Moi! Olen uusi täällä ja seuraillut jonkin aikaa keskusteluja.
Ite oon ajatellut että mitä se "sisällinen tunteminen" oikein on ja miksi sellaista pitää edes olla? Tai siis tiedän ja tunnen toki pietistisen uskonkäsityksen ainakin päällisin puolin ja siihen kuuluva ilmiö eli että uskomisen pitää "tuntua" joltakin, mutta ainakaan minusta ei tunnu hyvältä ja oikealta jos/kun aletaan tenttaamaan joko itseltä tai toisilta tämmöisä "sisällisiä tuntemisia".
En kuulu mihinkään liikkeeseen paitsi kansankirkkoon ja minun ehkä ulkopuolisena tarkkailijana on helppoa sanoa tämä kun ei ole mitään herätysliike-käsityksiä tästä.
Mihin sellaista "sisällistä tuntemista" oikein tarvitaan ja kuka sitä sitten tarvitsee? Vähän vaikea olisi kuvitella Jumalan sellaista tarvitsevan/vaativan. Jos taas itseäni mietin, haluanko tai tarvitsenko sellaista niin lähinnä koko ajatus vain ahdistaa. Miksen kelpaa Jumalalle tällaisenani? Eikö kaikkia olekan lunastettu ja eikö armo olekaan ilmaista?
No joku tietty nyt tähän toteaa siitä "muotojumalisuudesta" mutta vaikka nyt olisikin, niin mitä me sittenkään sille voimme? Jos joku sellaista haluaa harrastaa niin eihän sille mitään voi ja miksikä pitäisi voidakaan? Minkä takia ylipäätään pitäisi olla selvillä jonkun TOISEN sielun tilasta? Entä millä ihmeen eväillä tämmöinen tapahtuisi? herätysliikeillä tietenkin on aina omat rasittavat mittapuunsa joilla näyttävät lähes aukottomasti pystyvän toteamaan ihmisten kulloisenkin tilan mikä se on ja mitä pitäisi tehdä sen korjaamiseksi... harvoinpa niissä tullaan kyselemään että "miltäpä sinusta tuntuisi kuulla että ihan tämmöisenäsi, miksikään muuttumatta on sinut jo kalliisti lunastettu?" Tai jos sanotaankin, niin perässä seuraa hirveä litania erilaisia asioita jotka kuulemma "kuuluvat" sitten uskovaisen elämään. samalla tietenkin yhtä pitkä lista niistä mitkä "eivät kuulu"...
Armo kuuluu olevan ilmaista mutta sitten et kuitenkaan ole oikeassa "uskossa" tai et uskossa lainkaan jos elämässäsi ei ne listat tule todeksi tai sinulla onkin eri käsitys siitä mitä sopii ja mitä ei.
Olen jo kauan aikaa sitten hylännyt sisäiset ja ulkonaisetkin tuntemiset ja olen vain mikä olen. En halua alistua yhdenkään herätysliikkeen talutusnuoraan ja (kuuleman mukaan) "hyviin neuvoihin". Tiedän etten käy uskovaisesta useimmille mutta siitä olen pelkästään iloinen! Enpä haluakkaan olla tekemisissä sellaisten hyvien ja kunnollisten uskovaisten kanssa; -tukehtukoot pyhyyteensä! Sitä en uskalla sanoa, arka kun olen; -olenko oikealla vai väärällä tiellä mutta uskallanpa sanoa ettei minua kukaan kaitse sääntöinensä ja uudestisyntymisinensä. Enpä uskalla sanoa sitäkään omasta puolestani, pelastunko tällä uskolla vai en -mitä suurimmalla todennäköisyydellä EN ja minusta jokainen itselleen vähänkään rehellinen ihminen joutuu pakosta näin sanomaan. Jos pelastun, se ei ole ainakaan omaa ansiotani mutta lohduttavaa on saada lukea raamatusta että Jumala itse sanoo tuntevansa ihmiset ja mitä niissä on sekä että varmuudella jokaisenpuolesta on sama hinta maksettu!
Jokainen tehköön siis puolestani niinkuin oikeaksi kokee, enkä minä mikään ole ketään siitä tuomitsemaan tai vääräksi sanomaan mutta näin täällä päin; sisäiset ja ulkonaiset tuntemiset jätän suuresta halustakin koluamatta. Sieltä kun ei useinkaan tuppaa löytymään mitään esittelykelpoista. Antakaa anteeksi suorasanaisuuteni! En halua olla loukkaava/hyökkäävä mutta näin minä ajattelen itse!