On, samat on ihanteet, joihin tulee pyrkiä,
mutta jos on tietty virka, niin Paavalin mukaan virkaa ei voi hoitaa, jos ei täytä tiettyjä vähimmäisvaatimuksia.
Eikös tämä tullut Jo selväksi Penanpojan viestin alkuosassa?
Tosikokko, ei käy ilmi.
Kehaisen itseäni ja mainitsen, että sen verran osaan tekstejä tulkita, että voin sanoa, että ei käy ilmi.
Varsinkin, kun tekstin loppuosassa mainitaan, että
Kirkolla ei kai ole erikseen pappien ihannetta ja tavan tallaajan ihannetta.
niin varsin hyvin selkenee, että ainakaan tuosta tekstistä ei voi saada irti tuota omaa tokaisuani, jonka sinä kuitenkin sieltä löysit.
Koska silti olen erehtyväinen ihminen, niin toivon sinun opastavan minua ja kertovan, missä tuo kyseinen asia tulee Penanpojan tekstissä selvästi esiin.
Toivoisin rehellistä ja jämäkkää otetta tähän asiaan.
Tuntuu, että useat keskustelijat tarttuvat koko ajan puunoksiin ja männynneulasiin, vaikka pitäisi keskustella metsästä ja siellä olevista puista.
Jos jostakusta toisesta tuntuu päivastaiselta, niin yhtä aitoja nekin tunteet ovat.
Raamatun olemassaolo ei ole samalla tapaa uskonasia, kuin esim. Jumalan taikka jumalien olemassaolo.
Tästä johtuen luulisi, että Raamatun opetuksesta keskusteleminen olisi helpompaa, kuin esim. Jumalan olemassaolosta keskusteleminen.
Luoko uskovaisuus jonkinlaisen hupun, joka estää Raamatun tekstien tulkitsemisen?
Voisiko tätäkin Paavalin tekstiä yrittää tulkita siten, että yrittää samalla unohittaa oman uskovaisuutensa taikka yrittäää kuvitella itsensä vaikkapa agnostikoksi taikka ateistiksi.
Se saattaisi ehkä raottaa tätä uskovaisuuden huppua.
Minulle henkilökohtaisesti ei ole kovin suuri ongelma ne tekstit, joissa Raamattu opettaa vastoin sitä, mihin itse uskon.
Lähden silloin siitä, että Raamattu on Jumalan sana, mutta olen tällöin vain eri mieltä sen kanssa, mitä Jumala sanoo (tai mitä Jumala näyttää sanovan).