Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Liina - 05.11.12 - klo:20:27
-
Miksi tämä kuulostaa minusta yhä enemmän kiristämiseltä (on äskettäin tullut kuunneltua muutamakin saarna aiheesta, eri suunnnilta): "Jumala ei anna anteeksi niille, jotka eivät anna anteeksi toisille ihmisille."?
Eihän edes maallinen, rakastava vanhempi sanoisi noin? "Pirkkopetteri, jos et anna anteeksi Janiminnalle, vaikka se vei sun kaikki karkit ja hakkasi naaman mustaksi, minäkään en anna anteeksi sinulle." Kylmää. Eikö rakastava vanhempi sanoisi jotakin ihan muuta (tyyliin: kultapieni, rakastan sinua joka tapauksessa, mutta olisi teille molemmille hyvä, jos sopisitte), ja vähitellen Pirkkopetteri ehkä oppisi antamaan anteeksi Janiminnalle?
Ihminen, jonka on vaikea/mahdoton antaa anteeksi, on siis lopullisesti armon ulkopuolella? Heippati hei sitten.
-
Kyllä minä olen sen omalle kohdalleni ajatellut niin, että ellen minä anna anteeksi lähimmäiselleni, niin ei Jumalakaan anna minulle anteeksi. Otan tämän kyllä ihan tosissani ja kyllä se panee ajattelemaan vakavasti.
-
Yleensä olen hetas( halukas) antamaan anteeksi, mutta on eräs asia josta kannoin kaunaa kauan. Ainakin10-15 vuotta. Katkeruudeksi muututtuaan se rikkoi eniten itseäni. Vihdoin asetuin Jumalan läpivalaisulaitteen alle ja Hyi mitä itsessäni näinkään ! Pala palalta murtui kaikenlaista
poispantavaa. Nyt se alkaa olla ohi.
Jumalan hoito on parasta mitä on. Siitä koituu uusi elämä.
-
Joskus anteeksiantaminen on helppoa ja saa vielä oikein rakkauden sitä katuvaa väärintekijää kohtaan, joskus taas joutuu mielessään yhä uudelleen ja uudelleen antamaan anteeksi. Kun kerran jo luuli antaneensa anteeksi, asia saattaa taas pulpahtaa pinnalle kaunan tunteiden kanssa. Uskon että Jumala antaa voimaa siihen jos on halua, sitä voi pyytää häneltä. Kaunaisin tuntein on vaikea elää. Itse ajattelen niin että jos jotain kaunaa tunnolle jäisikin, niiden kanssa voi mennä rehellisesti Jumalan eteen ja sanoa että en voi näille mitään. Kerta toisensa jälkeen.
Joskus voi auttaa kun katsoo siihen tekijään ja näkee hänet synnin pettämänä.
-
Samanlaiset on kokemukseni ja ajatukseni. Ja kun on vapaa on iloa ja rakkautta jaettavaksi toisillekin. :icon_cool:
-
Totta kai anteeksiantaminen on tärkeää ja vapauttavaa. Ajattelen siitä näin: Jumala on antanut anteeksi minulle, minunkin pitää siis edes pyrkiä siihen kaikin, usein vähäisin voimin. En näin: Jos en kykene antamaan anteeksi, Jumalakin hylkää lopullisesti. Ehdollinen rakkaus ei mielestäni ole rakkautta vaan jotakin muuta.
-
Koen että anteeksiantaminen ja -pyytäminen on välillä vaikeaa, välillä ehkä helpompaa. Koen myös niin
että asioita ja tilanteita "jostain syystä vaan tapahtuu", eivät ehkä tunnu hyviltä, mutta ei kuitenkaan
ole tapahtunut mitään sellaista mikä "vaatisi" anteeksiantamista tai pyytämistä.
-
Vaikka joskus anteeksiantaminen lienee vaikeaa mutta silti se kannattaa ja se vapauttaa.
Jos tunteilla ei ensin pysty voi ajatella että tahdon antaa anteeksi niin uskoakseni tunteet seuraavat joskus myöhemmin mukana tahdon-ratkaisua.
-
Kyllä, kyllä ja kyllä. Anteeksi antaminen on vaikeaa, se on joskus tahdon asia, se on kannattavaa ja kannatettavaa, tärkeää ja onnistuessaan vapauttavaa.
Tuo ihmisten välinen ei kuitenkaan ollut ihmettelyni varsinainen aihe. Vaan se, miksi Jumalan armo on noin jyrkän ehdollista tai ainakin sellaiseksi tulkitaan. Toisaalta sanotaan, että kaikki rikkinäiset ja epäilijät saavat tulla, mutta pääsymaksuna vaaditaan kuitenkin anteeksianto lajitovereille. Vähän kuin ojentaisi jollekulle ilmaislipun, jolla on kova hinta.
-
Anteeeksianto on lakia. Me syntiset ihmiset joudumme helvettiin. Mutta kyllä meille suodaan armo.
-
Kun oikein aloin ajateleen, niin vaatimuksestahan se lähtee, vaikkakin Jeesuksen sanan kautta. Teidän tulee antaa anteeksi ei seitsemän kertaa vaan....
Meniskö oikein sen kautta että ensin pyytäis anteeksi Jeesukselta, sitten hänen rakkautensa kautta pyytäis siltä jota on loukannut. Se olis niinku
rakkautta sitten.Ei lakia.
Onko Jeesus siellä helvetissä meitä pelastamassa ja rastia vetämässä syntiluettelomme yli. Se olis armoa. Joko sitten olis taivaaseen pääsyn aika ?
-
Anteeeksianto on lakia. Me syntiset ihmiset joudumme helvettiin. Mutta kyllä meille suodaan armo.
Otappa tuosta selvää. :120:
-
Otappa tuosta selvää. :120:
Pakko myöntää, etten minäkään tajunnut. Jos armo suodaan joka tapauksessa, miksi ukaasit?
-
Jos ei olisi armoa niin olisi syntynyt jokin uusi uskonto - ei enää kristinusko. Vuorisaarna, josta tuo on otettu on 95%:sti lakia. Jos joku on ollut täällä maan päällä niin hurskas, että hän ei ole rikkonut vuorisaarnan sääntöjä niin voisin ruveta opetuslapseksi hänelle. Mutta en ole vielä löytänyt.
-
Jos se nyt riittäisi alkuun, että myönnän, että olisi hyvä meille kaikille, jos pystyisin antamaan anteeksi. Eli tavallaan se mallan esiin tuoma tahdon ja ymmärryksen askel, vaikka tunteet olisivat ihan muuta.
Alusta voi sitten vähitellen ja huomaamattaan edetä pidemmälle.
Olisiko niin, että sitten kun oikein paljon kokee saaneensa lahjaksi, on helppo olla suuripiirteinen ja antaa anteeksi, nähdä mikä kaikki niitäkin ihmisiä ehkä sitoo, joiden loukkaamaksi on joutunut.
Voiko lain ymmärtää lupauksena? Jos sanotaan "antakaa anteeksi", voiko sen ajatella, että luvataan "te vielä pystytte antamaan anteeksikin", kunhan "teette parannuksen" eli tulette parantumaan?
No joo, en ole mikään käytännön asiantuntija anteeksi antamisen saralla :-\ Mutta jossakin muussa olen huomannut, että tunteet, tai sitovasta tunteesta vapautuminen, tulee jälkijunassa, kun ensin periaatteellisella tasolla hyväksyy jotakin. Tunteet on vähän semmoisia itsepäisiä lapsukaisia.
-
Itseäni kyllä tässä on alkanut kiinnostaa muu. On epärealistista edes yrittää vättää, että jokin tunne olisi komennolla saatavissa pois, ja jos joutuu todella väärinkäytöksen kohteeksi - no, jos ihminen ymmärtää toisen tunteita, kuinka paljon ennemmin Jumala joka ne loi. Mutta otetaan tilanne konkreettisesti. Joku loukkaa sinua, mutta on huomenna avun tarpeessa. Menetkö auttamaan? Hän saattaa tarvita aivan yllättäen vaikka jonkun joka käy hänelle kaupassa, saattaa lääkäriin, vaikka soittaa palokunnan paikalle kun näkee talon olevan tulessa.
Anteeksiannon toimiminen käytännön tasolla, valmiutena auttaa vihamiestä, lopettaa vihamielisyyden siihen paikkaan. Silloin keskitytään siihen mikä on ajankohtaista.
Jos jotakin mietin niin tätä kysymystä, tiedän etten ole ainoa - minulla on hyvä ystävä joka aivan aina päätyy miettimään tätä ja keksii miljoonia selityksiä sille miten asia ei voi olla näinpäin... että ensin me annamme anteeksi ja siten vasta saamme anteeksi Jumalalta. Siis jos me kuin kiltit lapset ainakin sullomme syrjään tai koetamme jättää käsittelemättä tai yritämme piilotella Jumalalta tunteitamme ja uskottelemme kohta ettei niitä olekaan...
Menin kerran tilanteessa lopulta papin puheille ja olin niin epätoivoissani siitä että minusta ei anteeksianto lähde, että tuo peräti kaivoi käsikirjasta ripin kaavan, olkoon alatien körtti mikä vain ja vastaan suoritteita... Sain anteeksi sen ettei minusta lähde sitä hyvää mikä pitäisi, muttei se tee tyhjäksi tuota että minun varmaan pitää se palokunta hälyttää, saattaa lääkäriin ja käydä kaupassa. Ei autuuden asuana vaan koska Jumala tahtoo, ja Hän tahtoo järkeviä asioita.
Tunteista en siksi toiseksi ole kuullut ketään tuomittavan, sanoista, teoista ja laiminlyönneistä kyllä. Me vain ymmärrämme tämän kai sitten niin tunneasiana, koska emme elä yhteiskunnassa jossa ainut turvaverkko ovat hyvät välit kaikkien kanssa. Mutta niinkin on totta, että voi antaa Jumalan vilkaista vähän sitä Leenaa ja silloin on aika äkkiä perumassa toisten päälle langettamaansa kirousta, sellaiset hoituvat sitten vaikka kirjeitse... että annatteko minulle anteeksi.
-
Ei autuuden asuana vaan koska Jumala tahtoo, ja Hän tahtoo järkeviä asioita.
No nythän sinulta lipsahti ytimekäs lause! Juuri näin minäkin sen ajattelen.
Varsinaisesta aiheesta:
Jos Jumala olisi ihminen, niin kyllä olisi hyvin järjestetty tämä maailma ja vanhurskauden asia, ihan minun aivoitusteni mukaan, siis paljon fiksummin kuin nyt. Jonkinlainen maallinen lakihan meillä on jo nyt, ja kun se vielä parannettaisiin jumalalliseksi, niin siinä sitä olisi lakia sille joka lakia tarvihtoo!
Vaan kun Jumala ei ole ihminen. Siksi on tämä hullutus, tämä armo.
Sitä on vaikea hyväksyä, tai mahdoton. Ei sitä olisi keksinyt kukaan järkevä ihminen. Siis ihminen.
Mt
-
Nyt virtuaalihalaan Leenaa, jos saan luvan. Jos en, kiitän kuitenkin.
Tuo konkreettinen anteeksianto on hyvä näkökulma. Minulle on itsestään selvää, että autan (jos suinkin voin ja osaan, yritän ainakin) pulassa olevaa, täysin riippumatta siitä, onko hän ystäväni, tuttavani, tuntematon tai ihminen, joka on satuttanut minua pahasti. (Rehellisyyden nimissä: niin pikkusieluinen olen, että ystävälleni teen pienempiäkin palveluksia, mutta loukkaajani pippaloihin en ehkä menisi kyökkipiiaksi :))
Pieni esimerkki: riitaisan avioeronsa keskellä kärvistelevä ja kituva muinainen eksäni lähetti minulle yllättäen s-postitse kysymyksen: "Olenko mielestäsi narsisti?" (ilmeisesti tällainen termi oli tullut rettelöissä esiin, kuten nykyään usein). Hän kohteli minua aikanaan huonosti, ja nyt tarjoutui oiva tilaisuus antaa takaisin. En vastannut heti, mietin. Kirjoitin lopulta, että minulla ei ole mitään pätevyyttä diagnoosien tekemiseen, mutta mielestäni hän ei ollut narsisti (ei mielestäni ollut). Toivotin voimia.
Tosiaan: ehkä anteeksianto ei ole tunneasia vaan kyse on siitä, miten me toisiamme arjessa kohtelemme? Että ei kosta kärsimäänsä pahaa?
-
Nyt virtuaalihalaan Leenaa, jos saan luvan. Jos en, kiitän kuitenkin.
Tosiaan: ehkä anteeksianto ei ole tunneasia vaan kyse on siitä, miten me toisiamme arjessa kohtelemme? Että ei kosta kärsimäänsä pahaa?
Leenaa saa aivan aina halata, kiitos, myös virtuaalisesti. :109: kuten koko Teerenpelinpolun Trioa, :P Kissaa ja :026: Dosenttia, jos saa kiinnisiepatuksi.
-
Leenaa saa aivan aina halata, kiitos, myös virtuaalisesti. :109: kuten koko Teerenpelinpolun Trioa, :P Kissaa ja :026: Dosenttia, jos saa kiinnisiepatuksi.
Kiva, ole hyvä. Kissaakin silitän virtuaalisesti, ei tule allergiaoireita :). Mikä tai kuka on vikkeläliikkeinen Dosentti? Hyvää viikonloppua Triolle!
-
Mikä tai kuka on vikkeläliikkeinen Dosentti?
Odotan kiinnostuneena, rupeaako Leena selittämään.
-
Dietricus Docens, hen itze ilmaiscon izens circonmenoin mendyä ohitze :026:
Ujo mies ja vaatimaton,. Aito Aave, the Real Ghost, Körtti jo Eläessään Tietämättään, surffaa paremmin tällä sivulla vaikka amerikoissa on perustettu omat heikkolaatuiset jäljitelmät ja oma kotisivu hänelle, jos minä kerron syntyy Kirja. Toinen onkin jo tekeillä sillä ensimmäisestä tuli Hyvin Huono. Mutta hän saa miettiä itse was er erzählen will.
Minä olen Dosentin maailmanmestari, vaikka muuan Karttunen tietää runsaahkosti seikkoja niinikään. Tulevaisuuden mies. Suuri Kristologi, ekumeenikko, ekklesiologi ja eetikko. Hahmottteli kirkon hyvin kiintoisasti ja sitten tuunasi uskonnotonta kristinuskoa mutta se jäi pahasti vaiheeseen, kun muuaan herra Heil suoritti viimeisen inteventionsa maailmassa.
-
Jos ei olisi armoa niin olisi syntynyt jokin uusi uskonto - ei enää kristinusko. Vuorisaarna, josta tuo on otettu on 95%:sti lakia. Jos joku on ollut täällä maan päällä niin hurskas, että hän ei ole rikkonut vuorisaarnan sääntöjä niin voisin ruveta opetuslapseksi hänelle. Mutta en ole vielä löytänyt.
Vuorisaarna on lakia, entä sitten. Mitä pahaa laissa on? Sehän on tehty suojelemaan varsinkin heikompia ihmisiä. Minusta laittomuus on paljon pahempaa. Ellei ole lakia, niin eihän armollakaan ole mitään virkaa.
"Jos joku on ollut täällä maan päällä niin hurskas, että hän ei ole rikkonut vuorisaarnan sääntöjä"
Jeesus Kristus, Jumalan poika, on ollut täällä maan päällä niin hurskas, ettei hän ole rikkonut vuorisaarnan sääntöjä. Luulin, että olet kuullut hänestä.
-
ai niin joo...
-
Mun on joskus lähes ylitsepääsemättömän vaikeeta antaa anteeksi itselleni... :icon_rolleyes:
-
Mun on joskus lähes ylitsepääsemättömän vaikeeta antaa anteeksi itselleni... :icon_rolleyes:
Vähän samalta tuntuu...miksiköhän???
Onko vaikea hyväksyä että en olekaan täydellinen...tulee välillä töpeksittyä???
Vai, onko vaikeaa tehdä itsessään parannusta, mitä itselleen anteeksiantaminen oikeastaan edellyttäisi???
-
Mun on joskus lähes ylitsepääsemättömän vaikeeta antaa anteeksi itselleni... :icon_rolleyes:
Hyvin tuttua ja sitä sanotaan mun tapauksessa moraaliseksi krapulaksi.
Miksiköhän itselleen on niin vaikea antaa anteeksi ja hyväksyä itsensä erehtyväiseksi ja heikoksi ihmiseksi joka tekee virheitä.
Anteeksi annosta oli hyvä seurapuhe, jossa puhuja kertoi, että kun hän on kahden henkilön sovittelijana joista kumpikaan ei tahdo antaa toiselle anteeksi, jos toinen ei anna ensin.
Hän sanoi sellaisen tilanteeseen hyvän neuvon. Jospa ne antaisivat yhtäaikaa anteeksi toisilleen, niin asia selviäisi.
-
Onko vaikea hyväksyä että en olekaan täydellinen...tulee välillä töpeksittyä???
Vai, onko vaikeaa tehdä itsessään parannusta, mitä itselleen anteeksiantaminen oikeastaan edellyttäisi???
Tavallaan noinkin, joo, vaikken haluaisikaan enkä yritäkään olla täydellinen, mutta että tietää elävänsä synnissä, se on raadollista. Toisaaltahan sen kuuluukin olla, etenkin kun ei edes ole halua? tehdä sitä parannusta.
Ei oikein voi rukoillakaan anteeksiantoa kun tietää koko ajan tekevänsä väärin :icon_eek:
Hyvin tuttua ja sitä sanotaan mun tapauksessa moraaliseksi krapulaksi.
Tuonkin allekirjoitan.
Kiitos kommenteista.
-
Ole hyvä.
Hippiäinen joka aina välillä lentää paikalle ja sitten taas on poissa, mutta onneksi aina palaa miettii kyllä niin syntyjä syviä, että en osaa kyllä ottaa kantaa kovin syvällisesti asiaan, toivottavasti muutkin ottavat.
Siis itselleen anteeksi antaminen. Miten se tapahtuu ja miten sen kanssa elää, kun on kuten hippiäinen totesi aina kuitenkin tietoinen omasta syntisyydestään ja siitä, että emme synnittömäksi edes tule.
Jotkut niinkuin minä osataan tiettyyn pisteeseen asti antaa itsellemme anteeksi töppäilyt ja osataan nauraa omille kommelluksille, mutta varmaan kaikille jossain se raja tulee vastaan ja masennus omasta itsestä.
Kuitenkin jotenkin tulisi voida aina antaa itselleen anteeksi ja nyt tässä meikäläinen, kun on aika raskaasti pikkujoulujuhlissa töppäillyt, niin se anteeksi anto itselleen on ollut oikein oikein vaikeeta.
Tuskailen töppäilyjäni jokusen yön, "päivisin kun on töitä ja menoa, niin ei ne masentavat ajatukset töppäyksistä vaivaa niin", mutta yöllä ja illalla alkaa itsesyytökset jylläämään.
Siis niinku tossa sitten yhtenä iltana ajattelin, että no ei tähän häpeään ja synnintuntoon kuole. Tehty mikä tehty ja sille en nyt voi mitään ja olen tälläinen kuin olen.
Mietin, no Jumala kuitenkin salli kaiken tapahtua ja en usko hänen sallivan tapahtuvan niin isoa töppäystä, että en siitä yli pääsisi.
Jotenkin aloin rauhoittumaan ja pikkuhiljaa aloin pääsemään yli moraalisen krapulani.
Suurin osa itsesyytöksistä taitanee olla ihan turhia ja ainakin niitä mielessään liioittelee.
Hyvä olisi jakaa, jos on töppäillyt. Se amerikkalainen tapa saada ihminen puhumaan ja kertomaan mikä painaa on kyllä hyvinkin terapeuttista.
Onkohan se tapa tullut Raamatusta. Tunnustakaa toisillenne syntinne ja rukoilkaa, niin parannutte?
Joka tapauksessa meille suomalaisille tämä aihe antaa itselle anteeksi taitanee olla niitä vaikeimpia aiheita.
Moni on menehtynyt siihen, kun ei ole osanut antaa itselleen anteeksi vararikkoa, suhteen loppumista tai kuka mitäkin.
Pooh. olempas taas paatoksellisella päällä.
Ei muuta kun formulaa katsomaan.
-
...en usko hänen sallivan tapahtuvan niin isoa töppäystä, että en siitä yli pääsisi.
Ei muuta kun formulaa katsomaan.
Jollain tuonsuuntaisella ajatuksella itseäni lohdutin ja hoidin ja olen jotenkin "edennyt" asiassa. Ei se selkeä ole vieläkään mutta kylläkin selkeämpi.
Formuloita en kylläkään ole katellut :003:
-
Jeesus antaa meille anteeksi kaikki syntimme ja ei niitä enää muistele jatkossa.
Ja jos mekin annamme anteeksi toisille ihmisille niin se vapauttaa sisäisiä voimavaroja kun ei tarvitse kantaa kaunaa.
Toki helppoahan ei ole läheskään aina antaa anteeksi mutta jos yrittäisi ensin tehdä kuin tahdon ratkaisun ja sitten voi ajan oloon tunnemaailmakin, sielunmaisema seurata tahdon päätöstä.
-
Malla kulta, tahdon ratkaisuun on vaarallista luottaa, sillä tuskin mikään on ihmistahtoa heikompi. Mutta jos lohduttaa, hippis ja viisveisaaja, niin näillä mennään täälläkin. Eikö vanha kehno ole se tehokkain ihmisen syyttäjä, minut ainakin onnistuu saamaan välttelemään Jumalaa ja onnettomaksi jo sen tähden.
Siis kuka syyttää... Jos sydämemme syyttää niin, totta kyllä, tarvitaan voimakkaampi anteeksiantaja.
-
Yritin sanoa sitä että jos ihminen kykenee antamaan anteeksi niin hänen on helpompi elää ja välittää kanssaihmisistään.
Anteeksiantamattomuus kasaa ajan oloon sisäistä tuskaa, kaunaa, ahdistusta, vihaa ja kostonhalua.
Niiden kanssa ei ole helppoa elää elämäänsä eteenpäin.
Jeesus opetti että antaisimme toisille ihmisille anteeksi.
Isä meidän rukouksessakin sanomme että
Luuk. 11:4
ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."
-
Niin, miksei. Miksei se hyvä tavoite ole. Mutta taidan joka tapauksessa ajatella, kuten ajattelin ennen joulua. On hyvä ja terveellinen tapa suunnistaa kohti sitä Jeesuksen seuraamista, mutta en taida uskoa, että tunteidensa kieltäminen on lopulta mitään meiltä vaadittua. Anteeksiantoa kohti kuljetaan hitaasti ja kivuliaastikin, mutta jonakin aamuna vain ei muistakaan jotakin pahaa sattumusta... sitten ei viikkoon... ja vähitelolen alikaa unohtaa, terveesti ja tervehdyttävästi.
Sen sijaan on varmasti epäterveellistä istua miettimässä päinvastaista toimintasuunnitelmaa - kuinka kostaisi tai millä hetkellä. Semmoistakin palaa mieleen joskus, jos kyseessä on todella vakava asia, tarkoitan hengen vaarantamista tässä, antaa tunteiden tulla ja mennä, kunhan ei johtaa itseään harhateille myöskään.
Näissä ihmistä suuremmissa kysymyksissä en kuitenkaan luota tahdonratkaisuihin, en siinäkään, mistä täällä muutama ennen minua valitti.
Kuinka hän Dosentti :026: sitten itse niin näköjään vapaaehtoisesti, pontevasti ja rohkeasti vastusti pahaa on toinen tarina. Mietiskelin sitä tässä, sillä ostin joululahjaksi itselleni Sanctorum Communion, eli Dosentin :026: väitöskirjan, ja mietin jälleen sitä Kristuksen seuraamista.
"In his stregth" lukee Lapsi numero 3:n hupparin selkämyksessä. Ehkä siten, ja siksi myös ennen koko anteeksiantopyyntöä pyydetään: Tapahtukoon sinun tahtosi.