Heli kyseli v. 2005 Siionin virsiin liityviä muistoja. Ajassa siitä on kulunut jo liki kolme vuotta. Aiheena kysymys ei ole vanhentunut, sillä siionin virret eivät ole pelkästään lyriikkaa, paljon enemmän,syvempää. Useimmat virsistä asettavat lukijan / veisaajan peilin eteen.
Ne ilmituovat ihmisen usein salassapidetyn kaipauksen /ikävän ja panee etsimään vastausta omiin kipeisiin kysymyksiin. Joskus johdattavat polun päähän, josta avautuvat jo hieman avarammat näköalat. Näkemään omat,ei toisten, puutteet. Ja surkean tilansa.
Aikaa on kulunut jo n. viisi vuosikymmentä, kun itselleni kävi näin. Virren koskettamana koko elämän tilanteeni muuttui.
Elettiin vuotta 1956 Marian päivää, Kainuun opistolla toveripäivillä. Kristillisyydelle miltei vieraana olin mukana. Päiväseuroissa veisatussa vanhan siionin virressä sata olevat sanat;"Kohti Isänmaata kulkevat, tien kaidan matkamiehet. He maan pääll`ovat vierahat, ja oudot muukalaiset. Ei asuntoa pysyvää, vaan vaivaa koti-ikävä, on heillä maailmassa."
Virren sanat osoittivat juuri minulle olevani tuo outo, koditon muukalainen, joka ikävöi johonkin. Samalla kun virren jatkuessa viriteltiin toivoa kodin löytämiseksi, jotain sisimmässäni särkyi.Minä itkin ? Minun kankeat jalkani aseteltiin polun päähän, jota olen saanut, vaikkakin haparoiden ja kompastellen, asetella askelaitani edellä kulkeneiden jälkiin ja muistella heidän uskoansa ja miten heidän matkansa on päättynyt.
Se on polku, joka on osoittautunut turvallisin viittamerkein varustetuksi. Eksymisen vaarat ovat vähäiset jos niitä seuraa.