Aamuhartaus 18

[Pena]

PIETARIN SANA KATUVALLE

Olet Jumalan armahdettu ja rakastettu,
joka syntisi tunnustit,
joka itkien vaivuit Mestarin ristin juureen
ja itsesi tuomitsit.
Ota vastaan rauha sun ahdistukseesi suureen!

Saan Herrani puolesta lausua armon sanan,
minä, ihminen, syntinen,
joka rauhan löysin ja nyt olen lohduttamassa.
Tää sana on totinen:
- Olet päästetty maassa ja päästetty taivahassa!

Kaarina Vaher, käsikirjoitus

Wikipedia: Alma Kaarina Vaher (sukunimi vuoteen 1935 Lönn, 8. lokakuuta 1896 Jyväskylä – 23. elokuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen runoilija. Hän syntyi sokeana, mutta lapsena tehty silmäleikkaus antoi hänelle kohtalaisen heikon näkökyvyn. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1917. Sen jälkeen hän kävi Jyväskylän seminaarin ja täydensi opintojaan Helsingin yliopistossa. Työuransa hän teki Helsingin sokeainkoulun opettajana vuosina 1928–1963.

[Pena]

TAPPIOTA

Ei tappiota elämässä ollut
se kallis, mikä sulta riistettiin.
Vaan minkä itse jätit antamatta,
sun köyhäks sai, se hukkui upoksiin.

Salattu kevät, kevät ikuisuuden
on lyhyt ihmispäivä päällä maan.
Se, minkä täällä niität, pian kuihtuu,
vaan minkä kylvät, se jää kasvamaan.

Ensio Kurki-Suonio 1943

[Pena]

KEN TOTTELEE...

Rinnassa ääni Ikuisen
ei sano: katso tuolla!
vaan käskyn antaa lyhyen:
et elää saa, vaan kuolla!

Ken tottelee, ei unelmoi,
vaan kumartuen astuu;
kuin synkkä sävel hälle soi
rinnassa edesvastuu.

Ken tottelee, ken uskaltaa,
ei kysy: koska riittää?
hän kaiken kalliin antaa saa
ja sittenkin vain kiittää.

Ja sentään: ole iloinen!
käy hälle käskysana,
iloinen kaikki uhraten,
iloinen kuolevana!

Iloinen, kun tuo elämäs
jok' askel tuskaa uutta,
kun särjetään sun sisimpäs,
ylistä ankaruutta!

Ken tottelee, hän ymmärtää,
kun löysi Etsijänsä:
syvimmin tunsi elämää,
ken kielsi elämänsä.

Sulevi Manninen 1936

[Pena]

MITEN, HERRA...

Miten, Herra, säätänetkin,
ja ohjaat ihmiskohtalon,
sinun tahtosi toisin hetkin
kuin kahle raskas on.

Minä tiedän: vain mato pieni
olen ihmisen hahmossa eessäs sun
ja vaivan alla tieni
on käytävä täällä mun.

Minä tiedän: sinua pakoon
en pääse. Ja, Herra, on hyvä näin.
Mua kätesi johdattakoon
läpi hetkien pimeäin!

Sinä vain voit ihmisen viedä
ilon väärän ja murheen luota pois.
En ymmärrä itse, en tiedä,
miten, milloin parhain ois.

Kun paatumus minussa itää
ja, mieletön, sinua pakenen,
sinun täytyy kiinni pitää -
sitä pyydän, rukoilen.

Milloin, Herra, ohjannetkin
ajatukset mielen aution...?
Kuin kahle toisin hetkin
sinun tahtosi mulle on -.

Aulis Ojajärvi, käsikirjoitus

[Pena]

HÄILYVÄ LIEKKI

Mun kynttiläiseksi nostit,
Isä, loukkoon tuuliseen.
Sen liekki on rauhaton ollut,
valo häilyvä varjoineen.

Kauan ei kynttilä kestä.
- Oviloukossa viima soi -
Niin ahnas on liekki, mi syöpi
ydinkuitua niinkuin koi.

Se sammuu ennemmin muita.
Tyven hehkua muilla on.
Myös loiste on rauhaisa muiden,
ydin terve ja karstaton.

Herra, suo vastaus mulle:
Tuli loistiko loukossaan,
niin että sai tuhlarilapsi
Sinun kutsusi kunniaan?

Jos yksi eksynyt sielu
kotikutsusi saanut on,
oi, sammuta kynttilän liekki
kovin häilyvä, kelvoton.

Väinö Havas 1944

[Pena]

RAKKAUS

Niin oon kuin pensas palava:
voin kuluttaa - en kulua.

En etsien mä saavu luo,
mun kohtalosi hetki tuo.

Sä riisu kengät jaloistas,
jos kerran satun kohtahas.

Maan matosinta halvinta
ei ratsuni voi tallata.

Mut kuitenkin, jos luokses sain,
toin suuret tuskat tullessain.

Sill' ainaisena varjonain
on Kärsimys mun kerallain.

Anna-Mari Heiskanen 1937

[Pena]

KRISTUS JA MARTTYYRIT

Hän kulkee yhä meidän keskellämme.
Ken nöyrtyy aavistamaan Jumalaa,
sen tomusta Hän nostaa lempein käsin
ja yli kuolon meren taluttaa.

Hän astuu ihmiskunnan Golgatalle.
Maan yli heittää ristit varjojaan.
On ristiinnaulitut ja kuolleet. Taivahalle
vain vuotaa veri yhä haavoistaan.

Ja Herra riisuu ruumiit risteiltänsä
ja antaa niille jälleen elämän.
Ne tomuun polvistuvat Herran eteen
näin huutain yli yön ja pimeän:

"Oi nosta meidät taaskin ristinpuille!"
- Ja silloin aukenevat taivas, maa.
"On suurin armo ristiinnaulituille
Sun kärsimyksestäsi todistaa."

Eeva.Liisa Manner 1944

[Pena]

RIEMULAULU

Ja katso, eräänä päivänä, kun
minun tuli niin vaikea olla,
niin avasin vanhan raamatun.
Minun oli niin vaikea olla.

Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
tarun, säilyvän ajasta aikaan.
Oli tulta ne suuret kirjaimet,
ne loistivat ajasta aikaan.

Sillä pätsiin pantu palamaan
oli kolme pyhää miestä.
Ja ne lauloivat riemulauluaan,
ne kolme pyhää miestä.

Tulen halki he kävivät, voittajat,
ei kajonnut liekki heihin.
He riemulaulua lauloivat,
eikä liekki kajonnut heihin.

Olin lukenut muutaman lauseen, kun
minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan raamatun.
Minun oli niin autuas olla.

Uuno Kailas 1931

[Pena]

PIETARI JA ME

"Jos kuolla kanssasi täytyisi,
olen valmis, Herrani.

Mun rakkauteni Mestariin
on väkevä niin.

Jos vaadit minulta sankarityön,
heti iskun lyön.

Ja maailmanlaajuiset niittomaat
sinä näyttää saat.

Jo sydän hehkuu, kun vuotan vain
tulikoetustain."

               *

"Valvo hetki rakkaan sielun vuoksi!"
- Uni hiipii raskahana luoksi.

"Rukouksin tue murheellista!"
- Huulet uupuu ensi kuiskehista.

"Ollos ystävälle uskollinen!"
- Oma henki ensin turvaaminen.

"Puolla pyhää, jot' ei puolla kukaan!"
- Helpompaa on huutaa joukon mukaan.

"Tunnusta, mik olet, kaikkein nähden!"
- Kenpä vaaraan syöksyy turhan tähden.

               *

Vieläkin Mestari säälien katsovan näyttää
lastaan, mi kaikki lupaa - ja vähän täyttää.

Vieläkin synkässä yössä yksinään
murheen ja häpeän kyyneleet itketään.

Vieläkö, niinkuin Pietari, löydämme uuden
armon ja anteeksiannon mahdollisuuden?

Istumme silloin jalkoihin Mestarin
ottaen nöyrinä tehtävän pienenkin.

Kerskaus loppui ja kiittäen olla saamme
palvelustyössä rakkahan Kuninkaamme.

Helmi Ranne, Nuori kansa

[Pena]

VIERAISSA KIRKOISSA

Ole kiitetty, Jeesus Kristus,
kussa ikinä kohtaan sun!
Kun kulkusi kaiun vain kuulen,
Sua, Kulkeva, palvoen polvistun.

Oi, jalossa korkeudessa
pyhät askeles aavistan.
Matalassakin, ahtaudessa
näen helmasi siunaten hulmuavan.

Tulet, Valkeus, valkeudessa
oman sanasi selkeän.
Tulet, sielujen Lohtu, myöskin
hämyholvissa suitsun sinertävän.

Sinun, armoas, kuohuvan suurta
ken juonut on ees pisaran,
kokonaan on Sinut hän saanut,
on Elämän saanut ja Vapahtajan.

Sinun Henkeäs, Herra, pohjaan
ei ammenna ainutkaan.
Oi tulkaa, te toiset köyhät,
minun kanssani kumartain rukoilemaan.

Oi tulkaa ja langetkaamme,
kukin veljeni kohdallaan,
Hänen eteensä tyhjinä maahan
rajat murtavan tulvan varrontaan!

Kussa ikinä, Karitsa, kuljet,
oi että mä tuntisin Sun
ja kaikissa tunnustaisin
pyhät sykkeet Sun sydämes murretun!

Ensio Kurki-Suonio 1945

[Pena]

LEVÄHDYS NEITSYEN LUOSTARISSA

Ehtoorauha on mailla,
rannoilla, kuhilailla.
Alttarin kynttilät sammuivat.
Nöyrät valvojat
keskiyöhön asti
sanovat palavasti:
Puhtahin, Tahraton,
eleison, eleison!

Katso, Autuain, meihin
matkasta väsyneihin.
Kuljimme liiaksi hymyillen,
vähän murehtien.
Sydän huoleton, avoin
taivaanlinnun tavoin,
suojasi tuntenut on...
eleison, eleison!

Mittaako ihmiskäsi
lämpöä, hellyyttäsi,
murheen miekasta haavoittunut!
Hädässä vavissut,
turhassa tuhlannut ajan,
molemmat puolustajan
sinussa saaneet on...
Eleison, eleison!

Aari Surakka, käsikirjoitus

[Pena]

HERRA SEN TEKI

Kun paalut telttamajan
saa Herras irroittaa:
"Saat viipyä vain ajan,
et tänne jäädä saa!"

Näin olla silloin anna
osaasi tyytyen,
älä paalua tiukkaan panna
sä pyydä jällehen.

On irtauneena hyvä
sun täällä asustaa:
on kaipuu silloin syvä,
lähellä taivaan maa.

Aune Krohn 1945

[Pena]

KORVESSA

Taival on pitkä!
Ääretön korpi on eessä.
Kaukana hohtaa,
kaukana, kaukana eessä
Siionin tunturin rinne. -
Herrani, kostunko sinne?

Pohjaton jänkä,
synkkien hetkien muta!
Sen yli kuljen,
sen hädän ennätin tuta.
Tuolla uus' eessäni aukee. -
Herrani, toivoko raukee?

Polttava helle!
Suon kukat huumata tahtoo.
Liukas on porras!
Suon vesi myrkkyä vahtoo.
Herpooko kulkijan jänne?
Herrani, uuvunko tänne?

Väinö Havas 1944

[Pena]

KIRKKOTIE

Outo tähti silmähäni
syntyissäni hohti;
sanoi mulle: lähde käymään
kynttilääni kohti!

Siitä asti taipaletta
talotonta polen;
sen vain tiedän: tähtikirkkoon
matkalla ma olen.

Surun suuren rinnalla
on ilon pilke pieni;
surun suuren lävitse
käy suorin kirkkotieni.

L. Onerva 1912

[Pena]

VUORELLA ON KIRKAS SÄÄ

Pilvet peittää laakson pohjaa,
vuorella on kirkas sää.
Herra Jeesus, ohjaa, ohjaa
vaeltajaa nääntyvää
laaksomailta
niljakkailta
huipulle Siionin vuoren!

Laakson laitaa vielä astun,
tiet en aina tunnekaan.
Sumuissa sen jäähdyn, kastun,
mutta uuden innon saan,
kun sen teillä
liettyneillä
katselen Siionin vuorta.

Siioniin, oi sinne tahdon,
siell' on hengen isänmaa.
Jälkeen orjantyön ja ahdon
siell' on armas asustaa.
Siks' jo tiellä
miel' on siellä
riemuissa Siionin vuoren.

Simo Korpela 1913