Ihminen Jumalan Rakkauden peilinä

[Matilainen]

Ihminenhän on Jumalan Rakkauden peili kanssaeläjilleen. Entä jos ihminen ei tunne Jumalan Rakkautta? Entä jos ihminen ei ole Jumalan yhteydessä? Voiko ihminen silloin heijastaa sitä toiselle? Entä heijastaako uskovainen väistämättä sitä toisille?  Eikö se ole loppujenlopuksi ihmisen omasta päätöksestä kiinni? Eikö ihminen itse määrää onko toisille armollinen? Ihmisen pitää päättää toimia toisten hyväksi. Ihmisen pitää rakastaa toista. Ihmisen pitää armahtaa toista. Sitä ihmisen pitää monien muiden asioiden keskellä tehdä ollakseen Jumalan Armon ja Rakkauden peili. Pystyykö ihminen joka ei usko kaikkeen tähän? Olisiko sitä kykyä kenelläkään ilman Jumalaa? Onko vain uskovaisten ihmisten elämä ja kyvyt riippuvaisia Jumalasta?

[seppos]

Vastaan edelliseen lyhyesti kysymyksellä. Onko missään luettavissa, että Jumala antaisi jollekkin ryhmälle esim uskoville jotain etuoikeuksia tai muuta vastaavaa maan päällä?.

[m.k]

Tuohon edelliseen kysymykseen. Eikös Jehovan Todistajilla ja Lestadiolaisilla ole sellainen käsitys, että vain heille olisi "paikka taivaassa"? JT:llä lisäksi vielä niin että paikkoja ei enää ole jaossa, eli kukaan ei enää pääse taivaaseen koska se on "täynnä".

En tiedä onko luettavissa, mutta minulle on ainakin muodostunut sellainen käsitys että jos Jumalaan ei usko niin sitten ei nauti siitä koituvia "etuja". Ei tietenkään malliin S-etukortti, mutta sinne päin. Vai koskeeko armo kaikkia? Ja jos koskee niin mitä järkeä on pyrkiä käskyjen mukaiseen elämään, kun kerran kuitenkin sitten lopuksi armahdetaan? Tästähän joku pappismies kirjoitti hiljan kirjankin, nimi ei nyt tule mieleen.

Ei kai sen ainakaan pitäisi kuitenkaan olla niin, että Jumala antaisi kenellekään etuoikeuksia, vaan Hänen tulisi olla tasapuolinen kaikkia, myös Häneen uskomattomia kohtaan, tasapuolinen. Ja niin kai onkin, kukapa sitä tietää.

Ja Matilaiselle, oikeassa olet.  Ihminen on Jumalan Rakkauden peili kanssaihmisille.

[juhani]

Ei Jumalan rakkautta voi insinöörimäisin tavoin ratkaista. Eikä inhimillisin tavoin toisesta näkökulmasta. Soon ihan mielenkiintoista. Miten ihminen pelastuu - inhimillinen kysymys - mutta se ei kuulu körttiläis-lutherilaiseen uskonoppiin, ainakaan mielestäni - Jeesus, Paavali, Luther, Paavo ja mielestäni Wilhelmi Niskanen eivät "uskossaan" yrittäneet päästä onnellisuuteen. He ajattelivat koko elämää siinä mielessä, että "jos Jumala suo". Jumalan rakkaus on sitä kun Sinä menet nukkumaan, heräät, syöt, juttelet, teet työtä, opiskelet, suutut... Koko elämäsi on Jumalan rakkautta.

[Kauhanen T]

Juhani kirjoitti:

Miten ihminen pelastuu - inhimillinen kysymys - mutta se ei kuulu körttiläis-lutherilaiseen uskonoppiin, ainakaan mielestäni

Pelastus on maltettava jättää Jumalan huoleksi. Mutta kysymys siitä, miten minä voin pelastua käy aika ajoin olennaiseksi monille kristityille, myös körttiläisille. Sitä kutsutaan herätykseksi.

Siksi myös tuohon kysymykseen vastaaminen on tärkeää. Jos ihminen jätetään tuon kysymyksen kanssa yksin, siihen vastaa "vanha aatami" ja tyrkyttää joko hyviä tekoja tai helppouskoisuutta.

Jeesus, Paavali, Luther, Paavo ja mielestäni Wilhelmi Niskanen eivät "uskossaan" yrittäneet päästä onnellisuuteen.

Näin on! Tasapaino elämässä tai edes uskonelämässä ei ollut näiden kilvoittelijoiden tähtäimessä. He pitivät murhehuonetta parempana kuin väärää varmuutta. Jumalan rakkaus oli heille usein sitä, että "jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa" (Hepr. 12:6).

[Kauhanen T]

Ihminenhän on Jumalan Rakkauden peili kanssaeläjilleen. Entä jos ihminen ei tunne Jumalan Rakkautta? Entä jos ihminen ei ole Jumalan yhteydessä? Voiko ihminen silloin heijastaa sitä toiselle?

Kyllä täysin jumalatonkin voi heijastaa Jumalan rakkautta. Hän on Jumalan luoma ja siksi kykenee rakkauden tekoihin. Hän voi myös tehdä oikeita valintoja oikean ja väärän välillä. Mutta kaikkien järki ja omatunto ovat synnin sumentamat, ja siksi tarvitaan Jumalan ohjausta oikean ja väärän kysymyksissä. Ylpeä ja itsevarma ihminen - jumalaton tai luulouskoinen - ei kuule Jumalan ääntä näissäkään asioissa yhtä herkästi kuin nöyrä ihminen.

Entä heijastaako uskovainen väistämättä sitä toisille?

 

Väistämättä jossain määrin, mutta niinhän liki kaikki ihmiset. Jumalan olemassaoloon uskominen ei automaattisesti tee ihmisestä eettisesti parempaa. Mutta omaan syntisyyteen herääminen ja Jumalan armoon luottaminen tekee ihmisen herkemmäksi tällaisille kysymyksille. Hän pohtii, mikä olisi hänen lähimmäisensä parasta ja tuntee empatiaa. Mutta ahdistuksen aikoina hän voi olla vähintään yhtä kurjaa seuraa kuin julkijumalaton!

Eikö se ole loppujenlopuksi ihmisen omasta päätöksestä kiinni? Eikö ihminen itse määrää onko toisille armollinen?

Tämä on todella hankala kysymys! Toisaalta ihmisellä on itsellään vastuu siitä, miten hän lähimmäiseensä suhtautuu. Mutta jos hän tekee nämä "päätökset" aina täysin itse, hän päättää vanhan aataminsa mielen mukaisesti.

Jos hän onnistuu olemaan armahtavainen tai muuten hyvä lähimmäiselleen, se on Jumalan tekoa hänessä, eikä siitä pidä ottaa itselle kunniaa.

Ihmisen pitää päättää toimia toisten hyväksi. Ihmisen pitää rakastaa toista. Ihmisen pitää armahtaa toista. Sitä ihmisen pitää monien muiden asioiden keskellä tehdä ollakseen Jumalan Armon ja Rakkauden peili. Pystyykö ihminen joka ei usko kaikkeen tähän?

Eipä meistä kukaan taida siihen täysin pystyä.

Olisiko sitä kykyä kenelläkään ilman Jumalaa?

Ei, koska niilläkin jotka eivät tunne Jumalaa on se kyky Jumalan luomistyön kautta.

[Kauhanen T]

Onko missään luettavissa, että Jumala antaisi jollekkin ryhmälle esim uskoville jotain etuoikeuksia tai muuta vastaavaa maan päällä?.

Ihan ottamatta kantaa itse asiaan ja jättäen jutun kunkin lukijan omaksi pohdittavaksi --  tässä muutama kohta Raamatusta.
(Anteeksi, käytän vuoden 1933/1938 käännöstä, en mistään teologisista syistä vaan raamattuhakuohjelmani ei tunne uudempaa! Sisältö on sama kuin virallisessa.)

Mark 10:29-30  Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista, ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.

Mark 16:17-18 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.

1 Joh 3:6,9 Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut. -- Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...

Muistakaa toki, että päinvastaistakin löytyy:

Matt 10:17-18  Kavahtakaa ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat; ja teidät viedään maaherrain ja kuningasten eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille.

Matt 16:24 Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

[Anonymous]

Ihminenhän on Jumalan Rakkauden peili kanssaeläjilleen. Entä jos ihminen ei tunne Jumalan Rakkautta? Entä jos ihminen ei ole Jumalan yhteydessä? Voiko ihminen silloin heijastaa sitä toiselle? Entä heijastaako uskovainen väistämättä sitä toisille? Eikö se ole loppujenlopuksi ihmisen omasta päätöksestä kiinni? Eikö ihminen itse määrää onko toisille armollinen? Ihmisen pitää päättää toimia toisten hyväksi. Ihmisen pitää rakastaa toista. Ihmisen pitää armahtaa toista. Sitä ihmisen pitää monien muiden asioiden keskellä tehdä ollakseen Jumalan Armon ja Rakkauden peili. Pystyykö ihminen joka ei usko kaikkeen tähän? Olisiko sitä kykyä kenelläkään ilman Jumalaa? Onko vain uskovaisten ihmisten elämä ja kyvyt riippuvaisia Jumalasta?

moi! mun mielestä, jokaisessa meissä on Jumlan rakkautta, eri asia on otetaan me Jumala vastaan vai ei, jos ei otetan Hänen rakkautensa ei näy välttämättä niin täysillä mutta jos otetaan Hän toimii meiän kautta ja Hänen rakkautensa näkyy meissä. Koska Jumala rakastaa meitä kaikkia niin meissä kaikissa näkyy myös Hänen rakkautensa. Uskovainen heijastaa Hänen rakkauttaan automaattisesti, Jumala nimittäin näkyy joka päivä meidän elämässämme. Se että ihminen on uskovainen on sellanen juttu et se näkyy melkeinpä kaikessa mitä me tehdään ja mitä me sanotaan. Se vaikuttaa meihin monella tapaa.  Ihminen joka on ottanut vastaan Jumalan rakkauden  tietää sen että Jumala toimii meidän kauttamme joka päivä. Eri asia sitten on kuunnellaanko me Jumalaa vai kuunnellaanko me sitä toista puolta, saatanaa. Meissä nimittäin vaikuttaa se perisynti mikä on meissä ollu syntymästämme asti ja sillä on sellanen pikkunen ääni meissä ja se saattaa vaikuttaa meissä vahvastiki jos me kuunnellaan sitä.
Mitään ei ois ilman Jumalaa. se että sä oot siellä ja mä täällä on pelkästään Jumalan ansiota. koko maailmaa ei ois ees olemassa ilman Jumalaa. Me kaikki ollaan riippuvaisia Jumalasta, oltiinpa sitten uskovaisia tai ei. Jumala on meidät kaikki luonu ja meidän elämät on hänen käsissään turvassa.
siukkista ja enkeleitä!!!

-Jesus Christ Superstar-

[Kristian]

Onko missään luettavissa, että Jumala antaisi jollekkin ryhmälle esim uskoville jotain etuoikeuksia tai muuta vastaavaa maan päällä?.

Eikös armolahjat periaatteessa ole tällaisia "etuja", joita jotkin uskovaiset (eivät siis kaikki) ovat saaneet tähän maailmaan? Minusta myös Jumalan suojelua ja johdatusta voidaan pitää mitä suurimpina etuina. Myös usko itsessään on minusta etu eli se, että saamme uskoa Jumalaan ja että olemme saaneet Jeesuksen Kristuksen vapahtajaksemme.

[Linko J]

Onko missään luettavissa, että Jumala antaisi jollekkin ryhmälle esim uskoville jotain etuoikeuksia tai muuta vastaavaa maan päällä?.

Eikös armolahjat periaatteessa ole tällaisia "etuja", joita jotkin uskovaiset (eivät siis kaikki) ovat saaneet tähän maailmaan? Minusta myös Jumalan suojelua ja johdatusta voidaan pitää mitä suurimpina etuina. Myös usko itsessään on minusta etu eli se, että saamme uskoa Jumalaan ja että olemme saaneet Jeesuksen Kristuksen vapahtajaksemme.

Minusta tuntuisi hieman kummalliselta ajatella uskoa etuna. Kysymys mitä hyötyä tai etua on uskosta on hankala, sillä se luo vaikutelman, että ratkaisu olisi ihmisen omissa käsissä. Usko on aika oudolla pohjalla jos tarvitsee ajatella sen tuovan elämään jotain etuisuuksia. Tuomion edessä on turha heilutella etuseteliä tai puhua kielillä...

[Kauhanen T]

Se että ihminen on uskovainen on sellanen juttu et se näkyy melkeinpä kaikessa mitä me tehdään ja mitä me sanotaan.

Huomauttaisin, ettei usko useinkaan näy sillä tavalla kuin odottaisi. Varsinkin herätyksen ensi ahdistuksissa - jotka monella kestävät läpi elämän - herännyt voi käyttäytymisensä ja puheidensa perusteella vaikuttaa jumalattomammalta kuin ulkokultainen luulouskoinen tai suruton.

Tarkoitan tällaisia tunteita: "Minä en kelpaa Jumalalle enkä siksi ihmistenkään seuraan, kaikki tuntuu minusta synniltä, en siedä kuulla puhuttavan Jumalasta mitenkään iloisesti ja kevyesti, en voi mennä ehtoolliselle kun olen syntinen."

Tällainen herännyt voi vetäytyä toisten seurasta, olla usein kiukkuisen oloinen ja epäkohtelias. Tai hän saattaa mennä holtittomuuksiin vaikkapa oluen kanssa jos joskus malttaa ottaa vähän rennommin.

Mutta minä ajattelen niin, että Jumalalla voi olla oma tarkoituksensa siinä, että hän tällä lailla pitää ihmistä hyvinkin syvälle käyvässä armon ikävöimisessä. Siitä tällaisissa herätyksen vaivoissa on aina pohjimmiltaan kyse! Ja näitten ahdistusten kautta herännyt ihminen voi levittää jotain Jumalan tuntemista ympärilleen jos asiaa vain osaa katsoa siitä näkökulmasta.

Ihminen joka on ottanut vastaan Jumalan rakkauden tietää sen että Jumala toimii meidän kauttamme joka päivä.

Luulen ihan ymmärtäväni mitä Vieras tarkoittaa tällä. Mutta en uskaltaisi puhua Jumalan rakkauden yhdestä, kertakaikkisesta aktiivisesta vastaanottamisesta. Sanoisin itse näin: oletetaanpa, että joku ihminen saisi sen armon, että saisi jatkuvasti tuntea itsessään sen Jumalan rakkauden josta hän saa olla osallinen. Silti hän ei useinkaan voi kaikkien tunteidensa, sanojensa ja tekojensa suhteen tietää, ovatko ne Jumalan vaikutusta vai sen vastapuolen.

Tätä on mielestäni se perisynti, johon Vieras ansiokkaasti viittaa: sitä, ettemme voi itse päättää kummanko ääntä kuuntelemme (aktiivisesti), koska emme voi niitä useinkaan erottaa toisistaan. Siksi kai olisi paikallaan rukoilla, että saisi kuulla (passiivisesti) aina sitä Jumalan ääntä.

[Linko J]

Tai hän saattaa mennä holtittomuuksiin vaikkapa oluen kanssa jos joskus malttaa ottaa vähän rennommin.

 
Sitä voi vaikka läikkyä hukkaan, jos ihan holtiton on...

Ei vaan, vakavasti puhuen, olet vallan oikeassa herra Kauhanen. Jumala tuppaa toisinaan hutkimaan sillä kuuluisalla rautaruoskalla, pitipä ihminen itseään "Jumalan rakkauden vastaanottaneena" tai ei. Ja siunaten Hän kaiketi myös tämän hutkintansa suorittaa. Usko voi "näkyä" ihan vaikka tosiaan siinä, että on synnintuntonsa kanssa vallan maahanlyöty.

[Kristian]

Minusta tuntuisi hieman kummalliselta ajatella uskoa etuna. Kysymys mitä hyötyä tai etua on uskosta on hankala, sillä se luo vaikutelman, että ratkaisu olisi ihmisen omissa käsissä. Usko on aika oudolla pohjalla jos tarvitsee ajatella sen tuovan elämään jotain etuisuuksia. Tuomion edessä on turha heilutella etuseteliä tai puhua kielillä...

En tarkoittanut etuna samassa mielessä kuin jotain bonuskorttia, vaan tarkoitin, että meillä on se etu, että saamme olla uskossa. Tässä maailmassa kun on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät sitä ole ja paljon ihmisiä, jotka eivät edes tiedä mitään Jumalasta ja Jeesuksesta.

[Risto]

Hei!



Sen verran haluan kommentoida keskustelua, että kannattaa olla varovainen ettei kiikkulauta keikahda toiseen suuntaan, eli ns "kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat" -ajatukseen. Kärsimystä ei tule ihannoida. Vaikka ukkojen lutterien paavalien ja muiden tähtäimessä ei olisikaan ollut tasapainoinen ja onnellinen elämä, kuten kauhanen sanoo, ei kenenkään tarvitse ajatella, että tähtäimessä tulisi olla tasapainoton ja onneton elämä. Vaan elämä!


Terveisin,

Risto Oikarinen

[Kauhanen T]

Risto on aivan oikeassa siinä, ettei kärsimystä pidä ihannoida. Kärsimyksellä ei voi ansaita Jumalan edessä mitään eikä se aina jalosta ihmistä.

Sanonta "kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat", johon Risto viittasi, on todella julma tapa vaikkapa vastata jonkun kärsivän ihmisen kysymyksiin. Toiseen ihmiseen sitä ei pidä soveltaa missään tilanteessa. Mutta omalle vanhalle aatamille kannattaa sitä tolkuttaa aika ajoin!

Sellainen kärsimys joka riisuu minua omasta voimastani ja ylpeydestäni on minulle vain hyväksi. Eikä sellaista tarvitse tavoitella, kyllä Jumala tietää paljonko ristiä minä kulloinkin tarvitsen.

Pääasia on mielestäni se, ettei ristin painon alla luule Jumalan vihassaan kurittavan vaan jaksaisi luottaa hänen rakkauteensa silloinkin. Mutta myönnän että helppo tämä on nyt sanoa, kun ei ole mitään ihmeempää ristiä harteilla. Kun sellainen taas annetaan, on varmasti minullakin toinen ääni kellossa.