Luin:
"Gilberte sitä vastoin ei vieläkään palannut Champs-Elysées´lle. Ja minun olisi aivan välttämättä pitänyt tavata hänet, sillä en edes muistanut, millaiset hänen kasvonsa olivat. Etsivä, levoton, vaativa katse, jolla..."
Luen:
"...seuraamme rakastettuamme, tapa odottaa sanaa, joka antaa tai riistää toivon huomisesta tapaamisesta ja, ennen kuin tämä sana lausutaan, ilon ja epätoivon vuorovaikutus tai yhteistyö vuorovaikutuksessamme, kaikki tämä aiheuttaa sen, että huomiokykymme rakastetun ihmisen läsnäollessa vavahtelee liikaa voidakseeen muodostaa hänestä selvää kuvaa. Saattaa olla niinkin, että tämä kaikkien aistien yhteistyö, joka pyrkii vain katsein tutustumaan niitten ulottumattomissa olevaan, suhtautuu liian laupeasti elävän, toimivan olennon tuhansiin muotoihin, mielihaluihin ja liikkeisiin, jotka meillä on tapana jähmettää henkilöissä, joita emme rakasta. Sitä vastoin palvottu malli liikkuu; me saamme siitä vain epäonnistuneita valokuvia. En todellakaan tiennyt, minkälaisia olivat Gilberten piirteet muulloin kuin niinä taivaallisina hetkinä, jolloin hän tarjosi niitä silmilleni kuin vaatetta: muistin vain hänen hymynsä. Ja koska kaikista ponnistuksistani huolimatta en saanut mieleeni näitä rakastettuja kasvoja, minua harmitti suunnattomasti todetessani, että muistiini olivat painuneet järkähtämättömällä tarkkuudella karusellia pitävän miehen ja nekkukauppiaan hyödyttömät ja selvät piirteet: samoin nekin, jotka ovat menettäneet rakastetun ihmisen, jota eivät koskaan saa näkyviinsä nukkuessaan, raivostuvat tavatessaan kaiken aikaa unissaan joukoittaan sietämättömiä tuttavuuksia, joista ovat saaneet tarpeekseen jo valvetilassa. Täysin kykenemättömiä kun ovat kuvittelemaan tuskansa kohdetta, he suorastaan syyttävät itseään tuskan puutteesta. Ja olin jo vähällä ajatella minäkin, että koska en voinut muistaa Gilberten piirteitä, olin unohtanut hänet itsensä, enkä rakastanut häntä enää." (Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä (3) - Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1. - Rouva Swannin ympärillä - Suomentanut INKERI TUOMIKOSKI; Suomennos ilmestynyt ensimmäisen kerran 1979, Toinen painos, Otava 2004 (s. 82)
