Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Katriina - 15.07.08 - klo:21:52
-
Tuota...kysymys saattaa olla ihan tyhmä mutta yhtä kaikki, minulle tärkeä. Voiisikohan joku (mielellään moni) selittää, mitä ymmärretään sillä ristillä joka tulee ottaa jne.???
- Minulla on no, mikäs salaisuus se on, hankalahoitoinen epilepsia sivusairauksineen (kenkkua kyllä siihen sivusairauteen voi kuolla mutta no, joskushan jokainen johonkin kuolee jne) -- silti olen ihan tyydyttävästi työkykyinen ja yleensä kaikki on minulla hyvin. Joku on sitten huokaissut (kun on ollut pahempia vaiheita) että "kaikenlaisia ristejä ihmisillä onkin".
- En ole siitä pitäen juuri muuta tehnyt kuin miettinyt tätä juttua. Siihen asti en edes ajatellut että se olisi mikään "risti". En ajatellut ylipäänsä siitä mitään muuta kuin jotain käytännöllistä.
- Eikö tuollainen kuulu elämään itseensä? Enhän minä edes ottanut sitä ---se oli minulla kun synnyin ja puhkesi pahana kun valmistuin ammattiin jossa tehdään yötyötä, tai siis, työrupeamat ovat max 36 tuntia.
- Jotenkin käsitän jutun kun on alkukirkon jengi kyseessä..... tai maa jossa kristinuskon tunnustaminen voi viedä hengen.... tai tietty, onhan maailma aika vinksallaan, joten tämä liittyy vähän siihen kysymykseen ahtaasta portista ja kapeasta tiestä.
-Papeilta en ole saanut vastausta lukuunottamatta yhtä sairaalateologia joka sanoi että kerran yksi maallikkosaarnaaja siitä puhui ja sanoi että vaimo on hänen ristinsä....
Kun nyt olen miettinyt tätä kohta neljä vuotta niin voisiko joku yst selittää. :?:
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
Pahoittelen mutta tästä en ymmärtänyt yhtään mitään..... Myönnetään, en ole varttunut körttiperinteessä enkä tunne tyylejä....voihan olla että vastataan tyyliin vastausta ei ole ja mikäs siinä sitten....mutta olisin kyl kiitollinen jos joku yrittäis vähän selväsanaisemmin....kiitos muuten nopeasta reagoinnista.
-
Papeilta en ole saanut vastausta lukuunottamatta yhtä sairaalateologia joka sanoi että kerran yksi maallikkosaarnaaja siitä puhui ja sanoi että vaimo on hänen ristinsä....
Seinäjoen herännäisjoukosta kotoisin oleva pappi Mikko Katila julkaisi vuonna 1925 omakustanteena runokokoelman Ristin koulussa. Siitä on otettu Siionin virsiin kolme virttä. Valitut kolme virttä muodostavat lähemmin katsottuna hyvän kokonaisuuden, kyllä Väinö Malmivaara - joka lienee ne aikoinaan lisävihkoon poiminut - tiesi mitä teki.
Virret ovat
137 (Herra, Herra, älä heitä, kasvojasi älä peitä...)
244 (--usein peittyy täällä armo, maahan painuu usko, tarmo, toivo tyyten raukeaa")
173 (Kun matkalla Jaakobin lailla yön ankaran painia saan---)
Ei vaino, ei vaimo, muusta Mikki kirjoittaa...
Mt
-
Ristillä voidaan kuvata tilanneyhteydestä riippuen eri asioita. Tässä tapauksessa sanoja on ilmeisesti tarkoittanut sitä, että Jumala on antanut sinulle suuren ristin kannettavaksi. Se viittaa siihen, että ihmisellä on huolia/vaikeuksia elämässä.
Mummoni kertoi aikoinaan tarinan rististä: Mies valitti selässään kantamaansa ristiä liian painavaksi ja halusi vaihtaa sen toiseen, kun muilla näytti olevan niin helppoa. Jumala teki näin, mutta mies huomasi, ettei uusi risti oli jopa raskaampi kantaa. Mies halusi taas vaihtaa ristiään ja Jumala suostui siihen, mutta taas mies huomasi, että uusi risti oli vieläkin raskaampi. Näin kävi aina seitsemänteen ristiin saakka ja mies totesi lopulta, että olisi kannattanut tyytyä ensimmäiseen ristiinsä, sillä se oli kaikista kevyin.
Tuossa tarinassa risti oli vertauskuvallisesti oikeasti selässä kannettava "risti", mutta tarinan opetus on se, että Jumala ei anna meille enempää kannettavaa kuin Hän katsoo meidän pystyvän kantamaan. Jokaisella on elämässään omat vaikeutensa, mutta Jumalan avulla kyllä selviämme niistä, onhan Hän luvannut aina olla apua pyytävän luona.
Luulen, että tuo vaikeuksien vertaaminen ristiin juontaa juurensa siitä, että Jeesus kantoi oman ristinsä Golgatalle ja kärsi ristillä kuoleman ihmisten syntien tähden. Näin sitten on ajateltu, että meillä kaikilla on oma taakkamme kannettavanaan.
Toivottavasti en vastannut liian monimutkaisesti ja synkästi. Tärkeintä on muistaa se, että vaikka Sinullekin on annettu ristiä kannettavaksi, niin sinulla on kantamisessa apulainen aina mukanasi. Itsellänikin on ollut ja on edelleen aina omat vaikeuteni ja joskus tuntuu, että tekisi mieli vaipua epätoivoon, mutta ainakin itseäni lohduttaa tuo ajatus, etten ole milloinkaan yksin. Toivottavasti ajatuksesta on apua Sinullekin.
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
Pahoittelen mutta tästä en ymmärtänyt yhtään mitään..... Myönnetään, en ole varttunut körttiperinteessä enkä tunne tyylejä....voihan olla että vastataan tyyliin vastausta ei ole ja mikäs siinä sitten....mutta olisin kyl kiitollinen jos joku yrittäis vähän selväsanaisemmin....kiitos muuten nopeasta reagoinnista.
Noh, täällä on väliin aina vaikeaselkoisia tekstejä. Itsekin mietin usein, mitä ajetaan takaa. Väliin tuntuu niin sisäpiirin jutuilta, että olen itsekin ihan ulkona ja annan vain mennä ohi. Kuitenkaan kysyjä ei tieltä eksy ja kolkuttavalle avataan. ;)
-
Ristillä voidaan kuvata tilanneyhteydestä riippuen eri asioita. Tässä tapauksessa sanoja on ilmeisesti tarkoittanut sitä, että Jumala on antanut sinulle suuren ristin kannettavaksi. Se viittaa siihen, että ihmisellä on huolia/vaikeuksia elämässä.
Mummoni kertoi aikoinaan tarinan rististä: Mies valitti selässään kantamaansa ristiä liian painavaksi ja halusi vaihtaa sen toiseen, kun muilla näytti olevan niin helppoa. Jumala teki näin, mutta mies huomasi, ettei uusi risti oli jopa raskaampi kantaa. Mies halusi taas vaihtaa ristiään ja Jumala suostui siihen, mutta taas mies huomasi, että uusi risti oli vieläkin raskaampi. Näin kävi aina seitsemänteen ristiin saakka ja mies totesi lopulta, että olisi kannattanut tyytyä ensimmäiseen ristiinsä, sillä se oli kaikista kevyin.
Tuossa tarinassa risti oli vertauskuvallisesti oikeasti selässä kannettava "risti", mutta tarinan opetus on se, että Jumala ei anna meille enempää kannettavaa kuin Hän katsoo meidän pystyvän kantamaan. Jokaisella on elämässään omat vaikeutensa, mutta Jumalan avulla kyllä selviämme niistä, onhan Hän luvannut aina olla apua pyytävän luona.
Luulen, että tuo vaikeuksien vertaaminen ristiin juontaa juurensa siitä, että Jeesus kantoi oman ristinsä Golgatalle ja kärsi ristillä kuoleman ihmisten syntien tähden. Näin sitten on ajateltu, että meillä kaikilla on oma taakkamme kannettavanaan.
Toivottavasti en vastannut liian monimutkaisesti ja synkästi. Tärkeintä on muistaa se, että vaikka Sinullekin on annettu ristiä kannettavaksi, niin sinulla on kantamisessa apulainen aina mukanasi. Itsellänikin on ollut ja on edelleen aina omat vaikeuteni ja joskus tuntuu, että tekisi mieli vaipua epätoivoon, mutta ainakin itseäni lohduttaa tuo ajatus, etten ole milloinkaan yksin. Toivottavasti ajatuksesta on apua Sinullekin.
Ei, ei! Et ollenkaan ollut synkkä etkä mutkikas. Tuota sairauttahan minä olen itse ihmetellyt.... siis, totta kai siitä on tullut harmia (lääkärin ei sovi olla sairas) lähinnä muun hoitohenkilökunnan parissa. Potilaista se ei ole ollut paha...joskus on pitänyt vähän selittää kun on mennyt taju tms ("no mutta, sittenhän tohtori ymmärtää...") mutta en ole edes uskaltanut ajatella että jotain niin tavallista (huom ammatti) ja jokapäiväistä edes uskaltaisi ajatella minään "ristinä" enkä tiedä vieläkään. Ja enhän minä päättänyt "ottaa ristiä" jos se tuo on.... kyllä se tuli ihan tilaamatta....ja miten siihen liittyy se "seuratkoon minua" siis sen kanssa --- en oikein tajua niillä mitään yhteyttä....ja kun joku on jossain sanonutkin ettei mikään muu ole "ristiä" kuin jokin mikä ns otetaan Kristuksen tähden....eikä tässä maassa oikein niitten leijonien hampaisiinkaan pääse (ei kyllä ole väliksi omasta puolestani...)
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
Pahoittelen mutta tästä en ymmärtänyt yhtään mitään..... Myönnetään, en ole varttunut körttiperinteessä enkä tunne tyylejä....voihan olla että vastataan tyyliin vastausta ei ole ja mikäs siinä sitten....mutta olisin kyl kiitollinen jos joku yrittäis vähän selväsanaisemmin....kiitos muuten nopeasta reagoinnista.
Noh, täällä on väliin aina vaikeaselkoisia tekstejä. Itsekin mietin usein, mitä ajetaan takaa. Väliin tuntuu niin sisäpiirin jutuilta, että olen itsekin ihan ulkona ja annan vain mennä ohi. Kuitenkaan kysyjä ei tieltä eksy ja kolkuttavalle avataan. ;)
Huh, lipsahti tuo ammatti jonkin vastauksen perään ja tuli kyllä kiire vähän selvittää.... minun erikoisalalla ei onneksi tartvitse pelätä oman henkensä puolesta...siis, että lääkäri kesken vaiks nyt leikkauksen tai poskiontelopunktion keksii menettää tajunsa... onneksi.... tuli totisesti mieleen ettei vaikuta erityisen luottamusta herättävältä.... ja onneksi nyt jo ollaan niin sinut sen jutun kanssa että kun tulee auraoireita niin osaan häipyä.... tämä nyt ei ole ehkä erityisen seuratupajuttua tai olisiko sentään. On aika hirveää ajatella et jonkun tarvitsisi pelätä vastaanotolla jotain tuollaista....Ennen kuin saattiin kaikki diagnoosit oli konstikasta, mutta nyt tämä onneksi on vain minun huoleni....ja kun on vaikeampia vaiheita niin olen työstä poissa....
-
Niin tuo ristin kantaminen on vähän hankala asia, kun se eri ihmisille tarkoittaa vähän eri asiaa, samoin eri tilanteissa.
Itse ymmärrän sen niin, että kannamme ristiä, kun meille on annettu tämä elämä elettäväksi, iloineen ja huolineen.
Toisaalta voidaan sanoa, että joku otti ristin kannettavakseen, kun haluaa seurata Jeesusta, ikään kuin olla apuna tämän "ristin kantamisessa". En tiedä, saako noin sanoa, kun en ole pappi, mutta itse ajattelen noin. Ristin kantamisella sitoutuu siis tavallaan ristiin.
Toisaalta ristin kantaminen taas tarkoitti oman elämän vaikeuksien kantamista, jolloin se taas ei ole vapaaehtoinen valinta.
Hankala asia, kun eri tilanteissa tarkoittaa vähän eri asiaa. Muutenkin kristinusko on pullollaan vertauskuvia, joista tosin iso osa on Raamatusta lähtöisin.
Ps. Olen joskus kuullut sellaisenkin sanonnon jostain, että "ota ristisi ja mene", jolloin sillä on tarkoitettu lähettämistä "elämänkouluun" Kristukseen turvautuen.
-
Mitä risti merkitsee sinulle, Benkku?:
Vapautuksen symbolia,ristiä jossa on syntimme ja jonka on pessyt Jumala omalla Pojallansa Kristuksella, naulitsemalla Hänet ristille. Jotta me viheliäiset pelastuisimme ja saisimme elää yhdessä elämää, ilman mitään konnuuksia.
Väitän että meillä jokaisella on , oma risti ja sen paino, on jokaisella erilainen, kahta samanlaista ristiä ei ole . Niin kuin ei ole kahta samanlaista ihmistäkään.
Mutta se miksi meidän pitäisi kantaa yhdessä ristimme? On rakkaus, toisiamme kohtaan, jotta joka ikinen viheliäinen pääsisi kotiin.
Minna Kettunen kirjassaan Aku Räty. Kertoo kuinka Räty puhui Aholansaaren pappeinkokouksessa kesällä 1938.
”Meidän ei tarvitse tietää, mitä kullakin on kuormana. Koetetaan kantaa niitä yhdessä, että pääsisimme perille. Uskon, että Jumala on meitä tällä tavalla yhdistämässä toistemme kuormien kantamiseen ilman että kyselemme, mitä ne kuormat ovat. Älä kaivele näkösälle, mitä sairailla ihmisillä on kannettavanaan -kuormat ovat niin likeisiä – mutta ota ja kanna niitä ”
Näillä Akun sanoilla voi myös vastata, ihmisille. Jotka alkavat kyselemään ja penkomaan sinun tai minun asioita, esimerkiksi uskosta.
Ristin juurelle on hyvä polvistua ja sitä on myös ilo kantaa,vaikka kaulassaan.
ps. Vaikka tänään uskoin että jaksan kantaa toisten ihmisten kuormat ja tukea heitä, ennen kuin ehtookellot soi. Voin sanoa että heikko olen, mutta yhdessä iäkkään ihmisen kanssa saimme nauraa ja itkeä ilosta ja surusta, ristiä kantaen. :smt083
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
Tuo Juhanin risti on todellinen päivittäinen risti. Kun toinen puoli miehestä on lähes täysin halvautunut nuoruusiällä, niin sen tuntee koko ajan. Meillä kullakin on ristinsä, toisilla vain paljon raskaammat kuin toisella.
-
Juhanilla ja Maijakaisalla on seitsemän kersaa - siinä on ylittämistä. :wink:
-
Niin tuo ristin kantaminen on vähän hankala asia, kun se eri ihmisille tarkoittaa vähän eri asiaa, samoin eri tilanteissa.
Itse ymmärrän sen niin, että kannamme ristiä, kun meille on annettu tämä elämä elettäväksi, iloineen ja huolineen.
Toisaalta voidaan sanoa, että joku otti ristin kannettavakseen, kun haluaa seurata Jeesusta, ikään kuin olla apuna tämän "ristin kantamisessa". En tiedä, saako noin sanoa, kun en ole pappi, mutta itse ajattelen noin. Ristin kantamisella sitoutuu siis tavallaan ristiin.
Toisaalta ristin kantaminen taas tarkoitti oman elämän vaikeuksien kantamista, jolloin se taas ei ole vapaaehtoinen valinta.
Hankala asia, kun eri tilanteissa tarkoittaa vähän eri asiaa. Muutenkin kristinusko on pullollaan vertauskuvia, joista tosin iso osa on Raamatusta lähtöisin.
Ps. Olen joskus kuullut sellaisenkin sanonnon jostain, että "ota ristisi ja mene", jolloin sillä on tarkoitettu lähettämistä "elämänkouluun" Kristukseen turvautuen.
Heipä
Sinul taisi olla juoku toinen viesti mutta siitä puuttui lainaus ja teksti. Onkohan tää ohjelma hukannut sen kyberavaruuten? Nyt se näköjäns pompautti minut tähän. Jos ei ole vaivaa niin olis mukava lukea se...jos ehdit naputel uudestaan
-
Tarkoitat varmaan edellistä viestiäni. Siinä ei ollut lainauksia, kuten ei tässäkään. Kysy vaan, jos vielä mietityttää joku, mukava pohtia täällä porukalla asioita.
-
Risti. Symboli. Mutta totisesti paljon, paljon muuta. Ikuinen aihe tälle foorumille. :idea:
-
Benkku kirjoitti:
Minna Kettunen kirjassaan Aku Räty. Kertoo kuinka Räty puhui Aholansaaren pappeinkokouksessa kesällä 1938.
”Meidän ei tarvitse tietää, mitä kullakin on kuormana. Koetetaan kantaa niitä yhdessä, että pääsisimme perille. Uskon, että Jumala on meitä tällä tavalla yhdistämässä toistemme kuormien kantamiseen ilman että kyselemme, mitä ne kuormat ovat. Älä kaivele näkösälle, mitä sairailla ihmisillä on kannettavanaan -kuormat ovat niin likeisiä – mutta ota ja kanna niitä ”
Aku on pitänyt jo silloin fiksun puheen. Ei se kuulu kenellekään, mitä itsekukin ristinänsä pitää, eikä sekään minkä ikäisenä katsoo sen saaneensa. Sekin on oma asia, pitääkö ristiään raskaana tai kevyenä. Jonkunlainen yksityisyys ihmisellä on oltava julkisessa foorumissa. Toiset kantavat ristinsä yksin, toiset eivät, kukaan ei ota sitä vapaaehtoisesti kannettavakseen. Minun mottoni on, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Tästä kommentista ei tainnut olla kenellekään apua, mutta onneksi täällä on toisinkin ajattelevia. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia.
-
Olen katsonut kaikkea ja paljon jää sanomatta ja katselematta. Jumala on antanut ristin jokaisen ihmisen kannettavaksi. Jos joku haluaa kysellä joko rukoilleen, almunantojen osallistumiseen tai lähimmäisten rakastamiseen, niin Jumala ei vastaa siihen mitään. T. 100% invalidipappi.
Tuo Juhanin risti on todellinen päivittäinen risti. Kun toinen puoli miehestä on lähes täysin halvautunut nuoruusiällä, niin sen tuntee koko ajan. Meillä kullakin on ristinsä, toisilla vain paljon raskaammat kuin toisella.
Nyt käsitän Juhanin viestinkin - kun tiedän kuka puhuu ja mitä on kokenut ja kokee. Nimimerkkikään (100% invalidi) ei saanut minua hoksaamaan mitään - kai kun siinä puhuttiin invalidipapista - ymmärsin sen tietty symbolisesti, eli että kokee pappina jotain tuollaista lamautumista, jota voi noin nimittää. En tiedä, miten ilmaisisin myötätuntoni ---itselläni oireeton päivä/aika on aina kai tavallistakin kirkkaampi ---valo näkyy vain varjon rinnalla näin kirkkaana, mutta mitä sanoa tuohon?
Mistähän on peräisin se juttu että vain hyvin selkeästi ja tietoisesti ja omavalintaisesti Kristuksen tähden kärsitty olisi "ristin ottamista" - sillähän minä päätäni olen vaivannut - eli mitäs tässä taas pitäisikään.... tehdä....
-
Benkku kirjoitti:
Minna Kettunen kirjassaan Aku Räty. Kertoo kuinka Räty puhui Aholansaaren pappeinkokouksessa kesällä 1938.
”Meidän ei tarvitse tietää, mitä kullakin on kuormana. Koetetaan kantaa niitä yhdessä, että pääsisimme perille. Uskon, että Jumala on meitä tällä tavalla yhdistämässä toistemme kuormien kantamiseen ilman että kyselemme, mitä ne kuormat ovat. Älä kaivele näkösälle, mitä sairailla ihmisillä on kannettavanaan -kuormat ovat niin likeisiä – mutta ota ja kanna niitä ”
Aku on pitänyt jo silloin fiksun puheen. Ei se kuulu kenellekään, mitä itsekukin ristinänsä pitää, eikä sekään minkä ikäisenä katsoo sen saaneensa. Sekin on oma asia, pitääkö ristiään raskaana tai kevyenä. Jonkunlainen yksityisyys ihmisellä on oltava julkisessa foorumissa. Toiset kantavat ristinsä yksin, toiset eivät, kukaan ei ota sitä vapaaehtoisesti kannettavakseen. Minun mottoni on, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Voisiko olla näin: Kukaan ei ole asiasta toiselle tilivelvollinen, ei julkisella foorumilla eikä edes ystäväpiirissä --- ellei itse toisin halua. Mutta saako sen mainita, jotta saisi puheenvuoronsa / kommenttinsa käsitettäväksi? Tahtoo tulla muuten perin teoreettista tekstiä. Jollekulle saattaa itse tuo kehoitus "ottaa joka päivä ristinsä" ja siitä kuullut tulkinnat olla jo itsessään ahdistuksen aihe. Sen selvittäminen veisi liikaa palstatilaa....joku on saattanut tämän kuulla, ja kulkea sen jälkeen yhden luota toisen luo kysyen: Mutta mikä se risti on, ja tulla vain tuskastuneemmaksi jokaisen keskustelun jälkeen. Jotakin hyvin epätavallista ja pyhää.... yleensä on kiirehditty selittämään (ennenkuin olen ehtinyt kysyä tai edes ajatella sinnepäinkään) että älä vain ala luulotella että nuo tavalliseen elämään kuuluvat vaikeutesi olisivat mikään "risti" ethän sinä sitä "Kristuksen tähden ottanut" ja koko ristikysymyksestä alkoi tulla aivan todellinen risti....
Ja kertoipa ihminen itsestään jotain tai ei, saa siihen kantamiseen toisinaan helpommin apua kun toinen tietää mikä mieltä painaa. Ehkäpä Aku Räty ei sentään tarkoittanut että kertominen olisi kiellettyä.
Tästä kommentista ei tainnut olla kenellekään apua, mutta onneksi täällä on toisinkin ajattelevia. Meitä ihmisiä on niin monenlaisia.
No tiedä häntä. Useimmiten jopa suurin hyöty on kommentista jota ei ihan heti tajua (jos se ei ole aivan arvoituksellinen) sehän antaa pidemmäksi aikaa ajattelemisen aihetta. Mutta eräs seikka tuli nopeasti mieleeni. Kuuleman mukaan ihmisen kokemista tunteista raskain on myötätunto. Siinä eläytyy toisen kohtaloon - ja samalla kokee oman avuttomuutensa, kun ei voi yhtään auttaa.... Se, luulisin, saa joskus ihmiset ns lyömään luukut kiinni kuullessaan kärsimyksestä. Tai vähintään neuvottomiksi.
-
Katariina kirjoitti:
Voisiko olla näin: Kukaan ei ole asiasta toiselle tilivelvollinen, ei julkisella foorumilla eikä edes ystäväpiirissä --- ellei itse toisin halua. Mutta saako sen mainita, jotta saisi puheenvuoronsa / kommenttinsa käsitettäväksi? Tahtoo tulla muuten perin teoreettista tekstiä. Jollekulle saattaa itse tuo kehoitus "ottaa joka päivä ristinsä" ja siitä kuullut tulkinnat olla jo itsessään ahdistuksen aihe.
-ja jatkoi:
Ja kertoipa ihminen itsestään jotain tai ei, saa siihen kantamiseen toisinaan helpommin apua kun toinen tietää mikä mieltä painaa. Ehkäpä Aku Räty ei sentään tarkoittanut että kertominen olisi kiellettyä.
Ei Aku Räty kieltänyt kertomasta risteistään - ei julkisesti eikä salaisesti - jos haluaa kertoa. Ehkä kuormistaan kertominen on helpompaa ystäville, jotka "kantavat niitä yhdessä mitään kyselemättä... koska kuormat ovat niin likeisiä ( henkilökohtaisia, yksityisiä )...". Sitä Aku lienee tarkoittanut....
-
- Ajattelin tässä että nyt osaavat jo kiinnostumattomat hypätä sujuvasti yli - en malta olla kertomatta, mitä luulisin teiltä oppineeni. Siksikin että juttu oli todellinen ongelma.
- Tuntui vähän omituiselta ajatella, että kärsimys itsessäänkin ei sitä olisi ---mietin lähinnä itseäni sanomassa niin perin satavarmana jollekin toiselle --- kyllä taitaisi jäädä puhe pieneksi.
- Mutta silti. Luulisin että saan kiittää Mahjongia (auttoi muistamaan tiettyjä asioita) tässä paljosta, sillä jollain tapaa sai kiinni siitä mikä lopulta on ollut raskasta ---ja siihen liittyy kyllä yhtä ja toista, joka joko otetaan tai jota kieltäydytään hyväksymästä ja peräti päivittäin. Se on suhde siihen miten toiset asennoituvat. Miten suhtautua siihen että jo huomispäivänä se uusi työkaveri voi sanoa ettei "periaatteessa" työskentele "vammaisen" kanssa? Tai että retriittikeskuksesta ilmoitetaan ettei saa osallistua, ettei juttu mene toisilta pilalle? Nämä, huomatkaa, eivät nyt koske minua (no tietty minuakin) - vaan niin montaa henkilöä että, no niin.
- Mietin, kuinkahan monen vammaisen kysymys tämä lienee. Tarpeeksi usein saa kuulla tarinoita liikuntavammaisilta ---joille puhutaan kuin heidän järkensäkin olisi halvautunut ---- sokeilta, joille varmuuden vuoksi huudetaan (kuuroja lisäksi?)
- Hyljeksityksi tuleminen, se kai näissä on se juttu, jossa voi itse joko ainakin yrittää auttaa sen toisen taakan kantamisessa --- ja tätä kai kysytään joka päivä: Miten itse suhtauduit kun.... jäitkö miettimään mikä olis tehokkain tapa vaikka nyt kostaa? Sekö olisi sitten "sopiva ies ja kevyt kuorma" että lähtisit sille tielle? - Vaihtoehto kyllä kysyy uskoa...ja jos on vahingossa päässyt eteenpäin niin toisen kantamana kyllä.
-
Espoolaisen virsi
1. Jeesus ristinpolkuasi kuljit muita palvellen,
hiljaisella voimallasi mursit kahleet ihmisten.
Murra niitä tänäänkin. Astu teille kaupungin,
kadunkulmiin, toreillemme, ruuhkaan kauppakeskustemme.
2. Kiire, kilpailu ja huolet, vaatimukset kodin, työn
lyövät selkään niinkuin nuolet, ahdistavat läpi yön.
Hoida, Jeesus, Mestari, haavojamme hellästi,
että kovuutemme haihtuu, kiitosvirteen ahneus vaihtuu.
3. Huutaa väärä elämämme luomakunnan tuskassa,
pienet, heikot keskellämme jäävät usein avutta.
Neuvo, Herra, meille se, kuinka suuntaa muutamme!
Mistä itsekkyyden vaivaan löytyy rakkaus, lääke Taivaan.
4. Jeesus sinä edellämme kuljet tietä kuninkaan,
tahdot kulkureittejämme hiljaa viedä oikeaan.
Luokse ristin liittymän meille tietäs näytäthän.
Siellä armo uuteen kantaa meidät toisillemme antaa.
( ulkomuistista )
-
Mikä on risti- sivustolla on yksi liika viesti, joka on pantu minun kirjoittamaksi, vaikka isoimman osan siitä kirjoitti Katriina. Viestejäkö ei poisteta? Nämä turhat voisi ainakin...kaksi oikeastaan melkein samaa viestiä...
...tämäLähetetty: 18.07.2008 10:36 Viestin aihe: Re: -risti-
ja tämä jonka nyt kirjoitin...
"Poistetaan, jos maksat tästedes 5e per tällaisista syistä poistettu viesti. Hinta nousee 10% joka poistopyynnöstä." No ei oikeasti, mutta ihan totta - tämä on talkootyötä ja sen mielekkyys ei tule jatkuvista turhista poistopyynnöistä. Ajan käyttäminen tällaiseen tuntuu tympeältä, kun on oikeaakin kiirettä ja työtä. Olen selvittänyt asiaa sinulle useasti, pyytänyt useasti kirjoittamaan vain viestejä, joiden takana voit seistä. Ei tätä oikein jaksa. Eli tätäkään viestien poisto -keskustelua ei jatketa tämän aiheen alla, johon se ei kuulu. Pahoiteltava on taas jo jälleen kärkästä sanomista, teema väsyttää.
-
Älkäämme siis olko toisillemme ristinä! Ehkä olen joskus tahtomattani, mutta yritän välttää sitä. Toistemme kuormiahan meidän pitäisi kantaa. Kunpa osaisinkin!
-
Penalla se aina välähtää! :idea: Oikia Armon välährys. :D
-
SV:187:
3. Ristin varjoon hoitele,
ettei helle polttaa saisi.
Vaipallasi peittele,
ettei talvi kohmettaisi.
Meidät, janoavat, juota
lähteestäsi, ristin luota.
-
SV 154:
2. Minulle sokealle käy, Jeesus, taluttajaksi,
ja taitamattomalle taidoksi, tieksi, neuvoksi.
Sydäntä verelläsi synnistä puhdista,
sen pyhittämänäsi suo rauhaa nauttia.
elämän leipää syötä ja näytä taivaan tie.
Käy taipaleelle myötä ja kirkkauden maahan vie.
3. Suo Pyhän Hengen näyttää niin totuutesi valkeus,
sieluni että täyttää seuraamisesi alttius.
Näin askel askelelta opeta ristin tie
ja vastus vastukselta voittoa kohti vie.
Työt omat multa kiellä ja luulot sydämen,
säilytä usko siellä elämän ajan lyhyen.
-
Älkäämme siis olko toisillemme ristinä! Ehkä olen joskus tahtomattani, mutta yritän välttää sitä. Toistemme kuormiahan meidän pitäisi kantaa. Kunpa osaisinkin!
Täsä oli jälleen jotain ajateltua. Tulee muuten lähelle sitä toista ketjua, jossa on saattanut nimi vaihtua (kun se eksyi "pelastusepävarmuudesta" vähän sivuun --- minusta Liisa saa sen vaihtaa, jos tahtoo, varmaan ketjun löytävät kaikki joka tapauksessa).
Kelpaa sitä miettiä että kuinka "kantaisi toisen kuormaa" - kun siinä samalla saattaa tehdä siitä ylivoimaisen kantaa. Hurskaista toiveista/suunnitelmista ja aikeista taitaa olla edes siedettävään käytäntöön/käytökseen vähän matkaa...
Jollain tapaa tämä kai vähän lähenee sitä toista toivetta että itse kukin kantaisi oman kuormansa; vaikka miten tulisi mieliteko vaiks nyt olla ilkeä tai heittäytyä vaikeaksi niin hillitsisi itsensä. Se edustaa aikuisuutta, epäilemättä, ja joskus tuntuu siltä että aikuisuus on taitolaji, ja jo itsessään kuorma kannettavaksi ---jos ottaa asian tosissaan.
-
Tästedes en poistata sinulla viestejä, koska olen itse oppinut poistamaan muokkaamalla sopimattomia viestejäni.
Tosin vähän ikävää se on sekin, kun viestitekstejä sitten jälkeenpäin muokataan kokonaan kadoksiin (tai toisiksi alkuperäisajatuksesta) silloinkin, kun muut ovat viesteihin jo vastanneet. Jäljelle jää vain "Muokattu 11 kertaa, viimeinen muokkaaja Mahjong silloin ja silloin", ja kun näitä on sinulla paljon, yli 25 % viesteistäsi... Eihän niitä viestejä tarvitsisi pelätä, harvoin niissä kohdallasi mitään hävettävää tms. olen nähnyt. Mutta keskustelut muokkailusta vääristyvät.. Mutta yritän olla nipottamatta...
Tuon edellisen SV:n 187:3 kirjoitin sinulle ja moderaattoreille, jotka jaksatte talkootyönä väsyneinä hoidella näitä Körttifoorumin asioita.
Moderaattoreiden väsymyksestä en tiedä. Omalle kohdalleni on viime aikoina pätenyt ja se on tainnut näkyä. 3,5 vuotta on foorumi yleensä päivittäin aikaani ottanut - viime aikoina tavallista enemmän. Se on ollut useimmiten mukavaa touhua, eikä siis suinkaan tuntunut ristiltä (aiheeseen palatakseni...).
-
Eiköhän pysytä ruodussa, se lienee parasta kaikkien foorumilaisten kannalta?
-
Mitenkäs Lars Mikael menikään se vanha virsi ? " Ristiäni minä myös kannan".
-
Miksi pitää poistaa viestejä? Miksi ei voi seisoa sanojensa takana? Miksi pitää kirjoittaa sellaista, mitä hetken kuluttua katuu? Eikö voisi hetken pohtia ennenkö kirjoittaa?
Keskustelut varsinkin täällä Seuratuvan puolella ovat välillä ihan käsittämätöntä sekasotkua, kun lainaukset menevät päin metsää, viestejä poistellaan, muokataan ja niihin vastataan ihan kuinka sattuu (ts. viitataan johonkin viestiin joka oli joskus kolme sivua sitten). Vaikka tämä on vain virtuaalista touhua, voisi täällä silti mielestäni jonkinlaista yleistä siivoa jokaikinen käyttäjä pitää. Tämä on kaikkien yhteinen keittiö (tai leikkihuone), ja jokainen pitäköön omat kirjoittamiset mahdollisimman selkeinä. On kaikkien miellyttävämpi lukea ja käyttää foorumia, eikä lisäksi mene ylläpitäjien aikaa turhaan viestien siivoiluun ja poisteluun.
Älköön kukaan henkilökohtaisesti tästä viestistä loukkaannu, tämä ei ole osoitettu kenellekään erityisesti, vaan yleisesti kaikille, myös itselleni. En myöskään edusta mitään virallista tahoa vaan omana itsenäni tämän mielipiteen sanon, kun itseäni myös (viitaten toisaalla käytyyn keskusteluun) on vähän nykyfoorumin meininki joskus harmittanut erityisesti tämän sekavuuden johdosta (joskus myös aiheitten, mutta ei siitä sen enempää tässä viestissä).
-
Muutama viikko Nilsiässä kuulin seuraavan jutun:
Nuori pari oli mennyt Lapualla kanttorin luokse pyytäen,kanttori soittaisiheidän vihkitilaisuudessa häämarssin. Kanttori oli oli vastannut: 'Kolmeenkymmenee vuoteen tässä kirkossa ei ole soitettu marssia, eikä soiteta nytkään.'
Hän oli soittanut virren 'Enkä mä ristinkantaja ainoa lie.'
-
Miksi pitää poistaa viestejä? Miksi ei voi seisoa sanojensa takana? Miksi pitää kirjoittaa sellaista, mitä hetken kuluttua katuu? Eikö voisi hetken pohtia ennenkö kirjoittaa?
Keskustelut varsinkin täällä Seuratuvan puolella ovat välillä ihan käsittämätöntä sekasotkua, kun lainaukset menevät päin metsää, viestejä poistellaan, muokataan ja niihin vastataan ihan kuinka sattuu (ts. viitataan johonkin viestiin joka oli joskus kolme sivua sitten). Vaikka tämä on vain virtuaalista touhua, voisi täällä silti mielestäni jonkinlaista yleistä siivoa jokaikinen käyttäjä pitää. Tämä on kaikkien yhteinen keittiö (tai leikkihuone), ja jokainen pitäköön omat kirjoittamiset mahdollisimman selkeinä. On kaikkien miellyttävämpi lukea ja käyttää foorumia, eikä lisäksi mene ylläpitäjien aikaa turhaan viestien siivoiluun ja poisteluun.
Älköön kukaan henkilökohtaisesti tästä viestistä loukkaannu, tämä ei ole osoitettu kenellekään erityisesti, vaan yleisesti kaikille, myös itselleni. En myöskään edusta mitään virallista tahoa vaan omana itsenäni tämän mielipiteen sanon, kun itseäni myös (viitaten toisaalla käytyyn keskusteluun) on vähän nykyfoorumin meininki joskus harmittanut erityisesti tämän sekavuuden johdosta (joskus myös aiheitten, mutta ei siitä sen enempää tässä viestissä).
Kuulehan sie, An-na. Tämän takana seison, enkä tätä muokkaa: Olisiko sittenkin tärkeintä edes yrittää pysytellä teemassa? Tästä olisit ehkä itse voinut aloittaa ihan uuden ketjun jossa olisi käsitelty aihepiiriä kuinka-käyttäydyn-virtuaalisivustolla-haitattomasti-ja-toisia-ärsyttämättä. Se olisi hyvinkin tarpeen.Mutta nyt kyllä tulin itse paikalle joks turhaan, sillä odotin kommenttia aiheesta "mikä on risti". Itse ehdotttaisin että lähdemme tästä liikkeelle: Mistä juuri tässä ketjussa oli puhe?
Tulkintakommelluksia epäilemättä tapahtuu, mutta jos sentään yrittäisimme pysyä kulloisessakin asiassa?
-
Pysytään asiassa;
7. Kun kannan ristiäni,
niin virkistyksenäni
on risti Jeesuksen.
Tuskaani, ristin tuomaa
en kärsiväni huomaa
kruunua muistaen.
8. Jos hengen käyhyydessä
pysymme Jeesuksessa,
pääsemme perille.
Veisaamme: Halleluja.
Olemme siunattuja.
Ylistys Herralle.
SV 256
Arkkivirsi 1828
Sävel Etelä-Pohjanmaalta
-
Olisiko sittenkin tärkeintä edes yrittää pysytellä teemassa? Tästä olisit ehkä itse voinut aloittaa ihan uuden ketjun jossa olisi käsitelty aihepiiriä kuinka-käyttäydyn-virtuaalisivustolla-haitattomasti-ja-toisia-ärsyttämättä. Se olisi hyvinkin tarpeen.
Hyvä pointti. Aiheessa pysyminen on myös tärkeää, tosin tällä foorumilla se on aika väljä käsite. Pahoittelen, että tämäkään viesti ei nyt koske aihetta "Mikä on risti?", mutta tämä on nettikeskustelun pahe/hyve, että aiheet rönsyilevät. Ei niitä pysty koskaan pitämään ainoastaan yhdessä asiassa, kuten olet varmaan huomannut, varsinkaan tällä foorumilla. Syy, miksi kirjoitin asiani nimenomaan tähän keskusteluun oli se, että asiasta oli jo niin useasti tämän ketjun kohdalla mainittu. En katsonut aihetta niin tarpeelliseksi ja suureksi, että aloittaisin siitä uuden keskustelun. Minulla on suuri kynnys aloittaa uusi aihe, en ole niin tuskin koskaan tänne tehnyt, vaikka kolme ja puoli vuotta olen tänne kirjoitellut. Minulle uuden aiheen aloittaminen tarkoittaa todella uuden aiheen aloittamista, ei yksittäisen kommentin kirjoittamista uuteen viestiketjuun. Jos tästä asiasta keskustelua syntyy, voinee tämän siirtää omaksi aiheeksi ja vaikkapa yleisen keskustelun puolelle. Sitä en kuitenkaan toivo, koska se teettää lisätyötä ylläpitäjille.
Jos käyntisi oli turha, olen siitä pahoillani, mutta samalla lähes jokainen kirjoittaja saisi pyytää anteeksi samaa asiaa, koska suurin osa meistä aina välillä lähtee lipsumaan aiheesta. Eikä siitä kannata ottaa kenenkään herneitä nenään.
Ja vielä lopuksi varsinaista aihetta hyvin löyhästi sivuuttava virrenpätkä:
SV 87
1. Ristin luona ankkurissa
laivan olla pitäisi.
Myrskyn kuljetettavissa
ajelehtii purteni.
Vaikeata paluu on
sieltä kautta aallokon.
-
älä Katriina ota hernettä nenääsi...
-
Tällä foorumilla tulee joskus "lunta tupaan ja jäitä porstuvaan" ja uskosta puhuminen ei tunnu oleva sallittua tai ainakin se närästää monia, mutta se lienee näiden foorumien vitsaus, kun me ihmiset käsitämme asioita niin eri tavoin. Olenkin aikonut jättää täällä foorumilla kirjoittamisen monta kertaa. Jatketaan kuitenkin Katriina jutustelua.
-
älä Katriina ota hernettä nenääsi...
Heh, en...jouduin kerran poistamaan sellaisen yhdeltä tenavalta ja nenästä juuri ja kylläpä oltiin hikisiä molemmat ennenkuin se urakka oli selvä, ja hikisin taisi olla sen kersan äiti jonka tehtävä oli pidellä sitä lasta paikallaan...siinä ei auttaneet puudutteet ei mitkään...
Mutta jos tuohon aiheeseen pääsisi kuitenkin. Siitä puhutaan ja veisataan niin paljon ja juhlallisesti, että tällainen alkeellinen kysymys jää kyllä vastaamata. Eipä silti; tällä foorumilla on moni tehnyt parhaansa. Kiitos jokaiselle.
Se taisi lähteä kysymyksestä, voiko mitään sellaista /saako sellaista nimittää "ristiksi" joka "nyt vain kerta kaikkiaan kuuluu tähän elämään" ja "jota ei kukaan ota ja joka ei koske vain kristittyä jonka on käsketty se ottaa". Siis, esimerkistä kävi se että sairauttakaan ei kukaan "ota", muutkin kuin kristityt sairastuvat, joten se ei ole mikään "risti".
Itse taisin (kiitos avusta) päästä tämmöiseen: tietty on näin(kin). Mutta risti, jonka voi joko ottaa tai jättää (jonka välillä ottaa ja välillä jättää) on epäilemättä ainakin toisten asenne usein mihin hyvänsä sairauteen. Itsenkö pitäisi ottaa nuhteet vielä siitäkin että ilkenee "pelotella" toisia "siis ihan hirveen näköisillä oireilla" eli kantaa toisten - useimmiten ihan vilpitöntä - asennetta ja reaktiota? Lohdutella ja tyynnytellä? Tilanteessa jossa itse on mahdollisimman pelästynyt?
Voihan sitä ottaa esimerkin muualta kuin itsestään.... tulee aivan tarpeettomasti vähintään tunne että kaipaa ja pyytelee myötätuntoa ---silloinkin kun ei niin tee. Mitäs sitä aina niinkään tekemään, vaikka silloin löytää esimerkin jossa ei ainakaan juorua toisten asioita ---sellaisia joita ei ehkä joku tunnistaessaan kenties itsensä täältä erityisemmin ilahdu --- ajatellaan nimetöntä henkilöä-muualta, jolla on paljon kipua aiheuttava, harvinainen tauti, ja sen johdosta paljon sairauspoissaoloja. Hän saa kantaa oireidensa lisäksi vielä tätäkin: taasko-se-on-poissa, ikinä-se-ei-ole-täällä, kuka-taas-sen-työt-tekee mitä-se-tänne-ylipäänsä-haki-kun-ei-pysty-kuitenkaan-työhön. Mihin kaikkeen hänen lopulta on suostuttava?
- Onko, tai olisiko, "ristin ottaminen" jotain sinnepäin, kuin "suostuminen"? "Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran". Onko päällekatsoen mitään pateettisempaa? Epäaidommalta kuulostavampaa tapaa lohdutttaa? Ellei tyydy lohduttamaan tuolla vain ja ainoastaan itseään. Silloinkin se, ainakin välillä, toimii huonosti...
Ja silti se saattaa olla tie jonkinlaiseen mielenrauhaan...kävi kuinka kävi.
Tästä tulee hirmuinen maratonviesti, mutta tulkoon nyt. Pidin kovasti Mannermaan kirjasta "Kaksi rakkautta" (johdatus Lutherin uskontulkintaan tms). Siinä puhuttiin Jumalan "kahdesta kädestä" joista toisella Hän tekee itselleen "vierasta" työtä, sitä, jota ihminen ei ymmärrä, hyväksy eikä aina oikein halua --- kai sitten voisi sanoa (???) antaa ristin...tai yhtäkaikki, sallii jotain josta ihminen kärsii.... toisella (oikealla ---joka juutalaiselle merkitsi sitä jolla tehdään "arvokasta" työtä) tukee ja kannattelee.
Mitä muuta tässä tekee, kuin pudottautuu niihin molempiin käsiin --- sitä kai tuo sanonta tarkoittaa yhtä lailla? Herra antoi, Herra otti, ja tietää mitä tekee.... siinä saattaa lopulta olla mielenrauhan avain.
-
Tällä foorumilla tulee joskus "lunta tupaan ja jäitä porstuvaan" ja uskosta puhuminen ei tunnu oleva sallittua tai ainakin se närästää monia, mutta se lienee näiden foorumien vitsaus, kun me ihmiset käsitämme asioita niin eri tavoin. Olenkin aikonut jättää täällä foorumilla kirjoittamisen monta kertaa. Jatketaan kuitenkin Katriina jutustelua.
Minun täytyy nyt kertoa sinulle An-Nalle ja muillekin jotain mikä on keljua itselleni mutta ihan totta. Ihmettelin eilen illalla miksi olen niin pahuksen ärtyisä, ja sitten aloin saada muita oireita....
- Olen monesti kuullut, että "menen sairauteni taakse piiloon" ja muuta luovaa, mutta kun tämä on totta. Ensin tulee väsymys, ärtymys ja sitten muut, neurologiset oireet.
- Tuosta ei tarvitse sinänsä välittää, mutta saahan se minut itseni aina jälkikäteen pureskelemaan sormenpäätä. Pyytääkö anteeksi? Miksei. Sehän ei ole minulta pois. Mutta kun se yleensä sisältää jonkinlaisen lupauksen siitä että "teen parhaani jottei tämä toistu" eikä sellaista nyt vain voi luvata. Vaarallisempaa kuin tässä se on tietty työpaikalla. Ja loma loppuu ylihuomenna. Mikä olisi "oikein"?
- Ei kai tämäkään kuulu teemaan.... mutta tuo ikuisuuskysymys siitä voiko-näin-oirein-kun-ne-tulee-aina-niin-yllättäen-eikä-niitä-tunnista-ennenkuin-tulee-neurologiset-oireet-niin-mikä-on-oikein-suhteessa-toisiin-ylipäänsä-ja-työhön-erityisesti, niin alkaa kyllä ainakin kyllästyttää. Välillä sanoisi Jumalalle ensinnäkin sanan, joka paljastaa että suomalaisia ollaan, ja toiseksi että jos tää on se risti niin kehitä jokin vähän älykkäämpi minulle, tästä on jo toisillekin haittaa....
- Kun minä teen "oikeasti" pahaa niin se on erinäköistä....
-
Tällä foorumilla tulee joskus "lunta tupaan ja jäitä porstuvaan" ja uskosta puhuminen ei tunnu oleva sallittua tai ainakin se närästää monia, mutta se lienee näiden foorumien vitsaus, kun me ihmiset käsitämme asioita niin eri tavoin. Olenkin aikonut jättää täällä foorumilla kirjoittamisen monta kertaa. Jatketaan kuitenkin Katriina jutustelua.
Minun täytyy nyt kertoa sinulle An-Nalle ja muillekin jotain mikä on keljua itselleni mutta ihan totta. Ihmettelin eilen illalla miksi olen niin pahuksen ärtyisä, ja sitten aloin saada muita oireita....
- Olen monesti kuullut, että "menen sairauteni taakse piiloon" ja muuta luovaa, mutta kun tämä on totta. Ensin tulee väsymys, ärtymys ja sitten muut, neurologiset oireet.
- Tuosta ei tarvitse sinänsä välittää, mutta saahan se minut itseni aina jälkikäteen pureskelemaan sormenpäätä. Pyytääkö anteeksi? Miksei. Sehän ei ole minulta pois. Mutta kun se yleensä sisältää jonkinlaisen lupauksen siitä että "teen parhaani jottei tämä toistu" eikä sellaista nyt vain voi luvata. Vaarallisempaa kuin tässä se on tietty työpaikalla. Ja loma loppuu ylihuomenna. Mikä olisi "oikein"?
- Ei kai tämäkään kuulu teemaan.... mutta tuo ikuisuuskysymys siitä voiko-näin-oirein-kun-ne-tulee-aina-niin-yllättäen-eikä-niitä-tunnista-ennenkuin-tulee-neurologiset-oireet-niin-mikä-on-oikein-suhteessa-toisiin-ylipäänsä-ja-työhön-erityisesti, niin alkaa kyllä ainakin kyllästyttää. Välillä sanoisi Jumalalle ensinnäkin sanan, joka paljastaa että suomalaisia ollaan, ja toiseksi että jos tää on se risti niin kehitä jokin vähän älykkäämpi minulle, tästä on jo toisillekin haittaa....
- Kun minä teen "oikeasti" pahaa niin se on erinäköistä....
Mietin pitkään, minkä verran omista pulmista täällä muita rasittaa. On kuitenkin eräs, joka on siinä määrin toistenkin ongelma, että otan sen esille.
Vaikeinta minulle nykyään on nähdä, kuinka moni osoittaa myötätuntoa niille mielealaoireille ---ymmärtää ärtymystä ytai affektiivisuutta ---ja sitten. Minä joudun selittämään että tuota, siinä puolen tunnin päästä alkoi ne halvausoireet ja pahoinvoinnit ja huimaukset...
Tämä on keljua: On kuin nolaisi sen myötätuntoisen. Joku on loukkaantunut tosissaan kun ensin näki alkuoireet -- välipätkää ei --- ja sitten yhtäkkiä taas mennään niinkuin ei mitään olisi tapahtunut...ja jos ei ole tällaisia sivustoja, niin mennäänkin kun niihin liittyy muistinmenetys. Mutta unohtakaa nyt minut sillä se on todella sivustakatsoen pahempaa kuin koettuna, ja itsellänikin on ystäviä joilla on pajon pahempaa meneillään. En vaihtaisi levinneeseen syöpään.... mutta tuosta on kelju olo. Kuinka sanoa kiitos niille empaattisille --- jos ne vain erehtyvät siitä mihin kaipasi empatiaa?
Niinkuin nyt täällä Lars-Mikael. Ja taisi olla joku muukin.
MIten sanoa aidosti ja uskottavasti: Hei kuule, kannoit taakkaani --- se oli eri taakka kuin luulit, mutta onko sen väliä? Tulit vastaan ymmärrystä etsien ja osoittaen. ja se on juttu.
-
Sinun haltuusi, Herrani, annan myös taakkani raskaimmat.
Olet luvannut kuormani kantaa ja nyt vierellä vaellat.
Se on kylliksi. Sinun rististäsi minun voimani pulppuaa.
Siitä kaikkeni sain ja nyt haluan vain sinun tahtosi tietä vaeltaa.
(Muistamani hengellinen laulu)
--------------------------------------------------------
4. Ei torjua tahdo hän halvintakaan,
vaan käy tämän kuormien alle.
Siis turvaa jo syntisten armahtajaan,
luo taakkasi Vapahtajalle. Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.
SV 135
J. Fr. Kryger
Sävel Etelä-Pohjanmaalta
-
Heitän jonkin haja-ajatuksen, ei nyt välttämättä vastauksena oikein mihinkään, pelkkää omaa pohdintaa.
- Onko, tai olisiko, "ristin ottaminen" jotain sinnepäin, kuin "suostuminen"? "Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran". Onko päällekatsoen mitään pateettisempaa? Epäaidommalta kuulostavampaa tapaa lohdutttaa? Ellei tyydy lohduttamaan tuolla vain ja ainoastaan itseään. Silloinkin se, ainakin välillä, toimii huonosti...
Ja silti se saattaa olla tie jonkinlaiseen mielenrauhaan...kävi kuinka kävi.
Minä tuppaan tukeutumaan tähän ajatukseen aika usein. Että kaikella on tarkoitus, asiat menevät niin kuin niiden kuuluu. Tosi epäoikeudenmukaiselta ja päättömältäkin tuntuva tilanne voi loppujen lopuksi olla juuri se, mitä tässä elämänvaiheessa nyt vaan pitää kokea. Kiusallisia ja sitkeästi kaduttavia virheitä ja tyhmyyksiä on tullut elämässä tehtyä, mutta nekin on täytynyt tehdä, niin on ollut tarkoitus. Voisi kai taustalla ajatella olevan Jumalan, joka tosiaan asettaa sekä kärsimystä että suojaa, turvaa, hyvyyttä - mutta ensimmäinenkin johtaa jälkimmäiseen.
(Ja ei, en siis tarkoita, että näin vain näkemällä Jumalan kaikessa taustalla, voisi omaa vastuutaan paeta. Itse sitä on ihminen tyhmyytensä tehnyt ja niillä on seurauksia, konkreettisia tai huonoa omaatuntoa tms., mutta Jumala ehkä siis ennemminkin asettanut, että ne seuraukset kuuluu sitten kokea. Ne ovat se opetus ja lopulta hyvä.)
Mutta eihän tuo oikein muille lohdutukseksi käy, jos on tosi synkkä tilanne. Mutta jos on epävarma siitä onko tehty ratkaisu tai tilanne ollut oikea, silloin voi tosiaan sitä mielenrauhaa tuosta hakea.
Tosin silloin ei tuokaan auta, kun oikeasti täytyy itse tehdä jokin ratkaisu eri vaihtoehtojen välillä.
En minä oikein välttämättä osaa ajatella asioita ristinä, en tiedä. Ne vaan on. Tosin eipä minulla lienekään nyt erityisen suuria "ristejä" itselläni kannettavana. Ehkä tämä on siis näköalattomuuttakin.
Toisaalta; kulloinkin kunkin ihmisen oma suurin risti voi olla hyvin suuri, vaikka se muihin verrattuna, levinneisiin syöpiin tai nälänhätään tai sotaorpouteen, olisikin melko mitätön. Pienenkin saa kokea itselleen suurena.
- Tuosta ei tarvitse sinänsä välittää, mutta saahan se minut itseni aina jälkikäteen pureskelemaan sormenpäätä. Pyytääkö anteeksi? Miksei. Sehän ei ole minulta pois. Mutta kun se yleensä sisältää jonkinlaisen lupauksen siitä että "teen parhaani jottei tämä toistu" eikä sellaista nyt vain voi luvata.
Entäpä pahoittelu; pahoitella voi kai sellaistakin, minkä voi jo vaikka samalla luvata kyllä toistuvankin. (En siis ota tässä kantaa tähän foorumin tilanteeseen, vaan yleensä ajatuksena.) Mutta kuuluuko sairautta pahoitella? Eikö se ole kuin "olen pahoillani, että olen minä, olen tällainen, enkä voi muuksi muuttua". Kuin pahoittelisi Jumalan työtä, tai vanhempiaan. Höh! Eri asia olisi, jos asia olisi jotain, mitä voi muuttaa. Mutta asian selittäminen on eri asia; eiköhän se ole vain hyvä; "se johtui siitä, että..." Sillä voinee toinen osapuolikin päästä mahd. loukkaantumisestaan ja ymmärtää tilannetta.
Mietin pitkään, minkä verran omista pulmista täällä muita rasittaa.
No, minä en näe, että asiasta täällä näin kirjoittamalla voisit liiaksi "muita rasittaa". Ylipäätään se on kai vähän vaarallinen ajatus. Ehkä ennemmin on muiden tehtävä sanoa, kun riittää. Eikä olla itse tosi ylivarovainen ja tuottaa sillä kenties itselleen kohtuuttomasti lisää kärsimystä, kun ei muita ehkä suotta suojellessaan uskalla edes puhua.
No joo-o, melkoisiksi haja-ajatuksiksi jäikin.
-
Hyviä pohdintoja Liisa. Minulla tahtoo olla vain näitä valmiiksi pohdittuja. Liekö niistä nyt mitään "lohtua". Yritän kumminkin.
-
Kiitos Katriina selvityksestä ja omien tuntojen kirjoittamisesta. Itselläni on ainakin "ongelmana" - ehkä muillakin - että tuntuu, ettei osaa sanoa mitään, mistä toiselle tulisi parempi olo, tai toinen jaksaisi taas hetken aikaa eteenpäin. Tuntuu, että omat sanat ovat latistavia, liian usein kuultuja korusanoja ja toinen vain turhautuu niihin. Usein reaaliaikaisessa keskustelussa tälläinen hiljaisuus on vielä luonnollista - toinen saa apua pelkästään jo siitä, että hän saa puhua ja toinen kuuntelee. Netissä "kuunteleminen" eli hiljaa oleminen ei toimi. Kirjoittajalle tulee vain sellainen olo, että ketään ei kiinnosta, kukaan ei välitä, jos ei kommentoida. On minullakin täällä joskus sellainen olo ollut, joskaan asiat eivät ole olleet noin suuria, mutta pienistäkin. Mutta uskon ja luulen, että monet tämän foorumin lukijoista ja kirjoittajista hiljaisesti osoittavat empatiaa, haluavat toivottaa sinulle ja muillekin ristiä kantaville voimia ja uskoa jaksaa eteenpäin.
Anteeksipyynnöstä: ei sen tarvitse välttämättä sisältää lupausta tulevasta "lupaan yrittää paremmin", varsinkin, kun kyse ei ole tahallisesta loukkaamisesta. Löyhä vertaus: ihminen talloo toisen varpaille, pyytää anteeksi. Silti hän voi talloa uudemman kerran, koska tekee sen vahingossa. Älä suotta pode huonoa omaatuntoa tästä. Kun tiedät oireesi ja lähimmäisesikin (ja täällä foorumilla me päätteen ääressä istuvat) tietävät ne, ei asiaa tarvitse sen kummemmin ihmetellä tai vastaanottavan osapuolen kummastella/loukkaantua. Työssäsi se sen sijaan voi olla ongelma, kuten olet itse kirjoittanut. Ratkaisua en osaa asiaan sanoa, mutta tässäkin tapauksessa toivon voimia niihin hetkiin. Itse sanoisin tähän, että kaikilla meillä on ristimme kannettavana, toisilla suurempi kuin toisilla, mutta ei Jumala meille suurempaa ristiä anna kannettavaksi kuin pystymme kantamaan.
-
Jännä juttu - ei Jumppu meille syntikurjuudesta kärsiville ihmisille anna ylivoimaista ristiä. :wink:.. jos Hän antaa niin Hänellä on sinut käsissään... oikein Hän rutistaa sinua rakkaudellaan...
-
Joskus yritän veistää itselleni omaa ristiä, joko ylihuolehtimalla, sotkeutumalla teoin, sanoin tai moralisoinnilla toisten asioihin tai sitten yritän luennoida kädet ristissä, miten asiani menisivät hyvin.
-
Vähän ristiä on minulla moralisoinnin poiskitkeminen... mutta moralisointia minussa itsessäni... se on hirvittävää
-
- Joskus olen miettinyt, olisiko se jotain sen tapaista kuin suostuminen. En nyt tarkoita mitään maaiolman vääryyksiä --- jotain sen tapaista, että voisi sanoa "Herra antoi, Herra otti" (??? olkoon Herran nimi) ja ottaa jotenkuten rauhallisesti asiansa, ne mille ei mitään voi. Kiittämiseen siitä voi olla vielä aika matka, mutta luulen että se olisi tie mielenrauhaan....
Minä kyllä sanon että joo jaa, että tämmöistä. Ja kantaa niinkun pitäis. Kannetaan sitten, mitäs muutakaan voidaan, mutta olisit saman tien tehnyt vähän järkevämmän.... eli sukua tuolle neuvoskelulle. Nyt se tapa on alkanut huvittaa itseäni niin etten enää viitti.... ainakaan seuraavaan kertaan asti.
Jos se kaikki mikä- täällä- on- kärsimystä sinänsä ei-ole-risti niinkuin minua on valistettu, niin ainakin minulle tuo suostuminen juuri tuohon tyyliin Herra otti on ainakin tehnyt elämän vähän helpommaksi...siis kun pääsen siihen saakka kulloinkin....Siitä tulee mieleen se vanha tarina miehestä joka sai valita ristin itselleen ja lopulta kelpuutti sen joka oli alkuperäinen oma.
Tästä tulee kauhea maratonteksti mutta tulkoon nyt. Ja toivottavasti en ole jo kirjoittanut tästä muualla.... en ehkä ymmärrä vieläkään tuota ristijuttua mutta ymmärsin asian paremmin yhdestä Mannermaan kirjasta (Kaksi rakkautta, johdatus Lutherin uskontulkintaan). Siinä puhutaan Jumalan työskentelystä "kahdella kädellä" --- vasemmalla (juutalaista symboliikkaa) Hän tekee "vierasta työtä", saa ihmisen pelästymään, tuottaa tuskaa, on vähän kuin mikäkin ei-jumala, mutta oikealla, jolla tehdään "arvokas työ" yhtä kaikki korjaa, tukee, kannattelee, auttaa. Ja siis, työskentelee kummallakin kädellään samanaikaisesti.
Mitä muuta usko on, kuin niihin käsiin pudottautumista ---kumpaankin?
-
Liisa: Entäpä pahoittelu; pahoitella voi kai sellaistakin, minkä voi jo vaikka samalla luvata kyllä toistuvankin.
Äh...luulin että olit poistanut tämän liian henkilökohtaisena...jotenkin eksyin jonnekin enkä löytänyt tästä kuin tyhjän kohdan ja jaarittelin samat jaaritukset uudestaan tuosta Mannermaan kirjasta ja "Jumalan kahdesta kädestä" mutta repetitio est mater studiorum...vai kuin se meni.... tämä vielä vähän tökkii tämä sivuston käyttö. Lukekoot uudestaan, se on niin hyvä kirja että kannattaa mainita kahdesti.
- Ajattelin että tästä voisi olla kyllä hyötyä. Sairauden "anteeksipyytäminen" on tosiaan aika metsään ajateltu, ja jos ihmiset tietävät sairaudesta niin ei saa tehdä. Ihmisillä on yhä taipumus ajatella sairaudet "omasta toiminnasta johtuviksi" ja esim. ortodoksisessa kirkossa kirjaimellisesti "rangaistuksiksi huonosta kilvoittelusta" ---sellaista suhtautumista ei saa ruokkia mitenkään.Sairas on kyllä usein niin masennettu että niinkin tekee ellei itse pitele itseään hihasta.
- Mutta tilanne josta toinen hämmentyy... kaikki on kokeiltu, tietysti, jo. Ja näin se menee, eiköhän muidenkin kohdalla joiden sairaus-mikä-vain tai tilanne-mikä-vain aiheuttaa vastaavaa:
--On ihmisryhmä, jolta pitää aina pyytää anteeksi, järkeä tai ei, sillä he eivät muuten pääse asiasta yli. Se on heidän kuormansa, että ottavat kaiken itrseensä --- kaikki johtuu heistä ja on heitä vastaan suunnattua kiusantekoa ----ja tuon hyväksyminen olisi sitä heidän kuormansa kantamista. Se ei ole kevyt sekään, epäilen.
---Sitten on ryhmä joille on esitettävä mistä oli kyse ja pahoittelu "että jouduit kokemaan tämän" ja tämä on tavallisin, ja varmuuden vuoksi vieraiden kanssa on hyvä menetellä näin.
---Kolmas ryhmä viis piittaa pahoitteluista, haluaa ymmärtää asiuita ja heidän kanssaan taas ei kannata mennä millekään pahoittelulinjalle --- he haluavat luennon teemasta ja hekin osaavat olla vähän väsyttäviä mutta heidän kanssaan voi sanoa että "jos jätettäis aihe kun jostain syystä itseäni vähän kyllästyttää".
-Luulen että tämmöistä kokee vaikka nyt äiti jolla on ulkonäöltään terve mutta käytökseltään häiritsevä, neurologisesti sairas lapsi hoteissaan....
Siinä sitä kannetaan yleensä oman ristin (jos sesiis on risti) lisäksi toisien ristejä (no ne näyttää olevan sellaisia).
-
Se on mielenkiintoinen ajatus Mannermaan joltakin osin kopioidusta kirjasta. Parhaat kirjat on kopioituja. A.Nygren ja hänen oppilaansa Lauri Haikola ajatuksinensa päätyivät aiemmin samanlaisiin ajatuksiin kuin rakas Mannermaa. Ristin teologia on ainoaa teologiaa. :lol:
-
Äh...luulin että olit poistanut tämän liian henkilökohtaisena...
Ei, ei täällä sellaista sensuuria harjoiteta. Kukin itsesensuroikoon sellaiset omien rajojensa mukaan itse.
-
Se on mielenkiintoinen ajatus Mannermaan joltakin osin kopioidusta kirjasta. Parhaat kirjat on kopioituja. A.Nygren ja hänen oppilaansa Lauri Haikola ajatuksinensa päätyivät aiemmin samanlaisiin ajatuksiin kuin rakas Mannermaa. Ristin teologia on ainoaa teologiaa. :lol:
Joo, ei se oikeastaan edes ole kopioitu, lähinnä referoitu juuri tuosta Lutherin "ristin teologia" teemasta, ja samalla yritetty tehdä käsitteitä käsitettäviksi (ristin teologia, kunnian teologia).
Se loppuu niin että ei ihan heti unohda. "Mistä sinä tiedät, haluaako Jumala sinun pitävän sellaista lahjaa -- olipa se omaisuus, terveys, kunnia? Se on Hänen, ja Hän saa sen sinulta myös ottaa, ystävän käden kautta tai vihollisen käden kautta..."
-Siitä sai tuon ajatuksen suostumisesta. Ei niin, että itse ensin sotkisi asiansa ja vaikka nyt hankkisi niitä vihollisia...nin ymmärsin... tai että viisastelisi noin jos toisen käy huonosti...tai jättää avuttoman auttamatta.,.. mutta tämä kai on selvää ja turhaa jaaritusta - noin voi ajatella vain omalla kohdallaan.
Lopulta vain tämä ajatus jää lohduttamaan: "Kaikki kääntyy parhaaksemme". Ja ajatus "lahjasta" jota itse pidän itsestäänselvyytenä ja luovuttamattomana oikeutena ja nostan metelin jos sen menetän....Se on lähtökohtaisesti pieleen ajateltu, se olikin toisen, ja jos Hän sen ottaa niin olipa tuolla siihen syynsä.
-Ehkä joskus ymmärrän, usein kyllä toivoo ettei se ymmärtäminen jäisi jonnekin kuoleman rajan taa, vaan saisi ymmärtää jo täällä...ehkä joskus ymmärtääkin jotain....
-
Äh...luulin että olit poistanut tämän liian henkilökohtaisena...
Ei, ei täällä sellaista sensuuria harjoiteta. Kukin itsesensuroikoon sellaiset omien rajojensa mukaan itse.
No, hyvä tietää, vaikka enpä olis tuohon kuollu....en edes kiihtyny.... jos joskus kirjotan jotain mikä ei ole tolkullista niin vetäse veks vain....
-
Hartaussarjan neljäs osa (4/6) "risti"
https://areena.yle.fi/audio/1-50882656
-
Kiitos rististä ! Kiitos PekkaV ylläolevasta. Olen pitänyt Janne Saarikiven ajatuksista kun kuulen ja katson häntä Jälkiviisaissa. Pidin häntä intelektuallina kyllä, mutta hän onkin enemmän.
Kun kysymys otsikossa kuuluu Mikä on risti, tuli minulle ensinnä mieleen ( Kristuksen ristinppuun jälkeen toki ) Virolahden Ylä-Pihlajan Tienristi. Se on kylän keskellä oleva neljän tien, tai paremminkin kujasen, risteys. Siinä on kylän nuoret kokoontuneet yhteen. Siinä on pelattu Neljää-Maalia, juostu, ja tehty Juhannustaikoja.
Risti kokoaa, vetää puoleensa toisia, toiset eivät kyllä pysähdy.
Risti on siunaus, sillä siunataan vauvat, vainajat, leivät ja kylvöt.
Ristiveto on ilmaa raikastava tuulahdus. Taisimme saada osamme rististämme foorumillakin, ja sitten tuuletetaan ajatuksia.