Omistava usko... Ihminen haluaa omistaa uskon, ottaa sen itselleen Jumalalta? Eikös se anneta ihan ilman?
Vai ymmärränkö taas väärin?
Tämä voi todella olla vähän vierasta körttiläisyydessä, mutta omistava usko ei minusta oikein ymmärrettynä tarkoita tuota miten sen ilmaisit.
Mitenkähän tätä nyt oikein selittäisi...
No koitetaas näin: Ihmisellä täytyy olla lupa omistaa itselleen evankeliumissa tarjottu armo! Jos evankeliumi sen tarjoaa, niin onko toisella ihmisellä esim. valtuudet tulla ilmoittamaan että:
"ei se niin ole; -ei armo sinulle kuulu, etkä saa uskoa syntejäsi anteeksi!, et saa olla iloisella mielellä siitä että Jumala teki sinulle hyvin vaan sinun tulee olla kuin armoa ei olisikaan annettu; surkua kuten olisit edelleenkin Jumalan silmissä pelkkä vailla toivoa oleva kirottu ja sinun tulee uskoa joutuvasi kadotukseen koska et saa omistaa Kristusta uskollasi etkä Hänen armoaan! Epätoivoon sinun on vaivuttava sillä kellään ei ole lupa omistaa niitä armon lupauksia itselleen jotka evankeliumissa luvataan!"Jos nyt ajatellaan että olisi joku sellainen ihminen joka ihan oikeasti surisi syntejään -ja hän vaipuisi syvään epätoivoon kun ei olisi lupaa olla varma siitä että armo riittää hänenkin kohdalle niin eikö olisi väärin sanoa tuolle raukalle ettei hän saa omistaa niitä lupauksia jotka Jumala itse on hänelle antanut: että synnit ovat anteeksi ja että hän(kin) saa olla Jumalan lapsi ilman omaa ansiotaan?
Minusta omistava usko siis on uskoa joka tarttuu Jumalan lupauksiin ja pitää niitä varmoina sekä on luottavaisella mielellä siitä että synnit ovat anteeksi;
YKSIN armosta,
YKSIN uskon kautta,
YKSIN Kristuksen tähden!
Sitten taas tämä körttiperinne joka vierastaa "omistavaa uskoa"... -luulen että se on pietismin peruja kun mistään ei saanut olla varma. -Siis tietenkään itsestään ei saakaan olla varma, mutta Jumalan lupauksia ei sovi panna epäilyksen alaisiksi.- Pietismin ihanne oli kokea mahdollisimman kovat kamppailut armonjärjestyksen portaikossa jotta olisi ikäänkuin ansainnut paikkansa kristittynä, erotuksena suruttomista.
Nykyäänhän ei enää ole pietismin painoa sillä tavalla mutta vanha perinne on muuntunut siten että nyt tuo "omistava usko" tulkitaan negatiivisesti ja ajatellaan sen koskevan karism. viidesl. yms. oppeja. Sinänsä ihan hyvä asia mutta lapsi menee pesuveden mukana kun ei osata tehdä erotusta armoon perustuvan "omistavan uskon" ja omiin töihin perustuvan "omistavan uskon" välillä. Luulen että tässä on käynyt niin etteivät lapset ole ymmärtäneet mitä isät ovat tarkoittaneet. Isät olivat kyllä enemmän väärässä lapsiin verrattuna jos lopputulosta katsotaan! Joten sanoisinko että körttiläisyys on ikäänkuin sokeana mennyt askeleen parempaan suuntaan tässä kysymyksessä.
Mutta kuten sanoin; lapsi menee pesuveden mukana kun koko puhe omistavasta uskosta hylätään eikä pohdita mitä omistavalla sukolla olisi tarjottavanaan tulkittuna nimenomaan luterilaisen uskonkäsityksen pohjalta.
Omistava ja varma usko ei aina tarkoita varmuutta itsestä ja omasta uskosta vaan varmuutta Jumalan antamista lupauksista! Mielestäni tämä asia on se, mitä juuri evankelisuudella olisi annettavanaan körttiläisyydelle, jos nämä vain kuuntelisivat.
Lopuksi vielä siteeraan katekismusta:
"...syvenevää synnin ja armon tuntoa..." => Syvenevää tietoutta omasta syntisyydestä ja mahdottomuudesta mutta samalla syvenevää varmuutta siitä ettei Jumala jätä heikointakaan, vaan antaa armonsa huonoimmallekin kulkijalle.
