivänä ei näy, mutta saattaa vilahtaa joskus pilvenrakosesta. Silloin se tuntuu parhaimmalta, lämmittää. Kun se paistaa kaiken aikaa sitä alkaa olla noteeraamatta. Mutta se on.

Samasta asiasta puhutaan. Ei tunnelmoinnista. Rähmä silmässä on este.
Jos Jumala itse antaa tuntea rakkautensa, se on lahja.

[Antti Juhani]

Vaikeiden ja jopä ihmisarvoa alentavien, omien sekä läheisten, kokemuksien ja vuosikymmeniä jatkuneiden kiusaamisien vuoksi en ollut minkäänlaisissa yhteyksissä tiettyihin henkilöihin. Viime kesänä kävin tapaamassa tätä pahinta kiusaajaa. Veljeni ja sisareni eivät ole myöskään pitäneet heihin yhteyttä. Pyysin sedältäni anteeksi häneen kohdistuneita pahoja ajatuksiani. Tunsin suurta helpotusta tämän jälkeen. Oliko tämä se armon vilaus? Kertokaapa uskonoppineet minulle.

[Jampe]

Yleensä tällaisilla keskusteluilla tuppaa menemään sitä rataa että kun joku koettaa perata pois hienoista ja kauniilta kalskahtavaakin kokemuksellisuutta joka istuu lujassa suomalaisessa uskonnollisuudessa, -joku vetää ennen pitkää esiin omia hyvin henkilökohtaisia kokemisiaan ja sitten niihin vastaamatta jättäminen "todistaa" että väärässähän sen täytyy ilman muuta olla joka kokemuksia vastustaa, varsinkin henkilökohtaisia!  Tai sitten se on "uskonoppinut"...

Sen takia näitä onkin yleensä tympeä käsitellä kun ei pystytä pysymään objektiivisuudessa. Kuka sitä nyt haluaa mennä toisen kokemisia kieltämään?

Joka tapauksessa ihmisen kokemiset ovat AINA 100% subjektiivisia!  Joku toinen ihminen samassa tilanteessa kokee aivan toisin.  Siksi minusta tällaisiin keskusteluihin argumenteiksi ei kelpaa omat kokemukset.  Puhuttaisko ihan asioista asioina?

Kumman lujassa se tuntuu olevan körteillekin myöntää että myös teikäläisten ideologiassa ja varsinkin perinteessä viljellään täsmälleen samoja elementtejä kuin jossain viidesläisyydessä tai vapaissa suunnissakin.  Volyymi vain on huomattavasti alhaisempi. Minä taas kitkisin kaiken siihen viittavaankin juurineen pois suomalaisesta kristillisyydestä mutta täällä näkyy voimakkaimmin herätysliikkeiden vahingollinen vaikutus. Aina ollaan ihannoimassa kokemisia, jos ei vaatimassa niin ainakin niistä tehdään omassa uskonelämässä merkittävä asia.  Ja sitten heti perään valitetaan miten huonosti Jumalan rakkaus tuntuu... niinpä niin!  No sainpa sanottavani sanotuksi eikä tässä sen enempään liene aihetta.

[Viisveisaaja]

Rakkaus on kun jois A kaljaa tyhjään vatsaan, tulee höntti olo  oli jossain suomalaisessa filmissä sanottu.
Hengellisistä asioista on todellakin vaikea puhua, koska ne on myös ja sisältää kokemuksia.
 Joku rakkaus, ilo tai rauha vaikeahan niistä on mitään varmaa sanoa, kun ei niitä voi näyttää.
Minusta niistä saa ja pitää tai ainakin on hyvä kertoa.
Kertoa hengellisistä kokemuksista ja jopa ihmeistä.
Paavali kertoi niistä ja koko Raamatun sivuhan on niistä juttua.

Tieteskin on eriasia kerskua sellaisilla ja mittailla toisen uskoa.vaikka ei olisi mitään kokemusta, niin se ei ihmisen asemaa tee huonommaksi tai paremmaksi Jumalan edessä.

Mulla on sellainen kokemus yleensä Sunnuntaisin tuomasmessussa, että tuun vihaseksi. Jotenkin kait ne saarnat tai joku siinä menossa tekee. Kuiteskin ihan kiva sen puolesta käydä kun suurinosa tutuista käy siellä.

Paavo Ruotsalaisella oli paljonkin hengellisiä kokemuksia ja hän ei ujostellut puhua kielilläpuhumisista tai muista.

[Jampe]

Mulla on sellainen kokemus yleensä Sunnuntaisin tuomasmessussa, että tuun vihaseksi. .

 :lol:  Totta puhuen, en ole ikänäään käynyt mutta jotenkin liian imelää se tuomasmessu minunkin makuuni on. Tv:stä olen nähnyt.  Mutta kuten sanoit, voi se olla ihan hyväkin että se(kin) on olemassa keräähän se kai paljon väkeä varsinkin kaupunkilaisia. Nykyään on niin paljon kaikenlaisia viihtymis-messuja joissa monestikin kirkon pääsanoma eli evankeliumi hukkuu kaiken kruusailun ja ihmisten miellyttämisen alle.

[Jampe]

Entä tämä vertaus? Armo on kuin aurinko. Se on mutta ei ole aina näkyvissä. Yöllä ei näy, pilvisenä päivänä ei näy, mutta saattaa vilahtaa joskus pilvenrakosesta. .

Mieluummin niin että se rähmä on omassa silmässä eikä jossain muualla. Kas kun en mielelläni tahdo ajatella armosta että se on salaperäinen ja vaikeasti tavoiteltava tai jopa arvaamaton!  Vaikka tietenkin Jumala itse on salattu meiltä mutta se on eri asia.  sanotaanhan raamatussakin että jos evankeliumi on peitossa, on se peitto niissä jotka eivät näe! ei -itse evankeliumissa. Sen takia minusta on oikeastaan evankeliumin halventamista kuvata armoa arvoituksellisena asiana, vaikkei tällainen varmaan kellään tarkoituksellista olekaan mutta niinhän se perimmältään on. Luther varoitteli erityisesti pienistäkin lepsuiluista ja epämääräisyyksistä lain ja evankeliumin erottamisessa. Luterilaisuuden kirkkain helmi on peittelemätön ja avoin armo mutta jo monta vuosisataa ovat suomalaiset herätysliikkeet koettaneet tärvellä tätä asiaa. Luterilaisuus merkitse yhdelle yhtä ja toiselle toista mutta minulle se merkitsee sitä että armo on syntisiä kohtaan luja ja selvä asia josta ei ole kiistaa tai epävarmuutta.  On siis parempi uskoa että rähmä on omissa silmissä (ja sitähän on!) -kuin että se jossain muualla olisi, muuten menee jo mystiikan ja ansaitsemisen puolelle. Ja tuosta armon "näkyvissä olemisesta" pääsit suoraan asian ytimeen, nimittäin armo on aina näkyvissä yhtä suurella voimalla! Tämä johtuu tietenkin siitä että se on näkyvissä Jumalan lupauksissa jotka on kirjoitettu raamattuun!

Jos sitä katsellaan tai etsitään jostain muualta vaikkapa omista tuntemisista, voidaan helposti häirähtyä luulemaan että armo on peitetty näkyvistä. Ei armoa voi olla peitetty vaan ihmisen silmät ovat sumeat. Sehän ajaa suoraan epätoivoon jos pitää etsiä vakuutusta omista tuntemisista edes osittain.  Jos etsit armoa mistään muualta kuin Jumalan lupauksista, et varmasti löydä muuta kuin sekaannusta ja eksymistä pimeyteen ja epätoivoon.  En henkilökohtaisesti lainkaan usko että Jumala antaa armon tuntemisia vaan niin että me ihmiset itse tunnemme tai olemme tuntematta ja se siitä. Armo kuitenkin on ja pysyy ja näkyy kaiken aikaa yhtä kirkkaasti kun vain ei lähdetä etsiskelemään sitä väärästä suunnasta.

[Viisveisaaja]

Ai no nyt selkeni jo enempi.
Olen samaa mieltä, että armo on, usein vaikeus on sitä vain omistaa omalle kohdalle. Itse syytökset ja sitten vihollinenkin, se veljien syyttäjä kuiskuttelee, et ei tuu anteeksi.
Aina kun yrittää jotain ja pikkasenkin ajattelee, ei täst tuu mitään, niin miljoona pikkupirua huutaa korvaan. EI tuukkaan.

Siis jos armosta puhuitte, niin sitten ymmärrän, että jos siihen lisäilee jotain kokemuksia sen saadakseen tai et on saanut sen kokemuksen kautta, voipi viedä ihmistä väärille jäljille ja vääränlaiseen kuvaan Jumalasta.

Mutta noin muuten ihmeistä ja hengellisistä kokemuksista olisi minusta hyvä puhua enemmänkin ja körttien historiaa kun lukee ainakin Ukko Paavo legendaarinen maailmaneankelista otti kovastikkin kantaa ja puhui milloin vastaan milloin puolesta hengellisistä kokemuksista.

[juhani]

Mestari Ekhardt (1300-l): Jumalaa pilkattaessa Häntä ylistetään... körttiläisyydessä ei tutkita antropologiaa...    :wink:

[Sanneli]

Onkohan se rähmä samalla se paljon puhuttu kakkosnelonen silmässä?  :wink: