Luinpa juuri koko tämän ketjun, ja kovasti hämmästytti, että joku loukkaantui Kyöstin mainioista pohdiskeluista körttiseuroja ja helluntailaiskokouksia vertaillen. Minua niin hymyilytti moinen verbaali-iloittelu!
Tällä foorumilla näyttää käyneen samoin kuin monella muullakin: toisten kirjoitteluja tulkitaan omista lähtökohdista aivan toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut, ärsyynnytään helposti, vastataan kärkevästi jne. Ja kun jonkun henkilön jokin mielipide ärsyttää, aletaan häntä tulkita jatkossakin kriittiseen sävyyn. Huumorintajussakin tuntuu olevan kovin suurta vaihtelua.
Varsinaisesta aiheesta sanoisin, että ainakin meillä päin on etäännytty aika kauas ideaalista, jossa jokaisella on mahdollisuus puhua tai aloittaa virsi. Saattaa se toimia vielä kotiseuroissa, varsinkin oman ystäväpiirin keskeisissä, mutta seurakunnan tiloissa järjestetyt seurat ovat kyllä todella kaavamaisia - näin ainakin entisessä kotiseurakunnassani, jossa oli tapanani käydä silloin tällöin seuroissa. Papit puhuvat (sopivat puhejärjestyksen ennen seurojen alkua) ja ehdottavat myös liukkaasti virret ennen tai jälkeen oman puheensa. Ei puhettakaan, että kukaan maallikko ehtisi virttä etsimään saati sitten aloittamaan. (Täytyy tosin tunnustaa, että viime käynnistäni ko. seuroissa on jo useampia vuosia. Kotiseurat tuntuvat niin paljon "oikeammilta".)
Aikanaan opiskelijaseuroissa tilanne oli rennompi ja kiireettömämpi, ja sitä kaipaisin nykyisinkin. Varsinkin sitä hiljaisuutta virsien ja puheiden välissä, jolloin edellisen puheen ajatukset vielä väreilevät ilmassa ja seuraava virsi ikään kuin etsiytyy paikalleen. Kuuluu vain kevyttä siioninvirsikirjan lehtien kahinaa. Toisaalta muistan sellaisenkin tilanteen, jolloin minun kodissani olleissa seuroissa oli eräs körttiläisyyttä tuntematon ystävä mukana. Hän kertoi myöhemmin kokeneensa nuo hiljaiset tauot, jotka minulle olivat seurojen parhaita hetkiä, niin ahdistavina, ettei hän halunnut enää koskaan seuroihin. Hän luuli, että tilaisuus meni pieleen, kun kukaan ei tiennyt, kenen vuoro oli puhua!
Puhujan seisomisesta ja istumisesta on jo mainittu monta hyvää näkökulmaa. Eiköhän ole parempi, että puhe kuuluu, kuin että noudatetaan orjallisesti esimerkiksi tapaa puhua istuallaan... Varmaan nöyrän puheen voi pitää seisaallaankin.