Minä olen joutunut ahdistuksiin, masennukseen ja miltei itsemurhan partaalle, koska minulla on seurapuhe illalla. :wink:
Tuttu tunne, virkaveli. Olen sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi joutua puhumaan seuroissa väkisin, ei edes pyydetyn puhujan (suuret juhlaseurat on erikseen, niissä puheet on yleensä etukäteen kirjoitettuja). Ymmärrän kyllä, että moni tulee kuulemaan jotain tiettyä puhujaa, mutta minusta se on seurojen alkuperäisen hengen vastaista. Seuroissa pitäisi puhua sen, joka on aralla mielellä ja jolle Henki antaa sanat. Nöyrästi ja rohkeasti, kuten Eero-piispa sanoi helluntain pappisvihkimyksessä. Tarkoitti, että nöyryys ilman rohkeutta on toisten edessä matelemista ja rohkeus ilman nöyryyttä on ylimielisyyttä.
Liian moni puhuu siksi, että on "pakko" - sosiaalinen tai jokin muu. Sen kuulee. Itsekin olen tehnyt niin ja siitä jää huono olo. Sellaiset puheet voisi jättää pitämättä. Hiljaisuus ja veisuu olisi paljon hoitavampaa.
Luulin teininä, että seurat ovat ensisijaisesti veisuut, joissa ollaan yhdessä rauhassa (nuorten seurat olivat) - ja sitten joku puhuu, jos on sanottavaa. Jos ei puhu, ne jäävät veisuiksi ja se on hyvä. Jos puhuu, niistä tulee seurat, ja puheista riippuu, tuleeko hyvät seurat vai huonot. Veisuut on aina hyvät.
Nimim. Piilokveekari