PYHÄ MUISTO
Sinut muistan, kirkko hiljainen, ja sun palavat kynttiläs.
Sinä iltana luona alttarin olin, Jeesus, lähelläs.
Näin äitini silmät jostakin kuin läpi hämärän.
Ja mä tunsin: käsillä rukouksen mua rakkaasti kantoi hän.
Soi laulu kuin taivaan kuorista, kuin pyhin kiitoksin,
ja Getsemanessa Vapahtajan näin yllä alttarin.
"Sinun eestäsi", ääni syvimpään soi pohjaan sydämen.
Minä olin kuin alas Hän astunut ois ja tullut vierehen,
kuin kätensä siunaten päälleni Hän ojentanut ois,
kuin iäinen anteeksiantamus olis pyyhkinyt syntini pois.
Oli onnellista ja kirkasta, oli valoa sädehtivää
kuin lapsena suven aamuisin, kuin ennen syntymää...
Oli poissa aika ja maailma, oli kirkkaus, iäisyys...
"Pysy luonani, Jeesus, ainiaan", mun henkeni minussa pyys.
Joku nyyhkytti hiljaa onneaan, - oma sydämeni mun.
Sinä iltana siunaten päälläni lepäs, Jeesus, kätesi sun.
Lauri Pohjanpää 1945