Suomessa eletään köyhyydessä, jota kuitenkaan ei millään hyvällä tahdolla voi verrata suomalaisten lapsiperheiden, työläislasten, köyhyyteen 1900-luvun kolmena ensimmäisenä kymmenenä. Ei voi verrata liioin kurjuuteen pakolaisleireillä.
Tämä ei ole sfäärejä syleilevä ehdotus ottaa ne pakolaiset tänne kaikki syömään ja lämmittelemään. Muistuttaisin että meillä on myös paljon suuressa vauraudessa elävää väkeä.
Kai kurjuutta riittää. Mitäpä me sille.
Noh, aina jotain, ajattelen sitkeästi. Jokaisen juttu ei ole toimia edes oman maan parlamentaristisella tasolla ja voivottelu ei mitään maksa.
Jos jokainen ryhtyisi pikkusummalla kuukauslilahjoittajaksi, hän löytäisi ehkäpä kanavan auttaa tänään, makunsa mukaan. On tietty organisaatioita, joiden pyöritys saattaa niellä niitä roposia, mutta niidenkin kai on pyörittäövä, parempi niinkin kuin vallan jos ilman, jopa mietin. Pysymme tappelematta täällä Euroopassa, lopulta, kun vielä saataisiin jahkaaminen lopetettua.
Suorinta tietä kai avun nsaisi perille Suomen Lähetysseuran ja Kirkon Ulkomaanavun kautta.Plan- tai World Vision- kummilapsitoiminnan, SPRn kautta.
Kotimaassa voi avustaa vähän reilummalla summalla yhteisvastuu- ynnä muiden diakoniakeräysten kautta.
Miten olisi antaa yhtenä vuoden kuukausista kymmenykset kaikista tuloistaan -- siis, yhtenä?
Sitten on Amnestyn kampanjakeräyksiä kuten juuri nyt naisten ja tyttöjen olojen kohentamista varten --- ei vain ne ihmisoikeudet suppeasti vaan muutenkin, sillä niistä lähtevät usein kohoamaan perheiden elintasot, siis äitien turvalisuudesta, hyvinvoinnista, tyttölasten koulutuksesta.
Minä haastan sinut, haasta sinä naapurisi.
