Hän oli huomattava, etevä sotapäällikkö, jonka taito on saanut tunnustusta kaikkialla maailmassa. Tässäkin suhteessa vaikutti ratkaisevasti hänen terävä älynsä ja ennen kaikkea hänen valloittava persoonallisuutensa, hänen erittäin kaukonäköinen tapansa suhtautua ihmisiin ja asioihin. Hän oli johtajaluonne, muttei suinkaan pelkkä käskijä ja komentaja, vaan henkilö, jolla oli kyky saada alaisensa mukaansa ja innostuttaa heitä itsenäiseen toimintaan.
Jo sotapalveluksessa ollessaan hän sai toisenlaisiakin tehtäviä, joista merkillisin on hänen laaja tutkimusmatkansa Aasiaan, tuo kuuluisa ratsastusmatka, joka alkoi Turkestanista ja päätyi Pekingiin. Se oli erityisen tarmon ja kestävyyden näyte, ja sen merkitys laajeni varsinkin siitä syystä, että siitä kehittyi matka, joka tuotti erittäin arvokkaita maan- ja kansatieteellisiä tuloksia. Siitä hyötyi myös Suomen tiede, koska silloinen eversti, joka oli retkillään palattuaan saapunut kotimaahansa ottaakseen sukunsa edustajana osaa valtiopäivien työhön, toi mukanaan huomattavia, sittemmin Kansallismuseoon sijoitettuja kokoelmia. Matkansa hän on kuvaillut kahdessa teoksessa: "Käynti Särön ja Sheran jögurien luona", joka julkaistiin Suomalais-ugrilaisen Seuran aikakauskirjoissa v. 1911 ja "Matka Aasian halki".