Liisa: No siis siksei, että se puhuminen voi olla tunnetasolla tosi vaikeaa. Voi esim. pelottaa, että tulee tuomituksi, tai ei vain tule ymmärretyksi. Jos aihe on arka, se voi loukata, jättää haavoja. Voi olla ittekin niin epävarma, ettei uskalla esittää ajatusta kuin taholle, jonka tietää olevan ihan yhtä epävarma. Tai sitten nolottaa muuten niin, ettei uskalla joukossa myöntää, että ylipäätään johonkin uskoisi - uskomisella kun on nykyään aika huono maine. (Joo, viimeiseen selitykseen nyt voi sitten heittää jos minkälaista raamatunlausetta ja tuomiota taas.) [quote
"
Syvimmät olivat ne haavat, jotka minuun iskettiin uskovan veljeni huoneessa". Kuka ikinä on tuollasta kokenut taitaa vaieta vähäks aikaa. Mie korolstan etten tiedä kuin sun kohdal on ---- ei saa pan toise suuhu sanoja jota hää ei ole lausunut.
Niin se on. En muista mistä tämä sitaatti on, jokin tämä tapainen psalmin pätkä on olemas, ja sitä on käytetty joskus jossain.Tässä ei voi kuin todel vaieta ja miettiä miten sanoin et tervetuloa meille, meitä on täällä koko joukkio, jotka eivät voi pettää itseään, mutteivat sentään vaipua epätoivoonkaan. ... (sanoi se sama körttipappi, sillä kertaa, kun kiskoi minua kuiville ortodoksisuudesta)
Voiko rehellinen ihminen lopulta kokea toisin? Olet ihan oikeassa. Minun oli itseni jo n.v. 76 pakko irrottautua voimakkaasti ulospäin suuntautuvasta, "evankeliointiin painottavasta" liikkeistä kiun en vain kestänyt sitä epärehellisyyttä: Jos puhun tämmöisiä minun kai olisi oltava sanani mittainen. Yritin! Jäljet pelottivat.
Ihmiset eivät ehkä sittenkään ole niitten traktaattien tarpeessa ---- feissaaminen näyttää tympivän aika monia ja tympii itseäni, vaikka asia itsessään olisi hyvä.
............................
Luottasko sitä armoon sen verran että vaikka kuin itelle olis opetettu tuo "suun tunnustuksella pelastutaan" minun on päästettävä lukutaitoinen Suomen kansa ja selvän ristiriidan edessä kammpaileva Katriina Herran armohelmaan; kun se Katriina kuitenkin on niin tuskastunut siitä ettei se ole "hyvä ihminen" --- vieläkään "kanna hedelmää" --- kun se enintään kehittää suuria luuloja itsestään siinä mittakaavassa ettei armo kelpaa ennenks siltä menee viittä-vaille-henki.
................
Mietin kyllä vakavastikin näitä esilläolojuttuja. Meidän suvun lapsisarjan kakkonen konfirmoitiin kesällä. Mie kysyin mitä se itte toivoo -- siis, saako suku men ehtoollisel. Kysymys kuulemma edustaa sarjaa EVVK.
Ja silti. Kun me oltiin yhtäkkiä samaan aikaan siel, mummo, vaari, tätiä, setää, aiemmin konfirmoitua jne. niin jotenkin meidän pit kuin piilottaa itteltämme tämä puoli. Me alettiin vaihtaa kuulumisia niin kun esitettäs näytelmää nimeltä "Ja- täähä-ei-merkitte-meil-mittää-" niin, että kohta olis poistettu kirkkorauhanhäiriotsijöinä. Ja nämä mie tunnen. Nämä tuntee minut. Jokaista painaa tämä: Miten mie esiinnyn täs "kristuksen seuraaja" kun jokainen ja nämä eritoten tuntee jäljen? Et jokaisesta vois sanoa: No jos ne uskovat tommosia on niin tohonhan ei ruveta.
Joskus kyl miettii niinkin: olisko se joillei helpotus et se Katriinakin vissiin niinku uskoo....(ei missään piä ylipääns suutaan kiiinni) ja sehän on... siis sehän on.....siis eihän se voi olla.....eihä se ole edes hyvä ihminen.....
...........................
Ja tuttua on tuo et kun tosissani pelkään kute vaiks nyt sitä yhtä ystävää jol oli se vaaralline leikkaus, , se järjestel sellasen pihelinviestisystyeemil sil esirukousketju¨muïstaan hänt sen koko operaation yli. Pari kertaa unotui, mutta mun oli tuokinki tauko nii mie jatkoin-.....
Se on totta - se tuntui aluks jotenki omituiselle. Mutta sittew vähä aja kuluttua ei enää. SE oli ... semmone päivä. Jpossaa vaihtees tuli tekstiviesti: Saa lopettaa, kaikki hyvin, siirretty jo heräämöstäkin...
Minul se oli erilaine päivä.Joku kai jatkoikin sitä... mie lopetin niiku oisin isommanki urakan tehny. Meitä tais ol iso joukko. Tää ihmeine tekstas eeltäpäi että hänt pelottaa vähenpi kun tuon tietää.
