Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 15.07.21 - klo:07:42
-
Samalla tavalla voit mietiskellä tuon yliaistillisen Meren kunniakasta luontoa. Se on ylitsevuotavaa, moniloistoista valkeutta, joka on levinnyt kaikkeen ja kaiken ylle sanoinkuvaamattomasti. Ajattele, että Isä on luonto, Poika on sen tietoisuus ja Henki on elämä, joka on yhdistynyt elävään luontoon. Ja jos tuosta aistittavissa merestä ei voi erottaa sen voimaa eikä mitään näistä voi käsitellä muista riippumatta, kuka kykenisi kuvaamaan tuon Pyhän Kolminaisuuden kunniakkaan luonnon, jota kolminaisena ylistetään?
Palava ruoko
-
Kuka voisi kertoa kumarrettavista Persoonista ja kuvata kutakin toisista riippumattomana? Vaikka niitä nimitetään kolmeksi, ne ovat yksi, ja vaikka ne ovat yksi, niitä ylistetään kolminaisena. On mahdotonta nähdä yhtä ilman kolmea, eikä kolmea voi nähdä muutoin kuin yhtenä, aivan kuin merikään ei näy ja ole ilmaistavissa muuten kuin yhtenä eikä kolmena.
Palava ruoko
(Tässä näkyy mielestäni ortodoksisen teologian olennainen piirre: Jumalaa ei määritellä kolminaisuudeksi vaan Häntä ylistetään kolminaisena.)
-
Et voi sanoa yhdellä olevan voimaa riippumatta noista kahdesta muusta. Mutta jos sanot, että tietyssä paikassa vesi on makeaa ja jossain toisaalla taas karvasta, huomaa että Jumalakin, vaikka Hän onkin suloisen makea ja hyvä, menettelee ankarasti niiden kanssa, jotka ansaitsevat rangaistuksen. Ja vaikka Hän maistuukin makealta ja suloiselta niille, jotka Häntä rakastavat, Häntä vastustavat tuntevat Hänet karvaana ja piinaavana. Joka tapauksessa nämä ovat toimintoja, eivät voimia. Voimia on kaksi, nimittäin yliaistillisen ja aistittavan meren voimat, ja me olemme puhuneet ainoastaan niistä.
Palava ruoko
-
Aistittavalla merellä on lukemattomia molemmille yhteisiä toimintoja. Siihen kuuluu toiminta, joka synnyttää monia erilaisia luontoja ja kasvattaa ja ylläpitää niitä. Näe siis, kuinka myös tuo palvottava Suuruus synnyttää kaikki luonnot, kasvattaa, ylläpitää ja elävöittää niitä sekä on vielä synnyttävä järjelliset olennot Hänen kunniansa kaltaiisuuteen.
Palava ruoko
-
POIMULEHTIÄ
Kun Natsarenus nääntyi ristin alle
pääkallon kukkulalle kulkeissaan,
silmistään kyyneleet sai vuotamaan,
ne lankes keväänuhkuisalle.
Kas, poimulehtiselle matalalle
ne jäivät kitkkahasti loistamaan.
Kun Kristus nousi jälleen haudastaan,
päivälle hymyili ne nousevalle.
Kun sydämeni poimulehtilöitä
kostutti sama kaste suloinen,
jo tunsin elon armautta.
Jäi silloin muutamia helmilöitä
kupuihin näiden sydänlehtien,
ne tietää taivaan toivon tuoreutta.
Niilo E. Wainio 1895
-
KESÄN HETKI ON...
Kesän hetki on kirkkahin, kukkii maa,
yö varjoton, valkea on.
Sadon kultaisen vainiot valmistaa
alla suvisen auringon.
Kesän hetki on krikkahin, antoi Hän
suven suomaan siunaustaan,
ajan armaan antoi, säteilevän
sinitaivaan, kukkaset maan.
Kesän hetki on kirkkahin, sydämessäin
yhä vielä on talven jää.
Kevätpäivien vaikka mä ehtivän näin,
kesän vielä en lehviä nää.
Tule, Jeesus, tarhuri taivaallinen,
käsin puhdista armahtavin
oksa kuihtuva, aukaise silmut sen
kesän lehviin, kukkasihin!
Kesän hetki on kirkkahin, uudelleen
sydän uudista synnistä mun,
suven virteen se viritä, ylisrtykseen,
auta soimaan kiitosta Sun!
Sadon kultaisen vainiot valmistaa
alla suvisen auringon.
Oksa kuihtuva hoitoosi jäädä saa,
sadon kerran se kantava on.
Saara Lehtonen 1944
-
KOHTI KIRKKAUTTA
Kuin kukka kääntää päänsä päivähän,
niin sielu kohti kirkkautta kääntyy.
Maan tomussa se toivotonna nääntyy,
vain Jumalassa löytää elämän.
Ja vaikka vielä katoavahan
on kytketty se synnin sitehillä,
niin silimillä jo peittämättömillä
saa nähdä kirkkautta Jumalan.
On meillä sanan soihtu loistava
ja tuike armon armahimman tähden.
On taivas ollut auki meidän nähden,
ja sydän tietää, minne kaihota.
Ken täyteen autiuteen heräjää,
sen otsa saapi kirkastuksen uuden.
Niin tuta voimme maassa vajavuuden
jo kaunehinta jumalelämää.
Ja maallinenkin kirkkautta saa,
se vaikka vielä ompi kuolevaista,
on säteilyä, pyhää, taivahista!
Se ihmisajatuksen vaientaa.
Ja meidät, tomun lapset, muutetaan
myös kerran kirkkauden kuvaan samaan,
kun Kristus itse pääsee uudistamaan,
kun muuttaa Henki, Henki voimallaan.
Helmi Ranne 1935
-
Aistittava meri merkitsee elämää aistittaville olennoille. Ne juovat ja saavat siitä ravintonsa ja kaiken mitä tarvitsevat. Mutta samalla se on myös monille kuolemaksi.
Aineeton Meri on elämää, joka elävöittää kaiken. Se on kaikkien maailmojen ja luontojen valo ja vakaus. Silti se vaikuttaa tulevassa maailmassa pahantekijöille surmaajalta ja pimentäjältä samaan tapaan kuin merikin vaikuttaa surmaajalta ja valon riistäjältä niille, jotka eivät ole kasvaneet siinä, mikäli ne putoavat siihen. Meri tekee rikkaiksi, suuriksi ja kunnioitetuiksi ne viisaat kauppiaat, jotka tietävät, miten sen aaltojen varassa kuljetaan; mutta ne, jotka uhmaavat merta osaamatta liikkua siinä oikealla tavalla, ovat vaarassa pudota sen syvyyksiin. He saavat merestä vain kuoleman ja valon menetyksen. Samalla tavalla on myös yliaistillisen Meren tapauksessa.
Palava ruoko
-
Ne, jotka uskaliaasti tahtovat tutkistella Hänen aluttoman luontonsa aluetta, saavat tutkimuksillaan hankittua kadotuksen itselleen ja vaivannäöllään lisää murhetta, kitkeryyttä ja huokauksia. Voi tällaista tutkistelijaa ja sitä, joka häntä kuuntelee! Joka tutkii röyhkeällä asenteella, perii hukkumisen ja vieraantuu Jumalasta.
Nöyryytä henkesi, oi tutkija äläkä irrota sieluasi elämästä. Älä putoa mereen kadotukseksesi, vaan järjestä ja mitoita kulkusi oikein, niin saat hankittua merestä ikuisen elämän. Älä putoa laivasta, jonka viisaat ovat valmistaneet, ettei hukkumisesi koittaisi äkkiarvaamatta. Jos putoat aluksestasi syvyyteen ilman viisaiden rakentamaa pelastusvenettä, sinulle ei ole tarjolla välinettä nousemiseen.
Jos sinusta ei asiaa tutkittuasikaan ole käsittämään omaa muotoutumistasi kohdussa ja sitä, kuinka olet tullut olevaksi siellä, niin kuinka uskallat tutkia Luojan luonnon olemusta, jos et kykene tuntemaan edes itseäsi? Hävytön tutkija, nöyryytä korkeuttasi sen verran, ettet putoa syvyyteen, josta ei löydy tukea estämään putoamistasi.
Palava ruoko
-
Aamuhartaus, tai aamu
https://www.youtube.com/watch?v=7Ifw8JhDBvs
-
Kiitos, bro Fivesinger! Aretha ei jätä koskaan kylmäksi.
-
Kiitos ja jaa sinä pyhiä kirjoituksia, niin minä näitä vähempi.
-
2
-
Jos sydämesi on synnillisten himojen likaama, niin aina sisimpääsi katsoessasi pimeys rajoittaa näkökykyäsi. Mutta alituisen katselemisesi kautta sydämesi puhdistuu päivä päivältä, ja henkesi löytää näkemättäkin tuen ja pääsee ihanaan lepoon.
Ei ole ketään, joka kiinnittäisi katseensa Häneen lakkaamatta eikä saisi jo lyhyessä ajassa omakseen jumalannäkevää puhtautta. Se, joka katselee Jumalaa sisällään, puhdistaa sielunsa liasta, eikä paha henki saa kylvettyä himoja hänen sydämeensä. Ja vaikka niitä kylvettäisiinkin, ne katoavat pikimmiten. Jumalan muistaminen ja himojen muistaminen eivät voi elää samassa asunnossa.
Palava ruoko
-
Mieli, joka etsii Jumalaa itsestään, tulee itse olemukseltaan peiliksi, jossa Jumala on hänen nähtävänään. Kunnia Hänelle, joka paljastaa kunniansa mielessä, joka kaipaa kiihkeästi Hänen näkyään, saadakseen näkyä hänen ilonaan! Hän ei tule hänen nähtäväkseen mistään muualta, vaan Hän on jo hänessä salattuna ja kätkettynä. Ja kun Hän näkee ihmisen näkevän vaivaa Häntä etsiessään, anovan hartaasti, ajattelevan Häntä lakkaamatta ja janoavan Hänen näkemistään, Hän antaa kunniakkaan kauneutensa, johon Hänet on kätketty, sarastaa hänessä ja lohduttaa häntä.
Tällainen on löytänyt valtakunnan, joka oli kätketty hänen sisälleen. Tämä on se peltoon kätketty aarre, jonka löytävä jättää heti kaiken mitä omistaa.* Tällainen on tehnyt sielunsa maan parhaaksi osaksi, niin että se on antanut sata-, kuusikymmen-, tai kolmekymmenkertaisen sadon hyvän Kylväjän siemenistä.* Hänelle olkoon kunnia iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Palava ruoko
* Matt. 13:44, Matt. 13:44
-
Herrani ja elämäni, minun mieleni on vangittu seurustelemaan Sinun kanssasi, eikä minulla ole muuta ystävää kuin Sinut. Mitä siis tekisin? Sieluni janoaa Sinua, lihani etsii Sinua. Niin, nousu Sinun luoksesi löytyy seurustellessa Sinun kanssasi ja Sinun kasvojesi näkeminen annetaan Sinua mietiskellessä.
Palava ruoko
-
Nämä kaksi viimeisintä aamuhartaustekstiä Palava ruoko kirjoittajalta ovat samaa suuntausta joita edustavat myöhempien vuosisatojen katoliset mystikot, Eckhart, Avilan Teresa ja Ristin Johannes.
Uskallanko sanoa näkeväni peilistä kuvassani Luojani. Hän loi meidät omaksi kuvakseen. Mutta kuinka paljon siitä on jäljellä kun syntinen elämä on muotoani muuttanut.
Lisäksi varmasti koetaan että on ylpeyttä sanoa: Jumala minussa !
Kuitenkin siihen meitä kehotetaan pyrkimään. Mutta missä menee raja ylpeilyn ja kerskauksen suhteen.
Jos pyrkii tuntemaan Jumalan, ei mielestäni se ole niitä lain tekoja joista Jeesus moittii fariseuksia.
Kilvoitteleva pyrkii tähän:
Herrani ja elämäni, minun mieleni on vangittu seurustelemaan Sinun kanssasi, eikä minulla ole muuta ystävää kuin Sinut. Mitä siis tekisin? Sieluni janoaa Sinua, lihani etsii Sinua. Niin, nousu Sinun luoksesi löytyy seurustellessa Sinun kanssasi ja Sinun kasvojesi näkeminen annetaan Sinua mietiskellessä.
-
Uskallanko sanoa näkeväni peilistä kuvassani Luojani. Hän loi meidät omaksi kuvakseen. Mutta kuinka paljon siitä on jäljellä kun syntinen elämä on muotoani muuttanut.
Tätä taisi Johannes Viiniköynnöksen tuskailla. Ohjeeksi hän antoi kärsivällisen kestävyyden:
”Jos sydämesi on synnillisten himojen likaama, niin aina sisimpääsi katsoessasi pimeys rajoittaa näkökykyäsi. Mutta alituisen katselemisesi kautta sydämesi puhdistuu päivä päivältä, ja henkesi löytää näkemättäkin tuen ja pääsee ihanaan lepoon.”
-
Tälle sanon Amen !
-
Oikea käteni ei riitä maalaamaan Sinun salaisuuksiasi kuvin. Ryhdyn kirjoittamaan luottavaisen viisaan tavoin, mutta lopulta nuo hahmottelemani kuvaukset osoittavat minut typerykseksi, joka ei tiedä mitään. Siksi tulen lähemmäksi Sinua ja nautin läheisyydestäsi, sillä en ole kyennyt jakamaan Sinun suloisuuttasi toisille ruokokynän välityksellä.
Kuka saa nousta sinun pyhälle vuorellesi* katselemaan Sinun kirkasta kauneuttasi? Se on ylenpalttista valkeutta, moniloistoista ihmeellistä kauneutta. Sinun valosi huumaa näkijänsä ja mykistää tuntijansa hahmottomalla hahmollaan. Hurmokselliset, jotka tempautuvat sen näkemiseen, se jättää vaille aistimusta. Siellä tietävien tieto ja näkevien näky otetaan pois tiedon suuruudella ja todellisen näkemisen huumaavuudella.
Palava ruoko
* Vrt Ps. 24:3
-
Mutta katse ei kykene etenemään tuossa valossa, jossa sen etenemistä pidättävät liian kirkkaat säihkeet, ja niin he sanovat Sinua pilveksi ja pimeydeksi. Sinua ympäröivät kirkkaat pilvet, jotka rajoittavat Sinua rakastavien näkyä, etteivät he katsoisi hallitsemattomasti yrittäessään nähdä Sinun salatun luontosi.
Sinua nimitetään myös mereksi, sillä Sinä olet kaikkien maailmojen lähde ja kaiken olemassa olevan ravitsija, joka peittää ja sulkee kaiken suuruutensa syvyyteen. Sinä olet meri, joka antaa sukeltajalle jotain aivan erityistä ja salli keveimpien kellua aalloissaan puhdistaakseen oman kauneutensa.
Sinua nimitetään myös ilmaksi, olethan kaiken elämän hengitys ja henkäys. Kaikki olennot menevät ja tulevat Sinun sisälläsi, eikä niiden kulku kohtaa estettä. Eikä ole kyse vain siitä, että he halkovat sinua kuin ilmaa ja kulkevat lävitsesi, vaan Sinä olet levinneenä heihin minkään estämättä. He kiertelevät Sinussa eteen ja taakse Sinun levitessäsi heihin esteettä.
Palava ruoko
-
Sinua verrataan myös tuleen, sillä tuli antaa mutta ei menetä mitään, puhdistaa mutta ei itse likaannu. Tuli on tietyssä määrin jokaisen ihmisen saatavilla, olipa hän missä tahansa, mutta silti se on jokaista varten kokonaan, luontonsa koko voimalla. Tulen avulla ihminen voi täyttää kaikki tarpeensa, ja jos hän antaa sille tarpeeksi ainesta, se näyttää toimintansa raivon koko voimallaan missä tahansa.
Palava ruoko
-
"Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Pyhäkössä saan nähdä sinut, kokea sinun voimasi ja kirkkautesi. Suurempi kuin elämä on sinun armosi. Minun huuleni ylistävät sinua. Jumalani, minä kiitän sinua niin kauan kuin elän, minä turvaan sinuun, kohotan käteni sinun puoleesi. Sinä ravitset minut kuin parhaissa pidoissa, ja minä ylistän sinua riemuitsevin huulin. Minä ajattelen sinua levätessäni, sinä olet mielessäni yön hetkinä: sinä olet tullut avukseni, ja minä saan riemuita siipiesi suojassa. Koko voimallani minä tarraudun sinuun, ja sinun oikea kätesi tukee minua." (Ps.63:2-9)
Tule sellaisenaan Marika https://www.youtube.com/watch?v=nvvISS5tDak
-
Pyydän kohteliaasti, että käännökseni Malmivaaran Siionin Virsistä poistetaan tästä foorumista. Se ei kuulu foorumiin keskusteluun, joka toimii herännäisyyden hengessä.
-
RUKOUSUHRI
Oi Herra, minulla ei ole mitään,
mitä et olisi jo sadasti saanut.
Murhe on kieleni mykistänyt,
snani ovat pudonneet maahan kuin ammutut linnut,
niinkuin lasi sulaa,
niin on vahvuuteni valunut tyhjiin.
Yö on minut ympäröinyt,
varjo vajoo ylleni kuin putoava purje.
Vain kirvelevä kipu,
vain sydämen synkeä vaiva on omani.
Kuinka uskallan tarita sen uhriksi Sinulle,
o, Herra?
Aino Kallas 1942
-
MAANPAOSSA
Katso, hopeaisiin halaviin ripustamme kantelemme,
vierellä vieraan virran,
itkupajujen alla,
saineet silmävedet ovat suumme särvin,
ihomme verho vetten kaislain vihreät kuidut.
O, Herra, peitä meidän murheemme alastomuus,
kata katkeruutemme lapeuden sulkkuisella vaatteella,
kolkuta outojen sydänten suljetuille oville,
että ne aukeaisivat orvoille ja maattomille
niinkuin erämaan ruusut,
sulaa lempeyttä täynnä.
Vie, o, vie korpivaeltajasi kosteikon vesilähteelle,
että hän elävää vettä ammentaisi
ja sammuttaisi palavan janonsa polton,
o, maanpakolaisten paimen.
Aino Kallas 1945
-
SAMMUNUT SIELU
Herra, minä viivyn kuin pilkkopimeässä luolassa,
katso, minun sieluni hämmästyy ratki,
silmäni ovat sinun valkeutesi unhoittaneet,
kaihi on kattanut niiden kalvon,
eivätkä ne erota enää sinun katsantosi kirkkautta.
Herra. o, Herra,
puhkaise minun silmäini kaihi,
täytä minun tyhjä sieluni kalliilla öljyllä,
niinkuin täytät läpikuultavan lampun,
minun sammunut sieluni, joka Sinua huokaa
halki pimeyden harhan.
Aino Kallas 1945
-
SINUN ETEESI
Sinun eteesi tuon tämän taakan
käsin suuresti uupunein:
elämän, jonka minulle annoit,
josta pirstaleita tein.
Tulivuorien tuhkaa sataa
joka päivä mun ylitsein!
Sydän on niin autio, tyhjä
kuin aikojen alussa maa.
Yhä vieläkö elämää luoden
kätes tyhjyyttä koskettaa?
Tämä pohjaton, mykkä syvyys,
tämä pimeys odottaa -.
Oma Väyrynen 1946
-
MIEKKA KAKSITERÄINEN
Miekka kaksiteräinen
pistää rinnassani,
ah, sen kahvaa suutelen,
haava syvä ikuinen,
hiudun tuskiani.
Herra, enkö helpommin
löytänyt ois Sua?
Täänkö kaiken tarvitsin,
vainko kipusydämin
saatoin antautua?
Herra, Herra, anteeks' suo,
jos en kiittää jaksa,
jos en riemuin maljaas juo,
jos ei sydämeni suo
itkemästä laata!
Hilja Aaltonen, käsikirjoitus
-
KOTI HÄDÄSSÄ
Luuk. 18:1-8
En vetoa rukoukseen,
vaan itseesi vetoan.
Lyön nyrkillä kovaan ukseen
kovan, ankaran taivahan.
Kova Tuomari, kuuletko takaa,
minä rauhaasi häiritsen.
En auki saa ovesi hakaa,
olen ulkona hätääntyen.
Etkö tiedä, mun kalleimpaani
paha sattuma salamoi?
Etkö nähnyt, kun peto vaani
ja kotini vaikeroi?
Maan tarinaa tavallista,
tämä vaanijan läheisyys.
Ei kellekään kertomista.
On avuton ystävyys.
Mut meille se on kipu syvin.
Jota rakastat, sairastaa.
Eikö silmin pelästyvin
edes lapseni armoa saa?
Olen ulkona, nääntyen tässä,
oven rakoa odotan.
Yhtä ihmistä pimeässä,
sydän, kuuletko, Jumalan?
Ensio Kurki-Suonio 1943
-
MEDITAATIO
Suru,
suuri suru on kohdannut minua.
Se on kuin miekan isku,
joka on lävistänyt sydämen.
- - -
Alttarini,
joka ei ole enempää kuin vuoteeni reuna,
tuntuu nyt liian korkealta -
Minun täytyy kumartaa alemmaksi,
maahan,
niin, että otsa koskettaa lattiaa -
- - -
Isä, taivaallinen isä,
Sinä,
joka näet maan ääriin.
Sinä,
joka näet kaikki,
mitä taivaan alla on:
Katso sydäntäni,
katso läpikuultavaa sieluani!
Auta minua, jolla voimaa ei ole!
Neivo minua, joka en mitään tiedä.
Sinä,
jonka ymmärryksestä tyyntyy meren ylpeys,
Sinä,
jonka voimasta vapisevat taivaan patsaat!
Vain Sinua yksin minä rukoilen,
vain Sinulle yksin minä puhun,
mitä - sen tiedämme vain me,
Sinä ja minä.
- - -
Isä. Kaikkivaltias.
Kuin väkevä virta
on voimasi tarttunut minuun.
Älä anna myrskyn tulla
ja puhaltaa minua
Sinusta pois!
Eeva Tojkander 1944
-
Viimeaikaiset valintasi aamuhartausteksteiksi saavat ajattelemaan onko jotakin henkilökohtaista syytä näihin ?
-
Viimeaikaiset valintasi aamuhartausteksteiksi saavat ajattelemaan onko jotakin henkilökohtaista syytä näihin ?
Ei ole, selaan runokokoelmaa järjestyksessä. Tämän jakson tunnuksena on Ps. 130:1,6:
Syvyydestä minä huudan sinua, Herra,
Herra, kuule minun ääneni -
Minun sieluni odottaa Herraa
hartaammin kuin vartijat aamua,
kuin vartijat aamua.
Kiitos, kun ajattelit minua lämmöllä!
-
Joo, ajattelen meitä kaikkia ja alan rukoilla jos siltä tuntuu.
-
ON RAKKAUTTAAN TYÖLÄS KÄSITTÄÄ
On rakkauttaan työläs käsittää,
kun raskas risti painaa maahan saakka.
Jos minne katsonetkin elämää,
tie umpeen käy, on hartioillaan taakka
niin painava sen alla että näännyt.
Et tiedä, minne tuskissasi käännyt.
Et taida rakkauttaan käsittää,
kun toivo raukee, usko sammuu sulta.
Sä sanot: riittää, enää enempää
ei jaksa kantaa tämä kurja multa.
Vaan yhä jatkaa Herra lyöntejänsä,
sä olet voimatonna käsissänsä.
Vaan jospa taidat Herran käsittää,
kun pääset katsomahan Karitsahan.
Oi, mitä pyytäisit sä enempää?
Hän itse käy sun tähtes kuolemahan.
Hän verta hikoillut on tuskissansa,
tien loppuun asti käynyt armossansa.
Et tekojansa aina käsittää
sä, ihmislapsi, taida tuskain alla,
vaan niihin älä katso enempää,
sä katso tuskain miestä Golgatalla.
Vei rakkautensa Hänet ristinpuuhun.
Sä Häneen katso, älä enää muuhun.
Marja-Terttu Tolamo, Herää valvomaan
-
MOORIAN TIE
Niin jyrkkään vuorenrintaan
vei polku erämaan.
En tiennyt, mihin hintaan
se polku kuljetaan.
Ja ensi askeleeni
kun astuin vaikeimman,
niin tiennyt saapuneen
en tielle Moorian.
Kun nousin jyrkännettä,
en tiennyt silloinkaan,
mun alttarini että
mä kohta tehdä saan.
Niin kuljin, matka meni.
Nyt määränpääni näin.
Ja siihen polvilleni
ma rukoukseen jäin.
Näit silloin hätään, vaivaan,
näit ihmissydämeen,
ja jotain maasta taivaan
mä tunsin saapuneen.
Niin taivuin taakan alle
ja alttarini tein.
Oi tietä Moorialle!
Oi uhri, jonka vein!
Veikko Larjatie 1945
-
MUA RIISUTAAN
Mua riisutaan, vaan milloin valmis oon
maan päällä siirtymään mä kalmistoon?
Mua riisutaan niin tyystin, perinpohjin
ja ajetaan niin tuimin, kovin ohjin.
On raskas tie.
Mua riisutaan, vaan omat repaleet
ei vieläkään oo kaikki pudonneet.
Mua kuljetetaan tuonen tuskain alla.
Yön hetket pitkät vietän huutamalla.
On raskas tie.
Mua riisutaan, vaan vanha ihminen
vapisee, kärsii maaksi muuttuen.
On jäljellä vain enää varjokuva
ja sekin koht' on kokoon luhistuva.
On raskas tie.
Oi voinko kestää, kiittääkinkö voin,
vai toivotonnako vain vaikeroin?
En tohdi kerskua mun voimistani,
vaan Herra itse ole voimanani,
niin kestän tien.
Mun oma voiman kesken tässä jää
ja oma kiitos loppuu, väsähtää.
Vaan riisuessas, Herra, uudet anna
mun ylleni Sä vaatteet panna,
niin kestän tien.
Rurik Calamnius, vanha käsikirjoitus
-
YKSIN
Pois väistyy maa
ja kerran suuri suru katoaa,
ei tuskaa lohdutonta lie,
oi sinne vie
mun tieni, Herra, auta kerran täältä
mua ajan ahdingosta ristin päältä,
vie luoksesi, kun vilja korjataan.
Vain luonasi, oi Herra, levon saan.
Nyt täällä saa
mua murhe kaivaa, levon karkoittaa,
repiä sydäntäni, lyödä lyötyään,
kun pyhin, rakkahinkin riistetään.
Ah, yksin jään.
William Jokinen 1943
Kannattaa panna vuosiluvut merkille; sodan haavoista nämä runot taitavat kummuta.
-
LÄHTEIDEN MAASSA
Te janoavat, tulkaa tykö vetten.
Oi Vapahtaja, aavistinko etten
mä nääntyis, kun mua teitä kohtalon
vei kätes heltymätön, armoton.
Tään rauhan tiesinkö, kun viikoin pitkin
vain tuskaani ja häpeääni itkin.
Nyt itkun laaksoon lähde aukeaa
ja aamusateen alla versoo maa.
Nyt virvoitettu, kuulen: soi ja helää
povessa tuskan voima salainen,
Syvästi, suloisesti laulaen
salaiset lähteet mullan alla elää.
Te janoavat, tulkaa tykö vetten.
Oi Käsi, johda tietäni, niin etten
unessa murheen jättäis sanomaa,
mi askelteni alla kumpuaa.
Elämän Alkulähde, virtaa minuun,
niin että halaisin vain yksin Sinuun,
kun jälleen tielle, jota tunne en,
ma aamusateen maasta loittonen.
Nyt lepään, autuas. Vaan hetket vie mun
taas ihmishämyyn, syliin tuskan, riemun.
Suo, että niistä hämmentyisi en!
Oi Maailmoiden Valo, siunaa minut,
niin siunaa, että koskaan uupuis en
sua aavistamaan, alta huntujen,
sua ikävöimään, Tuskan-Kahlehtinut,
niin että maisten säveleiden alta
sun äänes tavoittaisin kaikkialta,
ja yli kuilun vaikka syöksyis tie,
mä rakastaisin kättäs, joka vie.
Sumusta sumuun kuljen, ihminen.
Vain yhden tiedän: nähdä tahdo en.
Saima Harmaja 1935
-
KIVUSSA
Oi taivaan käsi, syvään miekka löi.
Öin pitkin tutkain poveani söi.
Mut älä vielä nosta pois sen terää,
lyö kerran viimeisen, niin että herää
poveni mykin syvyys puhkaisten
kivestään aallon iankaikkisen.
Saima Harmaja 1936
-
VIIMEINEN VIRSI
Raskaasti kattohirteen
kuolema kolkuttaa;
veljet, yhdymme virteen,
koska huojuu jo maa:
- Mestari, myrsky on suuri,
aallot korkeina käy,
purtemme uppoo juuri,
missään ei apua näy.
Jollemme nimeäs muista,
harvoin jos lausuimme sen,
meit' älä silti suista
nieluun pimeyden.
Haavamme verta vuotaa
sieluumme janoavaan,
katseemme tyhjää luotaa
kuiluun pohjattomaan.
Allamme aukee hauta,
yllämme salamat lyö.
Mestari, auta, auta! -
Katto sortuu, on yö.
Yrjö Jylhä 1943
-
Niin kuin lapset muistuttavat synnyttäjäänsä, niin myös Sinun Hengestäsi syntyvät lapset alkavat muuttua kohti Sinun kaltaisuuttasi, ei luonnon mukaan vaan kirkkaudessa. Ja Sinä teet Poikasi perintöosan saajiksi ne, jotka ovat pysyneet Sinun perintösi piirissä. Kunnia Sinulle, Kaikkivaltias, kaiken Isä, joka olet tehnyt meidän tietämättömyytemme viisaudeksi Sinun salaisuuksiesi viisaudella, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Palava ruoko
-
Mieleltään tahraantuneet ja levottomat voivat hahmotella kangastusmaisia harhakuvia salaisuuksien verhon edessä. Mene siis rukoilemaan kammioosi, piiloon näkevien näkemiseltä. Siellä näet salatun Isäsi, rukouksesi palkinnon. Kuka tahansa näkeekään sinun rukouksesi, häneltä sinä saat palkkasi, ja siltä, jonka edessä paljastat kilvoituksesi, voit havitella lahjoja itsellesi.
Palava ruoko
-
Tämä voisi olla ironiaa.
Ei Kristukseen uskovan tulisi havittella muuta palkintoa, kuin minkä Hänen lunastustyönsä ansiosta olemme saaneet ottaa vastaan.
Jumala kuulee toiveemme ja vastaa kun on aihetta ja oikea aika.
...
Jos rukouksen kohde on toinen, voivat palkinnot olla arvaamattomia. Ensin ne houkuttavat, mutta lopulta ajavat tuhoon.
...
Oikeaa on tuossa se että salaisuuksien verhon edessä avautuu outoja kangastuksia ja ne lisäävät uteliaisuutta.
Oikea neuvo on myös rukoilla yksin kammiossa. Kirkossa yhteen ääneen lausutut rukoukset ovat yhteiseen tarpeeseen.
Toki kirkossa voi rukoilla myös hiljaa, ehtoollispöytään mennessä näin onkin hyvä tehdä.
-
En tietenkään osaa sanoa, miten onnistunut käännös tuo ’palkinto’ on. Ymmärrän tekstin niin, että kammiossaan yksin rukoileva saa aidon yhteyden Jumalaan, mutta julkisesti rukoileva saattaa helposti joutua harhaan, kokea vääriä tunnekuohuja ja luulla niitä Jumalan antamiksi rukousvastauksiksi.
-
Tartuin lähinnä sanaan havitella. Toivoa olisi parempi tuossa paikassa, minun mielestäni.
Eikä aina uskalla edes toivoa, vaan jättäytä sen varaan mitä vastataa.
...
Olen kokenut helluntailaisessa tilaisuudessa lähes vastenmielistä , meluisaa 'rukousta'. Luulen sen heillä ikään kuin 'kuuluvan asiaan', mutta minulle se oli kauhistus. Jumala tietää mikä on oikein.
-
’Havitella lahjoja’ kuvasi nähdäkseni ihmisten edessä harjoitettua usknnollisuutta, jolla toivotaan saavuttaa hurskaan mainetta.
-
Niin, on osattava lukea kirjoittajan ajatukset. Kaikki ei ole aina sitä mitä ensimmäiseksi ajatellaan.
Tämä on ehkä sittenkin sala-ivaa l. ironiaa. Onhan sitä Raamatussakin.
-
Miksi kärsit sydämessäsi vastustajien sanojen kuulemisesta? Oletko nähnyt ketään, jonka pelkät solvaukset ja herjaukset olisivat saastuttaneet tai tehneet inhottavaksi? Tai onko kenestäkään tullut kaunista ja suurta hiotuilla puheilla ja ylistävillä sanoilla? Mikä voisi antaa minulle yhtä suuren ilon kuin se, että väärät todistajat ovat koko maailman kuullen julistaneet minut epäpuhtaaksi ja hylättäväksi?
Herra on minulle elävä, joten minä en purnaa heitä vastaan kenellekään enkä syytä ketään Hänen edessään, vaan rukoilen heidän puolestaan niin kuin rakkaideni puolesta.
Palava ruoko
-
Jos se vain olisi mahdollista, minä tahtoisin, että kaikki mykätkin luonnot pilkkasivat minua hokemalla ja että minä olisin kaikkien inhoama. Näin vääryyteni on puhdistettu vääryyksillä. Kuinka minun onkaan kiittäminen sielujen Parantajaa, joka jo ennen sieluni paiseiden löyhkäämista ja mätänemistä on valmistanut siteet sieluni eheytymiseksi. Kunnia Sinulle, todellinen Parantaja, joka hoidat kärsivien haavat parantavilla lääkkeillä. Aamen. Sinun armosi hyvyys olkoon vääryyksieni levittäjien yllä. Sinun kastepisarasi pesee likaisimmatkin syyttäjät. Aamen.
Palava ruoko
-
Jos se vain olisi mahdollista, minä tahtoisin, että kaikki mykätkin luonnot pilkkasivat minua hokemalla ja että minä olisin kaikkien inhoama. Näin vääryyteni on puhdistettu vääryyksillä. ...
Palava ruoko
Minä en. "Vääryys vallan saapi" jos toivotaan tollasta! Vääryys monistuu. Vääryksillä ei puhdisteta.
-
Tarkoittaako kirjoittaja tällä verrata Kristuksen kohtaamien vääryyksien kääntymisen koko ihmiskunnan pelastukseksi. Niiden jotka ottavat kärsimisen näin opikseen ?
minä / me
Mutta, mitä hän takoittaa mykillä luonnoilla ?
Nykyihmiselle ne voisivat olla ilmastomuttos ja sen aiheuttamat vahingot.
-
Mutta, mitä hän takoittaa mykillä luonnoilla?
Olisikohan taustalla joku ’kivet huutaisivat’ -ajatus?
-
Tietystikin ! :109:
-
KADONNUT PENNINKI
Maan tomussa lojuin.
Huutaa en voinut,
itseäni ilmoittaa en tainnut.
Mykkänä, pimeydessä,
kadonneena viruin,
kyynelettömänä, kylmänä.
Ihmiset tallasivat minua
pölyisin jaloin.
Ihmiset polkivat minua
raskain askelin.
Vihdoin saavuit, Etsijä.
Kynttilät sytytit.
Valosi kirkkaus
väsyneen löysi.
William Jokinen 1943
-
HIILIVALKEA
Vuossatain takaa yössä Judean
ma kartanolla papin ylimmäisen
näin palavaisen hiilivalkean
ja joukon kesken miehen yksinäisen,
jok' yli hiilten kättään kurkottain
niin lämmitellen kuin jos kylmäis mieltä,
ykskantaan kysymyksiin vastaa vain
ja puhuu murtain Judan kansan kieltä.
"En ole galilealainen - en."
Mies vanhan päänsä viitallansa peittää.
Yö kuluu verkalleen ja viipyen,
vain tuli kiviin hohdettansa heittää.
"En ole galilealainen - en."
Niin laulaa kukko, syttyy päivänvalo.
Mies kääntyy, katsoo, lähtee nyyhkien.
On silmissänsä kaiken tuskan palo.
Niin. epätoivo, olet työntänyt
sa otas ihmislihaan, ihmisrintaan -
ken omintaan ei kerran kieltänyt,
ken kalleintaan ei myönyt rovon hintaan!
Sa Galilean mies, sun kanssas ken
ei seissyt hiilivalkealla kerta,
sun kanssas parhaimpansa pettäen,
sa toinen Adam, veri meidän verta!
V. A. Koskenniemi 1913
-
HÄN TULI JA MENI
Minä pelkäsin katsoa ikkunaan.
Valo liekehti ikkunan takaa.
Kuka ristiä ohitse kantoikaan?
Valo liekehti ruutujen takaa.
Sen hohteessa kulkijan kasvot näin.
Ne oli veriset, kärsivät kasvot.
Hän seisoi lumessa tappurapäin.
Ne oli veriset Kristus-kasvot.
Ja mua kutsui nimeltä mainiten
hänen, taakankantajan ääni.
Minä voihkin rajoilla hulluuden,
kun unessa kutsui se ääni.
Ja katso: nyt huoneessa palamaan
joku sytytti nuotiotulen.
- En tunne häntä! hoen ainoastaan
minä luota sen nuotiotulen.
Hän lähti taas askelin horjuvin.
Valo katosi ruutujen takaa.
Vain kukko kiekaisi jossakin ...
Valo katosi ikkunan takaa.
Lauri Lamminmäki 1945
-
NUOREMMAN VELJEN SUKU
Me vaellamme, nuoremman veljen suku,
tänä aamuna, isä, kasvojes paisteeseen.
On lukumme Luukkaan viidestoista luku:
oma-elämäkertamme synnin merkkeineen.
Se on lyhyt, ankaran-murheellinen satu.
Lyhyt: muutamat lapsuusvuodet. Vaan
niin murheellinen: synnin valtakatu,
sydän liian altis syntiin lankeemaan.
Isä, vainioitas paremmat poikas kuokki,
ja paremmat tyttäres teki askaret.
Me läksimme kotoa. Saatana meitä ruokki.
Vaan nyt on meillä nälkä ja kyynelet.
Jaakko Haavio 1944
-
SAVENVALAJAN PELTO
Akeldama, savenvalajan pelto.
Eräs salaisuus, tilinpäätös on kätketty siihen.
Oli kerran mies, joka Mestarin likellä kulki,
eräs hurskas mies,
joka Mestarin likellä kulki.
Hänet vietteli maa ja hän mieltyi siihen.
Sydän loittoni ensin ja sitten erkani askel,
sydän etsi taas, piti askel luopion tiellä,
ylen vaikea tie,
ylen raskas on kulkea siellä.
Mitä tunsi hän, ei ole kirjoitettu,
sinä iltana yrttitarhassa Getsemanen.
Mut on sanat kuullut, nähnyt on moni Judaan,
sanat tuntenut on
ja kasvot tuntenut Juudaan.
Savenvalajan pelto, pettäjän hinta.
Syvä viisaus kätketty on sen kirottuun multaan.
Kuka löytää itsensä Juudasta huonompana?
Yli Hinnomin yön
jokin kaikuu ankara sana.
Veikko Larjatie 1945
-
PYHÄN TULEN KANTAJAT
Ken taivaan tulesta sai kipunan,
sen sielussa hehkuu into pyhä.'
sen on täytymys palaa ja kulua yhä.
Kuin soihtu, kantama Jumalan,
se on leiskuva vasten yötä.
Monet poimivat kiviä varsilta tien
ja vimmassa raastavat juurilta puita.
He vihaa sieluja armoitetuita.
Nämä pyyhkivät otsalta veren ja hien
ja rientävät Herransa myötä.
Tuli kulossa kulkee ja mullassakin,
ei sammu se siellä, ei saastu pyhä.
Taas leimuten lyö se ja paisuu yhä.
Ah Mestari, syttyä suo minunkin
Tule, kupeeni voimalla vyötä!
Kaarina Vaher, käsikirjoitus
-
PIETARIN SANA KATUVALLE
Olet Jumalan armahdettu ja rakastettu,
joka syntisi tunnustit,
joka itkien vaivuit Mestarin ristin juureen
ja itsesi tuomitsit.
Ota vastaan rauha sun ahdistukseesi suureen!
Saan Herrani puolesta lausua armon sanan,
minä, ihminen, syntinen,
joka rauhan löysin ja nyt olen lohduttamassa.
Tää sana on totinen:
- Olet päästetty maassa ja päästetty taivahassa!
Kaarina Vaher, käsikirjoitus
Wikipedia: Alma Kaarina Vaher (sukunimi vuoteen 1935 Lönn, 8. lokakuuta 1896 Jyväskylä – 23. elokuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen runoilija. Hän syntyi sokeana, mutta lapsena tehty silmäleikkaus antoi hänelle kohtalaisen heikon näkökyvyn. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1917. Sen jälkeen hän kävi Jyväskylän seminaarin ja täydensi opintojaan Helsingin yliopistossa. Työuransa hän teki Helsingin sokeainkoulun opettajana vuosina 1928–1963.
-
TAPPIOTA
Ei tappiota elämässä ollut
se kallis, mikä sulta riistettiin.
Vaan minkä itse jätit antamatta,
sun köyhäks sai, se hukkui upoksiin.
Salattu kevät, kevät ikuisuuden
on lyhyt ihmispäivä päällä maan.
Se, minkä täällä niität, pian kuihtuu,
vaan minkä kylvät, se jää kasvamaan.
Ensio Kurki-Suonio 1943
-
KEN TOTTELEE...
Rinnassa ääni Ikuisen
ei sano: katso tuolla!
vaan käskyn antaa lyhyen:
et elää saa, vaan kuolla!
Ken tottelee, ei unelmoi,
vaan kumartuen astuu;
kuin synkkä sävel hälle soi
rinnassa edesvastuu.
Ken tottelee, ken uskaltaa,
ei kysy: koska riittää?
hän kaiken kalliin antaa saa
ja sittenkin vain kiittää.
Ja sentään: ole iloinen!
käy hälle käskysana,
iloinen kaikki uhraten,
iloinen kuolevana!
Iloinen, kun tuo elämäs
jok' askel tuskaa uutta,
kun särjetään sun sisimpäs,
ylistä ankaruutta!
Ken tottelee, hän ymmärtää,
kun löysi Etsijänsä:
syvimmin tunsi elämää,
ken kielsi elämänsä.
Sulevi Manninen 1936
-
MITEN, HERRA...
Miten, Herra, säätänetkin,
ja ohjaat ihmiskohtalon,
sinun tahtosi toisin hetkin
kuin kahle raskas on.
Minä tiedän: vain mato pieni
olen ihmisen hahmossa eessäs sun
ja vaivan alla tieni
on käytävä täällä mun.
Minä tiedän: sinua pakoon
en pääse. Ja, Herra, on hyvä näin.
Mua kätesi johdattakoon
läpi hetkien pimeäin!
Sinä vain voit ihmisen viedä
ilon väärän ja murheen luota pois.
En ymmärrä itse, en tiedä,
miten, milloin parhain ois.
Kun paatumus minussa itää
ja, mieletön, sinua pakenen,
sinun täytyy kiinni pitää -
sitä pyydän, rukoilen.
Milloin, Herra, ohjannetkin
ajatukset mielen aution...?
Kuin kahle toisin hetkin
sinun tahtosi mulle on -.
Aulis Ojajärvi, käsikirjoitus
-
HÄILYVÄ LIEKKI
Mun kynttiläiseksi nostit,
Isä, loukkoon tuuliseen.
Sen liekki on rauhaton ollut,
valo häilyvä varjoineen.
Kauan ei kynttilä kestä.
- Oviloukossa viima soi -
Niin ahnas on liekki, mi syöpi
ydinkuitua niinkuin koi.
Se sammuu ennemmin muita.
Tyven hehkua muilla on.
Myös loiste on rauhaisa muiden,
ydin terve ja karstaton.
Herra, suo vastaus mulle:
Tuli loistiko loukossaan,
niin että sai tuhlarilapsi
Sinun kutsusi kunniaan?
Jos yksi eksynyt sielu
kotikutsusi saanut on,
oi, sammuta kynttilän liekki
kovin häilyvä, kelvoton.
Väinö Havas 1944
-
RAKKAUS
Niin oon kuin pensas palava:
voin kuluttaa - en kulua.
En etsien mä saavu luo,
mun kohtalosi hetki tuo.
Sä riisu kengät jaloistas,
jos kerran satun kohtahas.
Maan matosinta halvinta
ei ratsuni voi tallata.
Mut kuitenkin, jos luokses sain,
toin suuret tuskat tullessain.
Sill' ainaisena varjonain
on Kärsimys mun kerallain.
Anna-Mari Heiskanen 1937
-
KRISTUS JA MARTTYYRIT
Hän kulkee yhä meidän keskellämme.
Ken nöyrtyy aavistamaan Jumalaa,
sen tomusta Hän nostaa lempein käsin
ja yli kuolon meren taluttaa.
Hän astuu ihmiskunnan Golgatalle.
Maan yli heittää ristit varjojaan.
On ristiinnaulitut ja kuolleet. Taivahalle
vain vuotaa veri yhä haavoistaan.
Ja Herra riisuu ruumiit risteiltänsä
ja antaa niille jälleen elämän.
Ne tomuun polvistuvat Herran eteen
näin huutain yli yön ja pimeän:
"Oi nosta meidät taaskin ristinpuille!"
- Ja silloin aukenevat taivas, maa.
"On suurin armo ristiinnaulituille
Sun kärsimyksestäsi todistaa."
Eeva.Liisa Manner 1944
-
RIEMULAULU
Ja katso, eräänä päivänä, kun
minun tuli niin vaikea olla,
niin avasin vanhan raamatun.
Minun oli niin vaikea olla.
Ja ne kertoivat lehdet keltaiset
tarun, säilyvän ajasta aikaan.
Oli tulta ne suuret kirjaimet,
ne loistivat ajasta aikaan.
Sillä pätsiin pantu palamaan
oli kolme pyhää miestä.
Ja ne lauloivat riemulauluaan,
ne kolme pyhää miestä.
Tulen halki he kävivät, voittajat,
ei kajonnut liekki heihin.
He riemulaulua lauloivat,
eikä liekki kajonnut heihin.
Olin lukenut muutaman lauseen, kun
minun tuli niin autuas olla.
Minä suljin sen vanhan raamatun.
Minun oli niin autuas olla.
Uuno Kailas 1931
-
PIETARI JA ME
"Jos kuolla kanssasi täytyisi,
olen valmis, Herrani.
Mun rakkauteni Mestariin
on väkevä niin.
Jos vaadit minulta sankarityön,
heti iskun lyön.
Ja maailmanlaajuiset niittomaat
sinä näyttää saat.
Jo sydän hehkuu, kun vuotan vain
tulikoetustain."
*
"Valvo hetki rakkaan sielun vuoksi!"
- Uni hiipii raskahana luoksi.
"Rukouksin tue murheellista!"
- Huulet uupuu ensi kuiskehista.
"Ollos ystävälle uskollinen!"
- Oma henki ensin turvaaminen.
"Puolla pyhää, jot' ei puolla kukaan!"
- Helpompaa on huutaa joukon mukaan.
"Tunnusta, mik olet, kaikkein nähden!"
- Kenpä vaaraan syöksyy turhan tähden.
*
Vieläkin Mestari säälien katsovan näyttää
lastaan, mi kaikki lupaa - ja vähän täyttää.
Vieläkin synkässä yössä yksinään
murheen ja häpeän kyyneleet itketään.
Vieläkö, niinkuin Pietari, löydämme uuden
armon ja anteeksiannon mahdollisuuden?
Istumme silloin jalkoihin Mestarin
ottaen nöyrinä tehtävän pienenkin.
Kerskaus loppui ja kiittäen olla saamme
palvelustyössä rakkahan Kuninkaamme.
Helmi Ranne, Nuori kansa
-
VIERAISSA KIRKOISSA
Ole kiitetty, Jeesus Kristus,
kussa ikinä kohtaan sun!
Kun kulkusi kaiun vain kuulen,
Sua, Kulkeva, palvoen polvistun.
Oi, jalossa korkeudessa
pyhät askeles aavistan.
Matalassakin, ahtaudessa
näen helmasi siunaten hulmuavan.
Tulet, Valkeus, valkeudessa
oman sanasi selkeän.
Tulet, sielujen Lohtu, myöskin
hämyholvissa suitsun sinertävän.
Sinun, armoas, kuohuvan suurta
ken juonut on ees pisaran,
kokonaan on Sinut hän saanut,
on Elämän saanut ja Vapahtajan.
Sinun Henkeäs, Herra, pohjaan
ei ammenna ainutkaan.
Oi tulkaa, te toiset köyhät,
minun kanssani kumartain rukoilemaan.
Oi tulkaa ja langetkaamme,
kukin veljeni kohdallaan,
Hänen eteensä tyhjinä maahan
rajat murtavan tulvan varrontaan!
Kussa ikinä, Karitsa, kuljet,
oi että mä tuntisin Sun
ja kaikissa tunnustaisin
pyhät sykkeet Sun sydämes murretun!
Ensio Kurki-Suonio 1945
-
LEVÄHDYS NEITSYEN LUOSTARISSA
Ehtoorauha on mailla,
rannoilla, kuhilailla.
Alttarin kynttilät sammuivat.
Nöyrät valvojat
keskiyöhön asti
sanovat palavasti:
Puhtahin, Tahraton,
eleison, eleison!
Katso, Autuain, meihin
matkasta väsyneihin.
Kuljimme liiaksi hymyillen,
vähän murehtien.
Sydän huoleton, avoin
taivaanlinnun tavoin,
suojasi tuntenut on...
eleison, eleison!
Mittaako ihmiskäsi
lämpöä, hellyyttäsi,
murheen miekasta haavoittunut!
Hädässä vavissut,
turhassa tuhlannut ajan,
molemmat puolustajan
sinussa saaneet on...
Eleison, eleison!
Aari Surakka, käsikirjoitus
-
HERRA SEN TEKI
Kun paalut telttamajan
saa Herras irroittaa:
"Saat viipyä vain ajan,
et tänne jäädä saa!"
Näin olla silloin anna
osaasi tyytyen,
älä paalua tiukkaan panna
sä pyydä jällehen.
On irtauneena hyvä
sun täällä asustaa:
on kaipuu silloin syvä,
lähellä taivaan maa.
Aune Krohn 1945
-
KORVESSA
Taival on pitkä!
Ääretön korpi on eessä.
Kaukana hohtaa,
kaukana, kaukana eessä
Siionin tunturin rinne. -
Herrani, kostunko sinne?
Pohjaton jänkä,
synkkien hetkien muta!
Sen yli kuljen,
sen hädän ennätin tuta.
Tuolla uus' eessäni aukee. -
Herrani, toivoko raukee?
Polttava helle!
Suon kukat huumata tahtoo.
Liukas on porras!
Suon vesi myrkkyä vahtoo.
Herpooko kulkijan jänne?
Herrani, uuvunko tänne?
Väinö Havas 1944
-
KIRKKOTIE
Outo tähti silmähäni
syntyissäni hohti;
sanoi mulle: lähde käymään
kynttilääni kohti!
Siitä asti taipaletta
talotonta polen;
sen vain tiedän: tähtikirkkoon
matkalla ma olen.
Surun suuren rinnalla
on ilon pilke pieni;
surun suuren lävitse
käy suorin kirkkotieni.
L. Onerva 1912
-
VUORELLA ON KIRKAS SÄÄ
Pilvet peittää laakson pohjaa,
vuorella on kirkas sää.
Herra Jeesus, ohjaa, ohjaa
vaeltajaa nääntyvää
laaksomailta
niljakkailta
huipulle Siionin vuoren!
Laakson laitaa vielä astun,
tiet en aina tunnekaan.
Sumuissa sen jäähdyn, kastun,
mutta uuden innon saan,
kun sen teillä
liettyneillä
katselen Siionin vuorta.
Siioniin, oi sinne tahdon,
siell' on hengen isänmaa.
Jälkeen orjantyön ja ahdon
siell' on armas asustaa.
Siks' jo tiellä
miel' on siellä
riemuissa Siionin vuoren.
Simo Korpela 1913
-
ÄLÄ KATSO TAAKSESI
Älä katso taaksesi.
Pieni hauras haaksesi
sitäkään ei kestä,
nousee syvyydestä
aalto musta, yllättää
juuri silloin, kun et nää,
kun sä käännät päätäsi
muistain ikävääsi.
Katso suurten vetten taa,
siellä kaukainen on maa,
vaikk' et näe rantaa,
aalto sua kantaa,
armiaasti ohjaa sun
lepoon lahden suojatun
Laupeuden käsi
säästäin elämäsi.
Anja Raito, käsikirjoitus
-
NYT HAUTAUSMAALLA SATAA
On syksy. Ja ulapalla
on tulia laivojen.
Ja huoneeni ikkunalla
on harmaa perhonen.
Nyt hautausmaalla sataa,
kukat yössä aukeavat,
nyt hiljaisuuden rataa
taas ristit viitoittavat.
Oi Jumala, tänä yönä
taas muistan vavisten:
on jonkun enkelin työnä
alati leikkaaminen.
Aari Surakka 1943
-
LANKESI ARPA AJANLAPSEN VAIVAAN
Lankesi arpa ajanlapsen vaivaan.
Taukosi taisto, aukes tanhu taivaan.
Kylvö, mi juuri kypsynyt on kukkaan
ei mene hukkaan.
Hetken on maassa matalalla matkaa;
vaikea tietään vaivatulla jatkaa.
Siksikö ehti enkeljoukko vastaan
laulaen lastaan?
Turhaanko tuskaa taival hälle tarjoo?
Kaikenko kalma vaieten vain varjoo?
Kaunis ja ihana ihmisen kaipuu
hautaanko vaipuu?
Ei ole turha tuska eikä työkään,
iät' ei yllä ihmislasta yökään;
täällä kun kulkee huomassa Herran,
kiittävi kerran.
Tuskihin täällä sydämiä halkee -
Siellä on päivä vaivaton ja valkee,
siellä ei ilo mureheksi muutu,
ei mikään puutu.
Pois pääsit, päätit kaaren kaunihisti.
Rannalla rauhan ei nyt paina risti.
Siellä ei varjot lapsen tielle lankee,
ei aika ankee.
Kustavi Lounasheimo, Hengellisiä lauluja ja virsiä
-
KUOLEMA
Hiljaa ja lempeästi -
niinkuin kynttilä yön tullen puhalletaan sammuksiin,
niin puhalletaan sammuksiin
elämäni lepattava liekki - hiljaa ja lempeästi.
Ja niinkuin savu sammuneesta kynttilänsydämestä
nousee ja katoaa kaikkeuteen,
niin on sieluni kohoava
ja yhtyvä - ikuisena olevaan.
Kaarina Lähteenkorva, käsikirjoitus
-
KUOLON KYYHKY
Kuolon kyyhky lensi ohitseni.
Viesti taivahinenko se lie.
Joko joutuu kuolo kohdalleni,
vaiko rakkaista se jonkun vie.
Pelkoa en tunne. Lohdullista
kulkea on väsymyksen tie,
helppo luopua sen unelmista.
Kaikki polut täyttymykseen vie.
Eeva Välimäki, käsikirjoitus
-
KESÄPÄIVÄ KIRKKOMAALLA
Vanhentunut puinen ristikirkko
keskell' lakeuden vainioita,
kaari-ikkunoihin päivänloisto
heittää kultaisia kipunoita.
Tuuli tapulissa kolkuttaa,
kupoolista kaikuu laulu rastaan,
vavahduttaa täällä astujaa
joka jalanlyönti maata vastaan.
Puitten suhina on suruinen,
vaikka orvokit ja valmut hymyy.
Joka ristin taakse, kuulen sen,
iankaikkisuuden kaiku lymyy.
Hilja Aaltonen, käsikirjoitus
-
KÄY KIRKKOMAATA ILLOIN VANHAT MUMMOT
Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot
ja myssyin alta välkkyy valkohapset -
he tulee toivottamaan hyvää yötä:
kas täällä nukkuu lapset, lastenlapset.
He kaikista on yksin eloon jääneet,
he itkeneet on paljon kyyneleitä,
nyt surunsa jo ovat ammoin laanneet,
nyt pyhä, kirkas rauha varjoo heitä.
He tulee mustissansa joka ilta
ja vapisevin käsin portin avaa
jä käyvät hiljaksensa hautain keskeen
ja muistokirjoitukset lasten tavaa.
Ja uudestaan ja yhä uudestansa
he muistelevat läpi elämänsä.
He niitä, jotka nyt jo ovat täällä,
on kerran sylkytelleet sylissänsä.
On kaikki hyvin, hekin kohta lähtee,
jo nukkuu lapset sekä lastenlapset.
Käy hiljaa päätä nyökkäin vanhat mummot
ja myssyin alta välkkyy valkohapset.
Lauri Pohjanpää 1910
-
Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot,laulu: jorma Hynninen
https://www.youtube.com/watch?v=bAoF50EZ4IA
-
LAPSEN HAUTA
Se oli lapsen hauta
ja haudalla palsami.
En tiedä, mikä siinä
mieltäni viehätti.
Mitä itkin sen haudan luona,
monet vainajat saatellut mies?
Minä itkinkö itseäni,
vai lasta, kukaties?
Vai lasta itsessäni,
joka ammoin kuollut on?
Minä itkin sydäntäni,
joka on niin jumalaton.
En tuntenut sitä lasta.
En itseänikään.
Havahduin äkkiä vasta
kellojen helinään.
Jaakko Haavio 1933
-
˄
Kaunis runo; eikä vain, että mainittiin lapsi. Tai ehkä vain siksi. Lapsi. Lapsi minussa. Menneisyys. Jumalaton menneisyys minussa. Lapsen kuolema on surullisin.
Jeesus, auta lapsiani https://www.youtube.com/watch?v=5PM6oRUZW0o
Siionin Virsi 170
1. Jeesus, auta lapsiamme
siunaten ja varjellen.
Hyvä muisto kodistamme
piirrä pohjaan sydänten.
Kulje heidän edellään,
ohjaa pahaa välttämään,
armossa suo vahvistua.
Hoida heitä, auta mua.
2. Sinä yksin saatat johtaa
heitä seuraan pyhien,
missä syntisiä kohtaa
armo ylenpalttinen.
Liitä heidät ystäviin,
seurakunnan jäseniin.
Saata rakastamaan sua,
hoida heitä, auta mua.
3. Jospa heidät herättäisit
armostasi elämään,
ystäväksi seuraan jäisit
synkimpinä hetkinään.
Ohjaa omaatuntoaan
tähän yhteen ainoaan:
että seuraisivat sua.
Hoida heitä, auta mua.
4. Herra, älä syntejäni
katso heidän synneikseen,
älä vilpillisyyttäni
pane heidän vastuulleen.
Pyyhi ennen nimeni
kirjastasi, Herrani.
Nyt en, Herra, päästä sua:
hoida heitä, auta mua.
Väinö Malmivaara 1933, uud. SV Lisävirsiä 1938, J. Haavio 1971, J. Hautala 2015
https://www.h-y.fi/siionit/jeesus-auta-lapsiamme.html
Kuin oksat vihannoivat - virsi 464 https://www.youtube.com/watch?v=VDiw_AYoR0g
-
NAAKAT JA POIKA
Ne katsoivat, kaksi naakkaa
pyhäaamuna hautausta.
Sanomattoman raskasta taakkaa
toi kirkolle saatto musta.
Suruvaatteet naakoillakin
on yllään - saa sataa tai tuulla.
Surunvoittoinen virkansakin:
joka ruumiin siunaussanat kuulla.
Vino viiri heillä aina
on ortena. Istua
hyvä heidän on joutilaina
ja katsella kistua,
joka verkkaan liikkua alkaa
ja tulee huojuen.
Sen alla on monta jalkaa:
se on suunnaton hyönteinen!
Ja saattoväki nyyhkii.
On naakat kummissaan.
Miks silmiä kansa pyyhkii,
kun sille saarnataan,
tämän haudan partaalla taasen,
kuten usein ennen, näin:
On ikuinen ilo, se saa sen,
joka kääntyy Herraan päin!
Ja vanhat, viisaat naakat
jo siivilleen pyrähti.
Putos sydämeltä taakat,
niin hyväksi hyrähti
sen nuoren pojan mieli,
joka saattoi äitiään.
Hän kyynelensä nieli
ja päätti: minä jään
sen sanan saarnaajaksi,
jonka haudalla kuulla sain.
Näin silloin naakkaa kaks
tornissa rinnakkain.
Ne naakat lensi sitten.
Vaan minusta tuntui niin
kuin joukkoon saarnaajitten
minutkin vihittiin.
Ja niinkuin kirkon naakka
mä tahdoin kuuluttaa
sydänten pohjaan saakka
iloista sanomaa:
Oi ihminen, sä houkka,
milloinka uskot sen,
jos haudataankin toukka,
niin nousee perhonen.
Jaakko Haavio 1933
-
KAIKKI LIHA ON KUIN RUOHO
Kuin lilja, joka tänään kukoistaa
ja huomenissa viskataan jo uuniin.
on kaikki liha: ruoho, johon maa
kuin viittaan päiväks pukeutuupi
ja ehtoolla sen yltään pudottaa.
Kun tuuli käy sen yli puhaltain
ja hellepäivän liekki siihen sattuu,
näet ehtoon tullen aron hiekkaa vain,
mut kukan paikkaa ainutkaan ei tunne:
niin katoo muisto liljain loistavain.
Kuin varjo, minkä liljan varsi luo,
niin liki seisoo Luoja luotuansa.
Hän päivän helteet, arotuulet tuo,
Hän viimeisenä seisoo multain päällä,
Hän sinun syntyä ja kuolla suo.
Oke Peltonen 1944
-
Kuin varjo, minkä liljan varsi luo,
niin liki seisoo Luoja luotuansa.
Hän päivän helteet, arotuulet tuo,
Hän viimeisenä seisoo multain päällä,
Hän sinun syntyä ja kuolla suo.
Tämä Oke Peltosrn runon värssy on oleva minun muistokirjoituksessani kun se aika koittaa. Tässä on kuvattu uskoni.
Kiitos Pena hienoista runo-löydöistä Aamuhartaus-ketjussa.
-
Autuas se, joka halajaa maksaa takaisin omat velkansa ja muiden itsensä kaltaisten väärintekijöiden velat. Näin väärämielistenkin lainanotot tulevat maksetuiksi, sillä hän maksaa heidänkin velkansa heti, kun ei ole enää itse velkaa. Kuka kykenisi ylistämään kyllin tällaista, ellei Hän, joka on kyvykäs tekemään kyvykkääksi jokaisen, jolla ei ole tarpeeksi edes itselleen.
Palava ruoko
-
Näin siis voittoisa kilvoittelija, joka kokoaa valtaisan sadon, täyttää aittansa mutta myös tukee puutteenalaisia ahdingon aikana. Hänen varastonsa täyttyvät kaikenlaisista hyvyyksistä ja sisimmät kammionsa aarteista. Hänen leipäänsä syövät saavat nauttia myös rasvaa. Hänen ruukustaan juovilta ei puutu iloa, ja he saavat nauttia hänen sadonkorjuunsa anneista koko ikuisuuden.
Palava ruoko
-
Veljeni, kummeksutko, että mykkä puhuu tällaista? Älä toki ihmettele liikaa, sillä taustalla on Hän, joka asetti sormensa mykän korviin ja kosketti hänen kieltään. Jos sanot, että tämä kirje on demoninen, voit olla varma, että se ei ole sellainen. Nimittäin vaikka kirjoittaja olisikin demoninen, se joka sai hänet kirjoittamaan on demonien Karkottaja.
Palava ruoko
-
SIIVET
On ajatus, mi joskus aina palaa
ja suuren ilon sydämeeni valaa
ja odotuksen onnenautuaan:
On poissa kerran katoovainen maja
ja poissa ajan tummuus, ajan raja
ja tomun tahrat, painot raskaan maan.
On mulla siivet, hohtavammat unta
ja pehmoiset ja valkeammat lunta
ja kyllin vahvat mua kantamaan.
En silloin muista huokausten syitä,
en tuskiani maassa itketyitä,
en ahdistavaa kaipaustakaan.
Käyn kirkkain siivin luokse Jumalani.
On puhtaat sanat rukouksessani
ja lauluni on uudet kokonaan.
Kun ajatus se mieleheni palaa,
se uuden valon teni yli valaa,
ja maasta katson ylös Jumalaan
ja pyydän: Pyhät siivet mulle säästä
ja mistään älä painostakaan päästä,
jos siipiä niin opin kantamaan!
Mirjami Lähteenkorva 1945
-
IHANA ON JÄTTÄÄ -
Ihana on jättää päivän taakka,
unen hartioille kerätä.
Ihana on rauhaisan yön jälkeen
aamun kirkkauteen herätä.
Ihana on täällä uupuneelle
kuolemassa päästä lepohon.
Ihanampi vielä ihmeellinen
ylösnousemuksen aamu on.
Helena Aaltonen, käsikirjoitus
-
Suotta hurskastellaan hautauksilla, kun ette voi edes olla sovussa vanhentuneiden, käytöstä poistettujen virsien kääntäjän kanssa. Jos ystävällinen ele herättää teissä roistomaisuutta, mitä tekisitte sellaiselle, joka tulisi tänne vihollisena? On se ihmeellistä, että väen vängällä haluatte tehdä ystävästä vihollisen. Kuka olisi suurempi ystävä, kuin sellainen, joka on ystävällisenä eleenä kääntänyt 10.000 riviä herännäisyyden historiallisia virsiä? On kyllä huippu skandaali, että viitsitte käyttäytyä niin kuin olette tehneet viimeisen vuoden aikana. Hävetkää ja poistakaa ne virret.
-
Suotta hurskastellaan hautauksilla, kun ette voi edes olla sovussa vanhentuneiden, käytöstä poistettujen virsien kääntäjän kanssa.
Malmivaaran Siionin virret eivät ole vanhentuneita eikä niitä ole poistettu käytöstä. Niiden kääntäminen englanniksi on arvokas työ, niin on toistuvasti sanottu tällä foorumillakin. Sopua on yritetty rakentaa, mutta turhaan. Sopu ei tarkoita suostumista toisen osapuolen kaikkiin vaatimuksiin. Sopu on kompromissi.
-
Malmivaaran Siionin virret eivät ole vanhentuneita eikä niitä ole poistettu käytöstä. Niiden kääntäminen englanniksi on arvokas työ, niin on toistuvasti sanottu tällä foorumillakin. Sopua on yritetty rakentaa, mutta turhaan. Sopu ei tarkoita suostumista toisen osapuolen kaikkiin vaatimuksiin. Sopu on kompromissi.
Itse olet viitannut vanhentuneisuuteen, josta sivillinen kirjoitti, mutta ainoastaan minulle. Kun sivullinen julisti ne vanhentuneeksi, et esittänyt eri mieltä. Olen kyllä sopua yrittänyt rakentaa, mutta turhaan.
Kun laitoin käännökset foorumilla, jonka otsikko on Körttifoorumi, oletin, että epäkunnioittavaa trollausta Siionin virsiä kohtaan pidetään kurissa. Sitä tehtiin vuoteen 2020, joilloin käytäntö muuttui.
Kun joku kääntää vanhaa tekstiä ja laittaa sen internettiin, hän olettaa antaneensa lupaa toisten käyttää sitä kunnioitettavasti, muuttamatta sitä paitse jos muutoksesta on annettu ilmoitus, ja että tekijän nimi on siihen liitetty. Nämä ovat asioita, joista ei saa olla riitaa eikä kiistaa. Vuosi sitten epäkunnioittava trollaus alkoi, ja itse olet ilmoittanut minulle, ettei ole tapana sitä rajoittaa, vaan "vaietaan kuoliaaksi." Siis, olet ilmoittanut, ettei trollausta pidetä kurissa eikä sitä ole pidettykään kurissa koko tämän aikana.
Oletin, että laittamalla internettiin annan muille oikeudet käyttää käännöstä, kopioida sitä, levittää sitä kaikin muodoin ilmaiseksi, sillä ehdolla, että kääntäjän nimi pysyy mukana. Olen ollut kärsivällinen, rehellinen, antelias, ja ystävällinen pitkään sen jälkeen kuin tällä foorumilla on pettänyt minua. Kun kerran ette osaa käyttää tekstiä kunnioittavasti, pyydän, että se poistetaan. Teillä ei ole lupaa säilyyttää sitä täällä sillä periaatteella, että kuka tahansa haukkuu sitä julkisesti ja odotetaan, että solvaaminen "vaietaan kuoliaaksi." Foorumin pito edellyttää sääntöjä. Oletin, että teksti säilytetään täällä niin, että sellaiset solvaukset poistetaan heti ilman keskustelua. Sen sijaan, minä olen ainoa, joka myöntää nähneeni niitä. Jos huomautan, sanotaan "Ai, niinkö. Milloin? Missä?"
Pyydän vieläkin, että käännökset poistetaan, kun kerran niiden ainoa tehtävä on olla maalina.
Olettamukseni ja vaatimukseni eivät ole olleet suuria. Vaaditte minulta, että tyydyn olemaan maalina. Se ei käy.
-
Olen esittänyt vain yhden vaatimuksen: että käännöksiäni suojellaan epäkunnioittavasta trollauksesta. On ihmeellistä, jos sopu ei ole voinut syntyä. Nyt on liian myöhäistä. Olen kauan sitä pyytänyt tuloksetta. Olkaa hyvät ja poistakaa käännökseni sieltä.
-
Teillä ei ole lupaa säilyyttää sitä täällä sillä periaatteella, että kuka tahansa haukkuu sitä julkisesti ja odotetaan, että solvaaminen "vaietaan kuoliaaksi."
Trollaus on eri asia kuin solvaaminen. Trolli esittää ärsyttäviä mielipiteitä riippumatta siitä, ovatko ne hänen todellisia kantojaan. Tarkoituksena on yllyttää keskustelu pois asiasta joutavaan kinasteluun. Tällainen lakkaa ymmärtääkseni parhaiten 'vaikenemalla kuoliaaksi'. Solvaaminen on henkilökohtainen hyökkäys ohi keskusteltavan aiheen. Jyrkkäkään lausuma käännöksistäsi ei vielä ole sinuun kohdistunut solvaus.
Vanhentuminen tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Toisaalta se viittaa ikääntymiseen, joka saattaa jopa lisätä arvokkuutta ja arvoa. Voihan se toisaalta merkitä pilaantumistakin, viimeisen käyttöpäivän ohittamista.
-
Trollaus on eri asia kuin solvaaminen. Trolli esittää ärsyttäviä mielipiteitä riippumatta siitä, ovatko ne hänen todellisia kantojaan. Tarkoituksena on yllyttää keskustelu pois asiasta joutavaan kinasteluun. Tällainen lakkaa ymmärtääkseni parhaiten 'vaikenemalla kuoliaaksi'. Solvaaminen on henkilökohtainen hyökkäys ohi keskusteltavan aiheen. Jyrkkäkään lausuma käännöksistäsi ei vielä ole sinuun kohdistunut solvaus.
Vanhentuminen tarkoittaa ainakin kahta asiaa. Toisaalta se viittaa ikääntymiseen, joka saattaa jopa lisätä arvokkuutta ja arvoa. Voihan se toisaalta merkitä pilaantumistakin, viimeisen käyttöpäivän ohittamista.
Kiitos mielenkiintoisesta suomenkielisestä opetuksesta. Se on varmaan minulle tarpeen. Tarkennuksesta huolimatta, kääntäjä ei ole tyytyväinen käännöstyönsä kohtalosta tällä foorumilla. Hän oli siihen tyytyväinen vuoteen 2020, jolloin suhtautuminen muuttui. Voi olla monta mieltä siitä, onko epäkunnioittavaa kirjoitusta joko Malmivaaran virsistä tai niiden kääntäjästä esiintynyt täällä. Olen sitä mieltä, että on. Jos tässä asiassa mielipidettäni ei voi kunnioittaa, ennen pitkää teen rikosilmoituksen ja annetaan poliisi hoitaa asiaa, jota emme näytä pystyvämmä hoitamaan.
-
Voi olla monta mieltä siitä, onko epäkunnioittavaa kirjoitusta joko Malmivaaran virsistä tai niiden kääntäjästä esiintynyt täällä. Olen sitä mieltä, että on.
Olen samaa mieltä. Kunnioituksen puute ei kuitenkaan vielä ole lähelläkään solvausta. Olen itsekin saanut osakseni epäkunnioittavaa kirjoittelua, mutta se on tullut ja mennyt, kun en ole siihen viitsinyt puuttua.
-
Olen samaa mieltä. Kunnioituksen puute ei kuitenkaan vielä ole lähelläkään solvausta. Olen itsekin saanut osakseni epäkunnioittavaa kirjoittelua, mutta se on tullut ja mennyt, kun en ole siihen viitsinyt puuttua.
En minäkään viitsinyt pitkään puuttua, mutta se ei mennyt ohi. Niin oli pakko puuttua, kun kukaan muu ei puuttunut. Osaatte puuttua heti, jos on pieni vihje, etten ehkä "kunnioita" Stingiä, mutta jokainen "epäkunnioittava sana", joka viittaa Malmivaaran Siionin virsiin on pyhä lehmä, jota pitää ihanoida ja suojella. Mutta se siitä. Riittää minulle, että olen sietänyt epäkunnioitavia kirjoituksia käännöksistäni ja minulla on oikeus sen takia vaatia, että ne poistetaan. Joko poistetaan nyt sovussa, tai lähetän poliisin asialle.
-
Olen samaa mieltä. Kunnioituksen puute ei kuitenkaan vielä ole lähelläkään solvausta. Olen itsekin saanut osakseni epäkunnioittavaa kirjoittelua, mutta se on tullut ja mennyt, kun en ole siihen viitsinyt puuttua.
Kun olet itse kääntänyt 10.000 riimitettyä riviä ja laittanut foorumiin, jonka nimen perusteella pitäisi kunnioittaa sitä, niin saat hurskastella miten hieno olet, kun annat mennä etkä viitsi puuttua. Jopa nytkin, jos minä olisin sinun paikallasi ja sinä minun, puolustaisin sinua kynsin ja hampain. Sellainen olen. En siedä epäoikeudenmukaista käyttäytymistä ja olen lapsesta asti puolustanut ihmisiä, joita kohdellaan väärin. Et ole ainoa, joka osaa hurskastella.
-
Psalmi 109
-
Psalmi 109
1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Jumala, sinä jota ylistän,
älä enää vaikene!
...
30 Suureen ääneen minä kiitän Herraa,
kansan keskellä minä häntä ylistän.
31 Hän seisoo sorretun vierellä
ja pelastaa hänet niiden käsistä,
jotka tahtovat hänet tuomita.
https://www.bible.com/fi/bible/330/PSA.109.FB92
-
JALAT, JUOSTU VERILLE
Kotiinpäässeiden muistolle
Jeesus jos on turvana,
ei oo tarvis turvaa toista.
Jeesus jos on mukana,
taivaan Isän asunnoista
kodin valot tervehtää
lasta kotiin pyrkivää.
Jalat, juostu verille,
Jeesukselta hoidon saavat.
Pääseminen perille
Hänelle myös maksoi haavat;
haavat, tuskat Golgatan,
vaivat uhrikaritsan.
Terve, Risti, toivoni:
siunattu sun lohdutukses!
Rauha oo ja riemuni,
risti, anteeksantamukses!
Risti kantaa kotihin
minut myös kuin ryövärin.
Aarne Kaitla, käsikirjoitus
-
MATKALLA SUVEEN
Elämä on kuin hiljainen, onnellinen kevät...
Ajatukset ovat lentäneet Jumalan käteen
ja lepäävät siellä
kuin pienet, hyvin väsyneet kyyhkyset.
Minun tielläni hohtavat lupausten nuput
auetakseen aamujen kirkkauteen
ja päivien lämpöön,
ja minä olen matkalla
suveen, joka kukkii iankaikkisesti.
Oma Väyrynen 1946
-
MAA KAUNIS ALLANI KUKOISTAA
Maa kaunis allani kukoistaa,
mun päälläni aurinko palaa.
- Oi, Herra, sua henkeni janoaa,
sua sieluni hartaasti halaa,
kun ihmeesi ihanat nään.
- Oi, pilvet ja tuuli ja matonen maan
Sun viestiäs viisasta kantaa.
Kun pääskynen ruokkii poikasiaan,
kun aalto lyö kalliorantaan,
- näen, Elämä, sydämees.
Oi, Kaikkein Korkein, mun osani on
myös viejä sun viestisi olla.
Vaikk' olen vain kulkuri arvoton
Sun linnasi kartanolla,
ma korotan ääneni heikon.
Jussi Snellman 1929
-
PILVETÖN AAMU
Sä kedot, kukkulat
taas vyötät verhollasi,
ja liljat valkeat
Sun kertoo kiitostasi.
Veen partahalla saa
puut kastehelmin syvin
ja silmuin täydentyvin
Sun voimaas aavistaa.
Sun puolees janoan
ma aamun kimmelteessä.
Sua kohti kurkoitan,
kun varjot tummuu veessä.
Ei tomuun juurtua
voi kukaan kaipuun tiellä,
ken tuntee: koti siellä
on uusi, ihana.
Ei taitu korsikaan,
kun tuuli käy sen yli,
Sun tahdostasi vaan
on avoin mullan syli.
Sa päivän valkeuden
suot varjopoluillemme.
Siis nouskoon kiitoksemme
Sun etees, ikuinen.
Ester Ahokainen 1945
-
VAINIOLLA
Soit suven lämpimän
ja päivän hehkun syvän.
Saa verhon vihreän
jo pienin silmu jyvän.
On kukka, pensas, puu,
ja mullankaista musta
taas täynnä lupausta,
mi syksyyn tuleentuu.
Voi kylvää ihminen
ja luottaa taimitarhaan,
voi käydä toivoen:
syys kantaa sadon parhaan.
Vaan käsi Korkeimman,
mi verhoo kedon liljan,
myös kypsyttävi viljan,
suo sadon runsahan.
Oi Luoja hyvyyden,
sa johdat kohtalomme.
Suo sateen siunaten
nää kastaa vainiomme.
Käy kera kylväjän.
Suo päivänhehku syvä,
niin sadon pieni jyvä
tuo runsaan tähkähän.
Ester Ahokainen, käsikirjoitus
-
JEESUS PUHUU VENHEESSÄ
Luuk. 5:1-3
On sininen ja aivan tyyni meri.
Sen yli kultaa auringosta putoo
ja tähtikiteet kimallusta kutoo.
Pois pilvipurjeet aamutuuli keri.
On ihmisiä kirjavanaan ranta.
Niit' istuu kivillä ja nurmikolla
ja puitten alla, rantahietikolla,
min aamunkostea on lämmin santa.
On Jeesus venheessä. Hän puhuu heille.
Hän puhuu taivaasta ja Jumalasta.
Ei meri lakkaa kimaltelemasta - -
Hän puhuu heille, paljon rikkoneille.
On paljon taivasta ja maata vähän.
On edessä vain aavan etäisyyttä.
Ei ole aikaa, on vain iäisyyttä.
Kaikk' kaipuu, autuus mahtuu aamuun tähän.
Mirjami Lähteenkorva 1946
-
LAULU SUVESTA JA KUOLEMASTA
Suvi souteli airoin niin välkkyvin
tänä aamuna mökkini rantaan.
Se törmäsi keuloin niin vaahtoisin
pajun kukkivan vierelle santaan.
Kohos kiuruset huiluja soittamaan,
suvipääskyset leikkien lentoon.
Nous vuokko niin kainona kukkimaan,
sekä rentukka loistoon rentoon.
Suvi lienetkö saapunut viimeinen
tänä aamuna mökkini rantaan?
Kai vienevät kohta jo soutaen
minut kaukaisen kalmiston rantaan.
Suvi silloin on koittanut taivainen.
Suvi-ilmaan, sieluni, soudat.
Saat luokseni, ystävä syntisten,
ikiriemuun rääkätyn noudat.
Väinö Havas 1944
-
ELOPELLOLLA
Vilja painuu kultainen
kypsyttämä heltehen
alla armaan auringon,
Luojan anti verraton.
Herra, siunaa vilja maan,
joka leiväks korjataan!
Herra, tokko kypsyvi
minun elopeltoni,
jossa kesken lustehen
kasvaa sanas iäinen.
Herra, saata vilja se
kerran riemuin korjuulle!
Aino Jauhiainen 1943
-
ILTARUSKOSSA
Herra, maasi kaunis on
loistoss' iltaruskon kullan,
aurinko kun painuissaan
hehkumaan saa mustan mullan.
Taivas, hohtain kultaa, purppuraa,
kammiooni heijastaa.
Päivä vaipuu... tuskat haipuu
himmeähän unholaan.
Taivasta ma tahdon kantaa
rinnassain jo päällä maan.
Salli, Herra, taivahani saa
Hengen kirkkautta heijastaa.
Ilta Koskimies, käsikirjoitus
-
ORJANRUUSU
Varisee jo vieno
ruusun terä hieno,
putoileepi punalehti hento, armainen,
vasta puhjenneena,
terän aukaisseena
aamusella suutelosta sulopäivyen.
Hetken pienen vainen
ruusu kaunokainen
tuoksueli ihasteeksi mielen murheisen.
Tehtävänsä täytti,
suruiselle näytti:
elo muiden iloksi on elon arvoinen.
Lempi Vihervaara, käsikirjoitus
-
LEGENDA
Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin makasi,
niin kerrotaan, he kesäillan tullen
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar' alkoi tälleen:
"Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik' kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!"
Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
"Voi olla, maa on karu, kylmäki
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin."
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes
ja vainolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel' liikkuis Herran hymy vetten päällä.
Eino Leino 1897
-
TOUKOVIRSI
O Herra, joka johtanut
oot kautta vainon ajan
ja uutispellon suojellut
ja korven köyhän majan,
Sa orjuudessa valoas
loit kärsimyksen öihin.
Suo meille voima voimastas
nyt hengen toukotöihin.
Sun armos päivän auringon
suo paistaa maille Suomen,
vie heikot voimat voittohon,
tee suureks kansan huomen,
pois ota mielten jää ja yö
Sa päivääs säteilevään.
O Herra, siunaa hengen työ
ja touot kansan kevään.
V. A. Koskenniemi 1930
-
RAKENTAJAT
Ps. 127
Jos Jumala ei myötä,
kun huoneen nostamme,
niin teemme turhaa työtä,
ei kestä voimamme.
Kun aukee lähteet syvät
ja taivaan akkunat,
kuin hennot hiekänjyvät
muurimme murtuvat.
Vaikk' kantamassa kalpaa
on urhot rautapäät,
ei suojele se salpaa,
kun tulee turman säät.
Ja vaikka pilviin asti
kohoisi palatsit,
lyö rae rutoisasti
kaikk' kunnon kaupungit.
Ja turhaan aamuvarhain
ja iltamyöhäisin
me ponnistamme - parhain
on kuollut kuitenkin,
kun Jumala on poissa,
on karvas leipämme
ja puutos pysyy koissa -
voi, onnettomat me.
Mut siunauksen saapi,
ken Herraan luottain luo
ja Häneen uskaltaapi -
ei vaivu voima tuo.
Hän suuren hädän tullen,
kun tuskaisin on työ,
tuo armaan avun sullen -
niin pääsinhetkes lyö.
Ilmari Pimiä 1936
-
SUOMALAINEN RUKOUS
Sä Herra, Sinuun ainoaan,
Sun armoos, apuus yksin
me kurjat käymme turvaamaan,
kun vitsot kärsimyksin
tai onnen päivän meille suot
ja siunaat köyhän maamme.
Jos tuskan taikka turvan tuot,
oot ainut kunnkaamme.
Me emme luota ihmisiin,
käs'varsiemme voimiin
ja lupauksiin pettäviin
vain valheen purppuroimiin.
Ei polkujamme vartioi
vain tarmo suomalainen,
jos rauha taikka sota soi,
ei kestä kunto mainen.
Pois ylpeys ja kerskaus!
Me oomme eessäs tuhkaa,
Sun voimaas yksin uskallus,
kun turmanvalta uhkaa!
Sun yksin olkoon ylistys,
kun tiemme voittoon johtaa
ja uuden aamun kimmellys
taas maamme ylle hohtaa!
Vänö Havas 1944
-
SAKRAMENTTI
Vesi hopeamaljassa kimmeltää
ja vedessä Jumalan sana.
Ja nukkuvan pikkulapsen pää
on pitseissä punertavana.
Ja kynttilät liekein lepattavin
palavat. Teen ristinmerkin
sen lapsen rintaan ja kasvoihin
käsin hellin ja mielin herkin.
Veden puhtaat kristallipisarat
jää nukkuvan lapsen tukkaan
kuin suviaamun ihanat
yön kastehelmet kukkaan.
Kun ristin sen lapsen, niin melkein näin
pyhän Jumalan ajatuksen.
Se lensi kyyhkynä alaspäin
ja pudotti siunauksen
ihan pienokaisen sydämeen.
Laps siirtyi kesken untaan
Jumalan pyhään perheeseen
ja taivaan valtakuntaan.
Jaakko Haavio 1933
-
LAPSI ON LÄHELLÄ
Kuin kotikieli soivat lapsen suussa
nuo aikuiselle usein vaikeat:
Jerusalem ja Beetlehem ja Jeesus,
ne hälle on kuin ikituttavat.
Hän enkeleistä kertoo kirkkain silmin,
kuin nähnein kasvoin, äänin luontevin.
Niin läheistä on näkymätön hälle,
hän ymmärtää sen meitä ylemmin.
Hän luottavasti astuu tielle taivaan
ja uskon pyörryttävään julmuuteen.
Viisaitten järjestelmän estämättä
hän katsoo omaan Hyvään Paimeneen.
Hän kysyy paljon, kysyy ihastellen,
on usein opas suurten vastaajain.
Ei sammu katse usviin kysymysten,
hän kysyy Valtakunnan omistain.
Ensio Kurki-Suonio 1945
-
EHTOORUKOUS
Sa luet hiljaa iltarukouksen,
on lapsensormet ristiin liitetyt.
Sa tiedät toteutuvan toivomuksen,
et yhtään epäillyt.
Nyt nukut. Hämy kietoo vuotehesi.
Käy unenmailla hymyyn pieni suu.
Sees, tyyni valo yli kasvojesi
kuin rauha kuvastuu.
Ma mietin, lapsi, kerran ylitsesi
käy aalto epäilysten, varjojen.
Sa löydät silloin takaa kyyneltesi
tään ehtoorukouksen.
Ester Ahokainen, käsikirjoitus
-
NUOREN RUKOUS
Oi, armon Herra, luoksesi nyt tulen
ja edessäsi maahan kumarrun.
Mä vasta elon ensi teitä kulen
ja matkaan anon siunausta sun.
Vaellusvoimaa uutta pyydän sulta,
maan taipaleille muuten uupunen.
Mä pyydän toivon mieltä, Hengen tulta
ja siunausta korkeuksien.
Mä nuori oon, mut vaarat suuret saartaa,
en niitä voittaa voine yksin, en.
En voi, en osaa turman teitä kaartaa,
Sun oppaaks' matkalleni rukoilen.
Sä varjella voit korpitiellä mua,
kun synti, pahuus kutsuu, viekoittaa.
Sä itse kiusattuna kiusattua
voit tukea, voit auttaa, armahtaa.
Mä sua ikävöin, sun puolees halaan
kuin peura vettä tiellä erämaan.
Jos minne hapuilen, ain siihen palaan:
ei muut kuin sinä voi mua lohduttaa.
Sä yksin riemun kestävän voit antaa
ja lohdutuksen rintaan itkevän.
Sä nostaa voit ja olallasi kantaa
ylitse kuoleman ja elämän.
Vilho Rantanen 1932
-
POUTAA
Aurinko paistaa. Poluilla kotiphan
nokkivat jyviä kanat.
- "Äiti, kuuleeko Jumala kaikki sanat,
näkeekö Jumala kaiken, kaiken ihan?"
- "Varmasti, lapseni. Kaiken. Ilon ja surun."
- "Entä jos alla penkin
pistän suuhuni salaa sokerin murun?"
- "Tietysti, lapsi, Jumala näkee senkin."
- "Piirtääkö hän myös synnistä pienimmästä
kirjaansa variksenjalan,
piirtääkö, äiti?" - "Piirtää." - "Päivästä tästä
kiltiksi pojaksi, äiti, varmasti alan."
Poikanen haastaa ja haastaa huolta vailla.
Nokkivat jyviä kanat.
Aurinko paistaa, Ja lintujen pienten lailla
sydämeen äidin pesivät lapsen sanat.
Aulis Ojajärvi 1946
-
Kiitos hurjan ihanasta Aamuhartaudesta !
Onko sinulla perintökirjoja 40-luvulta ? Silloin kirjoitettiin toisin, mutta yhä ne uppoaa. Kaunes ymmärrettiin silloin kirjoituksista kun kuvat eivät kulkeneet
kännyköissä ja telkkareissa. Ne kuvattiin sanoin.
-
Onko sinulla perintökirjoja 40-luvulta?
Olen todellakin perinyt joukon kirjoja. Äskeisen runon merkitystä lisää sekin, että kirjoittaja oli kouluaikani rehtori, jonka kansliassa olen kerran ollut puhuteltavanakin.
Minua viehättävät viittaukset lintuihin: "nokkivat jyviä kanat - - - kirjaansa variksenjalan - - - lintujen pienten lailla".
-
Samoin. :117: Early bird, ja kanaemo.
Kanaemon siipien suoja on Jeesuksen mielen mukainen. :eusa_angel:
-
Kyyhkynen ja kotka tulevat ensimmäisinä mieleen raamattullisina symboleina. Haikaran ja strutsin pesintää verrataan vajavaisiin havaintoihin perustuen. Nyt tiedetään asia paremmin kuin Jobin kirjassa.
-
Tästä päästiin ajatukseen: Onko kaikki sanat ja asiat Raamatussa oikein, niinkuin fundalisti uskoo ?
Antaako lisääntynyt tieto sijaa tulkinnalle ?
Jos hartauspuheissa ja saarnoissa pitäydytään ainoastaa kirjaimeen, kuulijalle ei jää mitään kahdenkeskista Herran Jeesuksen kanssa.
Kun tuntee Hänet sydämessään on paljon rikkaampaa elää Hänen tahtonsa tietä.
-
Jos hartauspuheissa ja saarnoissa pitäydytään ainoastaa kirjaimeen, kuulijalle ei jää mitään kahdenkeskista Herran Jeesuksen kanssa.
Olen samaa mieltä. Ajattelen laajemminkin, että ei jää mitään seurakunnan yhteistäkään Jeesuksen kanssa. Kirjaimet asettuvat esteeksi.
-
Silloin sanaa ei jaeta, vaan se jää puhujan omaksi. Puhujalla ei myöskään sana ole sydämessä, vaan päässä ja siitä jää pään ontto sointi.
Ketä se ruokkii ?
-
Jaakko Heinimäki referoi Eeva Kilpeä https://areena.yle.fi/audio/1-50932790
-
ENKELI
Olin lapsi, orpo, äiditön.
Minä kuurupiiloon hiivin.
Kun kasvoni kätkin, enkeli
tuli humisevin siivin.
Minä löysin sen, kun kutsuin sen.
Mihin lenst, lempeä kumppani?
Sinut etsin, lapselleni.
- Ei palaa kutsustani hän,
joka käskystäni meni.
Kenties mun lapseni löytää sen.
Jaakko Haavio 1944
-
Jaakko Heinimäki referoi Eeva Kilpeä https://areena.yle.fi/audio/1-50932790
Suuskiitos Pekka ! Tässä oli tähän päivään, ja tulevaisuuteen, eväs .
-
Ole hyvä!
-
Suurkiitos ! virtuaalisesti :058:
-
:058:
Tämä lienee se suuskiitos?
-
Nimenomaan. Noin se meni taas pieleen, mutta loppu hyvin. :icon_lol:
-
Omistan tämän viisun körtti-ystäville jotka hyväksyvät minut 'tällaisenani '.
https://www.youtube.com/watch?v=oqN4_QyD5jU :023:
-
LAULU LAPSELLENI
Kun kuljet tunnoin puhtain,
on polkus taivastie!
Sen kylvät, lapsi, kyynelin,
se taisteluihin vie.
Vaan pilvipatsas hellesäin
sun kulkus viilentää,
ja käydessäsi yötä päin
et, lapsi, yksin jää.
Käy hellä Paimen varjellen
sun kanssas käsikkäin
ja joukko valkoenkelten
on myötä hetkittäin.
Ja matkan päässä kimmeltää
jo portein avoimin
se paikka, missä tuskat jää
ja kylvö kyynelin.
Väinö Havas 1944
-
LAPSEN AAMURUKOUS
Hyvä, rakas, suuri olet Sinä,
josta kiitosvirsin kerrotaan,
että ikihenkes helliminä
liikkuu pienimmätkin linnut maan,
että käskystäsi aukee kukat,
herää karjalaumat kukkulain
ja että tahdostasi korven hukat
laitumell' on kera karitsain.
Hyvä, rakas, suuri taivaan Sinä,
oon koko viikon kiltti ollut ma.
Ma pyydän, sudet, lampaat ystävinä
suo minun nähdä vuorilla.
Ma solatiellä varron, puron luona.
- Ja muista, että nyt on sunnuntai -
Tuo mulle iso susi, pikku vuona!
Ma sanon: "Rakkaat veljet, pai, pai, pai..."
L. Onerva 1933
-
PIENI GALILEALAINEN
Olen poikanen pieni
vuoristotiellä.
Viel' olethan, mestari,
rinteellä siellä.
Vain kaksi on kalaa,
viis leipää mulla.
Näin köyhänä voisinko
luoksesi tulla.
Oiva Paloheimo 1933
-
KUN HERRA SIUNAA
Jos oisi koti köyhäkin,
se asunto on herttaisin,
kun Herra siunaa.
Ja leiväks kasvaa murunen,
ei lopu jauho vakkasen,
kun Herra siunaa.
Ihana aamuhetki on
ja joka askel vaaraton,
kun Herra siunaa.
Ei synkkä yökään peloita,
sä olet aina turvassa,
kun Herra siunaa.
Ja lapsi kasvaa, vaurastuu,
kuin kesämailla nuori puu,
kun Herra siunaa.
Ja hyvä siemen oraalleen
käy sydämissä pienoisten,
kun Herra siunaa.
Immi Hellén 1930
-
POIKA JA KYNTTILÄ
Pieni kynttilä,
kun sinä olet kanssani täällä huoneessa,
en pelkää.
Pieni kynttilä,
kun sinä lämmität kylmää kättäni,
minun on hyvä olla.
Olisi varmasti hauskaa
osata valaista ja lämmittää
niinkuin sinä -
Pieni kynttiä,
sinä olet tänään pienempi kuin eilen!
Itketkö sinä?
Jotain, aivankuin kyyneleitä
vierähti juuri alas.
Sitäkö tket,
että tulet aina pienemmäksi,
sinä pieni, rakas kynttilä!
Minä,
minä tahdon kasvaa suuremmaksi.
Kerran olen yhtä suuri kuin isä.
Silloin minä näytän,
mitä minä osaan,
ja kaikki katsovat ja ihmettelevät
minua.
Pieni kynttilä,
voi, kuinka sinä raukka olet todella pieni!
Minä sammuttaisin sinut,
että et kuluisi aivan loppuun,
mutta minä tarvitsen sinua,
kun on pimeä ja kylmä
ja sinä valaiset ja lämmität.
Mutta -
pitääkö aina tulla pienemmäksi,
että voi valaista ja lämmittää?
Mirjami Lähteenkorva 1945
-
Sitten pieni kynttilä tuli niin pieneksi, että sytytti alla olevan pöydän, talon ja koko kylän ja kaikki totesi, ei se pieneksi tuleminen ollutkaan ihan pientä ja mitään saamatonta.
Ja syttyi maailmanpalo ja kaikista tuli pieniä armoakerjääviä körttejä.
-
VK 947 Niin vähän pieni siemen kaipaa
https://www.youtube.com/watch?v=qWXZNVyY48Q
1.
Niin vähän pieni siemen kaipaa,
vain palan multaa, vesitilkan,
vain valoa maan syvään tummuuteen.
Ja siellä siemen todistaa,
kun syntyy luopumisen ihme:
tie elämään vie kuolemalla,
tie kukkimaan vie juurtumalla,
ja kypsä taipuu korjuun aikaan.
2.
Niin vähän Luojan kylvö kaipaa,
vain sydämeni kylvömaaksi,
hän kasteen suo ja valon Hengellään.
Niin omakseni kaiken saan,
saan Herran luopumisen ihmeen:
hän elämän toi kuolemalla,
ja Kristukseen nyt juurtumalla
näin sydän kypsyy korjuun aikaan.
Ruotsi
1.
Ett frö behöver inte mycket,
en näve jord, en droppe vatten,
en strimma ljus på åkerns svarta mull.
Se – fröets uppgift finns just där
i självförsakelsens mirakel:
att livet kommer genom döden,
att roten kommer före blomman,
att skörden sker då allt är moget.
2.
Guds sådd behöver inte mycket,
mitt hjärtas mull, Hans friska vatten,
och Andens ljus i mina inre rum.
Se – livet börjar där, just där
i Hans försakelses mirakel:
att livet vanns en gång i döden,
att Kristus rotat oss i himlen.
Så hjälp oss mogna före skörden!
Niin vähän pieni siemen kaipaa (Ett frö behöver inte mycket) | Lena Frilund 2006, 2015; suom. Tytti Issakainen 2014, 2015. | Sävelmä: Camilla Cederholm 2006.
-
KÄRSIVÄ JEESUS
Kerran ristinpuun he nosti sulle,
Jeesus-ystävälle lapsien,
piikkikruunun laittivat ne päähän -
oi, niin pistävän he laitti sen.
Pilkoin puhuivat ja pahoin löivät -
sinä Jeesus, kärsit vaieten;
anteeks soit ja armon annoit meille!
Kiitän sua, Jeesus armoinen!
Siiri Lameri, Alakansakoulun laulukirja
-
KÄRSIVÄ JEESUS
Kerran ristinpuun he nosti sulle,
Jeesus-ystävälle lapsien,
piikkikruunun laittivat ne päähän -
oi, niin pistävän he laitti sen.
Pilkoin puhuivat ja pahoin löivät -
sinä Jeesus, kärsit vaieten;
anteeks soit ja armon annoit meille!
Kiitän sua, Jeesus armoinen!
Siiri Lameri, Alakansakoulun laulukirja
Kerran yhden kaverin, olikohan Kukko joksi sitä kutsuttiin, niin pöllittiin mopedi jostain sataman hämäriltä kujilta ja Kukko sit jäi kiinni ja otti kaikki syyt itelleen ja joutui jopa linnaan, no oli sillä jotain muutakin takana, siis aiemmin tehtyä.
No otin itteeni aika kovasti ja vieläkin sieppaa, kun kundi kärsi mun puolesta ja ei suuta avannut, et mäkin olin breikkiksessä mukana.
No nyt sit olen hälle velassa ja hän on jotenkin osa mun elämää, vaikka ei kontakteja häneen ole.
Outoa toi toisen puolesta syyt ottaminen.
Pooh, no impattiinkin siitä bensatankista. Olimpahan häiriintynyt nuori. Ennen siis olin häiriintynyt nuori, nykyään vaan häiriintynyt.
-
OI JEESUS, OTA SYLIHIS
Oi Jeesus, ota sylihis
nyt meidät pienet turvihis,
päällemme laske kätesi
ja anna siunauksesi.
On sulla hyvät enkelit
ja pyhät taivaan temppelit.
Suo meille täällä suojasi
ja kirkas kruunu luonasi.
Oi, hoida meitä sylissäs
ja kanna aina käsissäs.
Me emme ilman sinua
voi taivaan riemuun saapua.
Väinö Malmivaara, virsikirja
-
VIISITOISTAVUOTIAAN RUKOUS
En tiedä, Jeesus, mitä
mä sulta pyytäisin.
Ei multa mitään puutu
ja puuttuu kuitenkin.
On sydämeni aina
niin kovin rauhaon.
Ei multa mitään puutu.
Mut mikä minun on?
Oiva Paloheimo 1935
-
jatkuu osassa 19