Eli jatkuu.
Pidin suuresti Illwydin aloituksesta. Luin ketjun uudestaan nyt alettuani viimein rantautua. Kävin waeltamassa pyhiin Italiassa. Kesti palautua noin kuukauden eli hyvä trippi.
Kauhaselle minun tekee syvästi mieleni mainita, että olisin saattanut pahoittaa mieleni esitettyäni toiveen, ettei pienen maan evl kirkkokuntaa hajotettaisi sisältäpäin vedoten seikkoihin, joiden perusteella meille ei annettu sitä ainutta kuvausta viimeisen tuomion perusteista: Sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kun kiinnitin tähän huomiota ja havaitsin muutamien minulle sangen tuttujen konservatiivien keräilevän tuomiokapitulin muistutuksia kuin kunniamerkkejä täyttyi fb-laatikkoni jostakin jota kutsutaan vihapuheeksi kai. "Häpeä, Leena, kuinka sinä psykiatrina voit puhua noin!" Mitähän se ammatti siihen kuuluu.
Viimeisellä sivulla nyt mielestäni kai sitten olin saanut Öppiäisen ymmärtämään, ettei kitkeröityminen yksiössä mitään edusta "ellei minulla olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi" siis vaikka jakelisin kaiken omaisuuteni pois. Tästä tuli joskus noottia enkä osannut korjata, ja arvelen ettei kukaan osaa. Jokainen joutuu löytämään totuutensa itse.
Eero the piispa Huovinen piti siellä hienon saarnan ystävästämme Dosentista.
"Sellaiset kristityt ovat minusta vähän pelottavia, jotka seisovat vain toisella jalallaan tässä maailmassa. Epäilen, voivatko he Taivaassakaan seistä molemmilla jaloillaan" (DBonhoeffer, kielsin hyppelehtimästä). Ihmisen osa, ihmisenä eläminen on ihmiseksi luodulle kutsumustehtävä, mutta Jumala tarkoitti oletettavasti että me myös iloitsisimme.
............................
Syvimmin jäin miettimään Teppo the monsignore Sipon mietteliästä toteamusta: "Ettei vain sittenkin roomalaiskatolinen kirkko ikään kuin sallisi ihmiselle mahdollisuutta tehdä myös hyvää." Totta niinkin. Onko luterilaisuuteen jo pesiytynyt vakuuttuneisuus ettei hyvää oikein saisi tehdäkään, siitähän saattaa ylpistyä ja eikös se ole vähän kiellettyäkin. Mahdottoman naiivia palata teemaan josta kimmastuin ensi kertaa 17 v iässä Kotkan seurakunnan nuorille, joille tästä oli kuin olikin tullut todellinen ongelma. Mitäs jos minä alan luottaa itseeni ja minusta tulee omavanhurskas? Mutta todettu on niinikään, että valita hyvä rakkaudesta kuin pelosta on hieman kaksi eri asiaa.