Päiväkirjani

[Riitta-mummi]

Mie vielä tätä MIki Liukkosta !  Oli hää appuu hakent ammattilaisiilt, mut lopult häne potkastii ulos terpiast. Terapisti oljsanont jot ei hää voi auttaa näi syväs masennukses. 

Näit  meijä kotikonstei , hengittelyit hää vihas, tai niihe tarjoijii. Lupas lyyvä turpaa tai jotakii, jos viel tuutta tarjoomaa hengityksii.

Voi voi sentää ! Mie en voi olla vertaamat häntä Antti Holmaa. Antil on kuitekii tuttu armollinen Jumala ! Issääse perruu. Kirjassaa Kaik´elämäst, hää monnee kertaa näkköö sekä Saatanan et Jumalan. Kovas paikas hää rukkoiloo. Se on oikia osote hädäa ja tuskas.

Muute se Holman kirja, vaik on mahottoman tohkijast tehty, on paljo ajatuksii herättävä. Ootko lukent ?

Liukkose teoksii en tunne. Mie pelkäsin häne ulkonäkkööse.

Pelko on aina vieraanani. Myös Antti Holmal on.
Ei auta vaik kuinka rakastaa ja rakastettaa.

[PekkaV]

   Oon lukent Holma ensmäise kirja. On se miul hyllyssäin.
   Miki Liukkonennii o miul jonki verran tuttu kirjoistaan; vaemon kaattakii silviisii, jot häne varhaislapsuuven leikkikaver on Mikin aikuiskaver Oulusa.
   Hengittelyit oon suositellu vaemolle oman kokemuksen perusteella.

[Riitta-mummi]

Jaa. Mie opetan kaikill ko tullee ahistukset puhheeks.

Ai, ko mie nyt sytyi puhumaa karjalaa. Mie luven ( kuuntelen ) toista tai kolmatta kertaa jo Laila Hietamiehen Kannas-sarjan ensmäistä ossaa Mäeltä näkyy toinen mäki.

Miusta muut Lailan kirjat on silkkaa romanttista hömppää, mut nää issäin kot´kyläst kirjotetut on  i h a n i i. Kiel oikee hyvväilee korvaa.

On romantiikkaaki. Aatteles ko Suontaan talon insäntä on rakastanna sallaa kahdeksan vuotta minjäänsä. Miniä on lesk, kahen pojankoltiaisen äit. Hää on puolestaa raskaan yhel kylä isännäl, jonka vaimo just synnytti pojan saunas.
Suontaan talon emäntä on kotosii Siparilan kyläs, jost miu tätin mieskii olj.

Voe voe, luje kirja, nii opit tintemaa Tätiläisen Marin, Akviliinan ja Juosukon. Hyö ovat kylän vanhat. Silloset vanhat ihmiset olliit meitä nuorempii. Eletää 30-luvun alkua.

[PekkaV]

   Pittääpä lukkee. Karjalaisii huasteloi. Siin varmaa viisastukkii. Kyl myö viel suahaa Karjala takas. Miu issäin käi koulusa Viipuris tätisä luona assuissa. Ja hänet vihittii Viipuris papiks ku pommit alko lentää ja hyöt pakeniit keske toimituksen kellarii. Oonha mie näist - näistäkii - tääl kertont. Ja senkii, jot käätiin issäin ja settäin, jotka siel ol olt myös, Diakonissalaitoksen vahtimestarein, kans kahtelemas jälestäpäin heijä paikkoloi. Nythä Tiakonissalaetos on siel Lahes. Sinne se tul sovan jaloist Viipurist, ja piispa tulj Mikkeliin, Salomies. Yks setäinhä ol tuomiokapitulin vahtimestar ens siel
Viipuris ja sitte hiän lastas kapitulin romppeet junnaa - ettei vuan olis ollu viimene juna joka sieltä lähti ennen veli-venäläisten tulloo - ja tulliit Mikkelii. Miun vanhin serkkuin, tän vahtimestarsetäin esikoine ehti syntyy Viipuris. Hiän se ossais kertoo tarkemmin niist tapahtumist. Hiän on minnuu kymmenen vuotta vanhemp, syntynt ennen sottaa, kaks vuotta ennen.

[PekkaV]

   Siit Liukkosest - rauha häne muistol -  mie taho haastaa viel, et on hää olt syväl niis kirjois, elämässää. Ei hiän sitte jaksant palautua ja mihinkäpä hiän olis palautunnu, ku kirjoittaminen oli hänel kaikki. Eikä hiän pystynt sitte näkemää muuta. Ja työsä hän oli tehnyt, paloi loppuun nuorena. - Mut mitäpä myö ollaa toisen ihmisen elämää tietämmää. Ne o Jumalan teitä, ja Jumala tiet o tutkimattomat. Herkkä ihmine hää ol. Vaimo kerto kuunnelleesa eilen Miki Liukkosen haastattelun radiosta. Sano, että olipa selkeää ilmaisua, siis suullista, sitäkin.
   Minä olen pidellyt hänen kirjaa O kirjastossa muutamankin kerran kädessäni, mutta en ole saanut lainattua, rohjennut, mammuttia. Laiha mies, paksut kirjat. Häntä elämä oli kuljettanut näin. Rauha hänen sielulleen.

[Riitta-mummi]

Aamen.
Rauhaa hänen sielullee, rauhaa Antti Holmal siel Los Agelesis, rauhaa siul vaimoneis ja rauhaa meil Matin kans.

Ko pyyvetää, ni Jumal anatakoo mitä antanee. Ne on ain ja kaikki oikein.

.. Ai siu sukulaises ollj se jost Ripati Jaakko kirjassa kertoo. Kuulema Viipuri pommituksii viime häjäs kirkonkirjat pakattii piispan Packaediin ja ajettii Mikkelii.

Saman aikaan miu issäin olj polliisin Viipuris. Miul on valokuvakii ko hää seisoo raitiovaunun kirkoin vieres ja takan on palant talo.
Siint hää joutu siit sotapolliisiks. Yuö tais olla junis tehtävää työtä. Ainakii hää haavottu Valkjärven asemal junavaunun alla.

Olis miul pari juttuu Virolaheltii, mut säästän ne viel uottamaa jot paneks mie ne tähä vai ommi Vanhoi muistoihi.

Voi meijä elämää ! Kaikk on Korkeimmas käjes. Hyvä on ollaksemme.

P.s.
Hyvi siul sujjuu kirjottamine karjalakskii vaik savolaine kai enäp ootkii. Onko Nilsiäs toellakkii Nipasenmäki ?

[Mauno]

Nipasenmäki Nilsiässä, kokemuksia nuorten rippikoululeireiltä

Olen ollut aikanaan useita kertoja rippiloululeirillä Nilsiässä. Aholansaaressa kymmeniä kertoja, mutta myös Nipasenmäen tuolla puolen puolenkymmentä kertaa.

Ennen Tahkon matkailualuetta jää tien vasemmalle puolelle Nipasenmäki. Siellä oli ennen laskettelurinteet.

Järjestimme mm Lahden Salpausselän seurakunnan rippikouluja Nipasenmäen tuolla puolella, länsirinteellä. Sinne ajettiin Nilsiän-Varpaisjärven tieltä ja noustiin rinnettä ylös Tuulivaara-nimiselle tilalle. Se oli silloin Pohjois-Savon maatalouspiirin korkeimmalla sijaitseva maatila, auringonlaskut huikeita katsottavia sieltä korkealta hankien keskeltä.

Leirimme heräsi aamulla söi aamiaisen. Sitten syvennyttiin kristinoppiin ja nuorten elämäntilanteitten  pohdintaan sen opin valossa.

Lounaan jälkeen tilan isäntä veti meidät moottorikelkalla ylös Nipasenharjulle. Siellä laskimme mäkeä alas suksilla ja hiihtohissillä ylös niin kauan kuin jaksettiin. Jokainen sitten lasketteli viimeisen laskunsa harjun tuolle puolen Tuulivaaran pihapiiriin. Siellä saunottiin, pidettiin raamatturyhmät isosten johdolla ja iltaohjelmat takan ääressä.

Huikeita muistoja on niiltä kevättalvien rippikoululeireiltä. Leiritoiminta Tuulivaarassa päättyi 1990-luvun alussa. Siellä oli järjestetty laajamittaisesti myös koulujen leirikouluja. Kaupungit säästösyistä lopettivat sen toiminnan. Se oli kuolinisku myös Tuulivaaran leiripaikan toiminnalle.

Muutama vuosi sitten kävin tsekkaamassa Tuulivaaran tilanteen Tahkon päälle mennessäni. Se oli yksityiskäytössä. Huikean hieno paikka ja hyvät muistot.

Muisteli Mauno

[Riitta-mummi]

Ennen 16 vuotta sitten tapahtuneeseen heräämiseeni, oli Nilsiä minulle sama kuin Nipasenmäki.

1950-luvulla isä ja mie kuunneltiin radiosta atkokuunnelmaa KalleKustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailu.

Pekka Lipponen eli Prinssieversti oli kotoisin Nilsiän Nipasenmäestä. Oke Tuuri häntä näytteli. Pekan herkkuruoka mainittiin usein. En nyt muista oliko se kotletti vai kananpoika. Silloin en kumpaistaan tuntenut, mutta jotakin hienoa sen ymmärsin olevan.
Joel Rinne saattoi olla KalleKustaa Korkkina.

vanha muistelee...

[Riitta-mummi]

Takasiin Valkjärvel, Suontaan kyllää. Ko mie kuuntelen tätä kirjaa mit' mie nyt kuuntelen, nii tulloo murre taas eläväks. Iha on ko tätiin ja issän haastelis mie korvaa.

Puhumista siellä sanottiin  aina  haastamiseks

Kirjassa korostuu muutamien toistuvien sanojen käyttö. Niitä ovat vaa joka on sama kuin vaan. Hyvin usein se päättää lauseen, esim. Myöhä ollaa tämmösii vaa.
Samoin aika usein sanotaan lopuksi nääs, tai  näätse tai näätsie. Vastannee kykyistä kato ( katso ).

Usot sie ? on kiva sana, eikä niin vaativainen kuin uskotko.

Kahvi on kohvi, lautanen on talrikki. Isä sanoi paistinpannua riehtiläks.

Laiturin vieressä höil olj koppuli, tarkoittanee venevajaa, talasta.

Mutta sitä en muistant jot hyö sannoit aittaa huoneeks. Lukiessani näitä kirjoi luulin hei tarkottavan kammarii ko sannoi: Mie mään juoneesee maate ! Aittaan !

Läävä on nykykielessä ilmaisu siivottomasta paikasta, mut meil Karjalas se läävä olj lehmii kot.

[PekkaV]

   
   Hengittelyit oon suositellu vaemolle oman kokemuksen perusteella.

   Hengittelyn suosittelijoille kirjailijamme on sanonut, et jos joku vielä suosittelee, hän vetää turpaan.
Itekkii oon ajatellu, ett kuinkahan kauan tää hengitysbuusti kestää? Kuinka kauan hengittelyllä pärjää? Kumpi loppuu ensin, hengitys vai elämä? Mitä sitten, kun hengittelyyn keskittyminen ei auta? Vai tuleeko sellainen vaihe?
   Kokonaisvaltainen kuluminen pitänee sisällään kaiken. Henkinen ja fyysinen ovat vuorovaikutuksessa. Kun pyrstö nousee, nokkakin nousee. Kun pyrstö tarttuu, nokkakin tarttuu - tai nousee - jos nousee. Ja nouseehan se jos elinvoimaa on, motivaatioo, tsemppiä.
   Ihmiskeho rappeutuu, ja sen mukana kaikki. "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto."
Yöpöytäni yläpuolella on kuva Paavo Ruotsalaisesta seppä Högmannin luona. Kuvan olen perinyt vanhemmiltani.

[Riitta-mummi]

Minun pittää vielkii kirjottaa Miki Liukkosest, ja samal issestäin.

Hänell kirjottaminen olj ikkäänku pakkomielle, kaike muun ylittävä ja voittava tapa ellää.

Miul se on olt haastaminen. Meill koton ain haastettii, iha vaa haastamise ilost. Ois ollu iha outoo jos ois ollu hiljast.
Issäin varsinkkii olj kannakselaisen hyvi seuralline ja puhelias. Sammoi kaikk häne sukulaiseesa.
Mut ko mie mänin Matill, sain oppii uutta.

Matti on minnuu moittint puhumisistain. Oon tenht vaik mitä konstii jot muistain pittää suun supus.
Nyt ku olen saant kirjottaa nää kuustoist vuotta, oon kovast vähentäny haastamist.

Nyt mie enemmä tykkäänki kirjottaa ko puhhuu. Sanat on tärkijöi, mut niit pittää päästellä harkiten nii puhues ko kirjoittaes.

Siin miul on viel oppimist. Mie on sellane jot ko mie sano jottain, mie sanonkii se suoraa ilman jot mie yhtää kursailisi. Muistutan vissi tätä riikkaa...

On se hyvä jot miust ei tullu poliitikkoo, nyt mie voisi joutuu selittelemää vanhoi asjoi.

Näyttelijäks mie kuulema olisi sopint, sano ammatinvalinnan testori, mut hyvä on ko on näi. Luulen jot parempikii !
...
Kuule Pekka ! saanks mie ielleekipäi käyttää siu päiväkirjaa isseeni purkamissee ?
Mie onn ain saant siult inspiraatio. Näi käi nytkii ko sinnuu ja kirjailijaa aattelin.

[PekkaV]

...
Kuule Pekka ! saanks mie ielleekipäi käyttää siu päiväkirjaa isseeni purkamissee ?
Mie onn ain saant siult inspiraatio. Näi käi nytkii ko sinnuu ja kirjailijaa aattelin.

   Tokkiisa

Olen onnellinen, että minua yksinäisyydessäni muistetaan ja se myös osoitetaan. Yhdessäolon tuntu on ihmiselle välttämätön. Yksin ei ole mitään. Paradoksaalista, että ihminen tarvitsee yksinäisyyttä, se on rauhaa ja yksinoloa ajatustensa kanssa kokemuksiensa jäsentämiseen. Kun se on tehty, voi taas tulla ulos ja jakaa eväänsä yhteisessä pöydässä, jolloin kaikki tulevat ravituiksi. Yhdessä jaettu riittää, vrt. Jeesuksen "Viisi leipää ja kaksi kalaa".
   Näillä sanoilla toivotan sinut, Riitta-mummo, kanssani jatkamaan keskusteluamme kaikista asioista maan päällä ja Taivaissa.
   Ylihuomenna alkavat Herättäjäjuhlat saakoot olla Jumalan rakastavien käsien siunaamat, yhteisen jakamisen Riemujuhla. Me tarvitsemme toisiamme. Me ravitsemme toisiamme. Me uskomme yhteen Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen Taivaan ja Maan Luojaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan. Tässä on totuutemme, turvamme ja toivomme. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.

[PekkaV]

   Hengitän sen päälle

Tohtisin kirjoittaa pitkästi

Haluan julki


   Tämä aamu on siitä erikoinen, että lapsemme ja hänen lapsensa ovat yökylässä - yökylässä vaikka lapsi on aikuinen ja hänen lapsensa menee ensi kesänä rippikouluun. Tavatonta, että he ovat kahdestaan liikkeellä, matkoilla. Lapsi on kolmesta läheisin. Muodollisesti samaa, että kumpikin olemme perheemme toiseksi vanhimmat. Perhedynamiikkatutkimus selittäisi tämän kai oikopäätä.

   Vaimonpuolen sukulaismatka länsirannikon kesäpaikkaan pitkästä aikaa päivitti oivasti kontaktia. Oli kiinteyttävää tavata vaimon isoveljen perhettä. Kuulumiset ja tunnelmat vaihdettiin lennosta ja voitiin kukin sisällämme todeta elämän olevan mallillaan. Tästä on hyvä kiitollisena jatkaa maailmamme horisontin tietynlaisesta synkkyydestä huolimatta.

   Herättäjäjuhlat! Ensi vuonna tapaamme Vaasassa. Sielläkin on luvassa siimestä. Synnin unesta ravistelu sujui totuttuun tapaan pisteenä i:n päällä ehtoollinen, joka kuittaa synnin, poistaa taakan, keventää askeleen.

   Aurinko on noussut. Uusi päivä on valjennut. Terveys on hyvä. Mieli on keveä. Kesä on kukkeimmillaan. Tulevaisuus näyttäytyy valoisana. Menneisyyden kanssa olen sujut. Tavoitteeni, jonka olen asettanut myös elämänkumppanilleni, on elää 111-vuotiaaksi, kuten tunnettua. Lienee tässä paikallaan taas toistaa, että ihminen päättää, Jumala säätää. Se on myönnytys realiteetille. Hiukan harmittaa, että se on tehtävä. Tulee olo, etten ole varmasti päätökseni takana. Selvityksen paikka: Mikä osa Korkeimmalla on ihmisen elämässä? Ratkaiseva. Kuitenkin minun on tehtävä päätöksiä. Saan tehdä päätöksiä ja pyytää niihin avun Sallimukselta, Häneltä jolla on lopullinen päätösvalta. Tämä näyttää olevan väistämätön tosiasia. Kuinka muuten voisi olla, koska kokemuksen perusteella voin vain osittain toteuttaa tahtoani.

   Aurinko on korkeammalla. Aamu on valoisa. Pootoorat odottavat toteutumistaan hetken kuluttua. Muutamia järjestelyjä pitää sitä ennen tehdä.

   En tahtoisi luopua tästä. Tahtoisin viipyä vielä. Haluaisin kirjoittaa vielä jotain. Päiväkirjani sivu tämän aamun osalta on vielä vajaa. Jos en pelkäisi sen olevan jonkun mielestä kornia, kirjoittaisin vielä litanian. Pyydän anteeksi heiltä, jotka eivät voi yhtyä täysin seuraavaan:

   Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen. (Kieltämättä minustakin tuo tuntuu irralliselta, mutta en keksi muuta tulppaa vuodatuksilleni. Tai ehkä olen väärässä. Voihan olla, että tuo on vain yksi tapa lopettaa. Toinen voisi olla jättää auki. Taivas on kuitenkin aina avoin. Siellä on tilaa.)

   Uskottavuus ja samaistuttavuus ovat kaiken A ja O. Rinnalla kulkemisen tosiasia on todella vahva. Rinnallakulkemista ei voi liikaa korostaa. Jatkuvuuden eläminen, jatkuvuuden varmuus on onnen edellytys. Onni kantaa pettymyksessä. Lapsena koettu, lapsena eletty turvallisuuden tunne on silta yli synkän virran.

   Rakas Päiväkirjani! Jää näkemiin! Palaan luoksesi pian, niin pian kuin suinkin voin tai ainakin niin pian kun minulla tulee sinua ikävä, sinun uskollisuuttasi, avoimuuttasi, sinun lempeyttäsi ja kaiken kattavaisuuttasi, ymmärrystäsi ja syvää, syvää rakkauttasi kaikkeen inhimilliseen ja Jumalalliseen, koko elämään.
   Eletään hyvästi! Hyvästi siis. Ei huonosti, vain ja ainoastaan hyvästi. Kutpai! Atjöö!

[Riitta-mummi]

Kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Ainakin julkinen puhuminen on pelottavaa.
Olen paljon rohkeampi kun kirjoitan. Se on kaikin puolin mukavampaakin.
En puhuessa osaa sanoa ulos niitä sanoja joita tarkoitan. Kirjoittaessa en paljon korjaa. Kaikki suoltuu yhtäsoittoa kuin siimaa.

Olen kiintynyt kirjoittamiseen. En osaa yhdistää tätä lukemiseen muutoin kuin arvostellakseni kirjoitettua ja luettavaa.
 
Äänikirjan kuuntelemisessa on lisä joko plussana tai miinuksena lukijan ääni ja ilmaisutapa.

Antti Holma kun lukee Vanhaa Testamenttia nautin siitä kuunneltuna paljon paljon enemmän kuin lukiessani. Eikä johdu näistä huonoista silmistäni. En saa lukemastani samalla lailla ymmärrettyä kuin kuuntelemalla. Lisäksi voin kelata taakse ja kuunnella uudelleen.

Veikko Sinisaloa parempaa Pohjantähden tulkitsijaa ei ole. Murre on hänelle oma ja näyttelijä tekee hienot tyyppikuvat.

Olen ihastuksissani näiden uusien välineiden  takia. Aikanaan jo sähkökirjoituskone teki työn pankissa paljon helpommaksi kuin se vanha mekaaninen  ja raskas. Ja sitten kun tuli se aika että sai tulostettua tietokoneelta kaikki laina-asiakirjat yhtenä pötkönä, oli kuin juhlaa se työnteko entiseen verraten.

Laila Hietamies (Hirvisaari ) ei kuulu lempi-kirjailijohin, mutta häntä kiitän Kannas-sarjasta historiallisena tekona. Maalaiskylän elämän ihmiskohtaloineen, lapsineen, eläimineen, maisemineen , kaikkineen Laila osaa kuvata sellaiseksi joka minulle aukeaa nyt kuvina.  Valokuvia sieltä on minulle jäänyt vain se mitä Valkjärvi-kirjassa olen nähnyt, mutta murre ja ihmiset, yksinkertaiset maalaisihmiset puheineen ja paheineen saavat näin hahmonsa.
Ansio kyllä kuuluu Kaarin Tikalle, opettajalle joka tarinat kertoi.

Toden totta, kaikk hyö olliit iha vaa maas kiinni. Taivaallissii eikä taiteilissii  puhuttu, eikä niitä harrastettu. Joulukirkos käivät, ja tietyst hautajaisiis, mutt rukous olj ain iltasell kaikkii huulill. Kinkerlöissä papit piettiit huolen jott ristinoppi, käskyt ja virret osattii. ( Mainittiin pappi, Otto Kaksonen jonka olen tavannut Hämeenlinnassa Karjan Liiton juhlilla kirkossa )

Höi usko olj lähimmäisii auttamist ja kaikk olj heill yhteist, jopa yks isäkii. Tää ei tarkota mei Taivaallist issää, vaan yhel miehell olj pojat kahe vaimon kans, yhtaikaa.

Tähä mie lopetan täll kertaa Pekan päiväkirjan ossuutein.

[PekkaV]

   Mä en jaksa, mut mää haluun.

Kyl mää jaksan, koska mää haluun.

Jaksaa jaksaa jaksaa ...

Ei jaksakkaan. Ei todellakaan tule mitään, ei niin mitään. Mut pakko on yrittää, koska haluu. Haluu tuottaa. Haluu tehdä. Haluu olla. Haluan tahdon pystyn. MITÄ?! Siis mitä haluan, tahdon, pystyn: Loistaa. Olla esillä. Keskustella. Vaihtaa kuulumisia, ajatuksia. Olla tosi ja rehellinen. Itselleen. Kun on itselleen, on myös muille.

   Keskustelin tai oikeastaan kuuntelin kymmenen vuotta vanhempaa miestä. Hän oli intoutunut avaruusfysiikasta ja oli menossa lapsenlapsensa kanssa CERN´iin. Huimia juttuja, joiden todenperäisyyttä en oikeastaan epäillyt.
Hän kysyi, uskonko Jumalaan. En kysynyt, uskoiko hän. Ainakin hän epäilee todennäköisesti tai ainakin hän osaa varmastikin problematisoida. Tai harrastaa sitä. Tai on sillä tavoin orientoitunut.

   Kaksi virttä olen jo huomiseksi varannut, jos saan ehdottaa Katupappilassa: 301 Kirkasta oi Kristus meille ja 207 Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan. Männäviikolla sai ehdottaa, ja se veisattiin: Vain Sinä tunnet minut Vapahtaja ja tiedät lääkkeen kaikkiin haavoihin / Jos luoksesi en pääse voittajana, voin tappioni tuoda kuitenkin https://www.youtube.com/watch?v=J_hKLF6TVPY