Silloin tällöin olen minäkin kotiseuroja järjestänyt. Niistä ei uskalla ilmoittaa julkisesti, koska ystäväpiirille ilmoittamalla jo tulee niin paljon väkeä, että talo on täpösen täynnä. Mielelläni niistä ilmoittaisin varsinkin omassa seurakunnassa, jossa "ei ikinä tapahdu mitään", mutta olisi noloa, jos väki ei sitten mahtuisikaan sisään tai varsinkaan istumaan. Opiskeluajoilta on kyllä hauskoja muistoja seuroista, joissa istuttiin kuin sillit suolassa eteistä ja rappukäytävää myöten. Näillä vuosikymmenillä se ei ehkä enää oikein toimi.
Viimeksi kutsuin puhumaan tutun körttipapin, joka oli jo monta vuotta kysellyt, milloin meillä on seuraavan kerran seurat. Omasta seurakunnastakin pyysin puhujan, ja työvuoron mukainen pappishenkilö soitti puoli tuntia ennen seuroja ja kysyi, mitä nämä tällaiset seurat ovat. Yritin selittää parhaani mukaan (samalla kun kannoin penkkejä naapurista), ja hän lupasi sitten tulla elämänsä ensimmäisiin siioninvirsiseuroihin. Niin hän tulikin ja piti kelpo puheenkin. Toivottavasti tulee toistekin!
Seuraavalla kerralla ehkä nimeän seurat veisuiksi ja kutsun ainoastaan yhden puhujan (em. tutun körttipapin) ja muuten katsotaan, syntyykö spontaaneja puheita vai veisataanko yhdessä vähän enemmän. Olen myös harkinnut pyytää seurakunnalta tiloja lainaksi ja ilmoittaa julkisestikin veisuista tai seuroista, mutta silloin ahdistaa kahvituksen järjestäminen laitoskeittiössä ja vastuu tiloista. Kotiseurat ovat kuitenkin aina kotiseurat.