Kerronpa nyt sitten oikein lapsellisen pettymyksen. Ja ihan herännäisyyteen, joka oli tosin minua jo ihmetyttänyt monin kohdin, ja rehellisesti puhuen, tuntui vaikealta ruodussa pysyä kuten yleensäkin. Kyllähän Jeesus Kristus, mutta...
Eihän se ollut täällä kummempaa. Jossakin on tultava johonkin ns uskoon. Jossakin on tunnettava pelastusvarmuutta. Täällä on aivan oikein omat vaateensa, joista en käsitä edelleenkään mitään.
........................
Löysin tekemistä,ja mielestäni Jumalan lahjana, joka mahdollisesti ilahduttaa lukijoita, eli vähitellen opiskeltuani kirjoittamista arvelin mieluiten kirjoittelevani nuorista ihmisistä nuorille ihmisille. Lyriikkakurssin opettaja tosin halusi että kokonaisin ne runot jotka kirjoitin kurssitehtävänä. Runolle on nykyään ihan määritelmä, etenkin kuinka sitä ei saa tehdä ja kokeilin huvikseni hajoaako maailma jos rikkoo kaikki säännöt. Johanna Venho patisti niitä kokoamaan kustantajalle mutta se on hyvin suurta viitsimistä edellyttävää, ja aina jää johonkin seuraavaksi kunhan ensin kymmenen muuta ja eihän niitä nyt kukaan ja noin.
Sen sijaan eräs nuorisokirjatekele sai NVL:n lukijan minut töihin eli korjaamaan ja kirjoittamaan uusiksi ja se oli hauskaa, lopulta hän kirjoitti että lähetä se nyt. No lähetä lähetä.
Se hyväksyttiin, tästä on jo aikaa, ja moni hyvä ystäväni oli kanssani iloinen ennen kaikkea siitä että olin saanut uutta pitkäjänteistä tekemistä, tämä kun muotoutui vahingossa kahdeksi ja sitten vaati kolmatta ja on aivan sama pidetäänkö siitä......
Minä mietin monta kuukautta kerronko täällä. Ja arvoin kuinka käy. Ajattelin, miten itse toimisin, kirjoittaisin lämpimät onnitteluni ja ajattelin että ei se voi niitä loukata.
Siinä on nyt kaksi vaihtoehtoa, ajattelin. Niistä on ilon aihe että joku ylipäätään saa onnellistuttavaa puuhaa. Kuten, pureskelun kynänvartta, onniteltiin kun joku valmistui tai noin. Tai onnitellaan kohteliaisuuttaan, mikä kumminkin lisäisi iloa, sillä minulla olisi ystäviä täällä, ystävä kun osaa jakaa sen ilon.
Tai sitten se on fyi kerskaus, sille ei saa antaa mitään arvoa, pikemmin tässä sille ei nyt puhuta mistään. Täyttää vuosia? Täyttäköön, sitä nopeamminhan kuolee. Vaietaan hengiltä koko tyyppi. No, se olisi körttiläisiä ajattelin, mutta ei niin voi käydä.
Tämä kaikki on totta.
Ajattelin, mitä järkeä hankkia itselleen mielipahaa? Eihän se kirja mitään, vaan jakaako kukaan iloa.
No. Kävi oikeastaan odotetusti, eli täysi hiljaisuus.
Ei, minä en ole mikään Dostojevski ja sekin on selvitetty. Ahkeroimalla oppii, ja kävin kovasti kursseilla, joilla oli sikäli hyvät opettajat että jo ensimmäisellä Seita Parkkosen tunnilla oivalsin yhden perusvirheen kaikessa kirjoittamisessa, ja todella ainoastaan yhden voisin sanoa menettäneeni kokonaan, se oli aivan liian vaikeatajuinen, eli etsin helpomman novellikurssin. Juuri nyt ei niitä ole tarjolla, Oriveden Opisto lopetti etäkurssit. Minut on siis vain opetettu, enkä ollenkaan tahdo väittää muuta.
Sitä ajattelin, lähteekö täältä yksikään iloitsemaan iloitsevan kanssa. Ajattelin kuukausimääriä. Vain Pena tiesi, sillä tietty kuvitus olisi kyllä merkinnyt balettitarinassa paljon. Sille ei mitään vain voi jos kustantaja ei niitä pyydä tai tahdo, kuvan painaminen on niin kallista.
Sitä ajattelin vielä enemmän, ettei varmaankaan. Sitä on niin helppo nimittää kerskailuksi, olkoon mitä hyvänsä.
Eli siinä körtin kuva. Olkoon mieluummin onneton kuin saada nyt ilon aihe tuommoisesta.... Tuommoisesta! Se ihminen ei meille elä.