Mielenkiintoista lukea armeija-ajoistasi, ymmärrän että uskon tiellä sait jo silloin elää.
"Onko sinulla Jumalan rauha?" Näin kysyi minulta eräs nuori ihan vakavissaan.
Olin keväällä täyttänyt 16 vuotta. Joku oli saanut minut houkutelluksi paikallisen seurakunnan kesäkodille pelaamaan lentopalloa. Säännöt edellyttivät, että pelit keskeytetään iltahartauden ajaksi ja oli toivottavaa, että niihin myös osallistuttaisiin.
Mukana oli joitakin nuoria, joissa oli jotain erilaista kuin minussa. En pitänyt heidän tavastaan ”tyrkyttää” evankeliumia. Kuitenkin sisälläni oli tunto siitä, että asiani eivät ole niin kuin pitäisi.
Kiusallinen kysymys, mutta jotain siihen olisi vastattava.
Vastasin totuudenmukaisesti, että ei. Ja lisäsin vielä kysymyksen, että mikä se semmoinen on? Jonkinlainen käymistila alkoi sisäisessä maailmassani. Kysyjä ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan hän teki toisen kysymyksen: ”Tahdotko saada sen?”
Tajusin, että tuohon kysymykseen vastaaminen saattaisi merkitä jotain aivan ratkaisevaa. Tuli myös ajatus, että tällainen tilanne ei ehkä milloinkaan tule toistumaan. Niinpä en jäänyt pohtimaan kaikkia asiaan kuuluvia ja kuulumattomia ja vastasin: ”Tahdon”.
Saattoi olla, että sen jälkeen luettiin joitakin Raamatun jakeita ja rukoiltiin, enää en kaikkea muista. Mutta sen muistan, että joku julisti minulle synnit anteeksi, vaikka minulla ei ollut edes synnintuntoa.
En kokenut mitään enkä tuntenut mitään. Ja niin sekin ilta päättyi ja menin asuntooni.
Sitten tapahtui jotain outoa ja kummallista, minusta alettiin siinä yövuoteella taistella. En voi sanoa kuulleeni mitään ääniä, mutta parempaakaan sanaa ei oikein ole, sillä selvästi tiedostin tämän taistelun. Siinä kamppailussa käytiin läpi sitä, mikä illalla alkoi. Toinen ”ääni” koetti saada minut palaamaan takaisin sanomalla, että mitä hullua olet mennyt tekemään, johan kaveritkin sinulle nauravat. Toinen ”ääni” kehotti lempeästi jatkamaan ja pitämään kiinni siitä, mitä olin sanonut tahtovani.
Taistelu kävi niin kuumana, että muistini mukaan en nukkunut edes ”silmällistä” sinä yönä. Lopulta koin selvästi, että minun tulee asettua jommankumman puolelle ihan itse ja niinpä päätin, että otan vastaan mieluummin kaverien pilkan ja jatkan eteenpäin. Niinpä sitten kerroin aamulla vanhemmilleni asiasta ja että olen sanonut ”kyllä” Jeesukselle.
Alkoi tapahtumaan jotain odottamatonta. Sain tavattoman innon lukea Raamattua. Se alkoi avautua ja yllätyksekseni se alkoi puhua ymmärrettävällä tavalla juuri minulle. Sain myös uusia ystäviä, joiden kanssa voin jakaa sitä uutta, mitä olin saanut. Tuli halu päästä sinne, missä julistettiin Jumalan sanaa.
Sittemmin jouduin yhteyksiin, joissa oli itsestään selvää, että uskovan tulee olla myös hyödyllinen siinä yhteisössä, johon kuuluu. Uskoville ei paljoakaan puhuttu armosta, vaan enemmän siitä, mitä me teemme ja saamme aikaan. Mitä suurempaa, sen parempi. Uskova, joka on antanut kaikkensa Jumalalle, oli mallina meillekin, jotka emme siihen kyenneet. Henrik Renqvist on sanonut, että ”Siinä on tehtävä tihiästi ja kiintiästi ikään kuin vastatuuleen soutaessa, muuten ei pääse perille eikä maailman rakkaudesta Jumalan rakkauteen.”
Tässä opissa oli yksi paha pulma. Jos kristillisyys on kiinni koko ajan siitä, millainen minä olen ja mitä minä teen, niin minusta ei ole siihen. Eikä kenestäkään toisesta.
Vasta erinäisten kriisien jälkeen aloin etsiä vastausta siihen, miksi en pystynyt elämään sellaista kristityn elämää, jota pidettiin ihanteena. Sillä minun on ollut rehellisesti tunnustettava, että olen edelleen syntinen ja joskus jopa kauhistun omia ajatuksiani.
Vastauksia hätääni löytyi ennen muuta vanhoista kirjoista. Kyse oli siitä, että Raamattu jää suljetuksi kirjaksi, jos ei osata erottaa lakia ja evankeliumia toisistaan. Ja juuri se opetus puuttui. Olin ymmärtänyt vain sen, mitä laki vaatii, mutta en sitä, että juuri siksi tarvitsen armon evankeliumia. Jatkuvasti, joka päivä.
Kun uskossaolovuosia on kertynyt jo yli 60, niin olen oppinut tuntemaan itseäni ja eräs totuus on kirkastunut ykkösasiaksi: “Ellen pelastu yksin armosta, en pelastu lainkaan.”