Kysyn nyt ja vakavampana kuin kai koskaan, mistä saakka körttiläisyys on merkinnyt itseisarvoa. Sekö tekee ihmisestä siis kypsän, ajattelevan, kohtuullisen itsenäisen ja päätöksiin kykenevän?
Herännäisyys ilmoittaa "puolustavansa arkaa ja epäröivää uskoa jossa ihmisen ja Kristuksen väliin ei aseteta mitään".
Siltä pohjalta kai kukin poliittisissa valinnoissaankin Jumalansa edessä seisoo tai kaatuu. Ei herännäisyys voi olla, niin itse ymmärrän, kulttuuripoliittinen perinneliike. Silloin aletaan palvella pikemmin luotua kuin Luojaa. Joka näkee, että oikeisto toimii nyt viisaasti, oikeudenmukaisesti ja tulevat seuraukset harkinneena, hän vastaa harkintaansa äänestäen oikeistoa. Joku toinen valitsee toisin, ja vastaa siitäkin enintään Jumalalle.
Olisi miellyttänyt itseäni, jos asiasta olisi saatu asiakeskustelu, eikä oitis heittäydytty perin dramaattisiksi, eikö täällä saa olla? No, ei saatu. Siitäkin kukin Jumalansa edessä vastaa, niin pyytäjä kuin vastaaja. Syyt eivät kuulu kenelkekään.
Mutta niin arvelen, että tämä voi merkitä ainoastaan tilapäisseuraa. Kukin voi leikkiä kotiaaveidensa kanssa, mutta sellaisista olisi kasvettava myös irti ja eteenpäin. Kristityt näkevät kaiketi viihtyvänsä erityyppisessä seurapiirissä, ja neuvotaankin hakeutumaan toisten joukkoon, ei jättäytymään yksikseen. Se saattaa olla myös ikäkysymys. Vastuunkantajat ikääntyvät mutta niin kasvaa uutta joukkoa mukaan.
Siitä huolimatta. Jos ollaan ensin körttiläisiä ja sitten kristittyjä, ei kaikki ole ehkä aivan kunnossa.
