Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Kalistaja - 06.03.08 - klo:08:46

Otsikko: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Kalistaja - 06.03.08 - klo:08:46
Körttitrivia-ketjussa jo viittaan siihen, miksi pähkäilen nyt ja yhä otsikossa mainitun asian kanssa. Voimme mielestäni tässä ketjussa yhdessä miettiä sitä, että mistä herännäisyyden julkisuuskuva muodostuu. Osana kuvaa ( ehkä hyvinkin isona osana) on se mitä Lapuan nykyiset ja entiset herrat ( Juntunen, Järvi, Elenius... ) puhuvat ja tekevät. Julkisuuskuvaa ovat myöskin seurat, joissa veisaavat ikiaikaiset mummat ja Jaakko Löytty. Julkisuuskuvaa on Hengellinen Kuukauslehti ja tämä Körttifoorumi. Julkisuuskuvaa jää herättäjuhlilta, ihmisistä siellä, ja julkikausumista. Osana julkisuuskuvaa ovat myös H-Y:n järjestämät matkat ja retket, sekä Aholansaari

   Suuri särö kuvaan tulee, jos Kosolan talossa ( Herättäjä-Yhdistyksen pääpaikka ) Lapualla kekkuloidaan tai jos talosta annetaan vaikkapa muilutuskäskyjä. Jos siioninvirsiseuroissa tuoli kaatuu, niin se ei aiheuta kuin sekunnin sadasosan kolahduksen.
Otsikko: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: juhani - 07.03.08 - klo:08:26
Mummuja tulee ikiliikkujan kautta körttivirsiä veisaamaan. Hyvä mummut! :D
Otsikko: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: juhani - 07.03.08 - klo:15:11
Se ei ole ylhäältä päin johdettu kuten muut herätysliikkeet.  :wink:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 23.08.19 - klo:12:44

Suuri särö kuvaan tulee, jos Kosolan talossa ( Herättäjä-Yhdistyksen pääpaikka ) Lapualla kekkuloidaan tai jos talosta annetaan vaikkapa muilutuskäskyjä. Jos siioninvirsiseuroissa tuoli kaatuu, niin se ei aiheuta kuin sekunnin sadasosan kolahduksen.

Eikös sanonta  "muilutus" saanut alkunsa Lapuan liikkeen lapualaisesta körttiläisestä maanviljelijästä Jussi Muilusta, joka serkkunsa Jaakon kanssa olivat mitä innokkaimpia kommunistien ja vasemmistolaisten kyydittäjiä itärajan taakse?
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: seppos - 23.08.19 - klo:13:20
Eikös sanonta  "muilutus" saanut alkunsa Lapuan liikkeen lapualaisesta körttiläisestä maanviljelijästä Jussi Muilusta, joka serkkunsa Jaakon kanssa olivat mitä innokkaimpia kommunistien ja vasemmistolaisten kyydittäjiä itärajan taakse?

Mistäpä muusta?
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 23.08.19 - klo:14:03
Suuri särö kuvaan tulee, jos Kosolan talossa ( Herättäjä-Yhdistyksen pääpaikka ) Lapualla kekkuloidaan tai jos talosta annetaan vaikkapa muilutuskäskyjä. Jos siioninvirsiseuroissa tuoli kaatuu, niin se ei aiheuta kuin sekunnin sadasosan kolahduksen.

Herättäjä-Yhdistys on myynyt Lapuan liikkeen ja Vihtori Kosolan synnyinkodin Jari Vesaselle. Median mukaan Kosolan talo siirtyy uuden omistajan hallintaan loppuvuodesta 2019.

Lähteet:

 https://www.h-y.fi/ajankohtaista/kosolan-talon-ostotarjous-on-hyvaksytty.html

https://yle.fi/uutiset/3-10775204

Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 23.08.19 - klo:14:34
Mistäpä muusta?

"Muilutuksesta" https://www.youtube.com/watch?v=WKzcLN_kPAY ehkä monille assosioituu mieleen 1920-1930 lukuihin ajoittuneet amerikkalaiset gangsterielokuvat, joissa totiset lierihattuiset Al Caponen tyyliin pukeutuneet miehet veivät jonkun "ajelulle", ja missä ajelun saaneelle yleensä kävi huonosti.   
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 23.08.19 - klo:15:09
Körttitrivia-ketjussa jo viittaan siihen, miksi pähkäilen nyt ja yhä otsikossa mainitun asian kanssa. Voimme mielestäni tässä ketjussa yhdessä miettiä sitä, että mistä herännäisyyden julkisuuskuva muodostuu. Osana kuvaa ( ehkä hyvinkin isona osana) on se mitä Lapuan nykyiset ja entiset herrat ( Juntunen, Järvi, Elenius... ) puhuvat ja tekevät. Julkisuuskuvaa ovat myöskin seurat, joissa veisaavat ikiaikaiset mummat ja Jaakko Löytty. Julkisuuskuvaa on Hengellinen Kuukauslehti ja tämä Körttifoorumi. Julkisuuskuvaa jää herättäjuhlilta, ihmisistä siellä, ja julkikausumista. Osana julkisuuskuvaa ovat myös H-Y:n järjestämät matkat ja retket, sekä Aholansaari

 Suuri särö kuvaan tulee, jos Kosolan talossa ( Herättäjä-Yhdistyksen pääpaikka ) Lapualla kekkuloidaan tai jos talosta annetaan vaikkapa muilutuskäskyjä. Jos siioninvirsiseuroissa tuoli kaatuu, niin se ei aiheuta kuin sekunnin sadasosan kolahduksen.
Ketjun otsikkoon ja aloitukseen liittyen herännäisyyden julkisuuskuvasta paljon on vettä virrannut Lapuanjoessa, joten luulisin nykyisenä jälkikristillisenä aikana monet Helsingissä ja suurimmissa kaupungeissa asuvat suomalaiset nuoret aikuiset ovat "nevöhööd" herännäisyydestä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: öppiäinen - 23.08.19 - klo:15:37
^Kävin kouluni 70-luvulla Joensuussa. Yläasteella opiskelin oppiainetta, jolla oli komea nimi "uskontojen historia ja siveysoppi"; se oli sen ajan elämänkatsomustieto eli korvike meille jotka emme uskontoa opiskelleet. Sisällöt olivat aika vaihtelevia ja saimme oppilaat itsekin ehdottaa niitä. Mutta se ei ollut oppilailta tullut ehdotus vaan opettajan määräys, että opiskellaan Suomen herätysliikkeet. Se oli puisevinta ikinä ja iloisesti menivät sekaisin liikkeet keskenään ja minkäniminen lehti ja laulukirja ja kesäjuhla itse kullakin on. Ei kirkkoon kuulumattomia teini-ikäisiä kiinnostanut pätkän vertaa. Aiheesta järjestettiin koe, mutta se meni koko ryhmältä niin huonosti, että opettaja itse nolona totesi, että taidetaan nyt unohtaa sen tulokset kokonaan.

Joensuussa sentään oli jonkin verran körttiläisiä, sen tajusin myöhemmin. Mutta tuon verran sitä julkisuuskuvaa ainakin kaltaisemme nuorison keskuudessa, jota asia ei millään tavoin koskettanut.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: 1944 - 23.08.19 - klo:15:48
Kyllä, "nevöhööd" on oikein johdettu  :039:. Äärioikeistolaisuuden sijaan taitaa Helsingin alueella toimia punaisia, jopa pappeina ja muina körttiläisinä. HK:ssa oli taannoin artikkeli jostakin papista, joka ihan rehellisesti tuumasi olevansa sosialisti. Sitten oli yksi toimittaja, johon kyllästyin ja pidin taukoa lehden tilaajana, muttei sekään kivalta tuntunut.
Olen ollut hyvässä elämän koulussa ja "ihostani" on kaikenlaista raaputettu.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 26.08.19 - klo:11:07
Kyllä, "nevöhööd" on oikein johdettu  :039:. Äärioikeistolaisuuden sijaan taitaa Helsingin alueella toimia punaisia, jopa pappeina ja muina körttiläisinä. HK:ssa oli taannoin artikkeli jostakin papista, joka ihan rehellisesti tuumasi olevansa sosialisti. Sitten oli yksi toimittaja, johon kyllästyin ja pidin taukoa lehden tilaajana, muttei sekään kivalta tuntunut.
Olen ollut hyvässä elämän koulussa ja "ihostani" on kaikenlaista raaputettu.

Karkeasti yleistäen Helsingin alueella ja suurimmissa kaupungeissa heränneet ovat "nevöhööd" ja körtit ovat "jehovia", eikä heille asian kertominenkaan muuta asiaa, heille körtit ovat "jehovia", ja sillä siisti.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 26.08.19 - klo:16:31
Heille asian kertominenkaan muuta asiaa, heille körtit ovat "jehovia", ja sillä siisti.

Onneksi tuo asenne ei ole leimannut kristillistä kirkkoa, joka on kutsuttu ’muuttamaan asioita kertomalla’. Niinpä kirkko on levinnyt kaikille mantereille.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: 1944 - 26.08.19 - klo:19:28

Onneksi tuo asenne ei ole leimannut kristillistä kirkkoa, joka on kutsuttu ’muuttamaan asioita kertomalla’. Niinpä kirkko on levinnyt kaikille mantereille.
Hyvä näin, joskin Eurooppa muuttunee uudelleen pakanuuden suuntaan. Matkoillani Israelissa suurimmat hengelliset "turistimassat" ovat Aasiasta, Afrikasta ja Väli- sekä Etelä-Amerikasta.
Saksastakin on useammin tielleni osunut turisti kuin Ruotsista. Tämähän ei ole kuin mututieto.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Leena - 29.08.19 - klo:23:08

Onneksi tuo asenne ei ole leimannut kristillistä kirkkoa, joka on kutsuttu ’muuttamaan asioita kertomalla’. Niinpä kirkko on levinnyt kaikille mantereille.

Tarkentaen: Jotain jehovia.

Kirkko levisi ”kaikille mantereille”`kaikkea muuta kuin kertomalla.

 Tässä on nyt hypätty miekkalähetykset, ristiretket, conquistadorit perusteellisesti ylitte.  Vanhaa historiaa, mutta pakko meni edeltä ja tappo, joskus sitte joku kertoi. No niinno mentiin pohjoiseen Amerikkaan Mayflowerilla kun puritaanit tahtoi puhdasta uskoo, polttivat pois tieltä ainoastaan omasta joukostaan erinäisiä noitia. Poltettiin muuten Suomessakin.

No, kerrotaan nyt vaan kuinka?  Kuka jaksaa junassa, kun viereen istahtaa henkilö: Tiedätkö että Jeesus rakastaa sinua”.  Milläs asemalla jäät veke kysyn, jos olen hyvällä tuulella.  Jos huonolla, sanon, että juu tiedän mutta en usko eli alas lappaa siitä. 

"......................

Ehkä Namibias nyt rukoillaan suomalaisten puolesta, vaikka inkeriläinenhän se ensimmäinen hengissä säilynyt Martti Rautanen oli niistä seitsemästä ensimmäisestä lähtijästä oli. Suomalaiset vei ilmanalakuume, mikä lieneekin.   Nyt Pena tulistuu pelkään, kun opetetaan ankkaa uimaan....tottahan on että hän tietää näistä niin paljon. 

 Tuli vaan mieleen viimeksi lukemani kirja. En muista nimee
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Leena - 29.08.19 - klo:23:50
Kun sankka hiljaisuus on ympärillä
vahvista kaiku toisen maailman
Suo kuulla kielellänsä ylhäisellä
Lastesi kiitosvirttä laulavan.

Kun pahan valta kasvaa ympärillä
Yöhömme silloin toivon valo luo.
Hyvyyden voiman ihmeellinen suoja
Lohduksi kärsimyksen maalle suo.

Kivullaan mennyt kiusaa mieliämme
kuormallaan pahat päivät painavat
Oi Herra, auta arkaa sydäntämme,
Suo rauha, jonka itse valmistat.

Jos karvaan maljan tahdot juodaksemme
Suo ottaa kaikki vastaan kiittäen
Rohkaise meitä tuskan hetkenämme:
Kädestäs rakkaasta me saimme sen

On vielä riemun päivä edessämme
Auringonvalo tulvii maailmaan.
Muistamme entistä, ja elämämme
Sinulle silloin kuuluu kokonaan.

Nyt anna yössä kynttilöiden loistaa
Tyyneksi, lämpimäksi liekki luo
Valaiset pimeän, voit pelon poistaa,
Jos tahdot, vielä yhteen meidät tuo

Hyvyyden voiman uskollinen suoja
Piirittää meitä, kuinka käyneekin
Illasta aamuun kanssamme on Luoja,
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Dietrich Bonhoeffer

Toisinaan ihminen puhuu väkevimmin kuoltuaan. 
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 30.08.19 - klo:08:17
En tulistunut. Ihmettelen vain sanontaa 'ensimmäinen hengissä säilynyt Martti Rautanen'. Toki hänkin kuoli jo 1926, viimeisenä tosin tuosta 1870 Ambomaalle saapuneesta joukosta. Karl August Weikkolin, joka kuoli ensimmäisenä porukasta, eli vuoteen 1891 saakka. hänkin ehti siis tehdä kunnon työrupeaman.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Leena - 30.08.19 - klo:10:23
Sitten siinä kirjassa oli virhe. Ei siinä tosin sanottu, että ne kuolivat saman tien.  Vaikken sanoisi että väärinkäsitys on lähellä, jos tämä on ainut tietolähde.

”He seisoivat laivan kannella ja puhalsivat torvilla joita heillä oli,  Meidän linnamm on. Jumal taivaas taajaan saattajajoukon itkein  hyvästellessä...    Ilmanalakuume tempaisi veljen tuosta lähteneiden joukosta yhden toisensa jälkeen, mutta ei se ollut hulluin yritystä. että he lähtivät Mestarin käskyä noudattamaan... yksi kuitenkin kesti, hiljainen inkeriläissyntyinen... ”. 

Siis tekstin muistan vaan en kirjan nimeä, vissiin kohta unohdan oman nimeni . Puhumattakaan että muistaisin tekijää. Seitsemän oli näitä. 
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Leena - 30.08.19 - klo:10:40
Mutta eikö Aawekörtti. Dietricus Docens ole mainio?  Virsi 600 on kyl hieman alkuperäistestä muutettu mutta muuntelin minä kanssa vähän kun kalkki on ihmisille jotain mitä ostetaan apteekista tai vielä ennen luontaistuotekaupasta...  Siis tuskin edes mitään maahan laitettavaa.  Eikä sitä kirjoitettu suomeksi ja se on saksaksi olemassa...

Mutta sepäs veisattiin siikkarisn sekaan  kun palattiin joltain juhlilta.  Oliko Haapajärven. Vain koska olin tiputtanut kansi ylöspäin ja p u h t a a s t i tunarointiani Sanctorum Communionin bussin lattialle ja joku
 huusi että keneltä tää puuttuu, ennen kuin mentiin Aamuseuroihin.  Alkuperäinen on vielä körtimpi kuin 600,  hän kirjoitti tän viimeiseen kirjeeseensä, äidilleen ja morsiamelleen, mutta kyllä kai hän vielä oletti pelastuvansa, koska Saksa oli romuna. Hän kuului siihen listalle Hitlerin viimeiseen määräyksen jos kuitenkin tulee tappio, ei saa ainakaan jäädä henkiin.   

Ja minun oli aivan totta tarkoitus kirjoittaa viimeinen, mikä järki tuossa onkaan...  ensimmäisenä hengissä säilynyt seitsemästä jotka siis kuolivat...
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Leena - 30.08.19 - klo:11:02
Myönnän, että äärioikeistolainen menneisyys vaikutti, ja vei minua pois herännäisyydestä. En olisi piitannut siitä, montako solmua saa olla tytön huovissa tai miksi tiukka pitää letittää ennen kuin laitetaan nutturalle, mutta...   Se oli jotain vähän liian kamalaa. 

Tosin kun luin pitkää kirkkohistoriaa ja yhtä aikaa muita Murtorinteen teoksia kuten Risti hakaristin varjossa, niin eivätpä olleet ainoita. Luther-Achicola seura perustettiin Hitlerin ” Volkskirchen” -  jossa Jeesus oli arjalainen, VT tunnistamaton, uskontunnustus kuului Minä uskon Saksan kansaan, arjalaisen rodun ylemmyyteen... ynnä muuta, Suomen yhteyshenkilön erittäin natsin ja meikäläisen piispakunnan välillä. Sitä yhteistyötä lujittamaan. Ja olihan Kaila kiihkeä Hitlerin ihailija vielä kun tämä jo yritti pelastaa Berliiniä pikkupoikien susilaumoilla.  Kirkko oli Jatkosodan aikaan varsin natsipiispainen.

Tiettyjä Yrjö Kilpisen lauluja ei edeslkeenkään lauleta ollenkaan, eikä Kilpistä mainita Suomen lahjakkaimmaksi Lied- säveltäjäksi, mitä hän kylläkin olisi, vaan Oskar Merikanto peri manttelin.  Kun ihmettelin nuorena, opettajani sanoi että nooo sillä oli niitä natsisympatioita.

Melkein mietin olisiko tämä saattanut silloin Anttolan kirkossa....  Mutta ei. Tiesin jo liikaa, en olisi mennyt kirkkoon ollenkaan. Mitenhän olisi käynyt Suomen jos kirkko olisi silloin toiminut, kuten nyt näyttää, ” oikein”, sitä kyllä olen miettinyt moniin kertoihin ilman Saksan ase-  jsa vilja- apua, ja sittemmin ilman Rytiä...   Siinä oli miesten mies....   

 Tuon Bonhoefferin veisaaminen edustaisi pientä pahoittelua ja luottamusta, että Jumala pitää asiaa kädessään, ei ihminen. Ja että aaweilee täällä.

Kuinka käy vaan Yhdysvaltain Donald ” Valitun” Trumpin, no nyt eksyin vielä pahemmin asiasta.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 30.08.19 - klo:13:20
”He seisoivat laivan kannella ja puhalsivat torvilla joita heillä oli,  Meidän linnamm on. Jumal taivaas taajaan saattajajoukon itkein  hyvästellessä...    Ilmanalakuume tempaisi veljen tuosta lähteneiden joukosta yhden toisensa jälkeen, mutta ei se ollut hulluin yritystä. että he lähtivät Mestarin käskyä noudattamaan... yksi kuitenkin kesti, hiljainen inkeriläissyntyinen... ”.   

Ilmanalakuume tarkoittaa malariaa (sananmukaisesti 'paha ilma'). Tartunnan saivat taatusti kaikki. Pohjoiseen Namibiaan matkustavat joutuvat vieläkin syömään lääkkeitä tautia ehkäisemään. En tiedä, monenko 'veljen' kuolinsyyksi on todettu malaria, mutta 'tempaisi yhden toisensa jälkeen' on romanttista liioittelua. Joukon pitkäikäisin oli Pietari Kurvinen, joka kuoli vuonna 1925 83 vuoden ikäisenä. Hän vaikutti Ambomaan vuosiensa jälkeen evankelisessa liikkeessä. Tytär Ester teki lähetystyötä Japanissa. Esterin poika taas oli kaikkien tuntema Toivo Kärki.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 12.06.20 - klo:19:09
Katsoin Herättäjä- Yhdistyksen pääsivustoa ja se yllätti minut positiivisesti.
https://www.h-y.fi/

Sivustoihin on todella panostettu, esimerkiksi tämän vuoden 2020 etäherättäjäjuhlien verkkosivut.
https://herattajajuhlat.fi/ ovat minusta onnistuneet yli odotuksen.

Ohjelmaan voi lähemmin tutustua seuraavasta sivustosta    https://herattajajuhlat.fi/4951-ohjelma
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: PekkaV - 18.06.20 - klo:10:45

   Nyt voi ostaa nimikkopenkin ensi kesän herättäjäjuhlille 100€ kpl!
Nostetaan Yhdistys kurasta!

Tästä osoitteesta https://www.h-y.fi/lahjoita.html en linkkiä lyötänyt. Ehkä se tulee myöhemmin. Vai liekö vain meille kuukausilahjoittajille tai jäsenille, meille "Kantapäänkautta"-körteille?

Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Riitta-mummi - 18.06.20 - klo:12:34
Juu. Ei ole ihan yksinkertaista, kuten ei kirjan ostaminenkaan. Puhelimitse yritin, toimisto aukeaa vasta, oliko peräti 29.7. enkä myöskään löytänyt tiliä mihin kirja maksetaan.

Tilien numeroita on Pekan linkin loppuun kelaamalla saatavissa käyttöön muutamin eri tavoin. Helpointa on soittaminen, minusta, mutta jos viisi kertaa 20 euroa laittaa, tietääkö toimisto että se tarkoittaa nimikyltin ostamista.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: seppos - 18.06.20 - klo:12:44

Maksetaan vasta syyskuussa joten sillä ei kiirettä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Erakko - 18.06.20 - klo:13:03
   Nyt voi ostaa nimikkopenkin ensi kesän herättäjäjuhlille 100€ kpl!
Nostetaan Yhdistys kurasta!

Tästä osoitteesta https://www.h-y.fi/lahjoita.html en linkkiä lyötänyt. Ehkä se tulee myöhemmin. Vai liekö vain meille kuukausilahjoittajille tai jäsenille, meille "Kantapäänkautta"-körteille?

Linkki laatan tilaukseen.
https://www.h-y.fi/lahjoita/nimikkopenkki.html
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 19.06.20 - klo:22:56
Joukon pitkäikäisin oli Pietari Kurvinen, joka kuoli vuonna 1925 83 vuoden ikäisenä. Hän vaikutti Ambomaan vuosiensa jälkeen evankelisessa liikkeessä. Tytär Ester teki lähetystyötä Japanissa. Esterin poika taas oli kaikkien tuntema Toivo Kärki.

Pietari Kurvisen kanssa samassa porukassa lähetyskentille lähti myös Martti Rautanen.
Hänen pääsynsä mukaan porukkaan ei ollut täysin itsestään selvää, lähetysjohto pohti sitä, että onko hän tarpeeksi pätevä, kun ei ollut ollenkaan niitä teräväpäisiä, toisin kuin Pietari Kurvinen.
Päästivät sitten Martin kuitenkin lähtemään mukaan.
Kurvinen joutui palaamaan kotimaahan muistaakseni jo noin 8 vuoden lähetystyörupeaman jälkeen ja teksi sen jälkeen arvokasta tyätä Suomessa mm. lähetystyön eteen, mutta ei enää palannut Afrikkaan.
Martti Rautanen eli noin pari vuotta vähemmän, kuin Pietari Kurvinen, kuoli Wikipedian mukaan loppuvuodesta 1926.
Martti Rautanen jäi Afrikkaan ja kuoli siellä. Hän oli lähetystyössä yli 50 vuotta. Onkohan tuo Suomen ennätys, en tiedä - vaikka ei hän tosin Suomesta kotoisin ollut, kävi kuitenkin saman lähetyskoulun, kuin Pietari Kurvinen.
Vaikka Martilla pää ei ollut niitä terävimpiä, hän kuitenkin oppi kielen (mikä-se-nyt-sitten-olikaan) ja osallistui paikallisen kirjakielen luomiseen tekemällä mm. aapisen. Martti Rautasen panos lähetystyölle on kaiketikin ollut melkoisen suuri.

Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 19.06.20 - klo:23:01
Luin ketjua enemmän, saatta olla, että toistin jo tain jo täällä kerrottua, mutta tuskin kertaus haittaa.
Mielenkiintoista silti tuo Pietari Kurvisen ja kumppanien seikkailu evankeliumin puolesta Afrikassa.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 19.06.20 - klo:23:20
Martti Rautanen jäi Afrikkaan ja kuoli siellä. Hän oli lähetystyössä yli 50 vuotta. Onkohan tuo Suomen ennätys, en tiedä - vaikka ei hän tosin Suomesta kotoisin ollut, kävi kuitenkin saman lähetyskoulun, kuin Pietari Kurvinen.
Vaikka Martilla pää ei ollut niitä terävimpiä, hän kuitenkin oppi kielen (mikä-se-nyt-sitten-olikaan) ja osallistui paikallisen kirjakielen luomiseen tekemällä mm. aapisen. Martti Rautasen panos lähetystyölle on kaiketikin ollut melkoisen suuri.

Teologi ja raamatunkääntäjä Ulla Nenonen ainakin on lyönyt Martti Rautasen ennätyksen. Hän oli samoilla seuduilla lähetystyössä yhteensä 54 vuotta. Ensimmäinen ndongankielinen aapinen on Pietari Kurvisen tekemä. Inkeriläisen Martti Rautasen suurtyö on Raamatun kääntäminen.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 19.06.20 - klo:23:38
Ensimmäinen ndongankielinen aapinen on Pietari Kurvisen tekemä. Inkeriläisen Martti Rautasen suurtyö on Raamatun kääntäminen.

Niinhän se taisi ollakin, Martti Rautanen käänsikin Raamatun.
Muistini oli vain suuntaa antava.

Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 20.06.20 - klo:08:11
Martti Rautasen ndongaksi sepittämiä virsiä on Kaija Pispan suomennoksina Siionin virsissä (1 ja 98). Siionin virsi 243 liittyy Martti Rautasen elämään. Virsikirjassa on kolme namibialaisesta kielestä suomennettua virttä, Gabriel Taapopin 435  ja Helena Shuuladun 603 sekä Johann Joseph Wincklerin 405, jonka Heikki Saari käänsi suomeksi Martti Rautasen ndongankielisen version mukaan. Tämä heijastaa hyvin Namibian luterilaisen kirkon kiinteitä suhteita Suomeen.

Namibiassa taas veisataan paljon suomalaisia virsiä. Siionin virsiäkin taitaa sikäläisessä visikirjassa olla 90 paikkeilla.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 28.11.20 - klo:16:08
Katsoin Herättäjä- Yhdistyksen pääsivustoa ja se yllätti minut positiivisesti.
https://www.h-y.fi/

Sivustoihin on todella panostettu, esimerkiksi tämän vuoden 2020 etäherättäjäjuhlien verkkosivut.
https://herattajajuhlat.fi/ ovat minusta onnistuneet yli odotuksen.

Ohjelmaan voi lähemmin tutustua seuraavasta sivustosta    https://herattajajuhlat.fi/4951-ohjelma

Olen edelleenkin samaa mieltä, vaikka elonkin erkaantunut körttiläisyydestä.

Mutta joukkoon tummaan mahtuu kaikenlaista jopa minä joka olen syntinen ihminen, mutta Armon saaneena ja sitä ei vie kukaan pois minulta .

Ei mummot eikä papat.

 :icon_cool:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 29.11.20 - klo:19:48
Herättäjäjuhlat Isossakyrössä 2012 olivat esimerkki että rajat on rikottavissa.

Hevimessu jyrähtää kivikirkossa.

"Jumalanpalveluksen ydin ja Jumalan sana ovat muuttumattomia, mutta ilmaisutavat voivat vaihdella.
Isonkyrön vanhan kivikirkon täyttävät lauantaina 7. heinäkuuta yhtä aikaa hevimusiikki ja Jumalan sana.

− Hevimessu on sisällöltään ja sanomaltaan aivan tavallinen messu: se kutsuu kaikkia kuulemaan sanaa, lapsista vanhuksiin, kertoo ryhmän esilaulaja Marja Palo. Hevimessu sisältää  hevimusiikkiin sovitettuja virsiä, joita kirkon etuosassa soittava bändi säestää.

Eri-ikäisten messu

Marja Palo ymmärtää, että joitakin kirkkoon tuotu hevimusiikki saattaa säikäyttää, mutta hänen mukaansa erikoismessuilla on oma tärkeä paikkansa jumalanpalvelusten joukossa.

− Hevimessun pääkohderyhmä on varmastikin nuoret, rippikoululaiset ja nuoret aikuiset, mutta vuosien varrella olemme nähneet messussa niin lapsiperheitä kuin vanhuksiakin. Siksi juuri erikoismessuja tarvitaan: tavoittamaan kansaa joka ikäluokasta.
Marja Palo muistuttaa, että jumalanpalveluksen ydin ja Jumalan sana ovat muuttumattomia, mutta tavat ilmaista niitä voivat olla nykyaikaisia.

− Toisinaan rytinällä tuleva musiikki herkistää ihmisen kuulemaan messun puhuttua sanaa aivan eri tavalla. Mikäli jossakussa herää pienikin uusi kipinä hevimessussa käytyään, se on mahtava asia.

Hienoja kokemuksia

Hevimessubändissä on mukana seitsemän ylistarolaislähtöistä muusikkoa. Bändin jäsenet ovat toisilleen tuttuja jo vuosien takaa, joten oli helppoa koota kaikkia kiinnostava tapa tehdä messua.
Ryhmän jäsenet säestivät vuonna 2005 nuorten messuja Ylistaron kirkossa.

− Niihin aikoihin alkoi ilmaantua erilaisia messuja. Ryhmämme innostui kokoamaan messua, jonka virret on sovitettu raskaaseen musiikkiin, heviin ja metalliin.

Vuonna 2008 ryhmä piti ensimmäisen hevimessun Ylihärmän kirkossa, ja silloin mukaan tuli liturgiksi pastori Jaakko Linko, joka on ollut muutamissa hevimessuissa mukana siitä lähtien. Hän osallistuu messuun myös Isonkyrön herättäjäjuhlilla.

− Sinä vuonna pidimme muutamia hevimessuja nimellä Pohjanmaan työryhmä, bändin kantava voima Sami Nortunen muistelee.

Hienoin hevimessukokemus lienee vuodelta 2010.

− Saimme kutsun valmistaa perjantai-illan messun Maata näkyvissä -festivaaleilla, joka on Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma, Sami Nortunen kertoo.

– Lähes 9 000 nuorta veisasi kanssamme Herraa hyvää kiittäkää ja Jeesus, luona armopöydän. Se oli kokemus!

Juhlille avoimin mielin

Nyt ryhmä on ottanut vastaan ”kivikirkkohaasteen” Isonkyrön herättäjäjuhlilla. Kyseessä onkin melko ainutlaatuinen menneen ja nykyisyyden yhdistelmä, kun keskiaikainen kivikirkko kajahtaa metallimusiikista.

− Olen iloinen ja kiitollinen, että meitä on pyydetty tapahtumaan avoimin mielin. Tosin myös hiukan jännittää. Mutta tärkeintä on se, että jokainen voisi kokea Jeesuksen pelastustyön koskettavan omaa sisintään, Marja Palo miettii.
Ryhmän muut jäsenet ovat Juha Palo (basso), Maiju Kaartinen (koskettimet), Janne Karhunen (kitara), Ville Karhu (rummut) ja Juho Saari (viulu)".

Taru Kivineva

https://herattajajuhlat.fi/635-hevimessu-kivikirkossa
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: vn - 29.11.20 - klo:20:05
Olin silloin mukana tuossa hevimessu-tilaisuudessa ja koin ihan hyvänä.
Pieni kirkko oli täynnä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: öppiäinen - 29.11.20 - klo:20:19
Marja Palo ymmärtää, että joitakin kirkkoon tuotu hevimusiikki saattaa säikäyttää, mutta hänen mukaansa erikoismessuilla on oma tärkeä paikkansa jumalanpalvelusten joukossa.

− Hevimessun pääkohderyhmä on varmastikin nuoret, rippikoululaiset ja nuoret aikuiset

No ei  :icon_lol:. Eihän alle nelikymppiset heviä kuuntele. Räppiä sen nuorisolle olla pitää!

Rolling Stones nyt ei ole heviä, mutta rockia kuitenkin, ja heidän Suomen-vierailustaan oli jo aikaa sitten pilakuva, jossa konsertissa pappa käskee toista pistämään kuulolaitetta lujemmalle, sillä nyt tulee Satisfaction. Tai ehkä toinen oli mamma eikä pappa.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 29.11.20 - klo:20:19
Ei saatanallisuus olekaan kitaroissa, rummuissa ja vahvistimissa. Se ei ole kiivaassa rytmissä eikä karheassa laulutavassa. Saatana ei ole muodossa vaan sisällössä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: öppiäinen - 29.11.20 - klo:20:27
Ei saatanallisuus olekaan kitaroissa, rummuissa

Euroopassa viulu oli hieno klassisen musiikin soitin, joka sopi siis hengelliseenkin musiikkiin, toisin kuin viihdemusiikin kitara. Yhdysvalloissa oli toisin päin, pelastusarmeijan ym. kitarakuorot kyllä tunnettiin, mutta "pirunviululla" tahditettiin tanssia. Urutkin ovat roomalaisten teatterisoitin alkujaan. Ilmankos ortodoksit eivät hyväksy muuta kuin ihmisäänen. Sillä ne pahimmat loukkaukset tosin on esitetty.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 29.11.20 - klo:21:20
Suomessa taisi harmonikka olla se viimeisenä kirkkoon hyväksytty soitin.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Bengt Sandberg - 29.11.20 - klo:21:59
Herättäjäjuhlat Isossakyrössä 2012 olivat esimerkki että rajat on rikottavissa.

Hevimessu jyrähtää kivikirkossa.

– Lähes 9 000 nuorta veisasi kanssamme Herraa hyvää kiittäkää ja Jeesus, luona armopöydän. Se oli kokemus!

https://herattajajuhlat.fi/635-hevimessu-kivikirkossa

9000 nuorta huom.

Poikkean vähän asiasta, mutta se ei kaiketi ole mikään poikkeus vaan sääntö että keskustelu rönsyilee aivan suunnattomasti foorumilla.

Niin tuntuu siltä kuin eräät nimimerkit  ovat saanet käsityksen että hehkuttaisin saatanan palvontaa.
Voin tunnustaa pyyteettömän rehellisesti että olen hyvin kaukana siitä.
Metalli musiikkiin saralla on monta eri tyyliä, enkä minäkään kuuntele kaikkea "paskaa".

On tullut lainattua sanoja kappaleista tälle foorumille ( metalli musiikki osiolle).
Itselleni sanat merkitsevät että niissä näkyy kuinka paha ihminen on / olen.

Olen tainnut joskus keskustella lyhyesti tästä asiasta nimimerkin Juhanin kanssa, voi olla myös että muistan väärin.
Mutta asia on aikaisemmin  ollut kyllä esillä foorumissa.

Ei saatanallisuus olekaan kitaroissa, rummuissa ja vahvistimissa. Se ei ole kiivaassa rytmissä eikä karheassa laulutavassa. Saatana ei ole muodossa vaan sisällössä.

Olen jälleen erimieltä teidän kanssa.

Jos esimerkiksi  afrikkalainen  tai jamaikalainen poppamies hehkuttaa rummuillaan kylän väkeä transsitilaan, niin voin sanoa kyllä omasta puolestani että aika kaukana ollaan hyvyydestä.
Samoin on myös länsi maisessa kulttuurissa esimerkiksi Wagnerin ja Adolf Hitlerin suhde ja kyllä näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Pelkällä  kitaroiden, rumpujen, viulujen, vahvistimissa jne.  saadaan kyllä paholainen esille, ei siinä sanoja tarvita.

Mutta meillähän on erilaisia näkemyksiä asioista ja aina ne omat näkemykset asioista eivät ehkä näytä sivustakatsojasta hyvältä.

ps. himputti että piti tähänkin asiaan kommentoida, aivan turhaa.

Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 29.11.20 - klo:22:37
Suomessa taisi harmonikka olla se viimeisenä kirkkoon hyväksytty soitin.
Harmonikkaa kutsutaan joissakin uskonnollisissa piireissä myös pirunkeuhkoksi.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: vn - 29.11.20 - klo:22:42
Lyhyt kommentti vielä....oma mielipiteeni...en malta olla sanomatta...

Pyydän...oikaiskaa minua jos olen väärässä.

Pahuus lähtee aina pelkästään ihmisen sydämestä, ja vain sieltä, ei mistään muualta.

Ei soittimista lähde pahuutta...vain soittajista...tai kuulijoista.
Sama koskee kaikkia mitä ihminen on rakentanut, ei niissä ole pahuutta, vain ihmisessä.
Ei myöskään luonnossa, eikä eläimissäkään ole pahuutta.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 30.11.20 - klo:05:30
Lyhyt kommentti vielä....oma mielipiteeni...en malta olla sanomatta...

Pyydän...oikaiskaa minua jos olen väärässä.

Pahuus lähtee aina pelkästään ihmisen sydämestä, ja vain sieltä, ei mistään muualta.

Ei soittimista lähde pahuutta...vain soittajista...tai kuulijoista.
Sama koskee kaikkia mitä ihminen on rakentanut, ei niissä ole pahuutta, vain ihmisessä.
Ei myöskään luonnossa, eikä eläimissäkään ole pahuutta.

Luulenpa, että olet oikeassa. Ainakin minun mielestäni se kuulostaa järkevältä. Tulikaan ei ole paha, ja ihminen, joka panee kätensä siihen saa syyttää vain itseään. Ihminen, joka ahdistuu kuuntelemalla sellaista musiikkia, jossa on kiroilua ja saatananpalvonnan ihailua saa syyttää itseään siitä ahdistuksesta, eikä muita ihmisiä tai jonkun foorumin tilaa tai julkisuvia.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 30.11.20 - klo:05:57
9000 nuorta huom.

Poikkean vähän asiasta, mutta se ei kaiketi ole mikään poikkeus vaan sääntö että keskustelu rönsyilee aivan suunnattomasti foorumilla.

Niin tuntuu siltä kuin eräät nimimerkit  ovat saanet käsityksen että hehkuttaisin saatanan palvontaa.
Voin tunnustaa pyyteettömän rehellisesti että olen hyvin kaukana siitä.
Metalli musiikkiin saralla on monta eri tyyliä, enkä minäkään kuuntele kaikkea "paskaa".

On tullut lainattua sanoja kappaleista tälle foorumille ( metalli musiikki osiolle).
Itselleni sanat merkitsevät että niissä näkyy kuinka paha ihminen on / olen.

Olen tainnut joskus keskustella lyhyesti tästä asiasta nimimerkin Juhanin kanssa, voi olla myös että muistan väärin.
Mutta asia on aikaisemmin  ollut kyllä esillä foorumissa.

Olen jälleen erimieltä teidän kanssa.

Jos esimerkiksi  afrikkalainen  tai jamaikalainen poppamies hehkuttaa rummuillaan kylän väkeä transsitilaan, niin voin sanoa kyllä omasta puolestani että aika kaukana ollaan hyvyydestä.
Samoin on myös länsi maisessa kulttuurissa esimerkiksi Wagnerin ja Adolf Hitlerin suhde ja kyllä näitä esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon.

Pelkällä  kitaroiden, rumpujen, viulujen, vahvistimissa jne.  saadaan kyllä paholainen esille, ei siinä sanoja tarvita.

Mutta meillähän on erilaisia näkemyksiä asioista ja aina ne omat näkemykset asioista eivät ehkä näytä sivustakatsojasta hyvältä.

ps. himputti että piti tähänkin asiaan kommentoida, aivan turhaa.

Jos tarkoituksesi oli niin puhdasta, et olisi tarvinnut ruveta hyökkäämään minua vastaan henkilökohtaisesti, kun ystävällisesti huomautin, että jotkut pitävät musiikia tärkeänä eikä vain sanoja. Käytit tilaisuutta hyökätä myös käännöstyötäni vastaan. En ollut puuttunut metallimusikkiin, vaikka huomasin sinun postittavasi sitä tänne jo vuosikausia. Olet kauan saanut päivittäin syyttää ihmisiä siitä, että ovat muka panneet minut kulta jalustalle Siioninvirsien kääntämisen takia, vaikka käännökseni ei ole herättänyt tietääkseni mielenkiintoa missään muualla kuin sillä ketjulla, johon ne laiton, enkä ole saanut mitään hyötyä tai huomiota eikä kiitostakaan muuten siitä. Enkä ole tavoittanutkaan sellaista.
On selvä, että tarkoitus on jopa yliampua yrityksissäsi vähentää Siioninvirsien käyttöä ja arvoa. Tässäkin kirjoituksessa ylistät metallimusiikin arvoa armon kerjäämisessä Siioninvirsien kustannuksella. Olen sitä mieltä, ettei metallimusiikkia ole ikinä käytetty Jumalan kunniaksi tai ihmiskunnan hyväksi. Olen siitä asiasta ollut vaiti vuosikausia tällä foorumilla. Ainoastaan kun olet saanut ison lauman ihmisiä, joita pidin ystävinäni, ilman syytä hyökkäämään minua vastaan, olen ruvennut esittämään tätä mielipidettä. Olemme eri mieltä. Mielestäni suuri lauma nuoria, jotka kokoontuvat metallimusiikin nimissä ei löydä oikeata tietä armon kerjäämiseen vain tietä toiseen suuntaan. Jään käyttämään Siioninvirsiä. Jokainen saa itse käyttää mitä haluaa. Mutta tämän foorumin hyökkäyksen jälkeen, katson oikeutetuksi reagoida tuomitsemalla metallimusiikin käyttöä, koska se on johdattanut ihmisiä tuomitsemaan pyytteetöntä toimintaani Siioninvirsien kääntämisessä. Seisoinpa vaikka yksin, olen sitä mieltä, että Siioninvirsien kääntäminen oli Jumalan työtä eikä minun. Siis halveksitte Jumalaa ettekä minua.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 30.11.20 - klo:06:03
Herättäjäjuhlat Isossakyrössä 2012 olivat esimerkki että rajat on rikottavissa.

Hevimessu jyrähtää kivikirkossa.

"Jumalanpalveluksen ydin ja Jumalan sana ovat muuttumattomia, mutta ilmaisutavat voivat vaihdella.
Isonkyrön vanhan kivikirkon täyttävät lauantaina 7. heinäkuuta yhtä aikaa hevimusiikki ja Jumalan sana.

− Hevimessu on sisällöltään ja sanomaltaan aivan tavallinen messu: se kutsuu kaikkia kuulemaan sanaa, lapsista vanhuksiin, kertoo ryhmän esilaulaja Marja Palo. Hevimessu sisältää  hevimusiikkiin sovitettuja virsiä, joita kirkon etuosassa soittava bändi säestää.

Eri-ikäisten messu

Marja Palo ymmärtää, että joitakin kirkkoon tuotu hevimusiikki saattaa säikäyttää, mutta hänen mukaansa erikoismessuilla on oma tärkeä paikkansa jumalanpalvelusten joukossa.

− Hevimessun pääkohderyhmä on varmastikin nuoret, rippikoululaiset ja nuoret aikuiset, mutta vuosien varrella olemme nähneet messussa niin lapsiperheitä kuin vanhuksiakin. Siksi juuri erikoismessuja tarvitaan: tavoittamaan kansaa joka ikäluokasta.
Marja Palo muistuttaa, että jumalanpalveluksen ydin ja Jumalan sana ovat muuttumattomia, mutta tavat ilmaista niitä voivat olla nykyaikaisia.

− Toisinaan rytinällä tuleva musiikki herkistää ihmisen kuulemaan messun puhuttua sanaa aivan eri tavalla. Mikäli jossakussa herää pienikin uusi kipinä hevimessussa käytyään, se on mahtava asia.

Hienoja kokemuksia

Hevimessubändissä on mukana seitsemän ylistarolaislähtöistä muusikkoa. Bändin jäsenet ovat toisilleen tuttuja jo vuosien takaa, joten oli helppoa koota kaikkia kiinnostava tapa tehdä messua.
Ryhmän jäsenet säestivät vuonna 2005 nuorten messuja Ylistaron kirkossa.

− Niihin aikoihin alkoi ilmaantua erilaisia messuja. Ryhmämme innostui kokoamaan messua, jonka virret on sovitettu raskaaseen musiikkiin, heviin ja metalliin.

Vuonna 2008 ryhmä piti ensimmäisen hevimessun Ylihärmän kirkossa, ja silloin mukaan tuli liturgiksi pastori Jaakko Linko, joka on ollut muutamissa hevimessuissa mukana siitä lähtien. Hän osallistuu messuun myös Isonkyrön herättäjäjuhlilla.

− Sinä vuonna pidimme muutamia hevimessuja nimellä Pohjanmaan työryhmä, bändin kantava voima Sami Nortunen muistelee.

Hienoin hevimessukokemus lienee vuodelta 2010.

− Saimme kutsun valmistaa perjantai-illan messun Maata näkyvissä -festivaaleilla, joka on Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma, Sami Nortunen kertoo.

– Lähes 9 000 nuorta veisasi kanssamme Herraa hyvää kiittäkää ja Jeesus, luona armopöydän. Se oli kokemus!

Juhlille avoimin mielin

Nyt ryhmä on ottanut vastaan ”kivikirkkohaasteen” Isonkyrön herättäjäjuhlilla. Kyseessä onkin melko ainutlaatuinen menneen ja nykyisyyden yhdistelmä, kun keskiaikainen kivikirkko kajahtaa metallimusiikista.

− Olen iloinen ja kiitollinen, että meitä on pyydetty tapahtumaan avoimin mielin. Tosin myös hiukan jännittää. Mutta tärkeintä on se, että jokainen voisi kokea Jeesuksen pelastustyön koskettavan omaa sisintään, Marja Palo miettii.
Ryhmän muut jäsenet ovat Juha Palo (basso), Maiju Kaartinen (koskettimet), Janne Karhunen (kitara), Ville Karhu (rummut) ja Juho Saari (viulu)".

Taru Kivineva

https://herattajajuhlat.fi/635-hevimessu-kivikirkossa

Herännäisyys on oikealla asialla, kun se julkaisee ja käyttää Siioninvirsiä, niin kuin se on tehnyt Malmivaarasta lähtien tähän päivän saakka. Ne jotka erehtyvät hevimetalliin sen sijaan ovat erehtyneet. Armahtakoon Jumala heitä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Riitta-mummi - 01.03.21 - klo:20:22
Uudistunut HK, nyt Henki,  on hengittänyt hyvää henkeä. Sen totesin kun selasin sen äsken. Luin myös muutaman jutun, joista körttiläisyyden poliittisuudesta kirjoitetun luin ensimmäisenä.

Lehden ulkonäkö on nyt edukseen, olematta tyrkyttävä. Hyvää muutosta pienin askelin.

Samuli Korkalaisen kirjoitus Siionin virsien uuditamisesta oli avointa ja pohdiskelevaa. Keskustelu aktiiviveisaajan kanssa oli rehellistä, molemmat sanoivat mielipiteensä niin kuin ajattelevat.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 01.03.21 - klo:22:14
Jos tarkoituksesi oli niin puhdasta, et olisi tarvinnut ruveta hyökkäämään minua vastaan henkilökohtaisesti, kun ystävällisesti huomautin, että jotkut pitävät musiikia tärkeänä eikä vain sanoja. Käytit tilaisuutta hyökätä myös käännöstyötäni vastaan. En ollut puuttunut metallimusikkiin, vaikka huomasin sinun postittavasi sitä tänne jo vuosikausia. Olet kauan saanut päivittäin syyttää ihmisiä siitä, että ovat muka panneet minut kulta jalustalle Siioninvirsien kääntämisen takia, vaikka käännökseni ei ole herättänyt tietääkseni mielenkiintoa missään muualla kuin sillä ketjulla, johon ne laiton, enkä ole saanut mitään hyötyä tai huomiota eikä kiitostakaan muuten siitä. Enkä ole tavoittanutkaan sellaista.

On selvä, että tarkoitus on jopa yliampua yrityksissäsi vähentää Siioninvirsien käyttöä ja arvoa. Tässäkin kirjoituksessa ylistät metallimusiikin arvoa armon kerjäämisessä Siioninvirsien kustannuksella. Olen sitä mieltä, ettei metallimusiikkia ole ikinä käytetty Jumalan kunniaksi tai ihmiskunnan hyväksi. Olen siitä asiasta ollut vaiti vuosikausia tällä foorumilla. Ainoastaan kun olet saanut ison lauman ihmisiä, joita pidin ystävinäni, ilman syytä hyökkäämään minua vastaan, olen ruvennut esittämään tätä mielipidettä. Olemme eri mieltä. Mielestäni suuri lauma nuoria, jotka kokoontuvat metallimusiikin nimissä ei löydä oikeata tietä armon kerjäämiseen vain tietä toiseen suuntaan. Jään käyttämään Siioninvirsiä. Jokainen saa itse käyttää mitä haluaa. Mutta tämän foorumin hyökkäyksen jälkeen, katson oikeutetuksi reagoida tuomitsemalla metallimusiikin käyttöä, koska se on johdattanut ihmisiä tuomitsemaan pyytteetöntä toimintaani Siioninvirsien kääntämisessä. Seisoinpa vaikka yksin, olen sitä mieltä, että Siioninvirsien kääntäminen oli Jumalan työtä eikä minun. Siis halveksitte Jumalaa ettekä minua.
Metallimusiikki on saatanasta mutta Siioninvirret ovat herännäisyyden hengessä seitsenkertaisesti tulessa puhdistettua Jumalan sanaa. :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 02.03.21 - klo:06:13
Metallimusiikki on saatanasta mutta Siioninvirret ovat herännäisyyden hengessä seitsenkertaisesti tulessa puhdistettua Jumalan sanaa. :eusa_pray:

Metallimusiikki on saatanallista, ainakin kun se innoittaa jopa kilttejä körtteinä laumana hyökkäämään Siionin virsien kääntääjää vastaan. En ole muusikko enkä tiedä mitään musiikista, mutta tiedän miltä tuntuu kun kääntää kokonaisen virsikirjan, jota ihmiset seuraavat kauniin ja avuliain sanoin, ja sitten yksi tekee tihutyötä vuosikausia metallin nimissä ja saa ihmisiä halveksimaan sitä ja hyökkäämään sitä vastaan. Jos hevimetallissa on niin paljon pahuuden voimaa, en tiedä mistä se tulisi muuten kuin Saatanasta. Olen asunut seitsemässä maassa ja nähnyt kaikenlaista, mutten ole tarvinnut kirota ihmisiä kuin kerran.
Jos tosiaan haluatte jatkaa tätä sotaa, niin jatkakaa vaan. Varmaan löydän uusia ihmaisuja, parempia, ja voimakkaampia. Kaduttaa kyllä, niin kuin olen sanonut, että menin lopulta mukaan keskusteluun. Mutta nyt olen kerännyt voimia ja olen uudestaan valmis taisteluun. Jatka vaan, luterilainen. Käytä niitä hopeita sielunvihollisen häikäilemättömiä keinoja, syytä vielä ylpeydestä ja omahyväisyydestä häntä, joka on kaikessa köyhän nöyryydessä kääntänyt Siionin virret ja lahjoittanut ne körttikansalle ja koko maailmalle. Kuka on ylpeä ja omahyväinen, se joka järjestää suuria tapahtumia, jossa metalli kuurouttaa ihmisiä kilometrin päästä, vai ne kaksi tai kolme, jotka eivät etsi huomiota, vaan kerääntyvät Siionin virsiä veisaamaan? Ne jotka etsivät julkisuutta keinolla millä hyvänsä, vai ne jotka kerjäävät armoa vaatimattomilla Siionin virsillä? Enkeli vastatkoon tähän kysymyskeen, sillä suomalainen ei löydä muita sanoja kuin letkauksia, jotka huvittavat kuulijaa ja haistavat tulikiville.
Luterilaiset ovat sortoneet körttejä keisariajoista lähtien, niin nimi on oivasta otettu. Miten monta körttiä on menneinä sukupolvina saanut istua hiljaa kirkossa ja kuunnella kun pappi kultajalusta saarnastuolista raivosi körttejä vastaan? Sinulla on pitkä ja kultajalustainen perinne takana niin nouse vain kirjoittamaan niitä ivallisia huomautuksia. Olen jättänyt sinut ja kaikki muutkin rauhassa jo jonkun ajan. Mutta rauha ei kelpaa joillekulle. Suomalainen aina puolustaa ivallista suunsoittajaa ja hyökkää sitä vastaan, joka puhuu suoraan rehellisiä sanoja. Se on suomalaisten pahin synti, josta kannattaisi tehdä parannus ennen kuin helvetin kita aukeaa ja nielaisee niitä, joille huvittavat letkaukset sokaisevat totuutta vastaan.
Ylhäällä on taas sotajulistus Siionin virsiä vastaan, juuri letkauksen muodossa, joka on niin kallis ja huvittava suomalaiselle. Saa nyt nähdä kuka vallitsee helvetintien taas kerran ja kuka on uskollinen siihen työhön, joka Siionin virsien veisaaminen on saanut aikaan sukupolvien aikana suomalaisten sydämessä. Jokaisella kansakunnalla on omanlainen koe Jumalan edessä. Menitte aikaisemmin mukaan letkauksen ihailuun helvetintielle. Mitä te nyt sanotte, kun luterilainen taas haastaa Siioninvirsiä metallin kultajalustalta? Varokaa, ettei evankeliumi siirry pois Jumalan kansalta menemään pakanoille, kun joku pikku paavalinseuraaja, jolla ei ole valtaa, kauneutta, eikä houkuttelevia sanoja, vaan on halveksittu ja hylätty, vie Siionin virret enganninkielellä suureen maailmaan.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 02.03.21 - klo:11:16
Ylhäällä on taas sotajulistus Siionin virsiä vastaan, juuri letkauksen muodossa, joka on niin kallis ja huvittava suomalaiselle. Saa nyt nähdä kuka vallitsee helvetintien taas kerran ja kuka on uskollinen siihen työhön, joka Siionin virsien veisaaminen on saanut aikaan sukupolvien aikana suomalaisten sydämessä. Jokaisella kansakunnalla on omanlainen koe Jumalan edessä.

Menitte aikaisemmin mukaan letkauksen ihailuun helvetintielle. Mitä te nyt sanotte, kun luterilainen taas haastaa Siioninvirsiä metallin kultajalustalta? Varokaa, ettei evankeliumi siirry pois Jumalan kansalta menemään pakanoille, kun joku pikku paavalinseuraaja, jolla ei ole valtaa, kauneutta, eikä houkuttelevia sanoja, vaan on halveksittu ja hylätty, vie Siionin virret enganninkielellä suureen maailmaan.
Ne, jotka hyökkäävät Siioninvirsiä, niiden uudistajia ja kääntäjiä vastaan tuomitaan helskuttiin tai ainakin himskuttiin!  :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 02.03.21 - klo:12:10
Ne, jotka hyökkäävät Siioninvirsiä, niiden uudistajia ja kääntäjiä vastaan tuomitaan helskuttiin tai ainakin himskuttiin!  :eusa_pray:

Taas valtavan älykäs ja huvittava letkaus Saatanan suusta Siionivirsiä vastaan. Tee parannus. Ei ole pakko veistata Siioninvirsiä, mutta Siioninvirsien pilkkaaminen Körttifoorumilla on sitä samaa körttien vainoa, jota sinunlaiset harrastivat 150 vuotta sitten. Kerskailua ilman häpeää. Pilkkaat karismaattisia, pilkkaat körttejä, ta ties keitä muita, ja väität olevasi puhdasoppinen luterilainen. Mitä Luther sanoisi sinusta jos olisi katsomassa tänä päivänä?
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 02.03.21 - klo:12:59
Mitä Luther sanoisi sinusta jos olisi katsomassa tänä päivänä?

Herkullinen ajatus, mutta en rupea tässä arvailemaan. Martti-tohtori oli tunnetusti räävitön puheissaan suuttuessaan. Ison katekismuksen esipuheen suomentajakin on joutunut sievistelemään lausetta: Jos näin teemme, emme olisi arvolliset saamaan edes leivän palaa, meidät olisi koirien ajamina karkotettava ja hevosenjättein häädettävä. Sonta on sontaa.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 02.03.21 - klo:13:16
Herkullinen ajatus, mutta en rupea tässä arvailemaan. Martti-tohtori oli tunnetusti räävitön puheissaan suuttuessaan. Ison katekismuksen esipuheen suomentajakin on joutunut sievistelemään lausetta: Jos näin teemme, emme olisi arvolliset saamaan edes leivän palaa, meidät olisi koirien ajamina karkotettava ja hevosenjättein häädettävä. Sonta on sontaa.

Luther on oikeassa monessa asiassa, joka tuntuu nykyään häpeälliseltä. Anti-semitismia ei voi hyväksyä, mutta aika paljon muuta voi.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 02.03.21 - klo:13:22
Anti-semitismia ei voi hyväksyä, mutta aika paljon muuta voi.

Onneksi luterilaisen kirkon jäsenen ei tarvitse palvoa Lutheria, vaan hänen julistamaansa Jeesusta.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: 1944 - 02.03.21 - klo:15:23
Veljeni Tuomas Herrassa kirjoitti viimeisen lauseensa nappiin. :039:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Thomas McElwain - 02.03.21 - klo:18:44
Veljeni Tuomas Herrassa kirjoitti viimeisen lauseensa nappiin. :039:

 :109:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: seppos - 03.03.21 - klo:10:33
Myös foorumi on joillekin osa julkisuuskuvaa halusimme tai emme.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 03.03.21 - klo:10:57
Myös foorumi on joillekin osa julkisuuskuvaa halusimme tai emme.
Aamen! Herännäisyyden julkisuuskuvaa meidän tulee varjella huolella.   :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: Pena - 03.03.21 - klo:11:07
Aamen! Herännäisyyden julkisuuskuvaa meidän tulee varjella huolella.

Onkin korkea aika sinunkin siihen ryhtyä.
Otsikko: Vs: Herännäisyyden julkisuuskuva
Kirjoitti: luterilainen - 06.03.21 - klo:15:07
Laura Malmivaara piti hyvän puheen Tampereen herättäjäjuhlilla heinäkuussa 2018.  :eusa_pray: