Keskustelu > Yleinen keskustelu

Nyt 31

(1/5) > >>

öppiäinen:
Edelinen nyt-ketju oli hautautunut sivulle 5 asti. Se olikin täyttynyt ja mennyt lukkoon. Sen jälkeen on kyllä soinut, eli nyt soi -ketjuja piisaa. Mutta muuta ei ole tapahtunut. Avaan uuden. Toivottavasti silmiäni ei vain vältellyt jokin jo avattu.

Sitä vain, että mietin, pitäiskö lähteä tuonne ulos revontuleen. Niitä kuulemma voisi nähdä tänä yönä täällä etelässäkin. Joskus olen Helsingissä nähnyt, Pasilan hyvinvalaistulla asemalla.

Toisaalta uniakin tekisi mieli nähdä. Ja ulkoilun jälkeen alan palella.

Riitta-mummi:
Nyt näkyy olevan sukua foorumilla !   :023:   :039: :049:

Kyllästyin jo kisojen tuijottamiseen.  :102:

öppiäinen:
Lähdin tuolloin ulos, mutta en nähnyt muut kuin pilviä. Onhan nekin toki hyvä asia olemassa, mutta tavallisempi ilmestys. Ai juu, huurre kimalteli nätisti puissa, jotka kohta kaadetaan rakennustyömaan tieltä. Tohloppijärven jäältä olisi ollut revontuliakin sikäli hyvä katsella, että siellä pääsisi vähän kauemmas ihmisten tekemistä valoista. Jännää, että jotkut asiat näkee pimeässä paremmin. Sitten virkistyin ulkoilusta niin, että valvoinkin aamuun asti ja pitkälle päivää.

Kisojen tuijottamisen vasta aloitin.

Viisveisaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: öppiäinen - 03.03.23 - klo:21:20 ---Lähdin tuolloin ulos, mutta en nähnyt muut kuin pilviä. Onhan nekin toki hyvä asia olemassa, mutta tavallisempi ilmestys. Ai juu, huurre kimalteli nätisti puissa, jotka kohta kaadetaan rakennustyömaan tieltä. Tohloppijärven jäältä olisi ollut revontuliakin sikäli hyvä katsella, että siellä pääsisi vähän kauemmas ihmisten tekemistä valoista. Jännää, että jotkut asiat näkee pimeässä paremmin. Sitten virkistyin ulkoilusta niin, että valvoinkin aamuun asti ja pitkälle päivää.

Kisojen tuijottamisen vasta aloitin.

--- Lainaus päättyy ---
Hyvä esimerkki kun insinöörille ei tulisi puhua luonnosta tai ainakaan taiteesta.

Kerran seurustelin yhden apulaisprofessori emännän kanssa ja oli tosi romanttinen kävely jonkin kanavan vvierustaa ja siinä sopertelin kaikkea kaunista linnuista ja kaloista ja halailin.
No emäntä totesi jotain siinä romaantiikassa.
Tuvan paskahuusi on taas aika täynnä tarvitsisi tyhjentää.
Siihen loppui romantiikka siltä reissulta ja kohta koko suhde.

Ihan peestä

PekkaV:

   Lotan ja papan maaliskuun kuulumiset

https://www.youtube.com/watch?v=EAha-fwOj08

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta