Tuola työelämä osiossa hieman jo avauduinkin , mutta ehkä nää jorinat sopii paremmin tänne.
Ensin olin leikkausjonossa olkapäästä (2014), ortopedi sanoi etteivät kajoa meikäläiseen kun pumppu on niin huonossa kunnossa, ettei kuulemma kestä operaatiota. Tahdistinkin oli vielä samalla puolella riesana. No sitten kun oli aivan kuin sattumalta löytynyt falskaava aorttaläppä niin avasivat pari kertaa rintalastan ja homma oli kutakuinkin kunnossa (2015). Taas ortopedille ja hän sanoi ettei yksikään anesteesialääkäri halua nukutta minua kun en nouse leikkauspöydältä kun keuhkojen kanssa on niin vaikeat ongelmat. Eli olkapää riivaa vieläkin, pumppu korjattiin lähes uuden veroiseksi, keuhkojen kanssa pähkäillään vielä mitä tehdään, leikkaus ei tule kysymykseen, mutta nou hätää elämä on laiffii. Tää on mun osa enkä tätä vaihtais pois. Jokaisella on ristinsä kannettavana, ja tää risti tuntuu sopivalta mulle vaikka kyllähän se välillä painaa. Anteeksi tää avautuminen, mutta kun pukee sanoiksi joitakin asioita joiden kanssa on ellänyt ja kipuillut niin kuva ikäänkuin selkeytyy ja päämäärä näkyy kirkkaampana ainakin hetken aikaa.