13.10.2023
Aikans siisti sää. Hoh-hoijaa. Oltiin eilen Jäkes. Kuunneltiin kun eläkeläiset lausui eläkeläisaiheisia ja elämänaiheisia runoja. Kolme lausujaa, joista yksi oli tuttu. Oltiin sitten kaffeilla kolmisin, ei sen lausujan kanssa vaan toisen - ystäväksihän häntä voi sanoa - meidän kaikkien, lausujan myös kanssa ystävä. Niinku.
Harmittaa, kun lentomoottorin polttoainetta ei saa mistään. On laahustettava. Tyydyttävä. Kiitettävä.
14.10.2023
Lauantai. Huomenna tiettävästi on sunnuntai, pyhä. Ensi viikko on lapsenlapsilla hiihtoloma. Tulevat pariksi päiväksi, eivät koko viikoksi kuten ennen. Syy lienee kaikkien vanheneminen. Toinen syy ensimmäiseen kiinteästi liittyvä on ’aika’ sillä tavalla, että ajan kulu on luonteeltaan uusiutumaton. Aika ei toistu. Aika virtaa. Ilmiönä se on muuttumaton, virtaa aina, mutta sisältö ei toistu.
Yritän kaivamalla kaivaa ja vääntämällä vääntää ilmaa siipien alle, jotta kirjoitus lähtisi lentoon, sujuisi kuin siivillä loputtomasti; että voisin olla siinä, olla poissa tästä kuoleman ruumiista, ajasta ja aineesta, jossakin avaruuden kohdussa, iäisyyden kainalossa, kaikkeuden ytimessä. Herra! Suo minulle kirjoittamisen inspiraation Armo. Tapahtukoon Sinun Tahtosi. Aamen.
Latteuden ja toiston välttäminen olkoon tavoite. Vaikka toisto on tyylikeino, jankuttaminen ei.
Nyt on lokakuun puoliväli. Jouluun on aikaa kaksi kuukautta, pikkujouluun puolitoista. Sitten vuodenvaihteen jälkeen talven taittuminen kevääksi ottaa vielä tovin ja kaksikin. Ensi vuonna olen lähempänä kahdeksaa kymppiä. Saa nähdä kuinka nuo sodat muuttavat maailmaamme. En osaa pelätä onneksi. Pelkohan on ennakointia. Pelon aiheen aktivoiduttua toiminta peittää sen alleen. Mielikuvittelun mahdollisuus ennakoi joskin valmistaa, mutta voi myös lamauttaa. Luottamus Jumalan johtoon antaa levollisen mielen. Rauhassa näkee toivon. Rauha rakentaa. Sota tuhoaa. En katso juutuupista sotakuvauksia. Olen vihainen. Kysyn Miksi miksi miksi!? RAUHOITTUKAA! Eläkää. Älkää tappako! Sota seis!
Kello on 5.20. Vielä tunnin väännän tätä, vaikka mikä olisi. Ja onhan se välillä. Mutta katkeaa sitten, että täytyy tehdä iso riviväli. Aloittaa jotain uutta.
15.10.2023
Seurakalenterissa ei ole tänään kirkkopyhää. Viikon kuluttua on, mutta olemme matkoilla. Kahden viikon kuluttua on Tuusulassa.
Kiisseli unohtui parvekkeelle. Söin takautuvasti.
Huomenna tulevat lapsukaiset. Ei ole vielä tietoa, montako. Enimmillään pöydässä saattaa istua viisi alaikäistä, mutta ainakin kaksi – kerrallaan. Ovat vain kaksi päivää. Ovat kehitelleet muita menoja. Ei mummille ja vaarille liikene enempää. Hyvä niin, ei mummilta ja vaariltakaan enää liikene kuten ennen. Ikä painaa. Järjestelyt vievät voimia. Yhteydet etääntyvät. Yhä enemmän on rukouksen varassa. Ei vähä mitä.
Oliskohan tässä jo riittävästi matskua julkaista? En ole tyytyväinen. Täytyy puristaa vielä. Päässä ”takoo” aikoinaan näyttelijöille ohjaajan antama neuvo, että ”pudotella” niin kuin muruja pöydältä tai lantti kerjääjälle, ei kerjäläiselle, vaan ”armonkerjääjälle”. Me olemme kutsutut lievittämään toistemme yksinäisyyden kuormaa ja olemaan lähimmäisinä. Mutta ensin ehkä kuitenkin seurustella Jumalan kanssa, jotta Hän kauttamme voisi olla tukemassa vaellustamme.
16.10.
Viimeiset valmistelut lasten, kolme, tuloon. Vuorokauden ja viisi tuntia he täällä viivähtävät, ”lentävät” (kuin pääskyset) sitten takaisin kodin kautta isänsä lapsuuden ja nyt aikuisuuden kesäpaikkaan lopun hiihtolomaviikkoa. Siellä he kesiäänkin ovat viettäneet ja viettävät, vanhemman tyttäreni lapset, miehensä jo lapsuuden kesäpaikassa Savossa.
Näin se homma etenee päivä päivältä, viikko viikolta ja vuosi vuodelta. Tähän ikään kuuluu päivittely. Siksipä.
Kyllä joiltakin sujuu! Aamun paikallislehdessä etuaukealla sivun kokoinen reportaasi naisesta, jolla on kuusi virkaa ja viisi työtä. On kouluttautunut moneen. Nyt hänellä on oma kauneushoitola ja viikottain työskentelee ambulanssin mukana ensihoitotehtävissä!
Nyt kun kello on 6.07 olen tehnyt valmisteluja lasten tulon vuoksi: raivannut ruokapöytää, varannut pyykkituvan (normaalisti en ehkä olisi sitä tehnyt näin aikaisin), lajitellut pyykin, siirtänyt silitettävät syrjään keskiviikoksi, vienyt jätteet ulos, laittanut pyyhkeet valmiiksi (kylpypyyhkeet pesukoneen päälle ja käsipyyhkeen); sänkyjen laitto tapahtuu illalla. Tarvikkeet on siinä valmiudessa kuin ne tässä vaiheessa voivat olla.
Menemme puolilta päivin asemalle vastaan kävellen. Lapset saavat liikuntaa junassa istumisen vastapainoksi.
Kohta alkaa Hartaat sävelet ja aamuhartaus. Siihen ehkä nukahdan pariksi tunniksi. Herätys on klo 8.35 ja pyykkitupa. Sitten yksityiskohdat ovat auki. Mennään emännän johdolla … aamiainen, lehdenlukua, valmistelua, mitä nyt vielä voi, ehkä kaupasta vielä jotain täydennettävää. Siivooja kävi toissapäivänä. Siitä ei tarvitse huolehtia. Hän on nyt alkanut käydä. Kerran kuussa. Helpottaa Jaakkovaakkoa.
Näillä mennään. Ei täs mitä. Tällasta tää on. Saapas näkee, mitä tulee sitten. Katu-Pappila jää tältä päivältä vaimon pyynnöstä, jotta voimme valmistua yhdessä täysipainoisesti lasten vierailuun.
Eiköhän tässä nyt. Jotenkin vaan tuntuu, että tämä on tällä kertaa tässä; että kokonaisuus ehjänä on kasassa; että voin pullauttaa kirjoitukseni ulos; että työ on tehty; että pääsin voittajaksi; summa summarum; hummani hei, hopotiti-hoi!
Kiitos seurastanne! Tapaamisiin jälleen, kun aika ja tuote ovat kypsyneet.
........................
En ole tyytyväinen pituuteen, siis tämän postauksen. Puolet lisää antaisi lopputulokselle viimeisen niitin, pisteen i:n päälle. Jotenkin tuntuisi kypsältä, nyt jää hiukan raakileeksi. Mutta näillä mennään. En jaksa enää. On täs kuitenkin jotain. Täytyy olla, koska muuta en voi.
