Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 23.04.21 - klo:09:31
-
Luin erään kirjan, joka kertoi Valamnon viimeisestä johtajasta ajalta, jolloin Valamon saari siirtyi Neuvostoliitolle. Tämä henkilö oli sitten Uuden valamon luostarin ensimmäinen johtaja Heinävedellä, igumeni Hariton (1872 - 1947). Todella koskettava kirja.
Eräs vähemmän tärkeä yksityiskohta jäi mieleen, kun eräs luostarin asukas suutuspäissään pamautti nyrkillä toista luostarin asukasta ja oli vähällä syntyä tappelu.
Vaan asiaan.
Tässä kirjassa oli esillä tuo otsikon kertoma asia, jonka itsekin välillä tiedostan. Kuoleman ollessa ovella pyydeltiin anteeksi toisilta.
Kuoleman selkeä läsnäolo ihmisen jokapäiväisessä elämässä olisi varmaan hyvä asia, koska monet asiat tällöin menettäisivät merkitystään ja monet tärkeät asiat saisivat enemmän merkitystä.
ITse tiedostan ainakin sellaisen, että oma riidanhalu saa eteensä jonkinlaista tulppaa, joka ei läpäise kaikkea sitä sisällä olevaa riidanhalua.
Kun kuolema on enemmän taka-alalla tämä tulppa alkaa poistua.
Tällaisia tulppia tullee monille muillekin elämän alueille. Pahuus ei poistune sisikunnasta mihinkään, sen riehumista vain vähän rajoitetaan.
Raamatussa kirjoitetaan jotenkin tähän tapaan: "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen".
-
Kuoleman lähestyessä kaikki kirkastuu ja selkenee. Kun korkealla ja alhaalla happi vähenee, jokainen askel ja ajatus tulee lähemmäksi. Tuonpuoleisuuden kirkastuessa samalla tämä maailma hämärtyy. Kumpikin, elämä ja kuolema tulevat rakkaiksi.
-
Kuoleman lähestyessä kaikki kirkastuu ja selkenee. Kun korkealla ja alhaalla happi vähenee, jokainen askel ja ajatus tulee lähemmäksi. Tuonpuoleisuuden kirkastuessa samalla tämä maailma hämärtyy. Kumpikin, elämä ja kuolema tulevat rakkaiksi.
Kuoleman lähestyessä heränneet ovat varmoja Jumalan armosta mutta synkkinä murhevoittoisina armon kerjäläisinä eivät ole varmoja oman heikon uskonsa riittävyydestä tuonpuoleisessa. Tuonpuoleisuuden kirkastuessa se on armon kerjäläiselle varmuutta Jumalan oikeamielisyydestä ja rakkaudesta. :eusa_pray:
-
... synkkinä murhevoittoisina armon kerjäläisinä...
Vaikka körtit kavahtavatkin suruttomuutta, se ei merkitse suinkaan, että he olisivat ilottomia ja synkkiä.
-
Vaikka körtit kavahtavatkin suruttomuutta, se ei merkitse suinkaan, että he olisivat ilottomia ja synkkiä.
Aamen! Herännyt körttikansa iloitseekin armon vilahduksen ollessa mieltä keventävä ja nostava voima ilman omavanhurskasta teeskentelyä. :eusa_pray:
-
Tänään puhutaan Matti 'Fredi' Siitosen kuolemasta. Fredi itse kuvailee tyttärensä Hanna-Riikan kuolinhetkeä näin:
– Pidin Hanna-Riikan ranteesta kiinni ja tunsin, miten syke sammui. Pulssi oli sammunut, mutta tyttäremme näytti vaalean seesteiseltä. Silloin ymmärsin, että me emme ole vain keho, vaan jotain muutakin, joka kuolemassa muuttaa pois, Fredi sanoi lehden haastattelussa.
Itselläni on samanlainen muisto äitini kuolemasta. Olin hänen luonaan puolisen tuntia jälkeen kuolinhetken. Äidin kärsineiltä kasvoilta oli kuin poispyyhitty kaikki
eletyn elämän jäljet. Hän oli nuortunut, vaalea ja kaunis. Hymu huulilla, sanoisin.
Kokemuksen jälkeen en enää pelännyt kovasti elämästä kuolemaan siirtymistä.
Kuitenkin kävin eräänlaisen kamppailun viime tammikuussa sairaalassa. Se oli tummaa ja kauheaa kunnes laukesin Jumalan armoon ja anteeksiantoon.
Se oli kamppailua elämässä säilymisen puolesta, ei kuolinkamppailua. Se on jo osaltani käyty ristillä.
Ehkä ne olivat viimeiset kiusaukseni, vai tuleeko vielä toiset.
-
Tänään puhutaan Matti 'Fredi' Siitosen kuolemasta. Fredi itse kuvailee tyttärensä Hanna-Riikan kuolinhetkeä näin:
– Pidin Hanna-Riikan ranteesta kiinni ja tunsin, miten syke sammui. Pulssi oli sammunut, mutta tyttäremme näytti vaalean seesteiseltä. Silloin ymmärsin, että me emme ole vain keho, vaan jotain muutakin, joka kuolemassa muuttaa pois, Fredi sanoi lehden haastattelussa.
Itselläni on samanlainen muisto äitini kuolemasta. Olin hänen luonaan puolisen tuntia jälkeen kuolinhetken. Äidin kärsineiltä kasvoilta oli kuin poispyyhitty kaikki
eletyn elämän jäljet. Hän oli nuortunut, vaalea ja kaunis. Hymu huulilla, sanoisin.
Kokemuksen jälkeen en enää pelännyt kovasti elämästä kuolemaan siirtymistä.
Kuitenkin kävin eräänlaisen kamppailun viime tammikuussa sairaalassa. Se oli tummaa ja kauheaa kunnes laukesin Jumalan armoon ja anteeksiantoon.
Se oli kamppailua elämässä säilymisen puolesta, ei kuolinkamppailua. Se on jo osaltani käyty ristillä.
Ehkä ne olivat viimeiset kiusaukseni, vai tuleeko vielä toiset.
Aamen! Tuonpuoleisuuden kirkastuessa laukeaminen Jumalan armoon ja anteeksiantoon heikossa uskossa autuuden perimisen toivossa kuuluu herännäisyyteen. Toivo ei ole sama asia kuin varmuus. Siksi vasta taivaan helmiportilla sen saa armon kerjäläinen tietää, pääseekö taivaan autuuteen vai joutuuko tuliseen järveen muiden syntisten kanssa. Tätä asiaa ei kait enää nykyisin herännäisyydessä juurikaan käsitellä? :eusa_pray:
-
Toivo ei ole sama asia kuin varmuus.
Eipä uskokaan ole sama kuin varmuus. Sen sijaan usko ja toivo ovat vahvasti sukua toisilleen. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
-
Ehkä ne olivat viimeiset kiusaukseni, vai tuleeko vielä toiset.
Olisi se mukava, jos voisi käydä nuo viimeiset kiusauksen hyvissä ajoin ennen kuolemaansa - vaan takeita siitä ei ole.
Paavo Ruotsalaisella (kuten varmaan monella muulla) ne tulivat siinä kuolinvuoteella.
Minulla on usein mielessä tämä kuolema ja siihen liitttyvät asiat. Ovat mietityttäneet aivan lapsuudesta asti.
-
Viimeiselle veräjälle on mentävä yksin.
-
Viimeiselle veräjälle on mentävä yksin.
Veräjästä kenties mennään yksin, mutta tiedän, että veräjälle on saatu joskus saattaja mukaan.
-
Eipä uskokaan ole sama kuin varmuus. Sen sijaan usko ja toivo ovat vahvasti sukua toisilleen. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
Aamen! Heränneen tumman ystäväkansan heikossa uskossa on autuuden perimisen toivo, joka on se ankkuri, joka armon varassa roikkuen ulottuu tuonpuoleisuuden väliverhon tuolle puolen" (Hepr. 6:19), jossa ehkä mahdollisesti saa vaihtaa vaivojen valjaat Kristuksen häiden riemupukuun. :eusa_pray:
-
"Vaivojen valjaista" en ole ennen kuullut mitään. Käsite on minulle sopiva.
-
"Vaivojen valjaista" en ole ennen kuullut mitään. Käsite on minulle sopiva.
En minäkään ole tuota termiä ennen kuullut.
Varsin käyttökelpoinen sanapari eri yhteyksissä.
-
Nettihaku tuotti paljon tietoa selkävaivoista kärsivien koirien talutusvaljaista. Ehdotettiin myös, että tarkoitin haullani mahdollisesti vauvojen valjaita. Viittausta johonkin uskonnolliseen sanastoon ei löytnyt.
-
Viimeiselle veräjälle on mentävä yksin.
Veräjästä kenties mennään yksin, mutta tiedän, että veräjälle on saatu joskus saattaja mukaan.
Aina on saattaja - tietyllä tasolla ja jossakin vaiheessa. Tietysti Jumala on aina mukana. Mutta riittääkö usko? Riittääkö nöyryys? Joka tapauksessa aina on kamppailua, mikä v i i m e i s e l l ä veräjällä käydään - yksin. Siinä ei ole lähimmäistä. Vaikka läheinen olisikin läsnä, hän ei ole ihosi sisällä. Olemme yksin, niin luulen.
Uskon ja epäuskon aallokossa rauhan ja levon hetkinäkin olemme yksin.
Kyllä. Viimeisestä veräjästä mennään yksin, viimeiselle veräjälle mennään joukolla.
-
Kaikki menee uusiksi, lähestyköön oma tai omaisen lähtö. Mitä olikin, jää rakkaus, hyvin merkillinen ja voimallinen. Sain pitää vanhempani hyvin vanhaan ikään, isä on nyt täyttämässä 92, ja päivittäin odotan lähtöänsä.
Paljon on puhuttu, mitään ei jää selvittämättä, ja sillä totesin että vissiin minun tarvii asuinseutua vaihtaa kun sisar ja lapset 1 ja 4 majailevat kotiseudulla sekä 2 vielä idempänä ja 3 tyytyy vaikeasti niin pieneen kaupunkiin kuin on Helsinki.
Minulle ortodoksisuudesta jäi sikäli paradoksaalisen hyvä kokemus että kun opetettiin jotta meistä Kristus maksoi vain käsirahan ja loppusumma on mysteeri ja itse ansaittava, oli kuin olisi matto vedetty jalkojen alta, enkä koskaan ole ollut niin epätoivoinen ja kauhistunut. Sillä sitä valuuttaa en voi ansait6a mikä lunastaa sieluni hinnan, ja siitä minut kiskoi elämän puolelle körttipappi joka totesi koko hinnan kuitatuksi.
Niin uskomme kaikki.
-
Kaikki menee uusiksi, lähestyköön oma tai omaisen lähtö. Mitä olikin, jää rakkaus, hyvin merkillinen ja voimallinen. Sain pitää vanhempani hyvin vanhaan ikään, isä on nyt täyttämässä 92, ja päivittäin odotan lähtöänsä.
Paljon on puhuttu, mitään ei jää selvittämättä, ja sillä totesin että vissiin minun tarvii asuinseutua vaihtaa kun sisar ja lapset 1 ja 4 majailevat kotiseudulla sekä 2 vielä idempänä ja 3 tyytyy vaikeasti niin pieneen kaupunkiin kuin on Helsinki.
Minulle ortodoksisuudesta jäi sikäli paradoksaalisen hyvä kokemus että kun opetettiin jotta meistä Kristus maksoi vain käsirahan ja loppusumma on mysteeri ja itse ansaittava, oli kuin olisi matto vedetty jalkojen alta, enkä koskaan ole ollut niin epätoivoinen ja kauhistunut. Sillä sitä valuuttaa en voi ansait6a mikä lunastaa sieluni hinnan, ja siitä minut kiskoi elämän puolelle körttipappi joka totesi koko hinnan kuitatuksi.
Niin uskomme kaikki.
Kuitattu on, minunkin teologian mukaan.
Jos joskus tarviit käytännön apua, niin ota yhteyttä.
Oot varmasti rakas monelle tällä foorumilla ja muutenkin !!!
-
Meiltä varmaan jokaiselta täällä on jengiä tippunut puolelta ja toiselta.
Aina välillä itse kelaan, että mitä olisi voinut tehdä varsinkin, kun joku nuori on mennyt vierestä tai tuttu.
Joskus jollekkin masentuneelle on tehty kaikki mahdollinen inhimillinen ja rukoukset, mutta henkilö vaan on lähtenyt.
Niin sanattomaksi vie.
Joskus kun ajelen hankoon, niin käyn kaverini haudalla ja juon oluen tai kaksi, josko ei tarvi ajaa autoa tai käyn Kyllikki Saaren haudalla, veteraanien haudalla tai niiden nuorten miesten haudoilla, kun antoi tapellen henkensä meidän edestä sodassa.
Niin kysymyksiä nousee ja miettii miksi ja miksi noin.
Useimmiten miksi toi ja en minä, kun olen varmasti enempi ansainnut mennä.
Jeesus kyllä jotain Raamatun kirjoitusten mukaan sanoi, että ei ne sen kummempia ollut kuin tekään ja jos ette ala uskomaan, niin teillekkin käy kohta huonosti.
Jumalan tiet ja aatokset on ihan mahdottomia tajuta.
Onneksi evankeliumiin, kun Jeesus Jumala tuli maan päälle ja kärsi meidän lailla ja enempi kärsimisiä, niin uhratessaan antoi meille uskossa häneen anteeksi pahat teot.
Jotenkin itselleni prakmattisena ihmisenä on helpompi tajuta toi, että kun joku on kärsinyt vaikka malarian, niin hänen verestään saadaan seerumi vastaan malariaan ja kun Jeesus kärsi kaikki kivut, niin hänen veressään on seerumi kaikkea Jeesuksen voittamaa kärsimystä ja kuolemaakin vastaan.
Äh sekos taas, kuten tavallista. Siis joku ajatus oli monttubileistä ja itsemurhasta. meni jo sekin ajatus.
Kuinkahan sekanen on mieleltä kun vanhenen?
-
Niin kuin kaikkien kohdalla, minunkin kuolema lähestyy. Arvot muuttuvat. Olen nyt sitä mieltä, että Siionin Virsien käännökseni ei ole tässä foorumissa ollut pitkään aikaan arvokas lisäys. Se on aiheuttanut julkista riitaa ja katkeruutta. Pyydän kohteliaasti, että käännökseni Malmivaaran Siionin Virsistä poistetaan tästä foorumista.