Anime lähtee lapsesta hakkaamalla. Niin se on.
Aika asiatonta.
Hih. Myyräpartiollahan on nyt selvästi joku vanhojen hokemien esillekaivuupäivä. Kuinkahan monella tuokin on haalarimerkkinä?
Taidan kyllä hyväksyä jonkinlaisen väkivallan. Mielestäni on "ihan ok", jos kersa vaikka puraisee minua käteen, niin voin kyllä puraista takaisin ihan vain siksi että tenava oppii, että pureminen yleensäkin toisen sitä pyytämättä on varsin epämiellyttävä ja kivulias kokemus.
Luunappeja on kyllä saatu pienenä, muistaakseni eräät vanhemmat siskot niitä ovat niitä minulle suoneet, mutta tämä tietenkin saattaa olla minun muistiharhani, eikä siitä saa ainakaan fyysisesti minua rangaista.
Kevyt väkivalta sisarusten välillä on mielestäni ihan terveellistä ja hauskaa, jos ei käytä apuvälineinä esim. nukkeja, joilla on täyskovamuovinen pää, tai vaikkapa rasvapulloja.
Vanhempien taholta ei tarvita mitään fyysisiä rangaistuksia, tai en oikein ehkä ymmärrä, että miten tilanne pääsee joissakin perheissä siihen, että pitäisi oikeasti ruveta lapsia kieltämään useammin kuin kerran jostain asiasta tai suuremmin torumaan. Tai siis auktoriteettihan on se ainut mitä tarvitaan, ja jos sitä on mutta pitää väkivaltaa silti käyttää, niin jommassa kummassa on vikaa, lapsessa tai vanhemmassa. Tai kummallisessa olosuhteessa. Ja sitten jos ei pysty tenavaa sanomalla pitämään kurissa, niin sitten voi miettiä että mikä siihen on syynä.
Mutta henkinen väkivalta taas on sitten ihan eri juttu.
Ja muistaakseni joskus hämärässä menneisyydessä, jolloin ehkä olin jossain vaiheessa edes jotenkin angstinen teini yhtenä iltana, ja uskaltauduin sanomaan äidilleni haista paska, niin oli kyllä raikas kokemus saada sama haistattelu äidiltä takaisinkin päin. Eipä ole sen jälkeen tullut haistateltua. Oli se niin järkyttävää kun äiti sanoikin takaisin.
Mutta luettuani paljon menneisyyteen sijoittuneita romanttisia ja vähemmän romanttisia romaaneja, voisin kyllä kuvitella, että joskus fyysinen rangaistus on ollut ihan mukava. Kun rangaistuksen on maksanut vaikka saamalla kymmenen vitsan iskua takamukselle, on rikos sovitettu, ja kaikki sen voivat unohtaa ja antaa anteeksi, ja jatkaa eteenpäin, eikä sitä tarvitse sen kummemmin jauhaa ja selvitellä ja pyydellä anteeksi. "no miten sinä nyt koet tämän asian? plaa plaa"
Ala-asteella meillä oli muuten fyysisiä rangaistuksia, poikia laitettiin punnertamaan ja tyttöjä kyykkyhyppämään jne. Koulun ympäri juokseminen oli aika kevyt rangaistus, eikä mitenkään kamala, mutta sellaiset vähän nolaustyyppiset rangaistukset, joissa joutuu luokan edessä tekemään jotain, olivat vähän ikäviä. Useimmiten kyllä tekijä naureskeli muun luokan (hyväntahtoisen) kanssa.
Mutta kaikista ärsyttävimpiä juttuja muistaakseni oli ala-asteella oli sellainen kysymysleikki, jossa ehkä voi ajatella saavansa henkisen rangaistuksen vastattuaan väärin.
Eli kun opettaja tuli luokkaan niin hän ei antanutkaan lupaa istua, vaan piti jäädä seisomaan, ja sitten ope randomisti valitsi aina jonkun, ja sitten piti vastata open esittämään päässälaskukysymykseen. Jos vastasi oikein nopeasti sai istua, muuten piti jäädä seisomaan. Ja ah, mikä helpotus jos heti osasi vastata oikein, sillä ei ollut mitään kovin herkkua jäädä seisoskelemaan viimeiseksi sinne tenttavaksi. Tosin en kyllä tainnut jäädä kertakaan, mutta pelkkä oman vuoron odottaminen oli tuskallista.
Voi muistoja. Sitä opettajaa oli kyllä oikeastikin niin ikävä yläasteella.
