Kirjoittaja Aihe: Kirje Ruutille  (Luettu 71552 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #30 : 30.11.16 - klo:06:09 »
Kuulehan Ruut. Minulla on nyt samat tiedot viimeisistä hetkistäsi kuin itselläsi. Kävin nimittäin poliisin luona viime viikolla. Oli reilu komisario ja hänen tutkijansa, jotka minulle tutkintapaperit näyttivät.

Kirjoittelen Sinusta Ruut-nimellä. Moabilainen Ruuthan oli kuningas Daavidin esiäiti. Se on minulle vähän kummallista, kun juutalaiset ovat niin tarkkoja siitä, että kuka on juutalainen. Raamatusta luen usein Saarnaajasta, kelpo vaimon ylistyksen aina silloin tällöin oman kirjansa lopusta, kun siinä on niin mieltä ylentävä teksti. Apostolien tekoja myös luen, ainakin Välimeren Kesarean sadanpäälliköstä Korneliuksesta. Palveluksessa ollessani Kornelius-teksti rauhoitti, jos muuten oli tympeätä. Ruutin anoppihan oli juutalainen viisas nainen. Hän suojeli miniäänsä kaikilla tavoin, että Ruut häneen luotti ja opasti vielä naisellisella tavalla juutalaisen miehen kanssa yhteen pääsemään.
Sinäkinhän menit muukalaisena asumaan jäämien maahan miehesi kanssa, mutta anoppisi oli toisenlainen verrattuna juutalaisnaiseen, mutta Sinä olit nyt viisas ja pärjäsit.

Olit jättänyt tyrmääsi kirjeen. "En ole murhaaja, onnettumuus vissiin tapahtui mökillä, jos olisin siitä myrkystä tiennyt, niin olisin juonut sitä samaa viinaa itsekin, haluan mieheni luo, tuomitsevat kuitenkin 10 vuotta". Pakoa ajatellen tutkintavankila on hermeettiseksi suunniteltu ja rakennettu, mutta Sinä pakenitkin taivaaseen. Paha siellä oli olla, lienet joskus huutanut ja pyytänyt sairaanhoitajan luokse pääsyä. Jotenkin koin heti, kun poismenostasi meille äitisi kanssa ilmoitettiin, että enkeli oli kanssasi Puolustajanasi. Se on antanut voimaa mennä eteenpäin minullekin, mutta ei aina yön unta. Itse Sinun piti teilirakenne sinne katonrajaan tehdä, että pudotusta sait. Kun minulle kuvasi siinä paikallasi otettuna näytettiin, niin hiljaiseksi veti. Se on hyvä, että siinä ei toista ihmistä ole kanssasi ollut. Tiesin odottaa, mitä tuleman pitää. Sen vuoksi "kuivaharjoittelin"kestämistäni. Katselin v 1973 Jom Kippurin sodan kuvia Suezilla. Sinnehän meitä vietiin Kyproksesta kovalla kiiruulla. Ne pahat kuvat olivat egyptiläisistä kaatuneista askareista, joita aron kulkukoirat olivat alkaneet nälkäänsä raadella. Olen nyttemmin päässyt sen verran tasapainoon, että taidan yrittää tilata niitä pöytäkirjoja, että mitä tietoniekat ovat kertoneet.

Hymeri vaihdettiin pieneen vaunuun, että Nilsiässä saisimme hyvin nukutuksi. Muistanet, että nukuimme silloin edellisellä kerralla teltassa. Se oli minusta ihan mukavaa sekin. Nyt vain kävi niin, että vetoautomme on kovin vähävoimainen ja sille pitää talven aikana joku ratkaisu tehdä. Äitisi kyllä vielä nukkuu, mutta tiedän, että hänkin terveisensä Sinulle lähettää. Isäsi.



Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #31 : 28.01.17 - klo:13:22 »
Pitänee kirjoittaa Sinulle eräänlainen väliraportti, miten asiasi on tähän mennessä hoidettu. Yleinen syyttäjä jätti jäämienmaan tutkintavankilan henkilöstön sitten syyttämättä. Isänä tein kantelun Valtakunnan syyttäjänvirastoon. Nyt oli käynyt niin, että kesäkuisen Tv 3:n insertin esilletuomaa henkilöä ei ollut kukaan poliisihenkilö kuullut. Vartijahenkilöt saivat todistaa itse itsensä puolesta. Nihtisillan kuulustelupöytäkirjoissa ei oikeastaan ollut mitään viitettä siitä, että olisi valvottu itsemurhariskisi kasvamista. Turvallisuudestasi ei pidetty riittävästi huolta. Perustelin kanteluni sillä, että syyttäjä teki päätöksensä osin vajain tiedoin. Lain mukaan on tietysti riittävää se, että vain poliisi kertoo oman näkemyksensä, mutta nyt olisi ollut käytettävissä ulkopuolinen henkilö ja häntä ei ole kuultu. Esitin näkemykseni siten, että on tehtävä uusi kuulustelukierros, missä eo ulkopuolinen joutuu kertomaan tietonsa todistajana ja poliisihenkilöitä kuulustellaan syylliseksi epäiltynä.
Eihän tämä puoleltani kostoa ole. Kosto on Jumalan. Enkä minä määrää laistakaan, sitä lukevat ja soveltavat syyttäjät ja tuomarit. Viranomaisen päätöksessä on aina oltava ohjeet siitä, mitä asian päättämisen jälkeen joku voi oikeutenaan pitää. Minulle isänäsi jäi kanteluoikeus.
Haluan nähdä sen, että toimivatko Tv 3:n reportterit vastuullisesti siten, että he esiintyivät todellisen henkilön valtuutuksella eikä minkään "ufo-ihmisen" suulla. Tämä asia on aika monelle tällä hetkellä epäselvä.
Olen luottavainen siihen, että kanteluni menee eteenpäin. Poliisi on meidän kaikkien yhteinen poliisi, joten avoimuus ja läpinäkyvyys on vallitseva vaatimus länsimaisessa oikeuskulttuurissa.
Jos tätä ulkopuolista henkilöä ei kuulla, niin mieleeni jää ikuinen mätäpaise asian hoitamisessa. Jos taas käy siten, että ulkopuoplista henkilöä ei olisikaan, niin silloin toimittajat eivät olisi tehtäviensä tasalla. Mitähän silloin tulisi tehdä.

Lahjoitimme äitisi kanssa omaisuutemme veljellesi siten, että meillä on elinikäinen hallinta- ja käyttöoikeus. Se on varotoimi, koska veljelläsi ei ole "firman" tuomaria tukenaan, mikä taas omilla lapsillasi on, mutta lapsesi valitsivat isänsä suvun. Tilanne on vaikea. Muistanet, kun hevostalliasi koottiin, että jouduin joskus menemään kippuraan ja kuvettani painaen ähisemään. Siihen oli jo silloin syy, minkä vasta nyt korjautin. Siis molemminpuolinen hernia leikattiin nukutuksessa, mutta tähystyksessä.

Kaamos on Lapista jo kaikkoamassa, äitisi hiihtää. Meillä on asiat kunnossa. Voin vielä yhden kirjeen Sinulle myöhemmin kirjoittaa, että miten syyttäjälaitoksen kanssa meni. Samantekevää se Sinulle on, joka olet jo perille päässyt. Minulle asia merkitsee paljonkin, olen vielä niin paljon maailmasta kiinni. Isä

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #32 : 28.01.17 - klo:13:49 »



 :eusa_pray:

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #33 : 05.02.17 - klo:15:51 »
Vuosi on vierähtänyt. Ei oikein riitä, maallisen lainkin asiat ovat kesken.
Malla tietäisi kertoa lisää, omaisen menettämisen surutyön "vinkkelistä".

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #34 : 05.02.17 - klo:19:01 »
Hei pitkästä aikaa.
Huomasin tämän kun luin tullessani reissusta kotiin.
Olin tyttären perheen kanssa tänään kirkossa, eli olin heillä viikonloppukyläilemässä.

En oikein mitään kovin viisasta osaa laittaa....kuusi vuotta tulee heinäkuun 16. pv kun poikani laskettiin hautaan.
Olin sinä aamuna niin väsynyt, etten koskaan, mutta jaksoin hautajaiset läpi elää.

Surutyö voi kestää...pitkään erilaisine tuntemuksineen ja ajatuksineen, jsokus jokin musiikki, paikka, sanat jne...voi laukaista muistijälkiä, silloin voi tulla
joko lämmin läikähdys sydämessä tai kyyneleet alkavat kuin itsestään valumaan pitkin kasvoja.

Varmaan esikoispoikani kulkee mukanani koko loppuelämäni ajan.
OLin niin valtavan onnellinen kun odotin häntä, synnytin ja hoivasin, kasvatin, ja saa melkeinpä sanoa, koulutin ammattiin jne...
Kaiken sen eläminen....ja niitä muistoja siis edelleen tulee  joskus vuolaammin, joskus hitaammin mieleen ja sisikuntaan.

Puhuminen ja kirjoittaminen on auttanut.
Läheisten kanssa voi puhua vaikken enää kovin usein muiden kanssa otakaan esille asiaa, en halua, että minun kuormani liikaa olisi muidenkaan hartioilla.

Tämän kirjoitan ja samalla rukoilen lähes sanoitta....huokaillen, puolestasi 1944 ja sinun vaimosi, rakkaidesi puolesta.

Suru...kai se vaan on elettävä läpi.

Muistan, kun nuorin lapseni oli syntynyt ja pojat tulivat tyttöä katsomaan isänsä kanssa...niin esikoinen heti tuli syliini ja keskimmäinen otti pleksivaunusta kiinni ja katsoi ihmeissään pikkusiskoaan...

Laitoin kukkajutun korttiin..."Taivaan isän syliin Vesan sulkien - äiti"
ja sen jälkeen vasta varsinaisen muistolauseen.
Koska se tuli niin mieleeni..kuinka pojalla oli pienenä usein kiire äidin syliin.
Se oli minun assosiaationi asiassa...tilanteessa...siinä...heti läsnä tuo alku...

En minä osaa mitään tämän erikoisempaa laittaa, kirjoittaa.
Mutta olen teitä kyllä muistanut toisinaan kammiossani...edelleen koskettaa Ruut ja isän kirjeet täällä.

Antakoon Taivaan isä runsaasti rakkautta sinulle ja Kaarinalle kuin myöskin muille teille, joita suru ja surutyön läpieläminen koskettaa.

Lapsi lähtee sydämeltä, puoliso rinnalta...joku sanonut, niin, tiedä sitten, onko noin...ehkä, vaikka kyllä se puolisokin sydämeltä lähtee, lapsi sylistä ja sydämeltä, ainakin muisyoissa mulla molemmista.

Koitetaan jaksaa vaan päivä päivältä.
Joinain aikoina helpompaa se on, toisina hetkinä on kuin "tulessa makaisi"...mutta uskon, että silti aika kuroo ja kutoo omaa tehtäväänsä.

Siinä ihan vaan haja-ajatelmia.

Mutta kun olimme päivällä kirkossa porukalla, koin hyvänä sen....kun oli tyttärenpoika mukana...kun vesku oli pieni, olin lähes joka sunnuntai siihen aikaan kirkossa,....ja samoin odottaessani häntä.

Tälläiset terveiset tähän.

Nyt pitää ottaa jotain iltapalaa.
Ja ajoissa nukkumaan.

Tämä mun mummokalenteri on täyttynyt viime aikoina melko tiuhaan, mutta ihana asia niin.
Olen keksinyt sanan: "mummokalenteri" -kun nuoret pyytävät ja sitten minä aina melkein heti menossa...ja tulossa.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #35 : 06.02.17 - klo:07:52 »
Kiitos sanoistasi kovasti. Ajan kanssa on varmaankin elettävä lisää tätä vaivaa. Jotenkin ymmärsin heti alussa, että pitää puhua tai kirjoittaa, että ei jää käymättömiä asioita sisään. Vuosi on minulle riittämätön aika.
Minulle on onnistunut tiedon saanti ja se on helpottanut. Eihän se hääviä ole kirjoittaa, että jos kunnia menee, niin maine vastaavasti kasvaa.

Hyvää jatkoa ja täyttele mummokalenteriasi kohtuullisesti, että omalle elämällesikin jää aikaa.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #36 : 06.02.17 - klo:10:13 »
Kiitos sinulle sanoistasi.
Ja juu, elämää omaakin on ja sitten myös äiti ja veli, eli heidänkin asiat ovat aina mulla tapetilla, tavalla ja toisella.

Ja vuosi...

Itse ajattelen niinkin, että kuinka olen edes jotenkin kestänyt nämä lähes 6 vuotta.
No, se puhuminen ja kirjoittaminen.
Ne ainakin ovat auttaneet.
Saanut sillä tavoin vähän jäsenneltyä asioita.
Asiaa.
Kivun kautta ja itkun, mutta tosi on, että välillä menee helpomminkin.
Kun jokin muistijälki aktivoituu, se voi tuottaa iloa kuin suunnatonta surua.
Sekin on eika erikoista.

Jaksamista ja siunausta.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #37 : 07.02.17 - klo:09:18 »
Kiitos.
Olet kirjoittanut äidistäsi ja veljestäsi kauniin arvostavasti ja enoistasi (vaiko setiä).

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #38 : 07.02.17 - klo:11:15 »
Enoistani olen kirjoittanut, koska heidän kanssaan olin kanssakäymisissä.
Ainoa setäni oli minulle aika tavalla vieras, kun isäni oli otettu kasvattilapseksi ihan eri kylälle kuin missä hänen vanhempansa asuivat ja he kuolivat niin isäni oli nuorempi kuin veljensä (alle 2 v.) ja mummo ei kaiketi jaksanut kahta poikaa kasvattaa, eli isäni tuli sitten ei-sukulaisille "ainoaksi lapseksi"...kasvatusvanhemmat olivat jo aika iäkkäitä kun isä otettiin heille.
Enoni olivat maanläheisiä vanhojapoikia, kalastivat ja metsästivät ja hoitivat omaa yhteistalouttaan kaikessa sovussa ja rinnakkaiselossa.
Nyt ei ole enää kuin yksi täti...äitini sisär joka on äitiäni 3 vuotta vanhempi.

Äitini on kantanut oman vastuunsa kaikessa ja Markku-veljeni (ainoa sisarukseni siis) on saanut elää kotona "omanlaistansa. elämää"
Olen oppinut että äitini sisu ja isäni laupias luonne ovat voimavaroja....äiti on sisupussi ja huumorin viljelijä, isäni taas oli melko rauhallinen ja enemmänkin myhäilevä.

Isäni kuolemasta tulee jo syksyllä 11 vuotta.
Sairaudet mursivat aivan liian nuorena hänet.
Äitini hoiti häntä pyörätuoliin ja lopulta ihan sairaalasänkyyn kotona, se oli siis sairaalasta lainassa se sairaalasänky.

Myös veljeni oli välillä kevätkauden (vuonna 2008) petipotilaana ja äitini hoiti, minä vain kävin pesut hoitamassa.
Veljellänihän on se lievä kehitysvamma, mutta hänellä on myös somaattisia sairauksia ja silloin meni jalat alta...

Äitini on paljon tehnyt, samoin isäni ja veljenikin hyväkseni elämässäni.
Ja paljon auttoivat minua kun olin yksinhuoltajana kolmelle pienelle lapselle, sitten tieni-iässäkin, kun rahaa oli vähän niin he auttoivat.
Paljon, paljon ja paljosta saan olla kiitollinen heille.

Nyt olen kuin "keskiössä" - äitiini ja veljeeni päin kuin taas omiin lapsiini ja heidän perheisiinsä kuin lapsenlapsiini.
Koen olevani näköalapaikalla ja suht onnellinen, vaikka elämä on toisinaan rieponutkin niin lujaa ja monella tavalla.

Mutta aina on eteenpäin jotenkin latu avautunut.
En sano, että latu olisi aina ollut lainkaan helppo, mutta silti on jonkinlainen latu aina ollut olemassa.
Ikään kuin joku olisi kulkenut edellä.
Ja niinhän se sanotaankin että "Tienraivaaja kulkee edessäsi"

Tämä ketju on oikeastaan minulle ollut monella tavalla terapoiva.
Nyt tuli pitkästi, joskus siihen pitkään pohdintaani ei paljoa tarvitse, sana tai yksi lause sinulta tässä ketjussa, niin padot avautuu ja tekstiä tulee.

Olen ajatellut usein äitini elämänkaarta...ehkei hän ole koskaankaan kaikesta sisikuntansa tuntemuksista ja solmu-kipu-kohdistaan puhumaan kenellekään, en tiedä, en ole varma, mutta näin olen ajatellut.
Erityislapsen asema...sekin sitten oma kokonaisuutensa.

Veljeni on pääsääntöisesti leppoisa, mutta vanhemmiten huomaan hänessäkin toisinaan tietynlaista ärtyneisyyttä, saattaa kipuja olla ja ne rassaa jne...sellaista luonne-äreyttä toisinaan, mitä ei nuorempana niinkään ollut.
Ja onhan hänelle tosiaan monta sairauttakin nykyään.
----

Tässä tälläistä puhelua,
Voi hypähtää yli, en rasitukseksi saakka halua olla.

Mutta kiitos tästä ketjusta.
Kiitos, että sain kertoa.
Taas kertoa.

Siunausta edelleen teille.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #39 : 07.02.17 - klo:11:26 »
Ajatusvirhe.
Korjaan.
Syksyllä tulee jo 12 vuotta isäni kuolemasta.
Se on kumma kun monet asiat miellän joko näin "se tapahtui ennen  isän kuolemaa, tai se taas tapahtui isän kuoleman jälkeen"
Ja sitten uusimmissa asioissa samalla tavalla: "se tapahtui ennen Veskun kuolemaa tai se taas tapahtui Veskun kuoleman jälkeen"

Ihminen on rajallinen.
Ja ajallinen täällä ajassa.
Mutta iankaikkisuus sydämessä jo matkaa taitamme.
Kuten siinä yhdessä laulussa:
-Kahden maan kansalainen.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #40 : 07.02.17 - klo:13:12 »
Kovasti puhuttelee ja koskettaa kun täällä saa hiljaa lukea...   :eusa_pray:
Siunausta ja voimia kirjoittajille ja lukijoille...

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #41 : 08.02.17 - klo:09:36 »
Joku on kestävämpi ja pystyy olemaan asioissaan hiljaa. Näin on meillä ollut.

Mukanaeläminen antaa voimia.

Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #42 : 08.02.17 - klo:11:18 »
Mua on auttanut nimenomaan juuri se, että olen saanut puhua ja kirjoittaa, moneen, moneen kertaan.
Ja vieläkin keskustelemme "omien ihmisten kesken" asioista.
En olisi selvinnyt hiljaa olemalla, niin ajattelen.
Ja sekin, että on toisinaan saanut sanoa joillekin ystäville, "muistakaa taas tätä asiaa, muistakaa, että jaksaisin"
Ja tännekin olen joitain kertoja jo kertaillut asiaa, asioita, mietteitä ja tuntemuksia.
Sekään ei ole vähäinen asia.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18465
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #43 : 10.02.17 - klo:15:50 »
On minulla muutama luja ystävä. Sitten on sellaisia "kiirellisiä" kavereita ja vain joku on väistynyt. Yksi yritti näytellä Alibi-lehden artikkelia tyttären asiassa. Siihen oli helppo sanoa, että minä nuo tiedän. Vaikka olen kaukana tapahtumien keskipisteestä, niin viidakkorumpu kertoo.  Kerran on kysytty suoraan, että mitä mieltä olen syyllisyydestä. "Tapaus ei ole ollut oikeudessa, vain se voi määrittää syyllisyyden", siinä vastaukseni.

Taisin kirjoittaa liian optimistisesti kantelustani. Yhdessä television vihapuhe-ohjelmassa esiintyi valtakunnan syyttäjäviraston ylin virkamies, jos oikein ymmärsin. Hän kertoi, että kanteluita on niin paljon, että kaikkia ei voida käsitellä. Olen edelleen sitä mieltä, että vain oikeudenistunnossa voidaan syyttömyys tai syyllisyys tyttäreni kuolemassa päättää. Liian heppoista on, että poliisi saa todistaa omassa asiassaan itsensä puolesta ja syyttäjä tämän hyväksyy. Minua vaivaa, että eikö tyttäressäni näkynyt mitään itsetuhoisuuden merkkiä, vai eikö niitä haluttu nähdäkään, kun ei ollut tunnustusta siitä mistä syytettiin. Olisihan se ollut poliisinkin etu, että oikeus olisi voinut asian käsitellä. Tyttäreni kalma saastuttaa erästä jäämien pääkaupungin kalpalinnaa.


Poissa malla

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 15518
Vs: Kirje Ruutille
« Vastaus #44 : 11.02.17 - klo:10:27 »
Voimia edelleen 1944 ja läheisesi.
Ja kaikkea, mitä ikinä tarvitsettekaan, sitä pyydän tässä ja nyt.
Päivä päivältä.

Päivä vain ja hetki kerrallansa.
-Virsi 338

3.
Kiitos, Herra, lupauksestasi,
siinä annat minun levätä!
Kiitos olkoon lohdutuksestasi,
annat voimaa sanan lähteestä!
Suo mun ottaa isänkädestäsi
päivä vain ja hetki kerrallaan,
kunnes johdat minut kädelläsi
riemun maahan, päivään kirkkaimpaan.