Olen vuosikymmenien aikana lukenut lähes kaikki Charles Dickensiltä suomennetut teokset. Lisäksi niitä on elokuvia ja tv-sarjoja jotka on tietysti ollut pakko nähdä.
Vasta nyt , luettuani jälleen kerran David Copperfieldin, aloin kiinnostua itsestään Dickensistä enemmän ihmisenä kuin hänen kirjoistaan.
Katsoin Lastu.fiinasta mitä D:tä löytty. Löytyi vanha, vuonna 1946 Irma Rantavaaran suomentama elämänkerta, jota nyt aloittelen.
Siinä, kuten D.C:ssä kerrotaan muutamista vuosisatojen takaisista poikakirjoiata,mm.
Robinson Crusoe´sta. Ja taas ! Muistojen alalaatikosta ponnahti kirjan nimi: Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä. Sitä meille koulussa luetettiin, ja äitinikin oli sitä aikoinaan samoin lukenut. Se on mukaeltu Robinson Crusoen seikkailusta autiolla saarella.
Lisäksi googlailin nimeä Irma Rantavaara, ja mielenkiintoinen ihminen Wikipediasta löytyikin.
Irma Rantavaara:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Irma_Rantavaarap.s. Dickens on käyttänyt romaaneissaan mm. oman isänsä hahmoa kuuluisassa Mr. Micawberissä.
Mistä lie monien hyvin eriskummallisten hahmojen muoto syntynyt, toivon saavani vastauksen em. kirjasta. Uriah Heep on omalaimaisimpia ' nöyryydessään'.