Ainakaan se ei tarkoita sitä että minä ihmisenä jotenkin huononisin tai vähenisin,
tai tulisin näkymättömäksi, vähempiarvoiseksi lähimmäisten silmissä...
ei sinne päinkään...
Vasta nythän olen alkanut miettiä sitäkin että olen ihme, suuri ihme, Jumalan ainutlaatuinen
ja yksilöllinen luomistyö...ja minulla ei ole lupaa pitää halpana Jumalan luomistyötä.
Siis minun vähenemiseni on sitä, että "suhteellinen osuuteni" vähenee, kun Kristus kasvaa,
tai tulisi kasvaa, siis Kristuksen sisällinen tuntemus.
Kenties usko "kasvaa", armon ja anteeksiantamuksen merkitys lisääntyy koko ajan...
ja nimenomaan tarve tähän, koska näemme ehkä enemmän syntisyyttämme.
"Kristuksen rakkaus vaatii meitä....."
"Kristuksen kirje...."
"Muurinaukossa omalla paikallamme..."
Onko esim. nämä vaatimuksia...vai seurausta lahjasta, Kristuksen ristinkuolemasta?
Me rakastamme, koska Kristus on ensin rakastanut meitä
Uskontaipaleemme alussa ehkä olemme kokeneet jotain hienoja tunteita, niiden varassa
sitten porskutamme jonkin aikaa, osin omin voimin, osin johdatusta rukoillen.
Myöhemmin saattaa tulla eteen tilanne ettemme selviä hetkeäkään ellei Kristus
koko ajan kanna meitä...Hän kasvaa elämässämme.
Käytännössä?
Kai tässä on kyse omasta sydämemme tilasta Jumalan edessä.
Kun saamme olla vapaita, pelastettuja Jeesuksen kautta, ehkä se meistä näkyy tavalla
tai toisella.
Raamatusta voimme lukea millaista Jeesuksen maan päällinen vaellus oli, ja Hänen
suhtautumisensa ympärillä oleviin ihmisiin.
Kyllä siinä on esimerkkiä meillekin, suhteessa Jumalaan, lähimmäisiin, itseemme...