Kirjoittamisen palaute -kurssilaiset ja opettajat arvostelivat Aforismeja-ketjun aforismejani. Mieleenpainuvinta tuli Lääkärilehden pakinoitsijan, psykiatrin palautteessa: Stanislav Jerzy Lec on tehnyt hienoja aforismeja; sekä opettajalta, kirjailija Matti Summaselta: taitaa Pekan alue olla aforismi, kun viimeisen tehtävän, jossa oli valittavana yksi neljästä: a) Oikeudenmukaisuus ei toteutunut (vaan ehkä elämä kosti?) b) Häpeä joka jäi (häpeän kantaminen tai siitä vapautuminen) c) Pahuus joka täytyi / täytyy sietää d) Pelko joka täytyi / täytyy sietää, olin valinnut a) Oikeudenmukaisuus ja kirjoittanut
Oikeudenmukaisuus
Jos on
Niin on
Kai sitten niin on
(vrt. "Kaikki on oikein."
{Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan})
Toinen opettaja, Anelma Järvinen-Summanen totesi jotain sinne päin, että täällä kirjoitetut ja tänne tuodut tekstit ovat oikein, mutta että yhteiskunnassa ei oikeudenmukaisuus ole toteutunut; kun taas minusta Bulgakov-sitaatti tarkoittaa nimenomaan jälkimmäistä. Voisivatko ne olla sama asia?! Iäisyysnäkökulmasta kyllä. Uskonnollisella saitilla teokratia voisi olla hyväksyttävissä. Tarkoitan, että pappien yhteiskunnassa, esimerkiksi Iranissa nyt ja miksei Suomessakin – tavallaan – pari kolme sataa vuotta sitten, iäisyysnäkökulma on niin keskeinen, että se kävi totuudesta. Epäoikeudenmukaisuus kuitataan asenteella Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat. No, tämänpuoleinen-tuonpuoleinen, nykyisyys-iäisyys taitavat olla yhteismitattomia. Tai no, riippuu tilanteesta, riippuu yhteydestä.
Viimeistä edellisenä sunnuntaina oli Mäntyharjun kirkossa sanajumalanpalvelus. Veisaaminen maistui, mistä tuli mieleeni heristen jumis. Ehdin jo ennen lomaa täällä valittaa. Koska kuorossa lauloi läheiseni, jolle myös annoin palautteen, asia on askarruttanut edelleen. Täydennän ja menen vastaan jumiksen rakentajia siinä, että toki silloin palvellaan Jumalaa tietyllä tavalla viimeisen päälle, kun lauteilla on seudun parhaat voimat, varsinkin jos he olisivat laulaneet yhteen ääneen, mutta (ja tätä eivät musiikin ammatti- ja puoliammattilaiset sulata?
kun toisaalta yleisesti pyritään aktivoimaan srk-laisia, kuoron toimiminen urkujen tehtävässä lyö tavoitetta korville. Kuinka kirkkovieras voi yhtyä veisuuseen, jos ja kun hän ei ole harjaantunut kuorolaulussa?! Ellei hän ole sopraano, minkä äänen hän valitsee? Ei minkään, jos hän ei ole ollut kuorotoiminnassa mukana, kuten tietenkään enemmistö ei minkäänlaisissa. Se oli elitismiä, sillä Jumalan palvelemiseen tulisi kaikkien voida osallistua. Puheenjohtaja Ilkka Mattila toivoi, "ettei tästä tehtäisi näytelmää". (Tiesikö vai aavistiko hän, että sentapainen on tulossa?) Ei tehty, tehtiin konsertti. Kiittäisin, jos se olisi ollut iltaohjelma.
T o i s a a l t a Espoon täyttäessä 550 vuotta kaupunki tuki juhlia huomattavasti. Herättäjäjuhlathan olivat juhlavuoden väkirikkain ja siinä mielessä näyttävin yleisötapahtuma. Ehkä Herättäjä-Yhdistyksen piti antaa kaupungin tuelle vastinetta tekemällä jumalanpalveluksesta mahdollisimman juhlavan; mikäs sen komeampaa kuin kaunis musiikki! Seurakunnan määkyminen ei saanut kuulua.
Ostin divarista Wiljo Kustaa Kuulialan Entisajan talonpoikaisyhteisö ja kirkko; WSOY, 1960: "Nakkilan kirkossa, jossa oli mainitut veisuun tukimiehet, tapahtui urkujen asennuksen jälkeen, että lukkarin ehdittyä loppuun ukot olivat vielä pari säkeistöä jäljessä. He veisasivat kuitenkin, omaa tahtiaan noudattaen, virtensä loppuun lukkarin, papin ja muun seurakunnan odottaessa." (s.180)
Nyt 29.7. lomaa on vielä kuusi päivää. Korjaan leikkimökin oven. Eilen siivosin huussin taustaa. Aamulehti tulee vasta kolmen tunnin kuluttua. Seinäkello naksuttaa ja veden pinta on tyyni.
Työinto orastaa. Kansakunnan rakentaminen jatkuu. Syksyllä on kunnallisvaalit. En päässyt kiinni Saramagon uusimpaan, Kertomus näkevistä, jossa tarinoidaan kunnallisvaaleista: pääkaupungin äänestysprosentti oli huikea, mutta enin osa lipuista oli tyhjiä. En pitänyt kirjailijan tyylistä. Hän yritti kattaa kaiken, todeta pienimmätkin liikahdukset lukijan mielessä; ei antanut tilaa. Siksi valtakeskittymiä kritisoiva tendenssi ei vakuuttanut. Osuvia piikkejä siinä on, ei sen puoleen, sen minkä sain luettua. Tällaisen kepusymppaajan ja tuulen työntämän olisi tietenkin terveellistä lukea, miten Nobel-kirjailija kuvittaa demokratiaa.
Huomenna lähdenme kaupunkiin. Tuulee etelästä. On lämmin.
... Toisella yrittämällä Saramago otti mukaansa. Ensimmäinen yritys tyssäsi kai myös siihen, että olin vielä kiinni Kuulialassa. Kunnallisvaaleihin valmistautuminen voi alkaa.
Aamuvarhaisen tyynellä vedenpinnalla laiturin vieressä ui kuikkaemo kahden poikasen kanssa. Erämaalinnusta on sopeutunut kotilintu. Tosin kuikan kannalta mökin ranta on rauhallinen kuin erämaa heinäkuulle asti, jolloin ensimmäiset mökkiläiset saapuvat. Silloin poikaset ovat jo kuoriutuneet, ja emo on tottunut liikkumaan mökkiaarniometsässä. Kymmenen vuotta sitten ilmiö ei kuitenkaan olisi ollut mahdollinen.
Herättäjäjuhlatalkoista alkoi ja mökkeilyyn päättyi. Siinä välissä oltiin kurssilla, tavattiin omaisia, sukulaisia, vaihdettiin sanaa vieraiden kanssa, ihailtiin kaunista suomiluontoa ja käytiin Retretissä - ja Salmelassa, se on kuin koru. Retretti oli suurista puitteistaan huolimatta elämyksenä pieni, osin koska se oli tuttu ennestään. Sisältö ei koskettanut. Näyttelyt vaikuttavat harvoin. Kuitenkin niihin pitää mennä. Johtuisiko se alitajuisen merkittävyydestä, mitä ei ymmärrä, mutta kokee? Kuten monet saattavat tietääkin, taidetta ei tarvitse ymmärtää; saattaa olla myös taiteilijoiden itsensä markkinakeino: että tulkaa vaan siitä huolimatta, ettette tajua. Sitä paitsi taide on hienoa. Se on parhaimmillaan melkein sama kuin taito, tosin enemmän. Se on elämys, kokemus, hetki, jolloin kaikki on siinä, tässä ja nyt. Taide on lahja ihmiseltä ihmiselle jopa niin, että kaikki on taidetta. Taidenäyttely on kädenojennus, kutsu ja pyyteetön pyyntö: tulkaa, minä olen tehnyt tämän, minä olen tällainen tässä, tutustukaamme, laita sinä nimesi vieraskirjaan, osta teos, tule juttelemaan, työni puhuvat puolestani.
Aihe: Isä! Mitä toit? (Luettu 3921 kertaa)