Kirjoittaja Aihe: Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)  (Luettu 23821 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa kaali_koi

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 31
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« : 17.12.06 - klo:22:35 »
Vapaa-ajattelijoiden sivuilla iloitaan:
Lainaus
"Vuodesta 2006 on tulossa ennätyksellinen kirkosta eroamisvuosi
Tähän päivään 4.12. mennessä on eroakirkosta.fi -sivuston kautta eronnut 22 800 henkilöä, mikä on enemmän kuin koko viime vuonna. Vuonna 2005 evankelis-luterilaisesta kirkosta erosi eroakirkosta.fi -sivuston kautta 22 770 ihmistä. Tammi-marraskuussa kasvua verrattuna vuoteen 2005 on ollut noin 21%. Mikäli kasvu jatkuu samanlaisena myös joulukuussa, ylittyy 40 000 eroajan raja tänä vuonna. Tämä olisi kaikkien aikojen kirkosta eroamisennätys. Myös vuonna 2005 tehtiin kirkosta eroamisennätys, jolloin kirkosta erosi 33 043 ihmistä.
Kirkosta eroaminen on lähes kolminkertaistunut tämän vuosituhannen aikana. Kirkosta eroamisen kasvun pysähtymiseen ei ole nähtävissä mitään syytä, vaan kasvu tullee jatkumaan ainakin seuraavat 5 - 10 vuotta. Tämä tulee vaikuttamaan merkittävästi evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnalliseen asemaan, uskottavuuteen ja verotuloihin."

Mitähän tämä kertoo?
Kertooko se ns. maallistumisesta, fundamentalismin nousuta vai kristinuskon merkityksen kasvusta?
Tapautammeko käsiämme yhdessä vapaa-ajattelijoiden kanssa?
"clap-clap-clap"-...???
koi syö ...

HeinoM

  • Vieras
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #1 : 17.12.06 - klo:22:59 »
Olisiko syynä kirkon oma opetus? Kaikki saavat armon ja pääsevät taivaaseen niin mitä ihmettä siinä kirkolla enää tekee ja sinne veroja maksaa. Jokaisella tuntuu olevan oma Jumalansa ja oma yksityinen uskonsa niin mitäpä sitä kirkon Jumalaan enää uskoo.

Jostain tuollaisesta on varmaankin kyse...?

Ortodokseilla on jäsenmäärässä pientä nousua.

Poissa 3357

  • Kuuntelee puhetta ikävöivästä uskosta
  • Viestejä: 149
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #2 : 18.12.06 - klo:07:44 »
Lainaus käyttäjältä: "HeinoM"
Jokaisella tuntuu olevan oma Jumalansa ja oma yksityinen uskonsa niin mitäpä sitä kirkon Jumalaan enää uskoo.
.


Olen samaa mieltä. Yksityisyrittäjiä ollaan.
Jos julkinen kuva on yhtä ja samaa inttämistä, korkealentoista teologista jaarittelua, kaukaista hierarkiaa, kokonaisen ihmisen ohittamista, niin ketä se koskettaa. Teoria ja käytäntö eivät toimi.

Poissa llwyd

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 766
    • http://stockholmslender.blogspot.com/
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #3 : 18.12.06 - klo:08:59 »
Minä toivoisin näkeväni radikaalin, köyhän kirkon, joka olisi huutavan ääni tässä kylmässä, materialistisessa yhteiskunnassa. Mutta todellisuus on pönäkkä ja virkavaltainen, koreita vaatteita, markkinointia, raskasta hierarkiaa ja byrokratiaa, vettynyttä, anteeksipyytävää kuiskailua, jos sitäkään. Ja joka joulukuussa kunniamerkit kilisten riennetään itsenäisyyspäivän vastaanotolle... (Lähettäisin sinne piispojen sijasta tavallisia seurakuntapappeja ja maallikoita edustamaan todellista ihmisten kirkkoa.) Toki taisteleva kirkko todennäköisesti menettäisi vielä enemmän jäseniä ja "valtaa". Puhumattakaan autoritäärisestä, "perinteisen" opin nimissä syrjivästä ja patriarkaalisesta kirkosta, joka leimautuisi pienen äänekkään joukon fundamentalistiseksi temmellyskentäksi. Ei niin että keskustelulla on suuresti väliä tämän raskasliikkeisen laivan ohjauksessa: uskoisin että viime kädessä kirkon toiminnan organisaationa ratkaisee organisaation luontainen pyrkimys "saavutettujen asemien" ylläpitämiseen - opista, sen sisällöstä pohjimmiltaan erityisen keskeisesti välittämättä.
Opeta tälläisena luoksesi tulemaan

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #4 : 18.12.06 - klo:09:11 »
Olen jokseenkin samaa mieltä kuin Kotimaassa haastateltu Outi Nyytäjä, että kirkko ei kiinnosta ketään, jos se koettaa miellyttää kaikkia. Ihmiset eivät tarvitse kirkkoa viihtyäkseen vaan saadakseen turvaa ja lohtua jostakin selkeästä ja jämäkästä.
Monet, jotka eivät itse käy kirkossa, tuntuvat kuitenkin arvostavan sitä, että kirkko on olemassa yhteiskunnan yhtenä tukipylväänä. Jos mielikuva pylväästä muuttuu epävarmaksi, ihmisten suosion varassa eläväksi köynnökseksi, eroaminen varmaan lisääntyy.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16860
    • http://www.samila.1g.fi
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #5 : 18.12.06 - klo:10:59 »
Itse asiassa olen hämmästynyt, että kansa on pysynyt näin hyvin kirkon jäsenenä. Eroaminen on läpi kirkkokuntien oleva liike ei vain meidän luterilaisen kirkon. Jäsenyys Suomessa on poikkeuksellisen korkea. Ortodoksisen kirkon kasvu on pääsosin tuontitavaraa eikä ole näin ollen vertauskelpoinen. Ruotsin vapaakirkon jäsenmäärä on pudonnut alle kolmannekseen parhaista ajoista eli on siinä dramtiikkaa yllin kyllin. Itse asiassa eroaminen alkoi kiihtyä television tulon myötä koko maailmassa. Uskonto vaihtui Kauniiksi ja Rohkeiksi tai aluksi Peyton Placeksi.

Jäsenyys ei ole sielun tila, mutta kuitenkin kuvastaa sitä. Huolestukaamme siitä, sillä jos se ei ole kunnossa, eroaminen jatkuu.

Asialle on kaiken lisäksi tehtävissä jotakin ihan ihmistyönäkin.  Meillä eroaminen on poikkeuksellisen pientä ja lasken siitä paljon tosi vahvan lapsityön ansioksi. Meillä käy pyhäkoulussa (pidetään pääosin kunnan päiväkodeissa), seurakunan päivä- ja perhekerhoissa lähes 1500 lasta. Kun lasten vuosiluokka on meillä noin 500 lasta ja álle kolmevuotiaat voidaan laskea pois ja sitten taas koululaiset  niin tavoitettavuusprosentti on erinomainen.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10382
Mitähän tämä kertoo?
« Vastaus #6 : 18.12.06 - klo:13:47 »
Kirkon on oltava viimeinen keino, oljenkorsi, jos ihminen putoaa kaikkien suojaverkkojen läpi.
Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #7 : 18.12.06 - klo:14:26 »
Onneksi osa eronneista pysyy kuitenkin kristillisissä piireissä. Osa, tosin aika pieni osuus, siirtyy ortodoksisen kirkon, helluntaiseurakunnan ja muiden yhteisöjen piiriin. Silloin en näe eroa niin pahana. Olen miettinyt, että mikä vetää ihmisiä muihin kirkkoihin, mutta voi olla, että luterilainen kirkko on jo vähän liiankin maailmallinen. Muotivirtaukset leviävät myös kirkkoon. Tietysti aikaa pitää seurata, mutta ei saa liikaa sopeutua maailmaan. Onneksi kirkko vielä esim. vastustaa kauppojen sunnuntaiaukioloja ja on muitakin juttuja, johon kaupallistunut maailma ei ole saanut kirkkoa taivutettua. Erityisesti siinä kirkolla on tarjottavaa. Kuitenkin kirkosta eroava ihminen teollaan osoittaa, että häneltä on hävinnyt viimeinenkin epäilys Jumalan olemassaolosta. Sikäli sääli.

Toisaalta olisi kiva saada tilastoja kirkkoon liittyneistä. Niitäkin on jonkin verran, tosin taaskin aika pieni osuus. Ja sitten se, kuinka iso osuus lapsista kastetaan tai ihmisistä käy rippikoulun tai haudataan kristillisesti. Siinä huomaa ehkä paremmin, että kaikki eronneet eivät ole eronneet Jumalasta.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."

Poissa Elviira

  • Saapunut Aholansaaren rantaan
  • Viestejä: 12
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #8 : 19.12.06 - klo:19:13 »
Olen samoilla linjoilla 3357:n ja HeinoM:n kanssa. Kirkko ei ole läsnä, eikä se kosketa ketään kuin veroja keräämällä. Tuttavapiirissäni nuo eroamisluvut näkyvät juuri tuollaisina, mitä tilastotkin näyttävät. Ainoa syy itselläni kuulua kirkkoon on diakoniatyössä. Kun ei valtiovalta huolehdi heikoimmistaan, hoitaa kirkko onneksi ainakin vielä tätä tehtävää (jotenkuten).

Erästä ystävääni lainaten, miksi kirkko yrittää olla mediaseksikäs jees jees -tyyppi, kun ei se sitäkään osaa?

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #9 : 19.12.06 - klo:20:39 »
Sitten kun kirkko oppii jees jees -mediaseksikkyyden, minäkin alan harkita eroamista.

Poissa kaali_koi

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 31
me ollaan...
« Vastaus #10 : 19.12.06 - klo:22:43 »
kirkko...
me ollaan se kirkko...tai ainaski pitäis...(tai sitten noi toiset...)

--> Onko usko yksityisasia, josta pitää todistaa?
koi syö ...

Poissa juhani

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4178
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #11 : 20.12.06 - klo:17:40 »
Kirkko on joltakin osin mediaseksikäs... onko se positiivista vaiko negatiivista... en tiedä. Kirkko on instituutio.
wilhelmi niskasen jäljillä

Poissa kaali_koi

  • Kuulee veisuun Pirtistä
  • Viestejä: 31
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #12 : 20.12.06 - klo:20:15 »
Lainaus
Kirkko on instituutio.

Me monet olemme tuon näkyvän mediaseksikkään (?) instituution jäseniä.
koi syö ...

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22035
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #13 : 21.12.06 - klo:08:24 »
Mitä on mediaseksikkyys, tiedotusvälineiden ja yleisön välistä erotiikkaako? Kosiskelua nyt ainakin. Kirkon kai tulisi mieltää olevansa Kristuksen morsian eikä julkisuuden.

Poissa Johannes

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1334
Mitähän tämä kertoo? (vapaa-ajattelijat)
« Vastaus #14 : 21.12.06 - klo:10:16 »
Lainaus käyttäjältä: "Pena"
Mitä on mediaseksikkyys, tiedotusvälineiden ja yleisön välistä erotiikkaako? Kosiskelua nyt ainakin.


Itse käsitän, että juuri tuota, kosiskelua. Siis sitä, että kirkko yrittää olla samaa mieltä kuin yleinen mielipide ja korostaa erityisesti niitä asioita, jotka ovat muuallakin esillä. En osaa sanoa, mistä tuo seksikkys-sana tuohon tulee, mutta mielestäni se on tässä enemmän vertauskuvannollinen. Tai siis meinaa samaa kuin kosiskelu, jolla on jo pitkään ollut kaksi merkitystä. Näin itse ajattelen.
"Ei mikään niin voi virvoittaa,
en muusta iloani saa,
ei autuutta saa suurempaa
kuin minkä Jeesus lahjoittaa."