Mietin tällaisia monenlaisia, joista on aika aralla mielellä kirjoitettavakin, ettei kukaan saisi väärää käsitystä.
Onko oikein tai väärin, tarpeellista tai tarpeetonta puhua tai kirjoittaa omista hengellisistä kokemuksistaan? Tiedän että körttiläisyyteen se ei kuulu. Toisaalta on vanha tottumus todistella, kertoa kokemuksistaan johdatuksessa.
Voiko siteerata oppi-isiä t. äitejä? Onko tarpeellista lainata Raamatun sanaa ? Mikä edistää uskonelämää ja kilvoitusta parhaiten ?
Onko ero mitä kirjoittaa yleisesti luettavaksi tarkoitetun ja kahdenkeskisen välillä ?
Toistan, nämä ovat minun hölmöjä ongelmiani nyt kun olen löytänyt runon keinon puhua.
Mietin tätä, ja koetan kanssa kirjoittaa varoen samaa kuin Riitta-mummi.
Arvelen, että ihmisten tarpeet vaihtelevat tässä. Siten sallisin niille oikeuden olla rauhassa, jotka kokevat puhumisen vieraaksi itselleen. Toisaalta herännäisyyden alkuaikaan taisi kuulua ne kamarikeskustelut, joissa puhuttiin hyvinkin henkilökohtaisista ongelmista. Paavo Ruotsalainen puolestaan taitaa kertoa juuri oppi-isästään, kun tämän luo käveli todella pitkän matkan etsiessään vastausta: Jokainen tuntee seppä Högmanin sanat.
Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki. Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunto. Tämän olen lukenut jo koulussa, vähän eri sanoin muistettuna.
Useimmilla taitaa olla samasta kysymys. Mistä minä löydän armollisen Jumalan, tai kuinka ymmärtäisin koko kristinuskosta edes jotakin, mitä minulta puuttuu - joskus epätoivoon asti - minä en tajua mistään mitään. Joku tuntee läheltään tällaisen "seppä Högmanin" jolta kysellä, mutta ne taitavat olla harvemmassa.
Olisioko niin, että ihmiset eivät tässäkään ole samanlaisia? He kulkevat eri kohdalla tätä moneen kertaan poljettua tietä, tai etsivät polun päätä. Joka jo varmasti sitä kulkee, saattaa tietää, kuinka ja missä kohdin juuri hänen on kilvoiteltava. Itsestäni tuntuu usein, että voisiko joku neuvoa, mistä se polku lähtee, jotta sitten kilvoittelisin.
Joku löytää oppi-isän, jonka neuvoista iloitsee, toinen vaikenee mieluummin. Foorumilla jolla kirjoitellaan, saatetaan muuten olla epäkörttimäisiä, pelkkä vaikeneminen vaikenee koko foorumin olemattomiin, mutta tässä voidaan olla: Omissani kyllin on. Ei puututa toisen synteihin. Sallitaan ihmisten etsiä, ja soisin toki, että kyselläkin. Itse kyselen mielelläni jos minulla on ongelma, , mutta toisaalta voin olla kyselemättä, silloin vain olisi tiedettävä ettei siitä pidetä/se ei sovi herännäisyyden henkeen/se kiusaa monia. Tiedän useiden kirjoittelevan myös foorumin ulkopuolella toistensa kesken, ja siinä ei ole mitään pahaa. Vasta sitten, jos ei rohjeta suoraan pyytää: Voisitko olla kyselemättä, me emme siitä pidä eikä se kuulu körttiläisyyteen, sillä muitakin foorumeita toki on. Siis jos kulkee runsaasti takapuheita, joilla löytyy niitä toisten syntejä.
Ehkä se, mistä juuri sunnuntain seuroissa puhuttiin, on avain. Eettisesti kestävää taitaa olla, ettei kauheasti piittaa toisista. Ei kerro, mitä sekin teki väärin, vaan mieluummin, jos löytää talletettavan arvoista, kertoo, näin hän sanoi ja se auttoi minua ymmärtämään vähän enemmän. Ehkä hänen neuvonsa ei ole juuri nyt minulle arvokas, mutta ehkä mene tiedä ensi vuonna on.
Toivon itse ihmisten kertovan jos toisilta oppivat ja kuulevat. Jokainen ei ole viisausihminen, mutta saattaa kohdata viisausihmisen, jonkun jolle Jumala on antanut lahjan nähdä ja kertoa. Dosentti
taitaisi mielellään kuulua kalustoon nimimerkki Leenan viisausihmisenä, sillä hän on auttanut nimimerkki Leenaa suuresti (ja jokuhan täällä pakosta sotkee paikat, minä olen siisti ihminen...
)
Toisaalta jos hyvin vakavasti ajattelen niin kovin mielelläni joskus kertoisin mitä Samuli Korkalainen on sanonut, kun hän ei takuulla kerkeä itse kirjoittaa, ja on ehtinyt opettaa paljon hyviä asioita.
Itse ilahdun sellaisista toisten teksteissä, syy on, etten itse aina jaksa lukea viisauskirjoja. Helpottaa kun joku kertoo mitä niissä oli, ja mitä on oppinut.
