Perinteisellä insinöörialalla työskentelevänä olen oppinut luottamaan tieteellisiin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin siinä määrin kuin se on ns. "kovaa asiaa" eli matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, konkretiaa jne. eli (usein) varsin yksiselitteisesti mitattavia asioita.
Sen sijaan heti kun mukaan tulee suhteellista hömpänpömppää kuten uskomuksia, taiteellisuutta tai katsomuksia niin koko homma menee lössiksi. Esimerkki aloja ovat uskonto ja psykologia tai vaikkapa arkkitehtuuri. Olen miettinyt että onko uskonnosta ja esim. psykologiasta edes tieteeksi. Sama koskee arkkitehtuuria joissa "yhtä oikeaa" ei olekaan vaan loputon kirjo erilaisia näkemyksiä. Siinä mielessä en automaattisesti luota "tiedemiehiin".
Uskonto ei ole tiedettä, uskontotiede on. Teologiakaan ei ole tiedettä merkityksessä "jumaluusoppi", mutta ns. teologiset tieteet täyttävät metodeiltaan tieteen kriteerit. Vastaavasti arkkitehtuuri sisältää teknisen, fysikaalisen ym. aspektin, mutta myös taiteellisen aspektin.
Taidekaan ei ole tiedettä, ja siksi en pidä hyvänä taiteen ja tieteen käsitteellistä sekoittamista. Taiteellinen tohtorintutkinto on mielestäni käsitteellinen sekasikiö. Parempi olisi ollut kehittää jokin muu tutkintonimike. Neuvostoliitossa käytössä ollut "ansioitunut kansantaiteilija" oli askel oikeaan suuntaan. Konserttipianisti voisi väitellä tohtoriksi perinteisessä musiikkitieteellisessä mielessä ja samaan aikaan suorittaa korkeimman luokan taiteellisen tutkinnon, johon sisältyisi esim. konserttisarja. Nämä olisivat kuitenkin kaksi erillistä asiaa.
Insinööriala ei ole sekään immuuni hömpänpömpälle. Kovaan tekniikkaan voi yhdistyä väkeviä uskomuksia, kapeakatseisuutta ja fanaattisuutta. Humanistina arvostan kuitenkin suuresti insinöörejä, paitsi tekniikan naisina ja miehinä myös avarakatseisina humanisteina.
Esimerkiksi ympäristökysymykset, jotka periaatteessa ovat arvofilosofisten ratkaisujen jälkeen luonnontieteellis-teknisiä asioita, ovat keränneet ympärilleen niin suuren määrän uskomuksellista ja fundamentalistista fanaattisuutta, että sen tutkimiseen soveltuvat usein parhaiten uskontopsykologian ja uskontososiologian menetelmät.
Mt