Kirjoittaja Aihe: Nyky suunta on oikea suunta ?  (Luettu 12848 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #30 : 14.10.15 - klo:17:11 »

Ehkä en aivan täysin ymmärrä tätäkään.   Ajattelitko että tietty poliittinen suuntaus,  sinimustat, kuuluisi erityisesti herännäisyyteen? 

No, ei sitä tarvitse auki keriä. Sen tiedän että pohjalainen herännäisyys valtiollisen heräämisen myötä liitti ne toisiinsa. Moni Karhumäen oppilas kuului valkokaartiin.

Niistä ajoista on sata vuotta.

Vähän pelästyin kun ajattelin, että tulisi äänestää sen mukaan, mikä hengellinen liike käy läheiseksi. Se on vanha tuttu asia että joissakin liikkeissä niin todella on että äänestyskäyttäytymistä valvotaan, mutta en itse sitä osannut aikaisemmin lukea osaksi herännäisyttä, kuten en osaa ajatella kristinuskoa puoluekartalla ylipäänsä.   

Liike joka määritelmänsä mukaan "puolustaa arkaa ja ikävöivää uskoa"  puolustamassa poliittista puoluetta tai vastustamassa toista tuntui ajankohtaisesti vieraalta, mutta kirkon viime vuosisadan historiaa ajatellen saattaa hyvin vielä tulevana aikana sitäkin tarkoittaa.... En tiedä kirjoitanko  kauhean väsyneenä jälleen ihan soopaa.

Anteeksi.

Minä olen ollut körttifirmassa töissä kolleegana jokaisen puolueen edustajan kanssa. Ei herännäisyys ole mikään puolue.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #31 : 15.10.15 - klo:17:09 »
Alkuperäiseen kysymykseen:

1. Etsin tiedolle mielestäni luotettavat lähteet:
https://www.svenskakyrkan.se/default.aspx?id=1318087
http://www.kyrkanstidning.se/inrikes/biskop-eva-brunne-oppna-kapell-andra-troende

2. Muodostin pikaisesti oman kantani, joka on Heikki Klemettiä mukaillen:
Risti on pantu ja pysyy.
Kirkoksi vihitty tila pysyköön kirkkona sille ominaisine tunnuksineen, kunnes se asianmukaisessa seremoniassa palautetaan normaaliksi tilaksi. Siihen en puutu, kenelle kukin kirkkotilassa oleva hiljaisen rukouksensa kohdistaa. Kirkkojen yhteydessä on havaintojeni mukaan myös "maallisia" tiloja, joihin voi tarvittaessa järjestää tunnustuksettoman hiljentymistilan, mikäli sellaista ei lähistöllä muuten ole käytettävissä. Tukholman piispan lausunto koski kuitenkin tiettyä merimieskirkkoa, jonka tilajärjestelyjä en tietenkään tunne.

Mekan suunnan merkitseminen on nykypäivänä vähän lapsekasta, sillä jokaiseen älypuhelimeen on varmasti saatavana sovellus, joka gps-paikannuksen avulla osoittaa tarvittavan suunnan. Jos ei ole, niin kertokaa minulle, teen siitä bisneksen.

Mt

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #32 : 16.10.15 - klo:12:56 »
Toin saudeista aikanaan kavereille kompasseja jossa ol mekka merkittynä. :kahvi:

Poissa steal

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1603

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #34 : 20.10.15 - klo:13:53 »
Toin saudeista aikanaan kavereille kompasseja jossa ol mekka merkittynä. :kahvi:

Eihän tuo toimi, koska suunta riippuu katsojan sijainnista.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

myyrä

  • Vieras
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #35 : 20.10.15 - klo:15:43 »
Kompasseista puheen ollen yksi kaveri veisti puukolla ilmansuunnat yhden lintutornin kaiteeseen. On erittäin hyvä keksintö. Siitä näkee heti, mihin suuntaan kannattaa tuijottaa eri vuodenaikoina.

Poissa Pyryharakka

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5094
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #36 : 20.10.15 - klo:17:42 »
Entäs tämä asia ?   http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professori-islamilainen-terrorismi-ehja-osa-islamia/    :kahvi:

Mie nyt en niin tunne tuota islamilaisuutta, enkä totta puhuen juuri nyt ehtinyt oikein lukea artikkelia. Vaan pistipä silmään keskellä artikkelia Kylväjän mainos, jossa eläkkeellä olevan kappalaisemme vävy hymyilee.  :023:
Pyryharakka

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #37 : 21.10.15 - klo:13:27 »

TÄMÄ ON UUTISANKKA, mutta hyvä sellainen

(A)siallinen vastaus muslimien vaatimuksiin Kanadassa
PORMESTARI KIELTÄYTYY POISTAMASTA SIANLIHAN KOULUJEN KANTTIINIEN MENUISTA JA SELITTÄÄ, MIKSI:
"Muslimien täytyy ymmärtää, että heidän tulee sopeutua Kanadaan ja Quebeciin, sen tapoihin traditioihin ja se elämäntapaan, koska se on maa, jonka he vapaaehtoisesti ovat valinneet tulomaakseen.
Muslimien täytyy ymmärtää, että heidän pitää integroitua ja oppia elämään Quebecissä. "Heidän täytyy ymmärtää, että heidän tulee muuttaa heidän elämäntapansa, ei kanadalaisten, jotka niin jalomielisesti ovat toivottaneet heidät tervetulleiksi".Kuten muutkaan maat, kanadalaiset eivät halua luopua identiteetistään ja kulttuuristaan.
Muslimien tulee ymmärtää, että koska Kanadalla on juutalais-kristilliset juuret, joulukuuset, kirkot ja uskonnolliset juhlat, islamin kuuluu pysyä yksityisellä alueella.
Dorvalin kaupungilla (kouluruokajuttu) oli oikeus hylätä kaikki myönnytykset islamille ja sharialle.
Muslimeille, jotka eivät ole samaa mieltä, eivätkä tunne oloaan mukavaksi Kanadassa, heille on maailmassa 57 kaunista muslimimaata, useimmat niistä alikansoitettuja ja valmiita vastaanottamaan heidät avoimin halal-käsivarsin sharia-lakeineen.
Jos lähditte maastanne Kanadaan, ettekä toiseen muslimimaahan, olitte tulleet siihen päätökseen, että elämä Kanadassa on parempaa, kuin muualla. Emme salli teidän vetää Kanadaa samalle tasolle, kuin nuo 57 maata.
Kysykää itseltänne kysymys, vain yksi kysymys: Miksi on parempi olla Kanadassa, kuin siellä, mistä tulitte? Kouluruoka sianlihoineen on osa vastauksesta.
Jos tulitte Kanadaan sillä ajatuksella, että tulette syrjäyttämään meidät tuotteliaalla lisääntymisellänne ja aikanaan valtaamaan maamme, teidän pitäisi pakata ja palata maahan, josta tulitte. Meillä ei ole tilaa täällä teille ja ideologiallenne." - Anssi Manninen"

Tämä kun menisi kaikkien jakeluun.

Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

myyrä

  • Vieras
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #38 : 21.10.15 - klo:16:40 »
^Ei ole mitään tietoa tästä jupakasta ja olisikin ollut hyvä valaista asiaa laajemminkin. Kanadan vaaleja hieman seurasin ja liberaalista Justin Trudeausta tulee uusi pääministeri, mikä on hyvä asia. Kirjoituksen lopun asiallisuudesta olen kyllä eri mieltä.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10375
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #39 : 03.03.23 - klo:04:41 »
En ole otsikosta ihan varma. Kannatta miettiä ennenkuin sanoo mitään.
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa annealmi

  • Körttiläisyyden jäljillä
  • Viestejä: 1
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #40 : 14.03.23 - klo:08:38 »
Tässä on jo monenlaista juttua, mutta alkuperäinen kysymys (onko nykysuunta oikea?) kiinnostaa. Minulle ainakin tämä piispan vaatimus kristillisten symbolien poistamisesta merimieskirkosta on jälleen yksi osoitus siitä, että nykysuunta ei ole oikea. Se viestii kahdenlaisestakin väärästä suuntauksesta: Ei ole oikein, että alamme siinä määrin suosia toisuskoisia, että menetämme oman kristillisen pohjamme. Järkyttävää! Toiseksi, ei ole oikein, että avoimesti lesbo henkilö voi olla piispa. (Herättäjäyhdistyskin on asettunut liberaalille kannalle mm. homo- ja lesboavioliittojen suhteen.)
« Viimeksi muokattu: 14.03.23 - klo:09:41 kirjoittanut seppos »

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #41 : 14.03.23 - klo:09:57 »
Minulle ainakin tämä piispan vaatimus kristillisten symbolien poistamisesta merimieskirkosta on jälleen yksi osoitus siitä, että nykysuunta ei ole oikea.

Tämä on minulle uusi asia. Niinpä piti hakea tietoa. Ensin kiinnitin huomioni siihen, että ei näytä olevan kysymys vaatimuksesta vaan ehdotuksesta. Ajatuksena näyttää olevan merimieskirkon muuttaminen uskontojen yhteiseksi rukouksen tilaksi. Sellaisillekin on toki tarvetta. Kristillisen kirkon muuttaminen sellaiseksi on ilman muuta ongelmallinen ja tunteita kuohuttavaa. Mikä mahtaa olla nykyinen tilanne, kun ehdotuksen esittänyt piispakin on jo eläkkeellä? - - - Sekin tieto löytyi. Ehdotusta ei toteutettu sen saaman vastustuksen takia.

Poissa Viisveisaaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 8334
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #42 : 15.03.23 - klo:17:23 »
Ihmiset näkee niin erilailla asioita.

Olin kerran yhden kuoron kanssa laulamassa jossain hengellisessä kokouksessa ja sen lopuksi joku taiteilija tuli eteen pitämään puhetta ja lahjoitti meille maalauksen, jossa oli alaston nainen,
Kuvan nainen oli kuitenkin selkäpuolelta kuvattu.

Ilmeisesti tämä taiteilija oli siinä kaupungissa enempikin tunnettu, koska ihmiset taputtivat sille luovuttamistapahtumalle.

No ei se mun maailmojani sen suuremmin heilauttanut, mutta ihmiset nähtävästi näkee asioita ivan erilailla kuin toiset ihmiset.

Jos nyt merimieskirkosta otetaan jotain kristillisiä symboleita pois ja korvataan, vaikka Muhamedin kuvilla tai puolikuulla, niin ei sekään mun maailmojani kaataisi, mutta en siitä välttämättä tykkäisi, kuten en alastonkuvasta maalauksessa joka luovutetaan kuorolle.

Helsingissä oli joskus Katajanokalla sellainen merimiehille suunnattu paikka johon merimiehet sai mennä lukemaan lehtiä ja sieltä sai ostaa olutta ja pelata biljardia ja viettää aikaa.
Oliko sauna ja muutakin, sellaista olen suunnitellut tänne Osloonkin.
Se Katajanokan paikka oli minusta kristillinen paikka kaikesta huolimatta, siis oluista ja biljardeista, kun jotkut kristilliset piirit niitä voinee paheksua.

Sama lesbo oliko piispasta toiset näkee asian niin erilailla ja katsovat Raamatusta, että näin sinne on kirjoitettu ja sen mukaan sitten paheksuvat heille erilaista tulkintaa.

Onneksi mua ei ole kutsuttu ketään paheksumaan tai lakia saarnaamaan.
Kunhan pidän omasta Raamatun lukemisista ja rukouksista huolta, niin siinä on minulle tarpeeksi.
Tik toc.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Nyky suunta on oikea suunta ?
« Vastaus #43 : 15.03.23 - klo:22:50 »
Samaa mieltä annealmin kanssa että nykysuunta ei ole oikea, monessakaan mielessä, no, ehkä jossain kuitennii jos rupeisi oikein miettimään....