Kirjoittaja Aihe: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi  (Luettu 6709 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« : 05.07.10 - klo:16:09 »
Varsinkin maalaiskuntien kunnallispolitiikassa (mutta kyllä muutenkin) on niin, että siinä saa hankituksi kannuksia ja ääniä vaikka olisi kuinka tyhmä ja mistään tietämätön tolvana. Kunnallispolitiikassa menestymisen edellytyksiksi voidaan laskea suuri suu, röyhkeä ja häikäilemätön käytös ja mistään tietämättömyys!

Lautakuntiin mennään puolueiden mandaateilla. Hyvä esimerkki on kun yksikin muori teknisessä lautakunnassa sai vain yhden kerran suunsa auki kokouksen aikana: "milloin on seuraava kokous?".  Sitten on näitä joiden ymmärryksen taso ei vain riitä, eivätkä osaa lukea/kirjoittaa oikein, -niin räkättävät kaikkia ja kaikkea vastaan. Sivistyslautakunnassa istuu tolloja sivukyliltä joiden ainoa agenda on vahtia kyläkoulun etuja tai yrittää hankkia asfalttipäällyste "oman kylän" metsäautotielle. Sitten ollaan muka ajavinaan yksittäisten ihmisten etuja kun joku toinen yhtä luku-, ja kirjoitustaidoton ääliö ei ymmärrä että kuntien päätöksentekoa sitoo monet lait, -ja valitetaan sinne, valitetaan tänne... -lopputuloksena tollo pystyy korkeintaan hidastamaan joitain elintärkeitä muutoksia parilla vuodella mutta kuitenkin jää luu käteen kun ei ymmärrä mitä on tekemässä. Pääasia on että kaikesta valitetaan jonnekin ja pidetään suurta ääntä, kirjoitellaan lehtiin omalla nimellä ja räkötetään minkä ehditään.

Joskus olen tulleeksi/tulen olleeksi sitä mieltä, että ihmisiäkin saisi harventaa niinkuin porkkanoita harvennetaan. Sama meno tuntuu olevan valtiontason politiikassakin, jossa turvenuijat ja punaniskat mellastavat olemattomista asioista. Mikä on päässyt sinne urheilusaavutusten takia, mikä halonhakkuun mutta suuri suu pitää olla ja on eduksi jos ei tiedä mistään mitään eikä osaa mitään. Poliittisia broilereita alkaa olla jo niin paljon, että voisi rakentaa kanalan niitä varten. Suuri joukko joutilaita suunsoittajia jotka eivät tee oikeata työtä vaan soittavat suuvärkkiään valtion maksamalla korkealla palkalla ja eläkkeellä.

Valta pois tyhmältä kansalta virkamiehille ja yleinen äänestysoikeus kumottakoon! Jokainen määrättäköön kurssille jos mielii jatkossa äänestää, jossa kurssilla ryhmä asiantuntijoita tutkisi löytyykö edes alkeellista luku-, ja kirjoitustaitoa sekä luetun ymmärtämistaitoa. Lisäksi että onko  tietämystä miltään muulta elämönalueelta kuin kossujuonnista ja kansanradiosta. Jos ei niin äänestyoikeus hyllylle!  Samalla vähenisi kaikenlainen poliittinen puliveivaaminen ja turhat suunsoittajat päätöksentekopaikoilta.
« Viimeksi muokattu: 05.07.10 - klo:16:11 kirjoittanut Jampe »
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #1 : 05.07.10 - klo:17:31 »
Olipa hauskasti kirjoitettu.  :repee:

Tiedän kunnallispolitiikasta tyypin, joka ihan periaatteesta vastustaa melkein joka asiaa. Hän on myös semmoinen tyyppi, joka pääsääntöisesti myöhästyy paikasta kuin paikasta. Niinpä kaverit ovat keksineet, että pannaan kaikki tärkeämmät pykälät esityslistan alkupäähän, niin saadaan kokouksessa edes joitain asioita päätettyä ennen kuin vastarannan kiiski ehtii paikalle.

Sen verran olen seurannut noita kyläkoulujen lakkautuksia, että ensin jollakin "viisaalla" teetetään kalliilla hinnalla laskelmia, joissa todetaan, että tämän ja tämän koulun oppilaat kannattaa siirtää keskustan kouluun. Sitten vain huomataan, että keskustan koulun seinät pullistelevat jo entuudestaan. Siinäpä sitten mietitään, mistä löytyy tiloja, joihin sijoitetaan luokkia. Tahtoo semmoinen homma vaikuttaa hölmöläisten peiton jatkamiselta. Sen ymmärrän, että lakkautetaan koulu, josta oppilaat hupenevat jatkuvasti, mutta kun lakkautuslistalla on semmoisiakin kouluja, joissa oppilasmäärät lisääntyvät  :107:. Se mitään ymmärtämätön syrjäkylän edustaja voi olla äiti-immeinen, joka ajattelee vain sydämellään omaa muksuaan ja hänen koulun aloittamistaan.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #2 : 05.07.10 - klo:17:47 »
Hyvä hyvä hyvä Jampe! Eihän kansanedustajankaan tarvitse edes tietää mitä varten Eduskunta on olemassa. Siellä pärjää jos on kasvanut hissitalossa. Viime vaalien alla otin hupikierroksen ja kysyin mitä edustajakandidaatti tekisi jos. Vain yhdellä kojulla tiedettiin (kysymys käsitteli lain säätämistä) eikä sielläkään edustajaksi pyrkijä tiennyt, avustaja vain. Yhdellä kojulla sain kuulla oikein helluntainepistolan, mutta kun sanoin etteipäs, vaan... se tyttö pillahti itkuun. Mistä hän voi kaikkea tietää?  Hoh. Työpaikkaa ollaan hakemassa eikä ole otettu selvää siitä mitä siinä uudessa täytyis tehd
Kansahan nämäkin kaksisataa vapailla vaaleilla valitsee. Mutta on kallista ylläpitää kahdensadan jokseenkin joutavan elämää, ja maksaa kahden kauden jälkeen tolkuton eläke kun ihmiset vielä menevät tekemään isot rahat jossakin hommassa josta satun tietämään etteivät mitään tiedä...

minä en sano enempää siitä asiasta...

Mutta tarvitsemmeko me todella kaksisataa kansanedustajaa --- ja tarvitaanko ne kaikki kunnallispikkupäättäjät, vai voisiko niistä nyhtää vaikkav joka toisen pois?  Saisivat vaikka vaalien jälkeen itse päättää kuka lähtee. Tai olisiko mitään: Pääsykoe Eduskuntaan pyrkiville. Kansa valitkoon mutta ennen toimen vai mikä hän on, vastaanottamista, tentittävä ainakin keskeisimmät Suomen Laista, ynnä yhtä ja toista muuta. Minulla on erinäisiä ajatuksia siitä yhdestä ja toisesta. Keskustelu rouva Hyssälän kanssa...no nyt se kuitenkin tuli. Mutta kun ei tiedä, ei pidä ruveta huutamaan! Se oli tyhmä veto!
« Viimeksi muokattu: 05.07.10 - klo:17:51 kirjoittanut Leena »
Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Kummajainen

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 139
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #3 : 05.07.10 - klo:18:08 »
Eräällä paikkakunnalla, jossa aiemmin asuin, oli yhdellä valtuutetulla kisa naapuripitäjän päättäjän kanssa. Molemmat olivat olleet valtuutettuja 30 vuotta putkeen. Kisaavat siitä, kummalle tulee pidempi valtuustoura. Hihhei ja hellurei.  :icon_cool:


Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16874
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #4 : 05.07.10 - klo:18:27 »
En tiedä tyhmyydestä, mutta moni heistä on täysin patologinen tapaus. Älykkyyden kanssa korrelaatiota on vaikea havaita, mutta muita ominaisuuksia senkin edestä.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Hölkänen

  • Vieras
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #5 : 05.07.10 - klo:18:51 »
Minusta olisi oikein ja arvollista jos kaikki tämän foorumin lukijat liittyisivät johonkin puolueeseen tai perustaisivat itse mieleisen valitsijayhdistyksen ja asettuisivat ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa (ja seurakuntavaaleissa ennen sitä). Jos ryhdytään pätevyysvaatimuksia asettamaan, niin kohta jokaisen kunnanvaltuutetun pitää olla yhteiskuntatieteiden maisteri. Niin jos kävisi, niin kyllä häviäisi päättävistä elimistä hirvittävä määrä arvokasta asiantuntemusta.

Politiikassa saa siis olla tyhmä, mutta poliitikkojen itsekkyys ja sydämettömyys minua kismittää. Moni sellainen, joka ei suostu mukaan mihinkään likaiseen peliin on nopeasti pettynyt ja väsynyt politiikkaan. Parhaimmillaan politiikka on yhteisten arvojen pohjalta toisia kunnioittaen tapahtuvaa kehittämistoimintaa, joka vieläpä on hauskaa. Toivottavasti onnistumme muuttamaan poliittisen kulttuurin enemmän siihen suuntaan!

Poissa Jampe

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2205
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #6 : 05.07.10 - klo:20:03 »
Minun mielestä nimenomaan poliitikoissa sitä oikeaa asioista tietämistä on toodella vähän. Kun nyt kunnallispolitiikassa alettiin, niin otetaan esimerkiksi lautakuntatyöskentely; -moniko "tästä tallinseinään"- ominaisuuksilla varustettu tielautakunnan tai teknisen lautakunnan jäsen oikeasti ymmärtää, milloin joku tiehanke on kustannusarvion osalta suunniteltu väärin? Tai moniko ymmärtää paljonko siivoojia tarvitaan vakinaisiin työsuhteisiin ison koulun pitämiseksi puhtaana?  Moniko ymmärtää mitä tarkoittaa pisteyttäminen kilpailuttamisessa ja moniko imbesilli-jäsen edes tietää että julkisyhteisöjen on yleensäkin kilpailutettava kaikki tietyn kynnyksen ylittävät hankkeet?

Näistä asioista maristaan ja itketään, että "miksi ei otettu oman kylän rakennusurakoitsijaa, vaan naapurikunnasta?" jne. jne.  -ja kiikutetaan markkinaoikeuteen, hallinto-oikeuteen ja ties mihin valituksia jotka pautetaan takaisin muotovirheiden takia kun ei ole viitsitty ottaa edes selvää miten niitä tulisi laatia...

Tai sitten tyypillinen tapa millä moni paikallis-kunnallis-poliitikko yrittää päteä: Asiakas A on hakenut rakennuslupaa ja joutunut odottamaan sen saamista peräti kaksi viikkoa (!). Tänä aikana asiakkaalle on huomautettu että hakemukset ovat puutteelliset ja edellytetty liittämään puuttuvia asiakirjoja.  No, asiakas A, tallinseinästä revittynä, -tietenkin suivaantuu koska kaivinkone oli tilattu jo huomiseksi olettaen että niin suuren ja mahtavan asiakkaan alle levitetään kunnassa punaista mattoa ja annetaan rakennuslupa lähtiäisiksi kouraan.  A soittaa tuntemalleen kyläpoliitikolle joka istuu kunnanhallituksessa puolue X:n mandaatilla ymmärtämättä mistään mitään. Kyläpoliitikko soittaa kunnanjohtajalle ja kunnanjohtaja mainitsee asiasta sivumennen kahvitauolla myös valtuuston puheenjohtajalle.  Seuraavaksi kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja sekä kyläpoliitikko alkaa kurkuttaa rakennustarkastaja B:tä että miksei meidän kunnassa ihmiset saa rakennuslupia?  Tarkastaja B ei tiedä mistä kunnanjohtaja mahtaa puhua koska hän on vain menetellyt niinkuin pitääkin menetellä ja laki edellyttää. Hän kuulee asiasta nyt vasta ensi kertaa. Kunnallispoliitikot yhdessä kuorossa laulavat että tuollainen rakennustarkastaja saa lähtöpassit jos "asiat ei tästä lähtien ala sujua paremmin".

Olen hyvin läheltä seurannut mm. mainitunlaisen tilanteen ja lukuisia muita samankaltaisia, joiden johdosta olen päätellyt että luottamusmiehet ja poliittisin perustein valitut päättäjät ovat lauma koulutettuja apinoita jotka ulkomaailmaan ja omilleen joutuessaan  kuolisivat todennäköisesti pian sukupuuttoon yksinkertaisuuden takia. Ei olisi selviytymisen edellytyksiä jos pitäisi itsekin osata ajatella jotain.

Kaikista suurin vitsi on, että korkeilla luottamuspaikoilla olo näyttää myös pätevöittävän erilaisiin huippujohtajien virkoihin yms.  -ainakin valtakunnan tasolla, mikä kertoo että suuryrityksissäkin tieto ja osaaminen on yleensä vasta sikariporrasta seuraavaksi alemmassa asiantuntijaportaassa joiden apuun nämä poliittisin perustein valitut koulutetut apinat sitten joutuvatkin turvautumaan säilyttääkseen kasvonsa.  Valtiovarainministeriö on hyvä esimerkki.  Raimo Sailas onepäilemättä esim. oikea rautainen ammattilainen mutta alati vaihtuva valtiovarainministeri on yleensä vain klovni jota kansa saa seurata jonkin aikaa kunnes otetaan uusi tilalle. Ihan niinkuin kesäteatteria...
Elämä on ihmisen parasta aikaa -Matti Nykänen-

Poissa Kummajainen

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 139
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #7 : 05.07.10 - klo:21:08 »
Minusta se ei ole edes älykkyys-tai tietämysasia, onko hyvä päättäjä vai ei. Asioista voi ottaa selvää, rakenteita voi kyseenalaistaa ja pitäisi olla rohkeutta kysyä. Me äänestäjät olemme niin tyhmiä, että äänestämme eduskuntaan / kunnanvaltuustoihin ihan ketä sattuu.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16874
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #8 : 05.07.10 - klo:21:49 »
Senkö takia minä saan niin vähän ääniä seurakuntavaaleissa?
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

myyrä

  • Vieras
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #9 : 05.07.10 - klo:22:15 »
Minusta tuolla ketjun alkupäässä niputetaan kaikki kunnallispoliitikot ja muutkin poliitikot turhaan yhteen nippuun. Kyllä sieltä löytyy myös kunnan asioita vilpittömästi ja taidolla eteenpäin ajavia.

Poissa Pirska

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 6624
  • Vihaaja
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #10 : 06.07.10 - klo:17:11 »
Minusta se ei ole edes älykkyys-tai tietämysasia, onko hyvä päättäjä vai ei. Asioista voi ottaa selvää, rakenteita voi kyseenalaistaa ja pitäisi olla rohkeutta kysyä. Me äänestäjät olemme niin tyhmiä, että äänestämme eduskuntaan / kunnanvaltuustoihin ihan ketä sattuu.

Hyvä huomio Kummajaiselta, että asioista voi ottaa selvää. Eikö kokouksen valmistelija lähetä valtuutetuille esityslistan mukana selostuksen hankkeista. Ne lukemalla voisi olla jo paljon viisaampi päättämään asioista. Tietysti kunnallisvaltuutetuilla pitäisi olla myös ihan kunnollinen pohjatieto siitä, missä järjestyksessä asioista päätetään.

Lautakunnissa minusta voi olla vähän tyhmempääkin sakkia, kunhan ovat oikeissa lautakunnissa. Ajattelen nyt lähinnä vaikkapa sivistyslautakuntaa, jossa on vaikkapa niitä pikkukoululaisten äitejä ja isiä, jotka ymmärtävät sitä asiaa ruohonjuuritasolta. Kun ruohonjuuritason tieto yhdistetään sopivasti laajempaan tietämykseen, niin sitten asiat voisivat edetä jopa hyvin.
Vielä, Herra, kutsut meitä,
Vielä sanas saarnataan.

Poissa Leena

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 11609
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #11 : 06.07.10 - klo:22:54 »
Minusta se ei ole edes älykkyys-tai tietämysasia, onko hyvä päättäjä vai ei. Asioista voi ottaa selvää, rakenteita voi kyseenalaistaa ja pitäisi olla rohkeutta kysyä. Me äänestäjät olemme niin tyhmiä, että äänestämme eduskuntaan / kunnanvaltuustoihin ihan ketä sattuu.

Niin. Ei siinä ehkä jokin tyyliä Mensan jäsenyys ole juttu. Tyhmyys voi merkitä oikeastaan aivan muuta, kuin jonkin sellaisen puutetta josta nyt on sovittu että näin määritellen joku on "älykäs". Tyhmyys on luonteeltaan inhimillinen vajavuus - ei sen mikälie "älyn" puutetta. Tyhmä ei valmistele asioita, hän ei ota selvää --- kun vielä tietäisi miksi ---- eikä hän ajattele asioita itsenäisesti, itsepäisesti kyllä joskus, mutta se on eri asia. Tyhmä antaa siis tahdottomana räsynukkena ryhmän päättää puolestaan (DB, vapaalla kädellä vähän laveeraten). Hän ei ihmettele ryhmänsä päätöksiä. Joskus kyseessä on yksinkertaisesti laiskuus. Joskus halu tai tarve hyötyä,  "käyttökelpoinen kaveri".

Sillai... jos nukkumaan.
 



Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käteen elämämme, Hän itse meille rauhan valmistaa.

Poissa Kummajainen

  • Pistää körttipastillin suuhun
  • Viestejä: 139
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #12 : 12.07.10 - klo:22:28 »
Eräällä paikkakunnalla, jossa aiemmin asuin, oli yhdellä valtuutetulla kisa naapuripitäjän päättäjän kanssa. Molemmat olivat olleet valtuutettuja 30 vuotta putkeen. Kisaavat siitä, kummalle tulee pidempi valtuustoura. Hihhei ja hellurei.  :icon_cool:



Heh, tuossa siis mielestäni epäeettistä se, että tuo kisa on ainoa politiikassa kiinni pitävä tekijä. Kumpikin on sanonut, että ei enää kiinnosta pätkääkään, mutta kisaa ei voi hävitä.

 
Senkö takia minä saan niin vähän ääniä seurakuntavaaleissa?

 :003: Kyllä, se varmasti on se syy.

Poissa Mauno

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 776
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #13 : 14.07.10 - klo:09:31 »
Kaikki politiikot ovat normaalia tyhmenpiä?

Teen vastaesityksen: Eivät kaikki ole!


Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1578
Vs: Poliiitikon pitää olla normaalia tyhmempi
« Vastaus #14 : 14.07.10 - klo:12:08 »
Onhan nua tyhymiä. Varsinkin kunnallispoliitikot, kun uhuraavat valtavasti omaa vapaa-aikaansa yhteesten asiooren hoitamisehen. :icon_wink:
Itte oon ollu kiinteistötoimitusten uskottuna miähenä, kun Maanmittauslaitos ja kiinteistönomistajat pykää tiälinioja ym. tilusjäriestelyjä lakien ja asetuksien määräämällä tavalla.
Tämän luattamustoimen huanona pualena on se, että maanmittausinsinöörit järiestää kokoukset ja maastokatselmukset virka-aikana ja minä jourun omasta tyästäni pitämähän rokulia. Kokouspalakkiot ja kilometrikorvaukset ei oo kertaakaan riittäny korvaamahan ansiomenetystä tyästä, kun tyämaa on harvoon omalla paikkakunnalla.
Poliitikkojen arvostusta vähän laskoo se, että seuratahan niitä oman pualueen kellokkahia liikaa, mutta tyhymäksi haukkumisen jättääsin pois.
Typeryyren ensimmäänen oire on pitää ittiänsä viisahana. :017:
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.