Itte otin kantaa ja yritin laittaa järkeä yhelle porukalle eräässä internet palstassa.
siellä se porukka oli avoimen rasista ja väkivaltaa lietsovaa.
Pistää pikkasen ajattelemaan, että tulisiko mennä sekaan vaan kaikenlaisten hörhöjen foorumeille ja yrittää saada jotain ajattelemista toisenlaisestakin mallista elää ja ajatella ja ratkoa ongelmia.
On kaikenlaisia avoimen sekaisia palstoja ja aina välillä käyn laittaa kommenttia, että rasismi on tyhmää ja perustelen sitä, mutta saastaahan ja herjauksia sieltä saa takaisin, mutta toisaalta haittaneeko tuo.
Hyvä, että edes joku jaksaa. Itse olen joskus harrastanut tuota mm. suomi24-palstalla, joka tosin ei ole pahimpia tapauksia lähellekään. Sielläkin jo into aikanaan loppui, kun sateli vaikka mitä vastaan ilman perusteluja ja nykyisin käynkin lähinnä lukemassa jotain keskustelua, jos sitäkään. Asiallisesta keskustelusta ei tietoakaan.
Itse ajattelen, että hyvä vain jos joku jaksaa takoa järkeä päähän. Minusta on niin sääli, että ihmiset yllyttävät toisia väkivallan tekoihin. Tämäkin tapaus oli näköjään kypsynyt pitkän työn tuloksena. Tänään luin ekan kerran Savon Sanomista siteerattuja Linkolan ajatuksia. En ollut ennen kuullutkaan koko ihmisestä, mutta järkytyin ajatuksista. Miten ihminen voi olla noin kylmä. Jos kotona on tuollaista ajatusmaailmaa ihannoitu ja vielä nuori vetäytyy syrjään ja hakee kyseenalaisilta historian henkilöiltä ja järjestöiltä ajatuksia maailmankatsomuksensa rakentamiseen, niin tuloksen ymmärtää ehkä vähän paremmin. Eilinen keskusteluohjelma tv:ssä oli mielenkiintoista katsottavaa, kun siinä käsiteltiin asiaa monelta kantilta ja ampujan luokkakaveriakin haastateltiin.
Tämä on tietysti taas tätä kuuluisaa jälkiviisautta, mutta silti olen sitä mieltä, että jotain täytyy kehitellä, että tällainen ei toistuisi. Jos yksi prosentti nuorista on psykoottisia ja 10 prosenttia masentuneita, niin heitä täytyy tukea ja auttaa. Ja se ei ole yksin valtiovallan asia, vaan meidän jokaisen.
En minä tiedä mikä siinä on, mutta jostain syystä tämä järkytti itseäni kovasti. Tsunami-katastrofi oli helpompi käsitellä, kun siinä oli kuitenkin kyse luonnonvoimista, eikä ihmisen pahuudesta. Itse olen nämä pari päivää ollut vähän surullinen (ahdistunut?) siitä, että joku ihminen voi kehittää itselleen noin pahan vihan kaikkea kohtaan. Rupesin miettimään, että voisinko tehdä itse jotain paremmin ja vastaus oli kyllä. Voisin ottaa lähimmäisen paljon paremmin huomioon. Totesin, että voin kyllä sanoa tekeväni niin, mutta käytännössä kuitenkaan en tarkkaile ympäristöäni paljoa siltä kannalta, että kuka on minun lähimmäiseni kulloisenakin päivänä.
Ainoa positiivinen asia tässä on tämä kollektiivinen suru. On mukava huomata myös, miten kirkko on ottanut tämän(kin) katastrofin omakseen. Ja se, miten sanotaan, että ihmiset ovat mukamas vieraantuneet kirkosta, mutta silti se on nyt se turvapaikka. Hienoa, että kirkko on siellä, missä on hätä.
Aihe: Muistetaan Tuusulan koulusurman uhreja (Luettu 11250 kertaa)