Pitääkö tästä päätellä, että körttifoorumin keskuskomitealla on VITOSLAISFOBIA?
Muistan itse, kun mielsin itseni kunnon körtiksi, minulla oli jonkinlainen vitoslaisfobia. Kun olin Viisveisaajan kanssa (jonka olin körtiksi käännyttänyt tai ainakin suuresti vaikuttanut häneen tässä asiassa) käymässä Kansanlähetyspäivillä piipahtamassa, eri työmuotojen esittelypisteissä kierrellessäni säälittelin heitä, kun ajattelin heidän olevan hivenen harhassa: eiväthän he ymmärrä evankeliumin ja lain päälle juuri mitään. Hehän syyllistyvät ylpeyteen, koska pitävät noin paljon melua tuosta uskostaan jne. Itse en halunnut tuollaiseen syyllistyä, olinhan nöyrä körttiläinen. Muutenkin Kansanlähetyspäivillä tiedostin juhlakansan olevan jossain määrin harhassa.
Helluntalaisfobiakin minulla oli päällä. He olivat todella harhassa, koska he eivät ajatelleet, kuten körttien olisi tullut ajatella: olla nöyriä, korostaa alatietä, paheksua liiallista uskonnollista melua jne. Koin vihantunteita helluntalaisuutta kohtaan, olinhan siellä jonkun vuosikymmenen mukana ollut.
Körttiseuroissa Viisveisaajan kanssa käytiin ja siellä viihdyimme hyvin. Siellä on lämmin tunnelma. Voi olla, että osasyy lämpimään tunnelmaan on se, että en avannut suutani enkä ryhtynyt kenellekään puhelemaan mielessäni olevista erilaisista asioista. Ja hyvä on, että olin kuuntelijan paikalla: jäi todella hyvät ja lämpimät muistot körttiseuroista. Jossain toisessa körttiyhteydessä sitten tuli "avattua suuta" ja koin saaneeni sellaista viharyöppyä osakseni, jota missään muussa uskonnollisessa yhteisössä en muista saaneeni. Toki helluntalaisten keskustelufoorumillakin tuli välillä turpiin, mutta ei se yleensä haitannut.
Aikaa on kulunut, asioita on prosessoitu, nykyään helluntalaisuus ei ole minulle enää mikään peikko, tulen sen kanssa hyvin toimeen ja välillä käymme koko perhe myös helluntalaisten kokouksissa. SIlmäni ovat oppineet näkemään, että myös helluntalaiset tekevät paljon hyvin tärkeää työtä yhteiskuntamme hyvinvoinnin eteen. Vitoslaisfobia on loppuun käsitelty, nykyään käynkin säännöllisesti heidän tilaisuuksissaan ja opetan pikkupoikanikin käymään kirkossa.
Ymmärrän myös sitä "körttikiihkoa", joka voi vallata körttiläisen. Olenhan itsekin ollut sen vallassa ja välillä oikein pahemman kerran. Ääriesimerkkinä tuon kiihkon vallassa olevasta ihmisestä voisin mainita tuntemani Viisveisaajan. Sitä en tosin tiedä, kuinka tosissaan hän on tuossa kirjalliseen muotoon puetussa kiihkossaan, voihan olla, että osa on liioittelua ja vain osa totta hänellä. Viisveisaajan kaltaisiin kiihkoilijoihin ei joka oksalla törmääkään. Joskin normaalielämässä hän on huomattavasti suurpiirteisempi, ja suvaitsevampi, eikä niin paljoa kiihkoile uskonsa puolesta.
Erilaisissa uskonnollisissa ryhmissä on omat kiihkonsa, jotka helposti tarttuvat omiin edustajiinsa. Tuo kiihko estää näkemästä, että ympärilläkin on hyvää. Se naapuriseurakunnan kiihkoileva henkilö saattaa hyvinkin olla yhtä hyvä kristitty, kuin minäkin olen.
Tuon viisauden haluaisin oppia mahd. hyvin ja näin oppia ymmärtämään, että alatien paisuttama körttiläinen tai voimakkaaksi itsensä kokeva ja hyväksi opettajaksi itsensä kokeva helluntalainen ovat hengellisessä mielessä minun sisariani ja veljiäni.
Toki tästäkin kirjoituksesta rivien välistä pursuaa ylpeyttä, vaan minkäs sille voi, kun en itsekään ole sitä täydellisyyttä saavuttanut. Asioitteni vuoksi itsekin kiihkoilen.
