Väkivallan käyttö kasvatuksessa

[Johannes]

Tästä aiheesta ei olekaan vielä keskustelua, niin saadaan vähän vipinää palstalle. Eli mitäs mieltä olette väkivallan käytöstä lasten kasvattamisessa? Asia on ollut esillä ja tullut ilmi, että suhteellisen iso osa porukasta (suomen väestöstä) hyväksyy sen, mutta entäs me täällä foorumilla?

Aloitanpa itsestäni. Vaikka äkkiä ajattelin, etten koskaan hyväksy väkivaltaa lasten kasvattamisessa, niin jouduin pyörtämään sanojani, kun luin, mikä luetaan väkivallaksi.

Siis vaikkapa käsillä lyömistä tai jaloilla potkimista en hyväksy missään tilanteessa, en minkään ihmisryhmän kohdalla. Kuitenkin väkivallaksi luetaan ainakin jonkin määritelmän mukaan myös tukistaminen, korvapuustit ja vitsalla näpyttely. Ne ovat sellaisia, että itse osittain hyväksyn. Kuitenkin pitää kohtuus pitää, eli en hyväksy sellaista, että vielä tunninkin päästä koskee. Sellainen pieni muistutus on minusta ihan ok, siis sellainen, joka ei periaatteessa "satu", mutta joka muistuttaa. Ja sekin vain silloin, kun ei muut keinot auta.

Johtuu ehkä siitä, että meilläkin on pienenä kotona ollut vihta muistuttamassa, että pitää olla kiltisti. En kuitenkaan muista koskaan saaneeni sitä, niin että se taisi olla enemmän pelotteluväline, mutta aika tehokas sellainen. Aina kun ei muuten asetuttu, niin vanhemmat sanoivat, että hakevat kohta vitsan ja se yleensä auttoikin eikä sitä vihtaa sitten tarvittukaan.  :wink:   Tukkapöllyä muistan saaneeni, mutta se on ollut sellaista ihan vain kokeilua, joka ei edes olisi sattunut, jos ei olisi tiennyt tehneensä väärin, mutta se periaate se oli, joka sitten "pelotti". Toivottavasti nyt käsititte, mitä ajan takaa ns. lievällä "väkivallalla". Siis ei semmoista, josta jää traumat tms. vaan ihan vain semmoista, että vähän vanhemmat näyttävät, että nyt ollaan kunnolla. Ja sekin vasta sitten, kun ei muut keinot auta.

Minua on lisäksi mietityttänyt, että miksi henkistä väkivaltaa ei olla laskettu mitenkään. Joissain perheissä voi olla tilanne, jossa kotona olo oikeasti pelottaisi ja yletön uhkailu ja semmoinenhan on myös väkivaltaa.
Lisäksi ennen muinoin kouluissa harrastettu nurkassa seisottaminen on myös väkivaltaa, henkistä sellaista. Voisin kuvitella, että myös esim. lauantaikarkkien poisottaminen rangaistuksena on väkivaltaa. Samoin huutaminenhan on periaatteessa myös väkivaltaa, yleensäkin äänen korottaminen, ettei leperrellä kuin vastasyntyneelle.

Lisäksi olen miettinyt, että jos vaikkapa pojat (yleensä meidän sukupuoli siis...) tappelevat, niin mitä vanhemmat saavat ylipäänsä tehdä, jos eivät halua väkivaltaa? Kiinni et saa tarttua, kun se on väkivaltaa ja kaikkiin ihmisiin kun eivät nätit sanat auta. Pitäisikö silloin vain inistä vieressä, että poikakullat lopettakaahan nyt, ei tuo ole oikein? Minusta on ihan ok, jos vanhempi ottaa ainakin omansa pois ja vaikkapa samalla lähtee lauantaikarkit siltä viikolta.

Siis kertokaahan omia mielipiteitänne! Nuo minun jutut on tarkoituksella laitettu herättämään keskustelua. Pointti on kuitenkin se, että omasta mielestäni aina pitää ensin yrittää muutoin, ja lievä väkivalta on äärimmäinen keino. Myös lauantainamut yms. on siis nyt väkivaltaa. Ensisijaisesti kuitenkin vanhemmilla pitäisi olla sen verran arvovaltaa, että se riittäisi.

[Liisa]

En hyväksy, en missään määrin. Ei lasta saa väkivallan pelolla kasvattaa - en siis hyväksy myöskään "vihtaa nurkassa", tukistusta tms. Jos ihminen antaa ittellensä luvan siihen - miten sitten raja asetetaan, ettei pahuus vie valtaa kokonansa? Joskus oli totta tilasto, että alle kaksivuotiaiden yleisin kuolinsyy on väkivalta; se että omat vanhemmat, hakkaavat lapsensa hengiltä. En tiedä kuinka yleistä nyt on - vai eikö vaan ole tilastoitu.

Anteeksi Johannes tätä murskaavuutta sinänsä hyvähenkiseen keskustelunavaukseesi. Oma suhtautumiseni kun on näin mustavalkoinen - siitä tippuu äkkiä järki pois ja jää vaan tunne. Ja se tunne on se, että en hyväksy.

[Sanneli]

Muhun ei ole väkivaltaa käytetty, edes mitään luunappeja, tukistamista tms. eikä musta mikään kauhukakara oo tullu :wink:  Mutta en todellakaan hyväksy väkivaltaa kasvatuksessa.

[HeinoM]

Mulle ois joskus voenu antoo kunnolla selekään, mutta kun ei niin ei...

[Pena]

Juttelin äsken kuopukseni kanssa aiheesta ja molemmat muistelimme noloina tilannetta, jossa hän pikkulikkana testasi pinnani kestävyyttä kunnes se katkesi ja läpsäytin häntä pepulle. Vieläkin piti pyydellä anteeksi puolin ja toisin. Opimme korkeintaan sen, että olemme molemmat raadollisempia kuin ilkeämme itsellemme tunnustaa.
On ihan oikein että ruumiillinen kurittaminen on laissa kielletty. Herra meitä armahtakon!

[Johannes]

Ruumiillinen on näköjään  tämän gallupin mukaan pääsääntöisesti väärin kaikissa muodoissaan hakkaamisesta tappelupukareiden väkisin irottamiseen.  No entäs henkinen kurittaminen sitten?  Minusta se on yhtä väärin henkinen väkivaltakin, jos lapsen pitää pelätä kotona huutamista tms.

Itse olen monta kertaa ajatellut, että minulla on ollut ihana lapsuus. Koskaan ei ole tarvinnut pelätä mitään (siis oikeasti...heh...) ja on ollut aina turvallinen olo. Vasta yläasteelle mennessä silmäni avautuivat, millaista elämä voi olla joissakin perheissä, kun oppi tuntemaan muitakin ihmisiä kuin oman kyläyhteisön. Kunpa vain pystyisin itse suomaan omille lapsilleni joskus saman turvallisuuden tunteen.

Itsekin olen miettinyt tuota Liisan mainitsemaa rajaa. Se jos mikä olisi vaikea asia. Omalla kohdallani se on ollut just niin kuin se mun mielestä pitäis ollakin eli vain kun kaikki muut keinot on käyty läpi ja muu ei auta ja silloinkin ilman kipua.

[Liisa]

Henkistä väkivaltaa en hyväksy yhtään enempää kuin fyysistäkään. Yhtä lailla väkivallan käyttöön sisällytän esim. pelottelun, uhkailun, henkisen alistamisen, mitätöinnin, kaikenlaisen kiusaamisen. Se voi jo yksin olla paljon pahempaa kuin fyysinen lyöminen. Jos ei lastaan pysty rakastamaan ilman voimakeinoja, on syytä hakea apua.

Itsekin olen miettinyt tuota Liisan mainitsemaa rajaa. Se jos mikä olisi vaikea asia. Omalla kohdallani se on ollut just niin kuin se mun mielestä pitäis ollakin eli vain kun kaikki muut keinot on käyty läpi ja muu ei auta ja silloinkin ilman kipua.

Mietin, että mikä mittari se kipu on? Kun lapsi vanhempaansa väkivaltatilanteessa (henkinen tai fyysinen) pelkää, pelätäänkö siinä kipua? Luulisin, että enemmän pelko on vihan pelkoa, kelpaamattomuuden pelkoa, hylätyksi tulemisen pelkoa. En tiedä.

Mitä sitten on rankaisu väkivallan kanssa (esim. nyt kevyt tukistus) silloin, jos väkivalta ei olekaan aikuisen varsinaista harkintakyvyn menetyksestä johtuvaa voimankäyttöä? Mitä aikuinen uskoo silloin saavuttavansa väkivallan käytöllä, kun väkivalta on ns. paremmin päivänvalon kestäväksi käytökseksi luokiteltavaa - suomalaisten (liian) laajalti hyväksymää tukkapöllyä tms.? Miksi se auttaisi lasta, miksi se hyväksytään? En saa kiinni tästä. Mitä sen suvaitsemisessa suvaitaan - suvaitaanko siinä jotain muka lasten edun mukaista vai annetaanko siinä vain anteeksi vanhemmille?

[Pena]

Hylkääminen lienee kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Se, että lakkaa olemasta kenellekään kukaan. Lapsen jatkuva huomaamatta jättäminen, tahatonkin, on sittenkin julmempaa kuin taitamattomasta huolenpidosta noussut kipeä kuritus.

[llwyd]

Minulla kun oli omassa lapsuudessani välillä karujakin kokemuksia lapsista niin en osaa ottaa jyrkkää kantaa. Tietysti kaikki todellinen fyysinen ja henkinen pahoinpitely on äärimmäisen jyrkästi kiellettävä, mutta kyllä esimerkiksi aika kovakouraisesti raahaisin oman jälkikasvuni jonkun pienemmän kimpusta pois, jos ei ääntä tottelisi. En usko, että lapset ovat luonnostaan mitenkään suuria pyhimyksiä: koulun pihat ovat monille julmia viidakoita, eikä aikuisten tähden.

[Johannes]

Noin minäkin sen ajattelin, että kun ei muut keinot auta. Just kuten Ilwyd kertoi, niin on minusta aika väärin, jos aikuiset katsovat vierestä lasten tappelua, kun kiinni ei saa käydä ja henkinen arvovalta ei riitä tappelun pysäyttämiseen.  Tällaisiin tapauksiin olisi minusta ihan hyvä, jos opettajillekin palautettaisiin oikeus keskeyttää tappelu ilman pelkoa lastensuojelurikoksesta. Toisaalta taas se saattaisi ajaa yltiöpäiseen kurittamiseen, niin pitäisi olla joku systeemi, jolla sitä mitataan. Eipä käy kateeksi sellaisen laatijoita, eikä opettajia, kun täytyy vain toivoa, että mitään vaikeita tilanteita ei tule.

Mietin vain, että jos lapsi rikkoo sovittuja sääntöjä, niin mitä asialle saa tehdä, että se muistaisi, että tämä on väärin. Kiinni et lain mukaan saa tarttua puhumattakaan tukkapöllystä tms. Huutaa et saa, lauantaikarkkien vieminenkin on väkivaltaa jne. En ole vielä tavanut perhettä, joka olisi täydellisen väkivallaton, siis ettei vanhemmat koko 18 vuoden aikana korottaisi ääntään, lupailtu, että jos olet kiltisti niin pääset mukaan ja sitten ei sattuneesta syystä pääsekään tms. Siis kun väkivallan käsite viedään ihan äärimmilleen. Vaikkapa jos vanhemmilla on huono päivä ja puoliksi mököttävät ilman syytä, sekinhän on tavallaan väkivaltaa lasta kohtaan, kun lapsi kyllä huomaa, että äidillä tai isällä on paha olo ja ilman ennen sanomista voi käsittää, että se johtuu hänestä.

Joku raja siinä pitää minun mielestä olla, kun lapsi on lapsi ja oppii pääasiassa tekemisen, erehtymisen ja kokemisen kautta. Minusta vanhempien on kuitenkin oltava vanhempia, ei lasten kavereita. Tästäkin muistan joskus käydyn keskustelua julkisuudessa, että mikä on vanhempien ja lasten suhde. Itse ajattelen niin, että on hyvä jos vanhemmat ovat vähän lasten yläpuolella, siis että he ovat sellainen turvallinen ei auktoriteetti, mutta jotain sinne päin. Näin siis pienempien lasten kanssa. Isompien lähellä täysi-ikäisten lasten kohdalla ajattelisin itse, että sitten saa jo olla enemmän kaverimainen suhde, mutta ei ole hyvä silloinkaan, jos ihan kavereita ollaan. Kyllä vanhemmat ovat ne, jotka viimekädessä päättävät perheen asioista, vaikkapa uuden keittiönpöydän ostamisesta. Lapsia pitää toki kuunnella.  Joku asteikkohan perheessä on oltava, ettei ihan löperiksi menisi, jos lapset sanelevat perhessä, mitä syödään jne.

[Pena]

Opettajan valtuudet toimia järkevästi työrauhaa ja turvallisuutta rakentaessaan ovat todellisuudessa riittävät. Myyttiä siitä, että mitään ei saa tehdä, pitävät yllä lähinnä oppilaat omaa 'etuaan' ajatellen. Jotkut opettajista ovat liiankin varovaisia, mutta siihen ei ole varsinaista aihetta. On väkivaltaisempaa sallia oppilaitten välinen väkivalta kuin lopettaa se alkuunsa kohtuullisia voimatoimia käyttäen.

[Salis]

Minulla on 2 erinomaista kunnollista poikaa. Ovat jo nuoria miehiä. En ole koskaan käyttänyt poikien kasvatuksessa enkä edes uhannut väkivallalla. Olen sallinut heidän kulkea omia polkujaan ja kokeilla rajojaan. Tiedän, että hekään eivät käyttäisi väkivaltaa lapsiaan kasvattaessaan. En ymmärrä keskustelua siitä, että kova kuri vaikka väkivalloin kasvattaisi lasta. Jos väkivallalla kasvattaa, seuraa siitä vain väkivaltaa.

[Liisa]

Edistystä havaittavissa. Tämänpäiväinen Keskisuomalainen kirjoitti:

Suomalaiset tuomitsevat aikuisten keskinäisen parisuhdeväkivallan selvästi jyrkemmin kuin lasten läimäyttelyn. Lastensuojelun Keskusliiton tuore tutkimus viittaa siihen, että viime viikkojen julkinen keskustelu olisi heikentänyt myös lapsiin kohdistuvan väkivallan hyväksyttävyyttä. Tiedot hankittiin puhelimitse lokakuun alussae eli pian sen jälkeen, kun edellinen asennetutkimus julkistettiin. Keskustelua on herättänyt erityisesti se, että lähes kolmasosa suomalaisista paljasti alkukesästä hyväksyvänsä lasten ruumiillisen kurituksen, vaikka se on ollut laitonta yli 20 vuotta.

Tutkimuksessa kysyttiin myös parisuhdeväkivallan hyväksymistä, jota 98 prosenttia vastaajista vastusti.

Tulos vastasi Lastensuoielun Keskusliiton tutkijan Heikki Sariolan odotuksia.
- Aikuinen vastaaja on itse mahdollinen uhri, eika ajatus sellaisesta väkivallasta miellytä.

Sepä se!
Kesällä väkivallan hyväksyi lähes 30 prosenttia vastaajista, nyt 11 %. Sariola kommentoi siihen:

- Väkivallan hyväksyvät ovat havainneet jääneensä häviölle, ja se on nopeuttanut asennemuutosta. Kysymys saattaa olla myös siitä, että asennemuutosprosessi on kesken ja että julkinen keskustelu on saanut kurittajat häpeämään menettelyään. Muutoin on vaikea selittää sitä, että lasta tukistaneiden määrä putosi muutamassa kuukaudessa puolesta alle 40 prosenttiin ja läimäyttäneiden osuus 20 prosentista alle kolmannekseen.

Ihmisen raadollisuudesta kertoo vielä tämä Sariolan sitaatti:

- Väkivaltaan paljastaa turvautuneensa moni sellainenkin, joka sen asennetasolla tuomitsee, huomauttaa Sariola.

[Hanna]

Ikävä kyllä, tähän kansalaisten yhtäkkiseen "kunnollistumiseen"lapsiin kohdistuvasta väkivallasta voi olla myös raadollisempi selitys: Voi olla huomattavasti vaikeampi hyväksyä lapsiin kohdistuvan väkivallan kun on ensin tuominnnut aikuisiin kohdistuvan!

Itseni on pari kertaa lapsena piiskattu ja voin sanoa et se ei ole kiva kokemus! Vaikka sanotaankin et väkivalta periytyy, niin juuri se vanhemmistani, jota ei oltu lapsena piiskattu piiskasi minua. Vaikka aikuisesta voi tuntua, että ei toi ny oo mitään, niin lapsesta se kyllä on! Piiskaamiset ym. tuntuivat vielä huomattavasti pahemmilta kuin tukistamiset ym. jotka ovat ohi sekunneissa.

Täälläolevista kirjoituksista saa osin sen kuvan et nykyisen lain mukaan ei saa lasta enää kurittaa, mut ei se niin oo, ei vaan saa käyttää väkivaltaa. Kyllä ruumiillinen kurittaminen on aina mielestäni osoitus aikuisen heikkoudesta! Nykyisin lastenkasvatuksen ammattilaiset suosittelevat kiinnipitämistä. Eli jos lapsi tekee jotain mikä on kiellettyä hänet otetaan syliin eikä päästetä pois ennen kuin hän on rauhoittunut. Siis vaikka lapsi on tehnyt väärin hänen perusturvallisuudentunnettaan ei horjuteta.

Kiinnipitäminen ei tietenkään toimi enää murrosikäisen kohdalla ja peruskurinpitämisasia on aikuisen riiittävä auktoriteetti. Siis ei kuljeta kaupassa lasten perässä ja kysellä mitäs tänään ostettais (sitäkin on nähty , huh huh) ja vaikka se uhmaikäinen järjestäis valtavan kiukkukohtauksen  ei taivuta. Se ei ole tyrannia vaan turvaa! Ja se on lapsellekin mieleen: Ystäväni viisivuotias saa toisessa mummolassaan tehdä mitä ikinä haluaa, mut lapsipa ei viihdykään siellä...Eikä toisaalta ihme onhan se raskasta kun joutuu joka asiasta päättämään!

Minulla ei vielä lapsia ole eli omat asenteeni ovat toistaiseksi ihanteita, mutta toivottavasti voin tarjota mahdollisille tuleville lapsilleni turvallisen, väkivallattoman lapsuuden.

[Johannes]

Ihannehan olisi se, että ei tarvittaisi mitään kurinpitotoimia. Kun oikein miettii, niin tavallaanhan se mittaa vanhempien täydellistä onnistumista yrityksessään luoda lapsille kunnon moraali, jos ei tarvitse mitään kurinpitotoimia. Käytännössä kuitenkin jonkinlaiseen on ryhdyttävä. Useimmiten se onneksi on lievää henkistä, joka sallitaan käsittääkseni laissakin, eikä tarvita ruumiillista kuritusta (onkohan tuohon parempaa sanaa, jotenkin tökkii tuo "kuritus", kun ainakaan itse en koskaan koe saaneeni sellaista, tulee vähän huono kuva sanasta...).

No kun oli niistä opettajista puhetta, niin tiedän yhden yläasteen opettajan, joka on tuntien jälkeen jäänyt usein itkemään luokkaan, kun tunneista ei tullut mitään. Opettaja ei saanut kuria luokkaan. Vaihtoi sitten toisiin saman alan (musiikin) töihin. Opettajan pitää kyllä uskaltaa ärähtää, jos luokka ei pysy vaiti. Muistan yhden meidän historian opettajan yläasteella. Se oli semmoinen iso mies, jolla oli isot kulmakarvat. Se sai luokan hiljaiseksi arvovallallaan, kun oli ensin koulinut luokkaansa. Siis jos kuului puheensorinaa, niin opettaja tuijotti hieman vihaisesti kulmiensa alta varmaan viisi minuuttia oppilasta ja varmasti tuli hiljaista! Että se oli karmea olo, jos sen katseen alle joutui. Siis ei se vihainen ollut, päinvastoin yläasteen hauskimpia opettajia, kunhan muisti, että jos puhutaan, niin sitten puhutaan niin että kaikki kuulevat. Tuota minä ajattelin, että jokuhan tulkitsee tuonkin väkivallaksi, kun joutuu 5 minuutiksi opettajan silmätikuksi ja koko luokka katsoo hiljaa. En jää kaipaamaan, mutta toisaalta se opetti ja sen tunneilla olikin hiljaista.