Voima-lehdessä juttu körttiläisyydestä

[Jenni]

Uusimassa voimassa oli juttu körttiläisyydestä (tai siis herännäisyydestä) ja tulin tänne uteliaana. Itse olen tavallinen luterilainen ja olen haeskellun jotain suuntaa, kun uskovaisten touhut ahistaa mua totaalisesti. Mutta asiaan: mitä ootte mieltä jutusta, tavoittiko se oikeet asiat? Mua ainakin alkoi tää körttiasenne viehättää tosi paljon sen jutun perusteella. Justiinsa se hirtehinen huumori ja ihmisen pienuus.

[Teme]

http://www.voima.fi/content/view/full/1271 tuossa se juttu (piti ainakin minun se etsiä, kun lehteä ei fyysisesti ole käsissä.) Itse en ole körtti varsinaisesti, mutta taitaa olla, että oma uskonnollinen pohdiskelu menee hyvin samoilla linjoilla heidän kanssaan. Olen nähnyt pyhyyskristillisyyden ja tiedän omassa itsessäni sen tuomat ongelmat.  Tuntemani körtit eivät korosta ihmisen pyhyyttä, vaan Kristuksen pyhyyttä. Sitä kautta tällaiselle rikkinäiselle ihmisellekin on ainakin jonkin verran riittänyt ja valunut armoa.

Menee kohta off-topiciksi... Mutta pitääpä lukea tuo artikkeli, kunhan kerkeän ja ehkä sitten kommentoida enemmän.

Teme

[Maikki]

Oon kyllä valmis allekirjottamaan tuon artikkelin mielipiteet. Hienoa sinänsä että Voimalla riittää avarakatseisuutta ja palstamillimetrejä tällekin elämän osa-alueelle, siis uskonnolle.

[Teme]

Kyllä tuon artikkelin pohjalta voisin päätellä, että minun mielikuvani körttiläisyydestä on suhtkoht kohdallaan ja he voisivat jopa sietää minua ja minä körttiläisyyttä.

Teme

[Kauhanen T]

Hyvin kirjoitettu ja ansiokkaasti monia puolia esiintuova kirjoitus!

Varsinkin Simo Juntuselta referoidut kommentit ovat hyviä.

On muistettava kuitenkin, että kirjoitus kuvaa nykyherännäisyyden valtauomaa, eikä kaikkia herännäisyyden juonteita voi kuvata esim. sanalla "liberaali", jota jutussa käytetään.

Otan esiin muutamia asioita joita ihmettelen, mutta korostan, etten halua sanoa mitään artikkelin kirjoittajaa vastaan. Hän on hyvin totuudenmukaisesti kuvannut asiat. On liikkeen oma vika, ettei se enää korosta kaikkia olennaisia puolia!

Minna Ruuttusen kommentti: "Ei tarvitse luoda rajoja sille, mitä Jumala on tai mitä ihmisten pitää olla. Jokainen ihminen saa rauhassa olla sitä mitä on ja ajatella Jumalasta rauhassa sitä mitä ajattelee," kuulostaa irrallisena aika relativistiselta. Olisi kiva kuulla hänen vähän selittävän ja laajentavan tätä ajatusmallia!

”Usko voi antaa voimaa vaikka siihen, että lähtee barrikadeille” pitää tietysti paikkaansa, mutta on mielestäni aivan muuta kuin körttiläinen korostus uskosta. Synnintunto, katumus ja parannus eivät esiinny jutussa ollenkaan. "Synti" mainitaan kerran - siteerattaessa Soopelin [itse asiassa Jaakkoopuukkoon, kuten Vieras seuraavassa huomauttaa, kiitos!] kommenttia täältä foorumilta!

Lause: "Paavo Ruotsalaisen Karjalanmatkojen kautta liike on saanut vaikutteita ortodoksisesta mystiikasta" on aivan käsittämätön: kuka tällaisen on tutkinut? Vai onko se J. Eleniuksen mielipide?

[Anonymous]

siteerattaessa Soopelin kommenttia täältä foorumilta!

Tuossa kohdin taisi jutussa olla asiavirhe.Jaakkopuukon kommentti kun oli kyseessä.

[minni]

Kiitos Tuukka että toit esiin sen ettei Voiman artikkeli edustanut kaikkia herännäisyyden juonteita. Itse jäin haastattelun jälkeen miettimään sitä ettemme puhuneet mitään herännäisyyden pietistisestä, yksilönhurskautta korostavasta ulottuvuudesta, johon mainitsemasi synti, synnintunto ja parannus liittyvät. Minun haastattelussa mentiin aika lailla toimittajan kysymysten ehdoilla ja toimittaja tuntui olevan tietoinen siitä, että nuorten heränneiden piirissä myös yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon liittyvät asiat ovat tärkeitä. Ja kai barrikadeille lähteminen voi johtua nimenomaan synnintunnosta, katumuksesta? Jos sillä ei parannusta saavutetakaan, niin ainakin sillä voi peilata omaa syyllisyyttään epäoikeudenmukaiseen maailmanmenoon.
Minun ajatusteni taustalla ei varsinaisesti ole mitään "ajatusmallia" jota noudattaisin säännönmukaisesti. Toivottavasti perusteltuja ajatuksia kuitenkin. Kommenttini rajoista, joita Jumalalle asetetaan tai joita ihmisen toiminnalle asetetaan liittyi ihmisten luomiin rajoihin ja eksklusivisuuteen. Tottakai ihmiset luovat Jumalalle rajoja ja rakentavat Jumalan kuvia, mutta minusta on hirveän hyvä korostaa välillä myös niiden suhteellisuutta. Jos Jumala tuntuu liian pieneltä, kaukaiselta ja rajatulta, pitää vaihtaa jumalaa, minulle sanottiin kerran.
Kommenttini tavoite oli että Jumalaa saa etsiä, olematta varma siitä mitä pitää löytää. Mutta tarkoitukseni ei ollut sanoa, etteikö Jumala voisi itsensä ilmoittaa ja etteikö Hän olisi sen tehnytkin.
Ja tietenkin ihmisten pitää olla jotakin. Ihmisten pitää elää Jumalan tahdon mukaisesti.
Mutta se ei ole samaa kuin yhteisön vaatiman ihanteen toteuttaminen tai kiltteys.

Nyt juhlimaan Saarijärvelle!

Minni

[Jenni]

ei yhdestä pääskyparasta aleta kesää värkkäämään, eikä yhdessä artikkelissa voikaan olla totuus mistään (en nyt halua sano liike, mutta koska en muutakaan keksi, niin olkoon). Halusin vain kuulla, ettei olla ihan metsässä.

Juttu herätti minussa toiveita sittenkin löytää jonkinlainen hengellinen koti. Niinä harvoina kertoina, kun olen kirkossa istunut (kirkkokuorossa laulan, se on tällä hetkellä minulle soveliain tapa hoitaa onnahtelevaa uskoani) niin joka kerta olen joko halunnu kiljua ja heittää puhujaa kuorokansiolla tai sitten olen tuijottanut ikkunasta ulos ja toivonut voivani vain kävellä ulos ja olla koskaan pysähtymättä.

Minusta Voiman jutusta välittyvä henkilökohtainen liikkumavara, mitä uskon elämään tulee, tuntui hyvin vapauttavalta. Toisaalta ortodoksisuuteen liittyvä mystiikka (minulla on ortodoksiset juuret) nimen omaan hiljentymisenä ja pyhyyden kokemisena oli tuttua, vaikka joku tällä foorumilla siitä älähtikin.

Samoin koin suurta helpotusta siitä, että ilmeisesti körttiläisyyteen kuuluu jollakin tapaa ajatus siitä, että Jumala ei tee virheitä, että jokainen meistä on tervetullut sellaisena kuin on. Aika usein tuntuu siltä, ettei millään voi mahtua porukkaan omana itsenään, vaan jää kysymyksineen yksin, ellei halua typistää jotain piirrettään.

[Sanneli]

Kun olin lapsi, kävimme usein kesäisillä Herättäjäjuhlilla. Tapasin juhlilla joka vuosi samat kaverit, joiden kanssa seikkailimme pitkin juhla-aluetta. Vanhempamme istuivat tyynesti seurapenkissä. Emme voineet ymmärtää, että aikuiset tuntuivat osaavan kaikki virret ulkoa ja jaksoivat istua paikallaan veisaamassa kaksi päivää. En ikinä ajatellut, että juhlilla käymisessä olisi mitään erikoista. Varhaisteininä tajusin, että jokavuotiset juhlat ja vanhempien liberaali tulkinta kristinuskosta liittävät meidät liikkeeseen, jolla on nimikin: körttiläisyys.

Hassua. Se olin varmaan minä kun tuon kirjotin ja sen jälkeen sain muistinmenetyksen.

[Kauhanen T]

toimittaja tuntui olevan tietoinen siitä, että nuorten heränneiden piirissä myös yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon liittyvät asiat ovat tärkeitä. Ja kai barrikadeille lähteminen voi johtua nimenomaan synnintunnosta, katumuksesta? Jos sillä ei parannusta saavutetakaan, niin ainakin sillä voi peilata omaa syyllisyyttään epäoikeudenmukaiseen maailmanmenoon.

Mikäpä ettei. Korostaisin siitä huolimatta sitä, että synnintunnon tehtävänä on ajaa syntistä armahtavan Kristuksen luokse, ei lain töihin.

Kommenttini rajoista, joita Jumalalle asetetaan tai joita ihmisen toiminnalle asetetaan liittyi ihmisten luomiin rajoihin ja eksklusivisuuteen. Tottakai ihmiset luovat Jumalalle rajoja ja rakentavat Jumalan kuvia, mutta minusta on hirveän hyvä korostaa välillä myös niiden suhteellisuutta.

Joskus on syytä korostaa toista, joskus toista puolta. Joka tapauksessa olisi hyvä pitää mielessä, ettei herännäisyys ole mikään opiton liike - sillä vain ei ole mitään luterilaisuudesta erillistä oppia, mutta kyllä kirkon oppiin sitoutuminen herännäisyydenkin korostusten taustalla on!

Hyviä juhlia teille, minulla on ihan muut menot.

[Sanneli]

Täytin toukokuussa 15, nyt oli mun 16. herättäjäjuhlat. Mummalla on körttimumma- ja körttipaappanuket hyllyn päällä ja kerran oltiin jossain kylässä ja aikuiset puhuivat lestadiolaisuuden ja körttiläisyyden eroista ja mulle valkeni, että mekin ollaan niitä nukkeja hyllyn päällä :lol:

[Irina]

Juttu herätti minussa toiveita sittenkin löytää jonkinlainen hengellinen koti.

Minä tulin tänne myös Voima-lehden jutun perusteella ja ihan samat fiilikset. Olen saanut jossakin määrin kristillisen kasvatuksen ja aina uskonut Jumalaan enemmän tai vähemmän, mutta kaikkien tuntemieni uskonnollisten yhteisöjen tarjoama ihmisen muotti on tuntunut täysin vieraalta. En ole kauheasti puhunut uskonasioista rippikoulun jälkeen, joten en osaa ilmaista itseäni kovin selkeästi... Mutta en siis kestä uskonnollisissa piireissä sitä, että tarjotaan kankeat ja tiukat säännöt joiden mukaan pitäisi elää. Uskon kyllä synnin käsitteeseen ja siihen, että ihmisen tulisi elää niin ettei tee pahaa itselleen tai muille... Mutta kaikissa liikkeissä joihin olen tähän mennessä tutustunut näyttää siltä, että teot ja synnitön elämä ovat tärkeämpiä kuin itse usko. Uskoa mitataan niissä teoilla.

Olen aika syntinen ihminen, enkä ikinä pysty elämään täysin sillä tavalla kuin Raamattu opettaa. En aio myöskään ikinä ryhtyä nutturapäiseksi, harmaaseen pukeutuvaksi jeesustelijaksi, joka kyttää toisten tekemisiä, moralisoi ja pitää itseään parempana kuin muita. Olen aika räväkkä tyyppi enkä sovi perinteiseen pyhän ihmisen malliin, mutta olen ajatellut niin, että tällaiseksi Jumala minut loi! Joten kaipa minullekin on paikka jossakin.

En ole edes varma, mitä ajattelen Raamatun vertauskuvallisuudesta/kirjaimellisuudesta, saatikka kärsimyksen ongelmasta. Minun uskossani on paljon epäuskoa, enkä koskaan ole kokenut mitään valaistumiskokemusta, jonka mukana "pamahtaisin" uskoon. Olin jossakin vaiheessa jopa pari vuotta rukoilematta, kun epäilin Jumalan olemassaoloa. Lopulta ajattelin niin, että järkeilyistä viis, minä uskon Jumalaan ihan sen takia, että se on minulle helpompaa ja siitä tulee hyvä olo. Ei kai siinä mitään häviäkään. Usko on minulle siis uskon asia, ei tiedon asia.

Tässä siis ne syyt minkä vuoksi kiinnostuin körttiläisyydestä. Olen aina ajatellut olevani jossakin välitilassa uskovien ja ei-uskovien keskellä ja nyt heräsi ensimmäistä kertaa kiinnostus, että jossakin saattaisi olla sellainen yhteisö, joka hyväksyisi näinkin epätäydellisen ja maailmallisen ihmisen joukkoonsa. Vaikka usko onkin minulle ennen kaikkea henkilökohtainen asia, niin olisihan siihen mukavaa saada tukea myös ulkopuolelta. Etenkin kun oma usko tuppaa aika ajoin olemaan niin horjuva.

Niin että olisikohan tällaiselle ihmiselle körttiläisyydessä sijaa?

[Teme]

Hassua, että meitä erilaisilla taustoilla olevia kiehtoo körttiläisyys ja sen mahdollisuuteen hengellisenä kotina laitetaan paljon toiveita. Mulla on "fundistausta" eli joskus edustin sitä, jonka takia osa porukasta ei ole löytänyt hengellistä kotia. Se sitten repikin niin pirstaleiksi ja silpuksi, että vieläkin keräilen säpäleitä matkan varrella. Samalla pelkään, että joku puhaltaa kohti ja hajottaa irtonaiset palaset taas pitkin maailmaa. Tuon takia en ole löytänyt yhteisöllistä kristillisyyttä oikein ja olenkin sitten jäänyt kohtuullisen yksinäiseksi kirkonpenkin kuluttajaksi. (Onneksi jumalanpalveluksessa kukaan ei ala mittaamaan uskoa...)

Harmi etten kehtaa täällä julkaista yhtä tekstiäni, jolla yritän irrottaa itseäni tuosta fundismaailmasta. Otsikko tekstillä on ytimekkäästi:"Hyvästit..." ja alkaa "...Herra Konservatiivi Kristillisyys." Ja sen jälkeen oman ahdistuksen purkamista sanoiksi, joista heijastuu myös katkeruutta joitakin ihmisiä kohtaan.

Teme

[Nalle]

Mielenkiintoinen artikkeli, antaa ajattelemisen aihetta.

Tutustuin herännäisyyteen tämän kesän juhlilla Saarijärvellä ja tuntui siltä, kuin olisin tullut kotiin. Niin monista hengellisistä tilaisuuksista olen lähtenyt kotiin itku kurkussa pahoilla mielin, pahoillani itseni ja muiden maan matosen tähden, joilla ei ole asiaa Jumalan eteen  :oops:  :cry:  Nyt olo oli kevyt ja ilonkyyneliä piti silmäkulmasta pyyhkäistä: ihan tosissaan, "vielä jaksan toivoa."  

Jennin, Irenen ja Temen kommenteissa paljon myös minun ajatuksiani

[Teme]

Laitan tämän alle lyhyen kokemukseni körteistä. Tämä pohjautuu siis siihen, että olen käynyt kaksissa seuroissa ja tunnen useita körttejä. Ensimmäiseksi voisin todeta, että taidan maksaa H-Y:n jäsenmaksun.

Mutta siis tähän päivään. Menin seuroihin, kun sain kyydin - onneksi. Ja kyydin sain Espoonlahden upean Taneli-papin kyydissä. Velskolassa oli hyvät kahvipöytäkeskustelut yhden tutun vanhuspariskunnan kanssa. Sain taas kerran jutella rauhassa Jussi Järvilehdon kanssa ja selventää omia ajatuksiani. Vihdoin taisin tajuta, että h-y kuuluu niihin harvoihin liikkeisiin, joka taitaa sietää minua Tai oikeastaan sellainen paikka, johon voin mennä ilman, että joudun pelkäämään helvettiin saarnaamista. Vielä kun tuo tajuaminen menisi ihan alitajunnankin tasolle...

Seurat olivat ihana. Virret, joita veisattiin, pistivät asioden järjestyksen juuri niin kuin niiden minusta pitääkin olla. "Minä en löydä perille. Jeesus kanna sinä minua"  Tai oikeastaan mieluummin Siionin virsi 58 sanoin:

Vaan en luokses löydä minä,
ellet johda sinne sinä.
Tartu käteeni ja vie,
ole, Jeesus, itse tie.
Sinne käännä
aina mieli :,:,
missä kiitosta soi kieli,
missä pyhät Pyhän kohtaa.
Voiton kruunu :,: siellä hohtaa.

Kotimatkalla Taneli-papin kanssa jatkettiin jälkikokousta. Puolituntia taisi mennä matkaan ja joudun toteamaan, että ajattelen hyvin samalla tavalla kuin hän. Ja hän on identifioinut itsensä körtiksi. Eli kait sitten H-Y voi sitää minua...

Tämän kokemuksen perusteella voin todeta, että ei minun kuvani körttiläisyydestä ihan pielessä ole. Seuroissa varmasti alan käymään useammin ja toivottavasti sitten muissa ketjuissa kerrotut ongelmatkin onnistuisivat ratkeamaan edes jollain tavalla. Seurat vain tuppaavat yleensä olemaan sellaisia, että niiden keski-ikä on .... vähintään tuplasti minun ikäni.

Teme