Kirjoittaja Aihe: Yli virran, osa 2  (Luettu 6292 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2402
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #15 : 14.09.20 - klo:21:13 »

 Tällä hetkellä Vexin sanoituksellisesta annista nousee päässäni kaksi ylitse muiden: Vexin Kirkalle sanoittama Surun pyyhit silmistäni sekä Vexin Kai Hyttiselle sanoittama Kurki.

Jos ihan oikein muistan, niin tuo Surun pyyhit silmistäni -kappale ja koko samanniminen levy yhdessä lukuisten keikkojen kera aiheutti sen, että Kirka sai maksettua verovelkansa. Niin muistelen. Tuon session ja suosion ollessa väkevästi päällä sain tehdä Kirkasta laajahkon haastattelun paikallisradioon ja henkilöjutun Turun Sanomiin. Kirka sanoi minulle useaan otteeseen, että SPS-kappaleesta alkoi heti hänen uusi, vahva nousu.

Kai Hyttinen laulaa antaumuksella kappaleen Kurki, joka lähti Vexin päässä kulkemaan yksipalstaisen sanomalehtiuutisen jäjiltä.

Joku taitava linkittäjä voisi tälle foorumille ja tähän ketjuun laittaa nuo molemmat mainitsemani kappaleet. Samalla voimme  myös muistella ortodoksitalossa Helsingin Liisankadulla aikoinaan asunutta Kirkaa. :kahvi:

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 9404
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #16 : 14.09.20 - klo:21:21 »

   Surun pyyhit silmistäni  https://www.youtube.com/watch?v=jEL9JW3ZNwA

Kurki  https://www.youtube.com/watch?v=TOxtp-uAc84

Tällä hetkellä Vexin sanoituksellisesta annista nousee päässäni kaksi ylitse muiden: Vexin Kirkalle sanoittama Surun pyyhit silmistäni sekä Vexin Kai Hyttiselle sanoittama Kurki.

Jos ihan oikein muistan, niin tuo Surun pyyhit silmistäni -kappale ja koko samanniminen levy yhdessä lukuisten keikkojen kera aiheutti sen, että Kirka sai maksettua verovelkansa. Niin muistelen. Tuon session ja suosion ollessa väkevästi päällä sain tehdä Kirkasta laajahkon haastattelun paikallisradioon ja henkilöjutun Turun Sanomiin. Kirka sanoi minulle useaan otteeseen, että SPS-kappaleesta alkoi heti hänen uusi, vahva nousu.

Kai Hyttinen laulaa antaumuksella kappaleen Kurki, joka lähti Vexin päässä kulkemaan yksipalstaisen sanomalehtiuutisen jäjiltä.

Joku taitava linkittäjä voisi tälle foorumille ja tähän ketjuun laittaa nuo molemmat mainitsemani kappaleet. Samalla voimme  myös muistella ortodoksitalossa Helsingin Liisankadulla aikoinaan asunutta Kirkaa. :kahvi:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 30161
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #17 : 15.09.20 - klo:07:12 »
 Samalla voimme  myös muistella ortodoksitalossa Helsingin Liisankadulla aikoinaan asunutta Kirkaa

...
Nykyään myös Kai Hyttinen on ortodoksi. Hän laulaa Tampereen ort.kirkon kuorossa ja opiskeli ort.kirkkomusiikkia Kuopiossa.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2402
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #18 : 17.09.20 - klo:23:38 »


  Kiitän, PekkaV!  :kahvi:

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 30161
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #19 : 25.09.20 - klo:11:58 »
Suomen vanhin mies, 108-vuotia luumäkeläinen Väinö Loisa on kuollut.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006647833.html

https://www.youtube.com/watch?v=7adraNW08kc
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21197
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #20 : 07.10.20 - klo:12:13 »

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21197
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #21 : 05.11.20 - klo:18:25 »

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 30161
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #22 : 05.11.20 - klo:19:45 »
Ikätovereita kuolee yhä useammin, se on Luojan laki.


Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.

VK  434:2
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 19217
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #23 : 06.11.20 - klo:07:17 »
Aari Surakalla on kaunis runo syksystä ja kuolemasta:

NYT HAUTAUSMAALLA SATAA

On syksy. Ja ulapalla
on tulia laivojen.
Ja huoneeni ikkunalla
on harmaa perhonen.

Nyt hautausmaalla sataa,
kukat yössä aukeavat,
nyt hiljaisuuden rataa
taas ristit viitoittavat.

Oi Jumala, tänä yönä
taas muistan vavisten:
on jonkun enkelin työnä
alati leikkaaminen.


Rukouslamppu 1943

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 30161
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #24 : 06.11.20 - klo:13:00 »
Nyt oli  vuorossa Ossi Runne,  Viipurin poikii  syntyjään:

https://yle.fi/uutiset/3-11634290

https://www.youtube.com/watch?v=opWl5vjV4g4
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3203
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #25 : 05.12.20 - klo:22:20 »
Ranskan ex-presidentti Valéry Giscard d’Estaing on kuollut 2.12.2020 koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3203
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #26 : 12.12.20 - klo:22:02 »
Parantumatonta syöpää sairastanut Janita Lukkarinen kuoli 27.11.2020 vain 27-vuotiaana. Lukkarinen nousi julkisuuteen tosi-tv-ohjelmien kautta. Janitaa kaipaamaan jäivät hänen äitinsä, isänsä, kaksi siskoa ja teini-ikäinen veli. Marraskuun 13. päivänä Janitan Instagram-tilillä julkaistiin paljonpuhuva päivitys.

- Kiitos kaikille ystäville menneistä vuosista https://www.instagram.com/p/CHho-w0pCBY/?utm_source=ig_embed
« Viimeksi muokattu: 12.12.20 - klo:22:07 kirjoittanut luterilainen »

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3203
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #27 : 05.01.21 - klo:12:13 »
Saatananpalvontarokkia  :035: metelöinyt Alexi Laiho on siirtynyt yli virran.   :icon_xmastwisted:

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2212
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #28 : 05.01.21 - klo:12:48 »
Saatananpalvontarokkia  :035: metelöinyt Alexi Laiho on siirtynyt yli virran.   :icon_xmastwisted:

Ei sovi iloita kenenkään kuolemasta, mutta tässä tapauksessa saatananpalvontarokkia metelöijiä vielä riittää ja lisää on tulossa.
Jos joku muukalainen on sinun tykönäs teidän maallanne asuva, ei teidän pidä sitä ryöstämän. 3Moos. 19:33.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 3203
Vs: Yli virran, osa 2
« Vastaus #29 : 16.01.21 - klo:20:49 »
Ei sovi iloita kenenkään kuolemasta, mutta tässä tapauksessa saatananpalvontarokkia metelöijiä vielä riittää ja lisää on tulossa.
Onko joku iloinnut kenenkäänkuolemasta?  :017: